Minulla oli edellisenä iltana nettitreffit Sveitsissä, ja illastimme sinä kauniina kesäiltana viehättävässä ravintolassa Steckbornissa, järven rannalla. Ihana kesäilta, kyllä. Oi aikoja, ihanhan tässä tippa silmään tulee... on siellä Bodenjärvellä niin kaunista.
Jouduin sitten kuitenkin sanomaan tälle miehelle muina naisina, että en ole nyt oikein parhaimmillani, koska minulla on ongelma: ei ole rahaa maksaa tilaamiani ruokia ja juomia. Tämä nettituttu ei lainkaan hämmästynyt, tuumasipa vain että no sehän järjestyy. Ehdotti illallisen lopuksi, että lähtisimme kasinoon tienaamaan sen rahan.
Minä pidin häntä vähän höynähtäneenä. En ollut koskaan pelannut kasinossa, toisekseen minulla ei ollut sellaiseen rahaa, eikä hänkään ollut mikään peluri, oli vain kerran aiemmin käynyt katsomassa peliä. Emme siis olleet mitään kasinokonkareita kumpikaan. Suostuttelun jälkeen lähdin kuitenkin, ihan uteliaisuuttani, sillä mitäpä menetettävää minulla olisi ollutkaan. Aamuun oli vielä monta tuntia. Uusi asia se oli minulle muutenkin, että paikalliset asukkaat saivat mennä kasinoon, sillä aiemmin se oli sallittua vain toispaikkakuntalaisille.
Seuralaiseni vaihtoi Sveitsin frangeja kuuseksisadaksi euroksi, osti rahalla pelimerkit, antoi niistä puolet minulle sanoen: "Pelaa!" Ajattelin, että vai niin: ventovieraan rahalla. Entäs jos menetän rahat? Ja enhän tiedä ruletista höykäsen pöläystä. Seuralaiseni jatkoi yllyttämistään. "Mennään sentään katsomaan, mitä muut tekevät". Katselin aikani ja totesin tehtävän mahdottomaksi.
Joimme kahvit, juttelimme niitä näitä. Menimme uudestaan katsomaan. Alkoi olla puoliyö. Jossain vaiheessa uskaltauduin sitten laittamaan merkkejä pöydälle, seuralaiseni samoin. Emme puhuneet juuri mitään, keskityimme siihen mitä teimme. Vähän ajan kuluttua hän aivan yllättäen sanoi: "Lähdetään kotiin nyt." Laskin äkkiä kädessäni olleet merkit: päässäni kävi, että en ainakaan ollut menettänyt mitään, taisin olla voiton puolella, ja huokasin itsekseni helpotuksesta.
Vaihdoimme merkit rahaksi. Ällistykseni oli melkoinen: rahaa oli tuhat euroa... mies keräsi omansa kuusisataa, sanoi että no, tässä tätä nyt sitten on, mene ja hae ostoksesi... Kaksi kertaa se rahamäärä mitä olin "tilannut"! En millään olisi uskaltanut ottaa rahaa vastaan, sillä pesämunahan ei ollut minun. Seuralaiseni naurahti, sanoi ettei ollut menettänyt mitään, oli viettänyt ihanan illan kanssani ja saanut käydä kasinossa - mitä siis epäröin?
Palasin asunnolle aamuyöstä. Harjoittelijani nukkui, minä kolistelin sisään. Talon isäntäväki kysyi aamulla, oliko nuori harjoittelijani ollut yöjuoksuilla. Tunnustin että minä itse... ja kerroin tapahtuneesta. Yleistä ihmettelyä. Soitin oitis myös jo silloin aikuisille lapsilleni ja kerroin mitä oli tapahtunut. Poikani naurahti: "Niinpä niin, äiti, ethän sinä ikinä tee mitään kuten muut ihmiset, sinulle aina sattuu ja tapahtuu..."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti