lauantai 1. toukokuuta 2010

Saksalainen sauna = kärsimys

Tämä on tietenkin mielipide. Saksalaiset ovat aivan eri mieltä. Nyt minulla on puilla lämpiävä sauna, ja nautin siitä. (Se onkin sitten ainoa asia josta Suomessa nautin. En keksi edelleenkään, lähes kaksi vuotta muuttoni jälkeen, yhtään muuta asiaa joka on niin erinomainen, että sen takia haluaisin välttämättä asua Suomessa. Jos se minusta yksin riippuisi, olisin mennyt jo. )

Tuoreena Saksaan muuttaneena kaipasin saunaa kovin. Harjoittelijana ollessani kävin Tulla-Badin, Karlsruhen vanhan uimalan saunassa. Se oli jotakuinkin yllätyksellinen paikka, iso, persoonaton ja ylikuuma, mutta olinhan siellä yleensä ihan yksin ja sain tehdä mitä hyvänsä. Tai siis mitä saunassa nyt tehdäänkään.
 

Jonkin verran yllättynyt olin siitä, että kaikki saksalaiset olettavat, että suomalaiset miehet ja naiset käyvät yhdessä saunassa. Ensimmäinen yhteissaunakokemus oli aika neutraali, mutta se ei ollut lainkaan neutraalia, kun työpaikalla samat tyypit kävelivät vastaan puku päällä ja tervehtivät iloisesti, kuten saksalaiset totta kai tekevät. SE jäi mieleen!

Saksalaiset ovat jämptiä väkeä ja yhtä jämptiä on heidän saunomisensa. Lämpötila hyvin kuuma, kosteutta ei lainkaan, kerran tunnissa löylynheittäjä – tai joissakin paikoissa sellaisen saa nappia painamalla ihan omaan tahtiin – ja sen jälkeen mahdoton pyyheliinojen pölytys, jotta lämpö leviäisi tasaisesti saunahuoneeseen. Sitten tiukka tuijottaminen tiimalasiin, kun saunassa olon aika on tarkoin säädelty. Ensin istutaan niin ja niin monta minuuttia alalauteella, sitten niin ja niin monta minuuttia ylälauteella. Muistaakseni yhteensä kahdeksan minuuttia. Saunan jälkeen jääkylmä suihku, tietenkin oikeassa järjestyksessä, aina sydämeen päin, ja sitten lämmin jalkakylpy. Ja hygieniaa ei tietenkään saa unohtaa: perusteellinen peseytyminen ennen ja jälkeen saunan.

Leopolshafenissa meidän kerrostalossa oli yleinen sauna ja kerran viikossa naisten vuoro. Ah onnea, ilman miehiä. Kävin saunassa siis kerran viikossa tuttavani, itävaltalaisen Evan kanssa. Nousin heti ylälauteelle, kuten tapani on. Sain siitä nuhteet. Meninpä kerran heittämään löylyä ihan itse. Siitä vasta sanominen seurasi! Missään tapauksessa ei saa mennä heittämään kiville vettä, siitähän nousisi ilman kosteus! Menin niin ällikälle, että en saanut sanaa suustani, vaan poistuin vähin äänin.

Pukuhuoneessa sain vihdoin hämmästykseni talttumaan ja sain sanotuksi moittijalle, että meillä Suomessa… Siitä seurasi tuhannet anteeksipyynnöt, ja sitten minun piti kertoa juurta jaksain, mitä suomalaisessa saunassa tehdään. Sen kokemuksen jälkeen olen kertonut saksalaisille ykskantaan enää vain sen, että suomalaisen saunan ainoa sääntö on, ettei sääntöjä ole.

Muutettuamme Frankfurtiin rakensimme sinne talon ja tietenkin saunan, talon kellaritiloihin. Aikamoinen riita syntyi apen kanssa siitä, millainen saunan pitää olla. Hän oli himosaunoja, ja meillä kirvesmiehenä ja apulaisena, sillä alkuperäiseltä koulutukseltaan hän oli puuseppä, mutta sota-aikaan kouluttautunut insinööriksi ja toimi viimeiseen asti Saarbrückenin signaaliosaston päällikkönä. Se oli silloin. kun tuo toiminta oli mekaanista, digiaikaa hän ei enää nähnyt. Saunaan siellä emme olleet koskaan tyytyväisiä, joten seuraavaan taloon päätimme rakentaa toisenlaisen saunan.

Kolmelta saunan valmistajalta pyydettiin tarjous, ja Allensbachin taloa kävi sitten katsomassa kolme eri edustajaa. Yhteenvetona sanoisin, että Saksan suurin ja kaunein – Klafs – oli se, jolla oli kaikkein vähiten käsitystä saunasta. Edustaja ehdotti, että laittaisimme sen olohuoneeseen, kokolattiamatolle. Ei meillä ollut mattoakaan vaan parketti – no, sekin kuulemma käy. Kun kysyin että entäs löyly, niin edustaja sanoi, ettei saunassa ole kosteutta lainkaan. Kaikki kolme edustajaa moittivat kukin aina toisia, että he eivät tiedä mitään. Missään en ollut sitä ennen enkä ole sen jälkeen kuullut tuollaista toisten firmojen panettelua!

Emme voineet päättää mitään tuollaisten moiteryöppyjen perusteella, joten kysyin Suomesta arkkitehdin neuvoa. Ja syntyihän se ratkaisu siitä sitten. Ilmastointi, siis tuloilma saunaan ja poisto pesutilasta piti järjestää toisin, mutta kellariin pystytettiin hirsinen sisäsauna, joka ostettiin Gisiltä Duchtlingenista, ja viereen ostettiin iso tamminen kylpytynnyri. Minä kaakeloin lattian, mieheni paneloi pesuhuoneen seinät.

Siihen aikaan saunan valmistajia oli vain nuo kolme ja lisäksi B & S Suomesta, mutta senaikaisen Suomen markan yliarvostuksen mukaan suomalainen sauna oli tasan kaksi kertaa kalliimpi kuin muut. Nykyisin valmistajia on monia kymmeniä. Ja toki itsekin voi saunan tehdä. 


Valmistaja sitten neuvoi, miten rakennuspaketti pitäisi asentaa. Varsinkin seinien ja lattian väliin olisi pitänyt laittaa tiivisteet. Me vähät siitä välitimme, laitoimme nurkkien alle kaakelit erottamaan seinät lattiasta, ja oven alle reilusti ilmatilaa. Loppujen lopuksi myyjä luovutti ja sanoi vain, että mitäpä hän suomalaista sauna-asioissa neuvomaan… Näytimme arkkitehtimme ohjeet. Se oli jotain hänelle aivan ennenkuulumatonta!

Sauna toimi hyvin ja toimii kai vieläkin. Ainostaan talo ei enää ole minun.

Nykyisin Saksassa on lähes joka talossa sauna. Nyt kun tiedän, millaista joutavan jauhamista suomalaisten markkinointi on, ymmärrän, miksi ruotsalaiset saunanvalmistajat vetivät saunan viennissä Saksaan pitemmän korren.

1 kommentti:

  1. Niin hauskaa! Kuiva sauna allekirjoitan täysin. Menen kokeileen ens viikolla liikuntahallin saunaa, saas näkyä.

    VastaaPoista