lauantai 18. syyskuuta 2010

Neljäs Petroskoin matkani

Tällä kertaa tätä matkaa täytynee eritellä, koska matka ei kohdistunut pelkästään Petroskoihin. Siitä muusta osiosta myöhemmin. Pienen mutkan teimme menomatkalla myös etelämmäksi Laatokan rannalle, Pitkärantaan, jossa mieheni on syntynyt.

Nyt Sortavalan ja Petroskoin välinen tie on uusittu pientä pätkää lukuun ottamatta kokonaan. Aivan täysin toisenlainen kuva syntyy matkasta nyt kuin puolitoista vuotta sitten tammikuussa. Niitä huonoja teitä on kuitenkin Venäjällä paljon, paljon – kestänee vuosikymmeniä, ennen kuin on saavutettu edes jonkinmoinen länsimainen standardi. Varsinkin takapihat ja pikkutiet saattavat olla täysin arvaamattomia.

Petroskoihin menevää tietä olivat viimeistelemässä upouudet Volvon kaivurit ja koneet. Kysyttyämme Petroskoissa, onko tien tekijä ruotsalainen yritys, saimme vastaukseksi: ei ole, vaan venäläinen. Ainakin tie on vähintään yhtä hyvä, jollei parempikin kuin uusi kuutostie - miten sen sitten lienevätkään tehneet.

Liikennettä on paljon ja autot enimmäkseen samanlaisia kuin Suomessakin. Haminan sataman toimitusjohtaja kertoi viime viikolla, että tänä vuonna kauppa on käynyt: niistä neljästäkymmenestätuhannesta Venäjälle menevästä autosta, jotka vielä vuosi sitten seisoivat Haminan satamassa, on jäljellä enää kolmesataa.

Petroskoi tuntui tutulta ja kotoisalta. Se on suurkaupunki iloineen ja murheineen. Keskustan hirsitalot kaikki oli maalattu kauniin punaisiksi. Katuja oli parannettu. Rannan hotelli oli rakennettu valmiiksi ja avattu. Lohijoen alue oli siisti ja huoliteltu. Selvästikin lama on ohi. Kuitenkin tekemistä, rakentamista ja korjaamista on vielä paljon. Paljon olisi jo voitettu, jos asukkaat pitäisivät talkoita ja huoltaisivat pihansa ja käytävänsä. Tai perustaisivat taloyhtiöitä. 



Omalla autollani itse ajaen en siellä ollut aiemmin, joskin olin ajanut liiketuttavan autoa, myös Pietarissa. Kysyihän ajaminen vähän totuttelua, kun jotkut ajavat kuin viimeistä päivää, ja minä taas mieluummin annan tietä. Periaatteessa kuitenkin liikenne sujuu kuten täälläkin. Minun mielipiteeni kun on muutenkin suomalaisista autoilijoista varsin masentava, ja se taas perustuu kolmenkymmenen viiden vuoden ajokokemukseen ja monen kymmenen tuhannen vuosikilometrimäärään ympäri Eurooppaa.

Meidät otettiin vastaan ystäväni sukulaisten luona kuin juhlavieraat konsanaan. Venäläinen ruoka on herkullista ja ihmiset äärettömän ystävällisiä.

Iloinen olen siitä, ettei kielitaitoni ole kokonaan ruostunut, vaan ymmärrän enimmäkseen sen mitä sanotaan, joskaan en itse juurikaan saa keskustelua aikaan. Tilaamiset, neuvojen kyselyt ja tienviittojen lukemiset kyllä sujuvat takkuilematta. Eipä tässä muuta kuin taas kielikurssille, heti kun se alkaa. Venäjälle autolla menevän mielestäni ehdottomasti hallittavat kyrilliset kirjaimet! Ja teiden viitoitus on surkea - kompassi voisi olla hyvä apu...

Kaupat ovat mielenkiintoisia. On pieniä puoteja, joissa myydään lähes kaikkea ja tunnelma on kotoinen ja yleensä on varsin ahdasta. Sitten ovat isot marketit, joista saa aivan kaikkea, mitä ikinä ymmärtää tahtoa - mistään tavarapulasta ei hajuakaan. Suomesta ei ainakaan kannata lähteä viemään Venäjälle yhtään mitään, kun sieltä saa kaiken ja Suomeen verraten pikkurahalla. Itse asiassa Venäjältä pitää mielestäni tuoda kaikki mahdollinen alkaen kosmetiikasta ja shampoosta ja vaikkapa vaatteista ja varsinkin ruokatavaroista. Ja bensakin (95) maksaa vain noin 60 senttiä litra.

Kävimme suomenkielisen sanomalehden Karjalan Sanomien toimituksessa. Sen enempää varsinaista asiaa kertomatta pitää mainita, että on hyvin selvää, kuka Karjalan tasavallassa on aito karjalainen ja kuka ei. Suomea siellä kyllä puhutaan, mutta… Meinasi pinna palaa, kun keskustelukumppani ei lainkaan ymmärtänyt, mitä yritimme sanoa. Onneksi sitten oli toinen, joka ymmärsi. Sama seuraavana päivänä Karjalan kauppakamarilla ;-) Eikä siellä kukaan puhunut suomea. Käytimme siis aikamoista sekakieltä: varsinaisesti englantia, lisänä saksaa ja venäjää ja suomea. Vanhaa virkamieskaartia näkyy olevan, mutta onhan sitä pikkumaista virkamiestä Suomessa kuin myös Saksassakin. Siitä asiasta meidän ei totisesti pidä paukutella henkseleitämme.

Matkaa jatkoimme takaisin Laatokalle Pietarin suuntaan. Ja tie taas tasainen ja enimmäkseen hyväkuntoinen…

Lyhyesti sanottuna pitää kissankokoisin kirjaimin sanoa, että Neuvostoliittoa ei enää ole!!!
 








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti