En katso televisiota, en kuuntele radiota, minulle ei tule yhtään päivälehteä. Eikä mainoksia.
Elän siis täysin pussissa. En tiedä mistään mitään?
Tämä ammatti tuo mukanaan viestejä koko ajan ympäri maailmaa. Toki sitten keskustellaan tai pelkästään tiedotetaan maailman tapahtumista.
Yhtenä maanantaiaamuna varhain sain Saksaan työasioissa puhelun Seinäjoelta, ja ensimmäinen kysymys oli, olinko käynyt sunnuntaina kirkossa. Kyllä olin, mutta en Tyrväällä - kirkko oli palanut edellisenä yönä, siitä ei Saksassa tietenkään tiedetty vielä mitään.
Kun Lapissa Greenpeace puuttui Porttipahdan altaan asioihin, sain kuulla siitä kotonani Saksassa kertomuksen suoraan sillä minuutilla ja paikan päältä. Asia kuten yleensäkin näyttää varsin toisenlaiselta, kun sitä ei ole suodatettu virallisen median kautta.
Kun yksi iso kauppaliike Saksassa meni konkurssiin, sain kuulla siitä kotonani Suomessa silminnäkijän kertomuksen, miten hän oli juuri keskustellut toimitusjohtajan kanssa...
Kun tsunami pyyhkäisi Aasian maiden rannikolle, sain silminnäkijän kuvauksen asiasta suoraan omassa kodissani vähän myöhemmin samana talvena. Ystävälläni on Thaimaassa lomakylä, ja hän oli auttamassa sikäläisiä suomalaisia selviämään hengissä ja kotimaahan. Aika rajulla tekstillä hän moitti sekä matkatoimistoja, Suomen valtiota että Punaista ristiä toimettomuudesta. Oli tuolloin tammikuun alussa myös kirjoittanut Helsingin sanomiin.
Vähemmän dramaattista on, että tiedän kokolailla hyvin eri ihmisten kertomana, missä eri puolilla Eurooppaa ja joskus Euroopan ulkopuolellakin - Intiassa, Lähi-idässä, Amerikassa, Australiassa - on milloinkin millainen sää.
Tämän kaiken voin selittää sillä, että minulle tämän kaiken kertovat ystävät ja liiketutut.
Mutta millä selitän seuraavat asiat?
Syksyllä 2001 ystäväni Niina oli pyytänyt New Yorkissa asunutta ystäväänsä laittamaan viestinsä minun sähköpostiini, josta hän voisi ne sitten kätevästi käydä lukemassa, sillä muuttonsa takia ei ollut vielä saanut omaa nettiliitäntää. Sinä samaisena päivänä, kun tornit kaatuivat, sain omaan sähköpostiini suoran henkilökohtaisen kuvauksen tornien kaatumisesta, sellaiselta ihmiseltä joka oli ollut paikalla, vaikka minulla itselläni ei ole siellä yhtäkään tuttavaa.
En nouse aikaisin ylös, jos ei ole pakko, aamu-uninen kun olen. On kuitenkin aamuja, jolloin herätetään, kuin taikaiskusta konsanaan.
Kello viisi yhtenä aamuna heräsin ja laitoin radioni soimaan. Ja mitä se kertookaan! Että Venäjällä, Tšernobylissä on tapahtunut ydinonnettomuus. Miksi juuri tuona aamuna herään varhain, ja kuuntelen radiota, kun en sitä muuten tee? Tiesin siis asiasta, ennen kuin kukaan lähipiirissä oli sanonut mitään.
Vähemmän dramaattisia väläyksiä tapahtuu toki myös, ja itse asiassa hyvin usein. Kuuntelen musiikkia autossa ja vaihdan kanavaa, ihan muuten vain. Ja juuri sillä sekunnilla liikennetiedottaja ilmoittaa, että juuri siinä kohdassa Münchenissä, missä olen menossa, on ruuhkaa ja kiertotie se ja se. Kiitän ääneen ja vältän ruuhkan.
Yksi lempikappaleitani on Beethovenin Kuutamosonaatti. Tytär soitti sen, kaikki osat, muutamissa juhlissa, myös minun viisikymppisilläni. Yhtenä aamuna satuin myös heräämään varhain ja laitoin radion soimaan. Siellä soi Kuutamosonaatti, ensimmäisestä sävelestä viimeiseen. Kiitin Luojaani - kuka muu minulle olisi sen musiikin juuri silloin lähettänyt?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti