keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Kiebek. Järjettömän iso mattokauppa




Sodan jälkeen, vuonna 1947 perusti Walter Sachau mattoliikkeen, ja siitä kehittyi ajan myötä Saksan suurin. Vuonna 1951, siis aikana, jolloin postimyynti oli uskaliasta toimintaa, Sachau perusti postimyyntinsä ja menestyi. Liikkeitä on 14 eri puolilla Saksaa, lisäksi voi ostaa nettikaupan kautta. Pääpaikka on Elmshornissa Holsteinissa, ja ajoin joka päivä parin vuoden ajan rakennuksen ohi, kun vein poikaa kouluun tai kun kävin Hampurissa.  Firmassa on töissä peräti 600 työntekijää. 

http://www.kibek.de/img_files/standorte/.1/teaser_standort_bremen.jpg 

Kibek 

Sachaun konsepti oli paitsi erinomainen asiakaspalvelu ja ensiluokkainen laatu, myös suora myynti ilman väliportaita sekä hyvin organisoitu toiminta. Sachaun kuoleman jälkeen hänen vaimonsa johti liikettä ja sen jälkeen poikansa, joka keskitti liikkeet sellaisiin paikkoihin isojen teiden laitamille, joissa on paljon liikennettä.

Elmshornin liike sanoo olevansa maailman suurin mattokauppa, ja uskon tuon totisesti helposti. Liikkeellä on pinta-alaa 20.000 neliömetriä!



Saksalaiset suosivat konekudottuja plyysimattoja. Yleensä ne kuvioitaan muistuttavat itämaisia mattoja. Koristetta on vaikka minkälaista. Vanhempi polvi on sitä mieltä, että kuvioita pitää olla joka paikassa, jotta koti olisi "gemütlich" eli kotoisa. Ikea ikävä kyllä tuli pelkistetyine muotoineen väliin ja aiheutti ison muutoksen nuoremman polven makuun. Alvaraaltomaisuuttakaan en ole paljoakaan nähnyt, ja jos, se on ajatonta Bauhaus-tyyliä (mistä Aalto mallinsa otti). 
Räsymattoja toki on, enemmän maaseudulla ja Etelä-Saksassa, mutta niitä pidetään köyhän kansan mattoina. Ryijyä en ole saksalaisilla nähnyt, ja nukkamattoja harvoin. Kiebekiltä saa mitä vaan. Paulig tekee muuten Saksassa mattoja... ei ole sama saksalainen Paulig-suku, joka teki kahvista Suomen kansalaisjuoman :-)
Itämaisista matoista en kirjoita, niitä toki on. Noin yleensä kuitenkin sanoisin jonkin verran maailmaan nähneenä, että jos haluaa itämaisen maton, se kannattaa käydä ostamassa suoraan valmistajalta...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti