sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Laatokan ympärillä

Ensimmäisen kerran olin Neuvostoliitossa omalla autolla vuonna 1979. Tuolloin ajoimme Saksasta Brestin, Minskin, Smolenskin, Moskovan, Kaliningradin, Novgorodin, Pietarin ja Viipurin kautta Suomeen. Sen jälkeisinä vuosina kävin Neuvostoliitossa Pietarissa ja Viipurissa muutaman kerran.

Pitihän sitä maata käydä katsomassa. Se matka sai aikaan syvän inhon kommunismia kohtaan ja sen, että olisin laittanut koko Suomen Neuvostoliittoon katsomaan, mitä elävä kommunismi on. Ja kyllähän suomalaiset siellä kävivätkin – juopottelemassa, kuten Espanjassakin.

Mitään tuonaikaisesta tunnelmasta ei ole enää olemassa. Neuvostoliittoa ei ole. Lähin tuntemani sosialistinen maa on Suomi.

Olen kuunnellut erinäisten kymmenien suomalaisten yrittäjien kertomuksia töistä Neuvostoliitossa ja sen jälkeen Venäjällä. Monet kertovat kauhutarinoita mafiasta. Toiset taas toteavat ykskantaan, että ”maassa maan tavalla”, sanovat mafian olevan vain toimintatapa, ovat tyytyväisiä ja menestyvät siellä. En juuri näe eroa siihen, miten nämä samaiset yrittäjät toimivat Ranskassa ja Saksassa, samat ongelmat heillä tuntuu olevan ja samanlaisia asioita olen heille selvitellyt kuin mitä olivat kokeneet Venäjälläkin. Lyhyesti sanottuna: ongelmat ovat vähemmän maassa kuin omien korvien välissä.


Viimeviikkoinen matka kiersi reittiä Sortavala – Pitkäranta – Petroskoi – Aunus - Uusi Laatokka – Pietari – Terijoki - Viipuri. Petroskoissa on 300.000 asukasta, Pietarissa 7 miljoonaa, Viipurissa 80.000. Aunuksessa asukkaita on 7.500, Sortavalassa 20.000. Noin. Pietarissa on virallisesti kaiketi viisi miljoonaa asukasta, epävirallisesti paljon enemmän.


Mitä lähempänä olemme Pietaria, sitä siistimpää on. Viime kesän visiitti Käkisalmeen todisti samaa. Pitkäranta kuten Sortavala ja Aunuskin vaatisivat ison rahan, ennen kuin niistä saisi minkään vertaa viihtyisiä – suomalaisen silmin katsottuna.

Parintuhannen asukkaan Pitkäranta Laatokan itärannalla on teollisuuskaupunki, jossa toimii yhä jo Suomen aikana perustettu selluloosatehdas. Kaupungin läheisyydessä on myös pegmatiitti- ja rapakivigraniittilouhokset. Pitkärannan rakennuksista suuri osa tuhoutui sodan aikana. Yhä edelleenkin näkyy raunioita. Kaunis sijainti Laatokan rannalla ei lohduta lainkaan: lähes itku tulee katsoessa pikkukaupungin lohdutonta rakennuskantaa.


Kulttuuritalokin hajoamispisteessä -



Vaan varsin komeat sodan muistomerkki ja muovikukat kulttuuritalon edessä... Joku on kyllä pahasti erehtynyt, kuka täällä soti ja mitä varten.


Kirkot ovat kuitenkin minusta kauniita. Yllätyin kuullessani, että ei Karjalan väestö olekaan kommunistista, vaan kuuluu kirkkoon.


Aivan sama ulkonainen surkeus Aunuksessa. Aunus on Karjalan vanhin kaupunki, asiakirjoissa mainittu jo vuonna 1137. Se oli linnoituksena Ruotsia vastaan saanut kaupunkioikeudet vuonna 1649 ja juhli siksi pitkää taivaltaan, jota varten Aunuksessa asuva tuttavani kertoi kaupungin siivotun. Siitä en kuitenkaan suomalaisin silmin näe mitään… tai toisinpäin: millaista siellä lienee ollut ennen siivousta?






Ihmiset siellä kuitenkin olivat ystävällisiä ja ruoka maukasta.


Vanha raja kulki jossain Salmin ja Aunuksen välissä. Pitkäranta oli muinoin Suomea, Aunus ei. Tätä miettiessä kysyn joka kerran, miksi kansan pitää kasvaa ”kahel puolel rajua”? Kuka on karjalainen: petroskoilainen ystävänikö, vai minä, joka olen syntyisin Lappeelta (joka on nykyisin osa Lappeenrantaa), vaiko siirtokarjalaiset pakolaiset?
  -Petroskoilaisten mielestä en ole karjalainen vaan suomalainen.       

  -Eteläkarjalaisten mielestä Karjalan tasavallan karjalaiset eivät ole karjalaisia vaan venäläisiä.
  -Ja luovutetun aleen suomalaiskarjalaisten mielestä kummatkaan eivät ole karjalaisia!




