perjantai 2. lokakuuta 2015

Birnaun basilika


Birnaun pyhiinvaelluskirkko on Marialle pyhitetty barokkikirkko Bodenjärven pohjoisrannalla. 

  

Uuden pyhiinvaelluskirkon rakentaminen ja ihmeitätekevän Marian patsaan siirtäminen piti ensin hyväksyttää paavi Benedikt XIV:llä. Kaikessa hiljaisuudessa haettiin luvat, sillä tuolloin pelättiin kansan vihaa. Paavin antama lupakirja 12. maaliskuuta 1746 antoi Salemin luostarille luvan rakentaa kirkko ja siirtää Marian patsas sinne. Hieman myöhemmin, 2. toukokuuta 1746, apotti Stephan kuoli, vain 45-vuotiaana. Kansa näki siinä patsaan ”varastamisesta” johtuneen rangaistuksen, mutta onneksi luostarin johto ei taipunut eikä muuttanut mieltään. Uuden apotin Anselm Schwabin johdolla rakennustyötä vain jatkettiin. 

 
Itävallan Vorarlbergistä kotoisin ollut rakennusmestari Peter Thumb kutsuttiin luostarin suunnitteluryhmään. Thumb oli tuohon aikaan johtava arkkitehti Etelä-Saksassa ja parhaissa luomisvoimissaan. Hän teki monta ehdotusta ennen kuin löydettiin molempia osapuolia tyydyttävä ratkaisu. pelko Pian sen jälkeen alettiin rakentaa perustusta. Uuden kirkon peruskivi laskettiin 1. kesäkuuta. 

 
Valittu rakennuspaikka sijaitsi Bodenjärven rannalla korkealla kukkulalla, viinitarhojen sekä rannalla olevan linnan (Maurach) yläpuolella. Julkisivun piti olla järven suuntainen ja siten kauas näkyvä symbolisoiden Jumalan luomistyön ja taivaan yhdistämistä. Kirkon ympäristö oli – ja yhä on – lähes rakentamaton, niin että mikään muu rakennus ei häiritse näkyvyyttä. Näkyvyyden takia jopa alttaria ei rakennettu itäsuuntaan, kuten kirkoissa tavallisesti tehtiin. 


 
Rakennus maksoi muutaman vuoden kuluessa 150.000 guldenia. Varat löytyivät helposti, joten rakentaminen edistyi nopeammin kuin useiden muiden kirkkojen kohdalla. Kirkko valmistui ja sisustettiin vajaassa neljässä vuodessa. Kirkon juhlalliset avajaiset pidettiin 19.-24. syyskuuta 1750. Avajaispuheet käsittelivät kirkon monipuolista koristeellista sisustusta. 

Kirkon patsaat valmisti kuvanveistäjä Josef Anton Feuchtmayer ja kattomaalauksen teki maalari Gottfried Bernhard Goetz. 



 
Uusi kirkko oli myös voimainmittelö valtakunnankaupukia Überlingeniniä vastaan, sillä oli tarkoitus osoittaa valtakunnankaupungille rajansa. Se onnistui, mutta kaupungin ja luostarin välit pysyivät vuosikymmeniä huonoina. Riidat sovittiin Vasta 1790.


 Etupihan kivetys

 Helatorstain kulkue

Nykyisin Birnaun kirkko kuuluu Bodenjärven alueen tunnetuimpiin nähtävyyksiin ja minunkin mielestäni se on "must"!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti