perjantai 15. lokakuuta 2010

Monopolien toimintaa

Valtion telelaitokset ovat vallan arvaamattomia. Paremmin tämä täällä Suomessa toimii, joskin valtion telelaitos ei ole edes suomalainen ja postinkin nimeksi on muutettu ” tee se itse” = Itella; yksi paketti ja kaksi tärkeää kirjettä, keväällä postitettuja, eivät ole vieläkään löytäneet perille Lappeenrantaan, eikä niitä ole myöskään palautettu lähettäjälle. Syynä lienee nimenmuutos selvästä postista ei-miksikään? Yleinen välinpitämättömyys?

Saksassa ei ymmärretä Suomen täydellistä kännykkäkulttuuria, vaan lankapuhelin on kaikilla ja faksikin tavallinen. Syy on selvä: lankalinjan hinta on vain murto-osa matkapuhelimien hinnasta ja faksi on virallinen dokumentti.



Kun suomalaiset pilvin pimein lakkauttivat lankalinjansa, lakkasin soittamasta heille. Minua kyllä pidettiin aika tylynä, mutta miksi maksaisin tyhjästä, kun aiemmin soittaessani lankapuhelimiin maksu oli vain pari senttiä minuutti, ja sitten se kymmenkertaistui kun piti soittaa matkapuhelimiin?

Telekom Saksassa yllätti vuonna 2006, osavaltiosta toiseen muuton jälkeen, olemalla hiljaa. Tein toki muuttoilmoituksen myös puhelimesta, mutta eipä alkanutkaan asentajaa kuulumaan. Edellisellä asukkaalla talossani oli kyllä ollut ihan tavallinen puhelinlinja, eli piuhat olivat paikallaan.

Yrittäjä ilman puhelinta? Kuvittelepa, että puhelinlaskusi yhtäkkiä kymmenkertaistuu ihan noin vain, siksi ettei puhelinlaitos välitä toimittaa sinulle puhelinlinjaa, vaikka se kuuluu sen palveluihin?

Juoksin Telekomin konttoreissa ja palvelupisteissä sekä uudella että vanhalla paikkakunnalla, soitin ja valitin, mutta mitään ei tapahtunut. Ensin sain kuulla, että kylää, jonne olin muuttanut, ei ole olemassa. No kun sehän onkin vain pikkuriikkisen kaupungin Hampurin vieressä. Vaan löytyihän se, kun tarpeeksi kiukuttelin.

Sitten sain kuulla, että katua, Asemakatua, jolla taloni sijaitsee, ei ole olemassa. No kun sehän onkin vain kylän pääkatu. Vaan löytyihän se, kun tarpeeksi kiukuttelin.
Sitten sain kuulla, että taloa, jossa asun, ei ole olemassa. Silloin menetin malttini täysin ja kirjoitin Telekomille yhdeksän viikon menetetyistä tuloista usean tuhannen euron laskun ja laitoin sen kirjeenä postiin.

Heti seuraavana päivänä sain kännykkääni kyselyn, voisiko Telekomin asentaja tulla seuraavana päivänä. Ja tuli se, ja asennus kesti kymmenen minuuttia.

Tämä linjan puuttuminen ei tapahtunut edes ensimmäistä kertaa. Pari vuotta aiemmin olin ollut työmatkalla Suomessa ja sillä aikaa puhelinlinjani oli katkaistu – syynä se, etten muka ollut maksanut laskujani. Viiden viikon jälkeen sain linjan auki pahasti riitelemällä. Laskut olin maksanut, mutta iso konserni Telekom ei ollut löytänyt maksujani. Eipä juuri naurattanut silloinkaan.

En myöskään saanut muuta kuin yhden megan nettiyhteyden; syyksi siihen ilmoitettiin, että ei käy, koska olen uusi asiakas. Miten uusi sitten on asiakas, joka on käyttänyt palvelua 32 vuotta, jää minulle kysymysmerkiksi. Oikea syykin toki löytyi: paikkakunnalla, siis Hampurin laidalla, ei ole saatavissa nopeampaa yhteyttä…

Näitä Telekomeja on Suomessakin. Kaikki kartellit kuten OP-Pohjola, Fortum/Vattenfall, StoraEnso/UPM, Veho, S-/K-ryhmät, Atria/Saariainen, Valio, YIT ja ja…

Onneksi ajat muuttuvat, ja nämä ylläkertotut asiat ovat varmaan muuttuneet paremmiksi Hampurissakin… se seutu missä asuin on liitetty yleiseen Hampurin verkostoon palveluineen ja Hampuri taas on Saksan talouden moottori, kasvava hyvinvoiva kaupunki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti