Tilauksiini on kuulunut kullakin paikkakunnalla myös se, että kampaaja tulee kotiini.
Kun muuttaa uudelle paikkakunnalle, niin eihän siellä tunne ketään. Menee seuraavaan parturiin tai kampaamoon, tietenkin.
Kesti Allensbachin taloon asti, kunnes älysin tilata sinne ensi hetkestä asti myös oman kampaajan. Ja toteutuihan sekin. Heti kun muuttoautomme ilmestyi uudelle pihallemme, pihallemme ilmestyi myös oman poikani ikäinen pikkupoika. Sen jälkeen se poika melkein asui meillä.
Pojat ystävystyivät heti. Menivät ensimmäiselle luokalle käsi kädessä. Juttu näes meni näin: tämä poika asui naapurissa, yksi ainoa talo väliä. Hänen vanhemmillaan oli hyvin menestyvä parturi-kampaamo Konstanzissa, ja niin poika oli käynyt lastentarhassa Konstanzissa eikä omassa kotikunnassaan, joten hän ei tuntenut siellä ketään. Mikä sen parempi pojalle kuin uusi kaveri naapurissa ja samassa tilanteessa.
Muistan vallan hyvin, kun tämä nuorimies parin päivän kuluttua pyrähti ruokapöytäämme ja alkoi innoissaan kertoa juttua ja nauroi päälle. Me kaikki katselimme toisiamme ihmeissämme emmekä ymmärtäneet sanaakaan. Miksikö? Poika kertoi vitsiä omalla murteellaan, alemanniksi. Se on suurinpiirtein samanlaista kuin sveitsinsaksa, jota opimme toki pian ymmärtämään siinä rajan pinnassa asuessa. Poika taas katseli meitä ja piti meitä vähän hölmöinä, kun emme ymmärtäneet hänen niin hienoa vitsiään.
Tuli tukanleikkuun aika. Olin tietenkin ajatellut mennä pojan vanhempien liikkeseen (Salon Mellin, Konstanz). Pojan äiti tuumasi ykskantaan, että hän tulee mieluummin kotiini. Ihmettelin asiaa, johon hän sanoi, että hänestä minä olen niin mukava uusi tuttavuus, että hän jättäisi mieluummin liikkeensä ja tulisi kotiini, niin saisimme jutella rauhassa. Yleensä hän ei tällaista tee, mutta koska minä... Erikoiseksi jutun tekee se, että pojan äiti oli sen komission jäsen, joka päättää koko piirissä uusien kampaajien kampaajamestaritutkinnoista, joten hänellä oli oman liikkeensä lisäksi monta rautaa tulessa ja hänellä on huomattavan vastuullinen asema omassa ammatissaan. Saksassa jokaisen ammatinharjoittajan pitää suorittaa ammattitutkinto, ilman sitä ei voi perustaa omaa yritystä. Siksi tämän naapurini tehtävä oli koko piirille äärimmäisen tärkeä. Kahvit sitten keitin tietenkin, ja monet mukavat hetket vietimmekin yhdessä. Sellaisia ovat naapurit...!
Lukuisat kerrat oma poikani sitten vietti lomansa tämän pojan ja hänen vanhempiensa kanssa, usein myös Sveitsissä hiihtäen ja lasketellen, jossa heillä oli asunto. Niinpä pojastani tuli laskettelija siinä sivussa. Ihania naapureita on!
Tätä jatkui vuodesta 1989 aina vuoteen 2006, jolloin muutin Hampuriin. Oikeammin Hampurin rajoille. Tilaukseni oli toki yhä voimassa. Ja kuinka ollakaan! Lähimmän yhteistyökumppanini, naapuri hänkin, tytär oli opissa kampaajaksi. Nykyisin hän on kuuluisan hampurilaisen kampaamon vastaava (Haar-Scharf, Poppenbüttel). Siellä ei nipoteta, eikä tehdä kakkoslaatuista työtä - ei Hampurin keskustassa hyvällä liikepaikalla ikinä. Silloin hän tuumasi, että ei tarvitse tulla Hampurin keskustaan, hän voi yhtä hyvin tulla luokseni kotiin... Ei ole sattumaa, että tästä nuoresta naisesta tuli päällikkö. Kuvia tästä kauniista vaaleasta nuoresta ja hyvin pätevästä naisesta löytyy paitsi kampaamon, myös puuseppa.com:in messusivuilta...
Tokihan tilaukseni oli yhä voimassa, kun muutin Suomeen. Kuinka ollakaan: tämäkin asia jatkuu samalla tavalla... Hyvä vanha ystäväni leikkaa nyt tukkani. Tarkemmin ottaen hän ei ole vanha ollenkaan, vaan minua kymmenisen vuotta nuorempi, ja olen otettu, että minun vanhan seura kelpaa. ;-)
On selvää, että mikään ei maailmassa ole ilmaista, joten nämä palvelut perustuvat vastavuoroisuuteen. Minä en osaa leikata tukkaa, mutta osaan kyllä koko joukon muita hyödyllisiä asioita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti