sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Töihin Saksaan?

Alla http://suomalaiset.de/:n sivulta poimittua tekstiä kysymykseen, kannattaako Saksaan lähteä töihin.  "Eivät usko" - niinpä niin. Minua syyytetään rasistiksi, jos kyseenalaistan Suomen ihanuuden. Podin jopa aina huonoa omaatuntoa, kun toiset lauloivat Sylvian joululaulua kyynelee silmissä, mutta minulla ollut yhtään ikävä takaisin Suomeen. Eri mieltä olen alla kirjoittaneen kommentista vain sähkön hinnasta. Ei Saksassa kukaan keksisi lämmittää sähköllä. Suomalaiset taas valittavat saksalaisten pitävän pattereita ja makuuhuoneen ikkunoita auki samanaikaisesti...

"...asteikko ei riitä edes jos vertaa 6kk bruttotuloja saksassa koeajan jälkeen ja suomessa ennen muuttoa. Tehtävänkuva oli silloin sama. Nyt toki ura ja siten palkka ovat edenneet reittejä jotka Suomessa eivät olisi olleet edes mahdollisia. Tuon suomen irtisanomisaallon näki kaikki joilla on silmät päässä jo kymmenenvuotta sitten.

Nettotuloja laskettaessa taas ero on sitäkin räikeämpi. Vuositasolla viisinumeroinen luku erotusta verrattuna skenaarion "jos olisin jäänyt suomeen" verrattuna "nyt kun tuli muutettua saksaan". 

 
Tuosta sinun taulukosta nimittäin puuttuu kaikki tärkeät muutujat kuten lasten lukumäärä joka vaikuttaa Saksan veroprosenttiin huimasti ja kaikki vero-optimoinnit kuten afa:t, sairasvakuutuksen lääkekorvaukset ja vähennykset, kiinteistöveron tonttineliöperusta talon neliöperustan sijaan, piiloverotus kaikenlaisten maksujen ja lupasäädösten muodossa jne jne.

Jos laskuihin vielä otetaan halvempi hintataso, työttömyysprosentin derivaatta ja virastoissa säästynyt aika omalla tuntipalkalla katsottuna niin lopputulos on rumaa katseltavaa Suomeen jääneiden kannalta.


Ja se ainoa asia jonka luulin olevan Saksassa kalliimpaa, eli sähkö, ei olekaan kalliimpaa kun kuulin juuri kesällä suomalaisen hintatason läpivirtauslämmittimen vaatimalle pääsulakkeen kuukausimaksulle. Minun kuukausittainen sähkönhintahan on halvempaa kuin Suomessa olisi samalla laitteistoratkaisulla! Ja siihen päälle tietenkin vielä aurinkopaneelit..


Suomalaisia nesteytetään pahasti silmään mutta ei ne sitä huomaa. Eivätkä usko jos kertoo, eivätkä ymmärrä jos numeroilla todistaa. Minkäs sille voi.


PS. puhumattakaan inhmillisestä hinnasta: Suomeen entiselle asuinpaikkakunnalle jääneet tuttavani saivat lapsensa keskitettyyn superkouluun, jonne pitkä matka ja joka on jo homeessa. Täälläpäin opettajat saavat vapaammin valita opetusohjelmansa ja lapsilleni toteutetaan opetusohjelmaa johon on otettu vahvasti mallia mennäaikojen Suomesta. Kun naperoiden juttuja kuuntelee niin sehän on aivan kuin minun kouluajoilta."

1 kommentti:

  1. Hyvin mielenkiintoista luettavaa. Suomen tilanne on kyllä kurja. Jossain oli akateemisten työttömyys jo yli 40 %. Kovasti tässä on heitetty ajatusta, että jospa nostamme ankkurin, ja lähdemme Saksan pohjoisrannikolle paremman elämän perään. Laitoin muuten mailia (kysymyksen) yrittäjyydestä Saksanmaalla.

    VastaaPoista