Kolmas Petroskoin matkani

Elokuussa.

En osannut tammikuussa arvata, millä tavoin Petroskoi minulle vielä tutuksi tulisi. Juuri äsken minulle esitettiin kysymys, että missä aion olla seuraavan Petroskoin matkan aikana yötä, ja että minua odotetaan Petroskoissa Kukonmäellä. Tuntui siltä kuin olisi pyydetty tulemaan kotiin :-)

Söin siellä Kukonmäellä monen monta herkullista illallista, sitten istuimme yhdessä iltaa ja paransimme maailmaa. Tuppasi kerran jos toisenkin vain naurattamaan, kun välin ei sitten millään tahtonut löytyä oikeaa sanaa, ei venäläiseltä isäntäväeltäni vaikka miten asian esittivät, eikä minultakaan. Sanakirja on joskus perin hyvä keksintö! Perheen aikuiselta pojalta kysyin, onko hän minulle kärmeissään, kun olen vienyt hänen huoneensa ja vuoteensa. Hän nimittäin nukkui keittiön lattialla, jos oli yön kotona. Hän vastasi, että vielä mitä, olen aina tervetullut ja onhan hänellä Petroskoi täynnä ystäviä...

Olin talvella ilmoittautunut Etelä-Karjalan kesäyliopiston järjestämälle kielikurssille luettuani iloisen matkakertomuksen edellisen kesän onnistuneesta matkasta. Enkä totisesti pettynyt!

Kurssille osallistui, aivan kuten esitteessä sanottiin, bussilastillinen venäjän kielen harrastajia, opiskelijoita, opettajia, tulkkeja ja niitä, jotka jostain muusta syystä tarvitsevat venäjää ammatissaan. Sanoisin, että varsin fiksua, ennakkoluulotonta väkeä.

Menomatkalla bussinkuljettajamme esitteli mikä kamalampia skenaarioita Venäjästä, siitä mitä kaikkea kamalaa meille tapahtuisi, jos emme olisi valppaita Venäjällä.

Mitään kamalaa ei tapahtunut. Perille päästyämme meidät jaettiin oman arviomme perusteella antamiimme kieliryhmiin, joka ainakin meidän ryhmämme kohdalla osoittautui oikein valituksi. Opettajamme Marina oli iloinen, pätevä, avulias. Kaikki koimme oppineemme jotain. Omalla kohdallani opin uskaltamaan avaamaan suuni vaikka sanavarasto ei riittäisikään, ja siitä on ollut kurssin jälkeen paljon hyötyä.

Muutaman päivän jälkeen emäntäni 8-vuotias tyttärentytär totesi iloisena: "Pirjohan osaa puhua!"

Perheet hakivat meidät koulumme pihalta ja niin arki alkoi. Päivittelimme toki aikamme kukin teiden kuntoa ja perheiden erilaisuutta. Löysimme kuitenkin pian omat kulkureittimme, omat ruokapaikkamme ja omat kiinnostuksemme kohteet. Liikkuminen kaupungissa ei ole vaikeaa. Trollibussit ja minitaksit vievät kahdentoista ruplan maksusta minne haluatkin.

Kuunnellessani eri ihmisiä olen tullut siihen tulokseen, että ihmiset pitävät sukulaisistaan ja ystävistään hyvää huolta, ja että kaikki tarpeellinen on olemassa, mutta suuria rikkauksiakaan ei missään ole. Uusia asuntoja on toki, mutta monille toivottaman kalliita. Samassa suhteessa palkkaan - sanoisin - kuin täällä Suomessakin.

Järjestäjä oli hoitanut asiansa hyvin ja valinnut meille paljon, ehkäpä jopa liian paljon, tekemistä vapaa-ajallemme. Saimme rautaisen tietopaketin kaupungista ja sen historiasta, kävimme museoissa ja retkillä.

Ensimmäisen päivän retkemme teimme Sheltozeron vepsäläiseen kylään. Pidin retkeä hyvin mielenkiintoisena. Hauskin museo oli ehdottomasti käsityöläismuseo, jossa valmistimme kukin kangaspalasista nuken. Kaikilla yhteisillä retkillä en ollut mukana; muilla kurssille osallistuneilla saattaa siksi olla erilaista kerrottavaa.

Kishin museosaari ansaitsee oman erityisen huomionsa. Matkan teimme kantosiipialuksella.
Päivä oli valloittavan kaunis, ja nähtävää paljon. Miten kauniita ovatkaan vanhat puiset kirkot ja muut rakennukset puusta veistettyine koristeluineen! Olen retkeen erittäin tyytyväinen. Erityisesti mieleen jäi kolmen munkin laulama gregoriaaninen koraali.

Minun perheeni järjesti minulle monenlaista omaa toimintaa. Kävimme Äänisjärven pohjoispäässä Kontupohjassa ja sen ympäristössä (siellä missä olin ollut tammikuussa); useassa ravintolassa, joista mielelläni mainitsen Skadkan suurine puistoineen ja puisine veistoksineen, rannalla, kaupungin pohjoispuolella; Valkoisten lähteiden kylpylässä, missä emäntäni toimii hierojana; Karelia-hotellin lähellä ihmettelemässä kaupungin uimarantaa ja Lososenko-joen vuolasta virtaa; kävimme myös perheen kesämökillä.

Kaikki tämä omalla autolla. Punainen Lada on "vanha" mutta toimii. Aina hyväntuulinen emäntäni kuunteli pitkät matkat musiikkia radiosta tai CD:ltä ja aina lauloi mukana - kuten minäkin. Teiden kunto on yleensä ottaen hyvä. Kaupungin sisällä kuitenkin pikkutiet saattavat olla mitä hyvänsä, ja niin myös sisäpihan tie asunnollemme. Sateella se oli pelkkä suuri lammikko.

Joka aamu kurssille lähtiessäni minulle huikkasi yläkerran ikkunasta minun ikäiseni mieshenkilö. Siinä kehkeytyi monta pientä hauskaa dialogia. Tehdäkseen asiat minulle mahdollisimman yksinkertaisiksi emäntäni näki paljon vaivaa; järjesti usein sisarensa opastamaan minut minne olin menossa, kun itse oli töissä. Toisaalla asuvasta tyttärestä oli suunnattomasti apua ja olen siitä hyvin kiitollinen. Niinpä keskustelimme taas eri asioista kuin isäntäperheessä. Ja muutaman muun sukulaisen tai tuttavan kanssa keskustelimme taas toisenlaisista asioista.

Asiat yleensä näyttävät erilaisilta kuin luulot, kun pääsee puhumaan ihmisten kanssa, kysymään, miettimään ja puntaroimaan kuulemaansa ja kysymään lisää. Kukaan ei koskaan kieltäytynyt kertomasta, miltä heidän maailmansa näyttää. Ihmettelyyn toisen maan tekemisistä olen tosin tottunut, asuinhan Saksassa sentään 34 vuotta ja Ranskassakin tovin.

Kokolailla yllättynyt olin siitä, että lähes kaikilla perheillä on kesämökkinsä, kuten suomalaisillakin. Se ei olekaan mikään "eliitin juttu". Minun perheeni datsa sijaitsee ehkä viidenkymmenen kilometrin päässä keskustasta etelään, keskellä metsää, pienessä kylässä, pienen järven rannalla. Mökki ja maa ovat perheen omaisuutta, ja pieni vehreä tontti ja kasvitarha sekä lasikasvihuone antavat tarpeelliset vihannekset ja juurekset. Useimmat talot kylläkin tarvitsevat vielä uuden maalin, mutta uskon, että sekin tullee aikanaan. Kauniita ne joka tapauksessa ovat.

Tanssimassakin toki kävin Pohjola-hotellissa, kuinkas muuten. Tällä kertaa paikalla oli kaksi venäläistä miestä ja joitakin suomalaisia miehiä, ja muuten pelkkiä naisia. Venäläiset miehet hakivat ahkerasti tanssiin, suomalaiset istuivat koko illan paikallaan ja vain katselivat. Ravintolasta tullen yöllä emäntäni tytär bongasi ykskaks pihalta yksityisauton, sopi hinnasta ja ei kun menoksi.

Mitä vielä?
"четыре чёрненыих чурэеньких чептёёнка чертили чёрными чепнилами чертеж."

Lisää matkakuvia:  http://picasaweb.google.com/pipa01fi/PetroskoiPetrozawodsk82009#