Rakennuskantakaan edes ei ole yhtenäistä. Bomban bombastisuutta en ole itäisessä Karjalassa nähnyt, isoja taloja ja sopusuhtaisuutta kyllä, toisin kuin nykysuomalaisissa laatikkokaupungeissa. Ja karjalan kieltä ymmärrän kyllä, itse karjalaisena, paremmin kuin viroa.

Sitten kun tullaan lähemmäksi Pietaria, tunnelmat muuttuvat. Pikkukaupunki Noin 11.000 asukkaan Uusi Laatokka on jo aivan toisen näköinen!




Varsin harmillista on se, että tienviitat ovat mitä sattuu. Karttakaan ei auta lainkaan. Mistään et tiedä minne olet menossa, eikä paikallinen väestö välttämättä tiedä mitään oikeaa vastausta, kun käyt heiltä kysymässä, mihin suuntaan lähteä. Ajelimme kymmeniä, satoja kilometrejä harhaan ja sen useita kertoja.

Pietarista en kirjoita tässä enempää kuin että eksymisen vaara siellä on entistäkin suurempi. Enkä suosittele Nevski Prospektin itäpään läpi ajamista (siis lähtien Moskva-hotellilta) – siinähän sitten ruuhkassa seisot, eikä tunti ole aika eikä mikään. Viisaampaa lienee joka tapauksessa parkkeerata auto hotellin parkkipaikalle ja mennä metrolla… Autoilu sinänsä ei ole sen kummempaa kuin Varsovassa, Brysselissä, Pariisissa tai Berliinissäkään. Olenhan autoa totisesti elämäni aikana jo ajanutkin. Liikenteen kannalta minusta ehdottomasti inhottavin kaupunki on Frankfurt/Main, jossa minä autoa ajamaan opin. Ajokortti oli kyllä ennestään, mutta pikkupaikan kortilla ei juuri pärjännyt... Ja asuinhan minä sentään kaksi vuotta neljän miljoonan metropolialueella, Hampurin kupeessa - ei se ihan käpykylä ole.

Pietarista länteen lähtien kaupungit ovat myös viehättäviä. Terijoki on pessyt kasvonsa. Hinnat kylpyläkaupungin mukaisia. Suomalaisen kannalta toki edelleenkin edullisia. Ja taas kerran sanon, että on hyvin tärkeää, että osaa lukea kyrilliset kirjaimet!


Viipuri muuttuu silmin nähden positiivisempaan suuntaan joka kerran, kun siellä käyn. Jopa tämän vuoden kesäkuusta se oli taas muuttunut. Kotitalostani onkin Viipuriin matkaa vain kivenheiton verran.

Tällä kertaa otimme osaa Suomen lähetystön ja Finpron järjestämään Suomi-päivien seminaariin, jonka tietoiskut olivatkin varsin tasokkaita. Tervehdyspuheessaan Paavo Lipponen kertoi, että hänen isoisällään oli Viipurissa hotelli, jonka nimi oli Suomi. Eli oikeastaan Viipuri kuuluu suomalaisille. Lipposta kehui lopussa venäläinen esiintyjä vallan maasta taivaaseen, siksi että Lipponen oli hänen mukaansa pannut alulle Nordin eli Venäjän ja Suomen välisen lähiyhteistyön. Osaako joku minulle kertoa, miksi konsultti Lipposella on eduskunnassa oma työhuone, mutta minulla ei?

Taas kerran voin todeta, että oikein hyvä on, että joku vaivautuu järjestämään tällaisia tilaisuuksia, mutta yrittäjien 100% mielipide on, että liian vähän on konkreettista toimintaa, että viralliset tahot tekevät pelkkää paperia ja että Finpron palvelut soveltuvat vain suuryrityksille, koska ovat aivan liian kalliita PK-yrityksille. Suomi tosin onkin juuri PK-yrityksille varsin vihamielinen valtio, siitäkin huolimatta, että nämä työllistävät eniten. Jos pohjoisen ulottuvuuden vastaava on Fortumin toimitusjohtaja, niin mitäpä siihen on pienellä yrityksellä sanomista? Tähän markkinarakoseen me aiomme kiilautua…

En pitänyt siitä, että tilaisuuteen pääsi vain yksi osanottaja per yritys. Lappeenrannan kaupunginjohtaja ja apulaiskaupunginjohtaja veivät molemmat yrittäjiltä paikan olemalla osanottajalistalla, mutta loistamalla poissaolollaan. Pitänee tarkistaa, saavatko päivärahat… ainakin heidän piti olla samanaikaisesti Saksassa.

Eihän tämä sepustus tietenkään ole muuta kuin subjektiivinen näkemys asioista. Menkää katsomaan… Mutta vaikka rajalla asunkin, niin pelkästään rajalle jonottamaan bensan tai halvan viinan takia minua ette saa lähtemään!


Miljoonan ihmisen odotetaan tästä rajan ylittävän tänä vuonna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti