tiistai 20. heinäkuuta 2010

Aura reading. Jokaisella meillä on piilossa olevia kykyjä.

Suomessa pitää joka asiaan olla paperit. Mitään ei voi saada tai tehdä ilman jonkun virallisen tahon antamia papereita. Se onko se virallinen taho edes kykeneväinen arvioimaan sitä mistä paperit antaa, ei kysytä.

Minulla ei ole minkään sortin papereita. Tai no. Käytännön kokemusta kuitenkin on. Se että pedagogiset paperit puuttuvat, ei ole estänyt minua opettamasta ja saamasta erityiskiitosta hyvästä opetuksesta TE-toimistolta. Tai toimimasta vuosikausia Saksan kielikoulujen pedagogisen neuvoston varapuheenjohtana. Tai kirjoittamasta Saksan suomalaisille kielikouluille opetussuunnitelmia. Eikä edes toimimasta Saksan valtion maksamana projektinjohtajan assistenttina. Elintarviketutkimuskeskus ei kysynyt papereita, vaan osaamista.

Asia, josta minulla oikeasti on viralliset paperit, on aurakoulutus sekä reikiopettajan paperit, Mikao Usuin linjasta. Näitä asioita en mainosta enkä niistä julkisesti kerro saati tarjoa kenellekään. Vain pyynnöstä! Hyödyllisiä taitoja sen sijaan ovat molemmat. Ei vain minulle vaan monelle muullekin. Kahdesti olen pelastanut ihmishengenkin, ja kuullut vasta paljon myöhemmin, että näin oli tapahtunut…

Olin aurakoulutuksen ensimmäisellä osakurssilla avustajana, siis harjoittelijana, ja kaksi lapsistani oli mukana. Nuorempi poikani oli tuolloin kymmenvuotias, mukana ollut tyttäreni 19. Kurssilla oli toinenkin samanikäinen lapsi, muuten viisitoista eri-ikäistä aikuista, edustaen monenlaisia ammattikuntia toimitusjohtajasta sairaanhoitajaan. Tapahtumapaikka Ergoldsbach, Baijerissa, Saksassa, yhdeksän vuotta sitten.

Kurssin johtaja halusi ensimmäisenä iltana lämmittelyharjoitukseksi näyttää, mitä me ihmiset osaamme. Sanoi että lapsilla näkijän eli tietäjän taidot ovat vielä tallella, viisas ja fiksu järkemme ja järkeilymme ei ole niitä vielä peittänyt.

Hänellä oli pino valkoisia kirjekuoria, ja jokaisessa kirjekuoressa valokuva, jota ei tietenkään kuoren läpi voinut nähdä. Antoi poikani valita yhden ja pyysi tätä kertomaan, mitä kuoressa oleva kuva esittää. Tehtävä mahdoton? Kurssilaiset epäileviä. Saa nähdä mitä puppua kurssittaja puhuukaan.

Poika otti kirjeen kämmeniensä väliin, sulki silmänsä ja vähän ajan kuluttua sanoi, että kirjekuoressa olevassa kuvassa on järvimaisema, ja taustalla puita. Kuori avattiin, kuva otettiin esille. Yleinen täydellinen ällistys! Kuvassa järvimaisema, ja taustalla puita.

Se on sattumaa, sanoivat kaikki. Niinpä kai, kurssittaja sanoi. Hän pyysi poikaa valitsemaan toisen kirjekuoren. Poika laittoi sen kämmentensä väliin, sulki silmänsä. Sanoi sitten, että kuvassa on kaksi henkilöä, toinen on mies ja toinen on pitkätukkainen nainen.

Kuori avattiin. Tällä kertaa kukaan ei enää puhunut sattumasta mitään. Kuvassa oli kurssittaja itse ja hänen pitkätukkainen tyttärensä.

Yleistä hämmästelyä, kuinkas muuten. Kurssittaja sanoi, että oikeastaan tämä riittää siihen, että uskoisimme omiin kykyihimme, mutta pyysi sitten kuitenkin poikaa valitsemaan vielä kolmannen kirjekuoren. Ja poika laittoi kuoren kämmentensä väliin, sulki silmänsä. Ja sanoi, että kuvassa on ilotulitus.

Kuvassa oli makrokuva kukasta, joka todellakin näyttää ilotulitukselta.



Kurssittaja lähetti meidät majapaikkoihimme. Sitten hän opetti meille seuraavina päivinä, miten me kukin voimme tietää kaikenlaisia asioita toisista ihmisistä ja asioista, ja miten voimme sitä tietoa käyttämällä olla muille avuksi. Huomio! Tämä ei tarkoita, että tiedän kaiken muista ihmisistä. Eikä kyse ole ollenkaan mistään värien näkemisestä. Jokainen kurssilainen on kirjallisesti sitoutunut siihen, että käyttää saamaansa tietoa vain ja ainoastaan toisen ihmisen nimenomaisesta pyynnöstä, suostumuksella ja hyväksi. Opetustehtävissä minulle tästä tietoisuudesta, että ihmisessä on paljon piilossa olevia kykyjä, on ollut paljon hyötyä.

Luojan tiet ovat ihmeelliset.

http://www.verenakoenig.de/aura.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti