lauantai 20. huhtikuuta 2013

Mitäpä me Saksasta välitettäisiin?

 


Saksahan on kaukana. No, molemmat valtiot, Suomi ja Saksa, sijaitsevat Itämeren rannalla. 

Saksalaiset kauppamiehet kävivät keskiajalla Turussa ja Viipurissa. He olivat hansakauppiaita, kotoisin Lyypekistä ja Preussin kaupungeista. Turun kaupungin raadin jäsenistä keskiajalla saksalaisia oli noin kaksi kolmannesta!

1500-luvulla uskonpuhdistus tulee Saksasta Ruotsin kautta Suomeen. Koko Suomesta tulee kuningas Kustaa Vaasan käskystä luterilainen. Ensimmäinen reformoitu piispa oli Mikael Agricola, joka opiskeli itsensä Martti Lutherin luona. 

1600-luvulla Ruotsi vahvisti asemaansa suurvaltana koko Itämeren alueella. Ruotsi on sekä poliittisesti että sotilaallisesti hyvin aktiivinen. Suomi, valtakunnan itäinen maakunta, meni sotaan sen mukana. Kustaa II Adolf johti Ruotsin ja Suomen 30-vuotiseen sotaan Saksaan. 1631 suomalaiset joukot valloittivat Bad Königshofenin. Kaskussa kerrotaan, että suomalaiset käyttäytyivät tuolloin erinomaisesti: koko 33 kuukautta kestäneen valloituksen aikana ei syntynyt yhtään aviotonta lasta. 

Oletko sentään kuullut hakkapeliitoista? „Hakkaa päälle Suomen poika…“

1700- ja 1800-luvuilla Saksasta tuli paljon väkeä Suomeen, etupäässä Viipuriin. Saksan kielellä oli Viipurissa tärkeä asema. Itse asiassa tuolloin oltiin oikeasti kansainvälisiä… sillä kaupungissa eli neljä kansaa ja kieltä sulassa sovussa keskenään. 

Kauppiaat Georg Franz Stockmann ja Gustav Paulig tulivat Lyypekistä Suomeen. Myös tupakkatehtailija Rettig tuli Suomen Turkuun ja Fazerin perhe Helsinkiin.  

Perisuomalaisia yrityksiä? Saksassa suomalaiset haikailevat Fazerin sinisen perään.

Suomeen tuli myös saksalaisia kulttuurin alalta. Hampurilainen säveltäjä Fredrik Pacius (1809 - 1891) sävelsi kansallishymnin ”Maamme” ja kirjoitti vuonna 1852 ensimmäisen suomalaisen oopperan „Kuningas Karlin metsästys“.  Paciusta tuli suomalaisen musiikin isä. Arkkitehti Carl Ludwig Engel tuli Suomeen 1820-luvun loppupuolella ja suunnitteli Helsingin empiirityylisen keskustan sekä vuoden 1827 Turun tulipalon jälkeen koko Turun uusiksi. 

Eipä ihme, että Sibeliuksen Finlandia haluttaisiin kansallishymniksi. Mutta kuka muistaa, että myös Alvar Aalto toi oppinsa Saksasta, Weimarista Bauhaus-tyylistä? Ja sivumennen sanoen antoi mallin rakentaa tasakattoja, josta sitten seurasi perisuomalainen homehysteria. 
Ensimmäisen maailmansodan aikana 1914-18 syntyi jääkäripataljoona, joka koulutettiin Saksassa. Jääkärit ja saksalaiset sotilaat osallistuivat aluksi Suonen itsenäisyystaisteluihin. Konfliktista kehittyi veljessota ja se päättyi siihen, että nk. valkoinen Suomi voitti punaisen Suomen. 

Suomalaiset päättivät 1918 ottaa kuninkaan ja valitsivat kuninkaan Saksasta. Tätä tapahtumaa kutsutaan suomalaiseksi kuningasseikkailuksi. Saksan keisarin lanko prinssi Friedrich Karl von Hessen valittiin syksyllä 1918 Suomen kuninkaaksi. Mutta Saksa hävisi sodan, keisari joutui luopumaan kruunustaan, koko Saksa tuhoutui eikä uusi kuningas tullutkaan Suomeen. Niinpä Suomi ei sitten ollutkaan enää missään tekemisissä uuden Saksan – Weimarin tasavallan – kanssa. 

Toisen maailmansodan aikana sotayhteistyö kansallissosialistisen Saksan kanssa oli hyvin läheistä, varsinkin vuonna 1944. Maita yhdisti kummakin maan oman päämäärän saavuttamiseksi solmittu yhteistyösopimus. Suomalaiset puolustivat itsenäisyyttään ja Saksa halusivat takaisin vanhat itäiset maansa. Kansallissosialistinen Saksa halusi tuhota itärintaman kautta Venäjän. Kaiken kaikkiaan koko yhteistyö oli vaikea ja siinä tehtiin vakavia virheitä. 
Toisen maailmansodan jälkeen molemmat maat olivat hyvin heikkoja. Suomi yritti olla niin puolueeton kuin ikinä suhteessaan kahteen Saksaan. Vuonna 1973 suhde molempiin maihin normalisoitui: Suomi tunnusti virallisesti molemmat Saksat. 

Saksitun Saksan yhdistymisen jälkeen maat jälleen lähenivät toisiaan, kaupankäynnin kautta. Hitaasti mutta varmasti Saksasta tuli Suomen tärkein kauppakumppani. Vuonna 1995 Suomi liittyi Euroopan Unioniin. Myös nykyisin Saksa on Suomen tärkeimpiä kauppakumppaneita.



torstai 18. huhtikuuta 2013

Saksa on EU:n toiseksi innovatiivisin maa




Saksa on EU:n listassa yksi Euroopan innovatiivisimpia maita. Vain Ruotsi voittaa Saksan. Suomi tulee neljäntenä. Heikkoja kohtia Saksassa olivat tutkimuksen heikot olosuhteet.

Tämä käy ilmi listasta, jonka EU-komission julkisti Brysselissä. Parhaiten menestyivät pohjoismaat, mitä tulee keksintöihin ja markkinoille pääsyyn.

Häntäpäässä on useita itäeurooppalaisia maita, viimeisenä Bulgaria. Eniten viime vuonna lisäsivät Viro, Liettua ja Latvia innovatiivisuuttaan. Useimmat eteläeurooppalaiset maat ovat näiden välissä ja niitä voisi kutsua ”vaatimattomiksi innovaattoreiksi”. Kypros kuitenkin tekee tästä poikkeuksen positiiviseen suuntaan.
24 eri tekijää mitattiin. Tärkeimmät olivat toimiva keskiluokka ja erinomaiset tutkimusolosuhteet. Merkitystä oli tieteellisillä julkaisuilla kansainvälisessa mediassa, julkinen rahoitus sekä tiede- ja kehitystalous, patenttien määrä sekä työpaikat tiedekeskeisissä yrityksissä.
Saksassa on komission mukaan yhteistyö innovatiivisten pienten ja keskisuurten yritysten joukossa suuresti kasvanut – mikä selvästikin lisää kehitystä. Patenteista tulee Saksalle myös tuloja, mikä todistaa menestyksellistä keksijäluonnetta. 
Talouskriisistä huolimatta keksinnöt lisääntyvät vuodesta toiseen EU:n alueella. Perimmäisenä syynä ovat sellaiset johtavat keksijämaat kuten Saksa, häntäpäässä ei tapahdu juuri mitään.  Komission tutkijakomissaari Máire Geoghegan-Quinn kuitenkin varoittaa ”keksintöaukosta”. Se tulisi tuoda EU-maiden kaikkien hallitusten työlistalle.
Maailmanlaajuiseesti EU ei nimittäin olekaan johdossa. Sveitsi voittaa kirkkaasti kaikki EU-maat, myös Ruotsin ja Saksan.  Ja kun koko maailma otetaan mukaan, EU on kaukana johdosta, se on kaukana Etelä-Korean , USA:n ja Japanin takana. Eri USA:han ja Japaniin on tosin pienentynyt, mutta Etelä-Koreaan kasvanut. Kiina on myös noussut, mutta on kuitenkin vielä nk. BRICS-valtioden kuten Brasilia, Venäjä, Intia ja Etelä-Afrikka kanssa kaukana EU:sta. 

http://polpix.sueddeutsche.com/bild/1.1050972.1355717920/860x860/deutschland.jpg
 


tiistai 16. huhtikuuta 2013

Zeppeliini tulee Suomeen




 

Kuva: Markku Werkle


Lentävä laiva lentävänä laboratoriona: Zeppelin NT on lähtenyt tutkimusmatkalle Suomeen. Ei tutkimaan Suomea :-) vaan tekemään tieteellisiä havaintoja. Henkilökuntaa on matkalla kolmetoista”, kertoi ZLT Zeppelin Luftschifftechnikin toimitusjohtaja Thomas Brand Friedrichshafenista. Lento Saksasta Suomeen kestää 11 viikkoa. Matka on osa EU:n Pegasus-hankeetta, joka koskee ilman laatua ja ilmastonmuutosta.  

Ilmastohankkeessa on mukana 26 laitosta 14 Euroopan maasta. Aiemmat matkat zeppeliini teki Italiaan ja Hollantiin.

Tiedemiehillä on tällä matkalla mukana tonnin verran erilaista mittauslaitteistoa – esimerkiksi mittaamaan ilmakehän koostumusta. ”Kaikkien tietojen arvioinnin jälkeen on tarkoitus tehdä yhteinen koko Eurooppaan koskeva strategia ilman laadun parantamiseksi pysyvästi sekä ilmastonmuutoksen tehokkaaksi torjumiseksi”, kerrotaan Zeppelin Luftschifftechnikiltä.


Minulle linkin lähetti ystäväni Saksasta.
Zeppeliinien historiaa:
http://pipa01.blogspot.fi/2010/01/seppeliineja_07.html

Mikäli oikein laskin, zeppeliinin pitäisi olla Suomessa kesäkuun lopulla. 

 

Kuva: Markku Werkle

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Paratiisisaari Mainau


Mainaulla vietetään nyt, huhtikuussa, sesongin avajaisia. Miljoona tulppaania, hyasinttia ja narsissia kukkivat kilpaa…
 

Pitäisiköhän tähän kirjoittaa ensin, että kun edessä ajava auto alkoi madella, tiesi että kohta se kysyy, miten Mainaulle pääsee… tai miten hukkasin autoni Mainaun parkkipaikalle?

Mehän asuimme vain viiden kilometrin päässä tuosta ihanasta saaresta. Pinta-alaa sillä on vain 45 hehtaaria, mutta kasvusto on täysin vailla vertaa. Paratiisiksi sanovat. Barokkilinna, palmutarha, 3000 orkideaa ja mitä kaikkea vielä: uskomaton määrä erilaisia puulajeja, kukkia ja pensaita, ja Saksan suurin, tuhannen perhosen perhostalo. 
 
 

 
Mainaun saari sijaitsee Bodenjärven rannalla Saksassa, ihan etelässä. Yli miljoona turistia käy siellä vuosittain; saaresta on tullut kolmen valtion rajaseudun varsinainen nähtävyys. 
 
 
 
Saarella on harvinaisia puita, osin hyvinkin vanhoja, kuten Viktoria-limettipuu, jonka istutti suurherttua vuonna 1862 tyttärensä Viktorian syntymän muistoksi, samoin kummallisesti solmuun kasvanut pagodapuu, sekin noin 150 vuotta vanha. Monet mahtavat tammet ja sypressit antavat puistolle oman hienon leimansa.

Toinen Mainaulle tyypillinen piirre ovat sen monet ruukkuihin istutetut kasvit ja huomattava sitrushedelmäpuiden kokoelma. Barokkilinnakin lähes hukkuu puiden joukkoon. Linnan pihassa kasvaa harvinainen, Goethen tunnetuksi tekemä gingkopuu.



Heinäkuusta elokuuhun noin 9000 ruusua lähes 400 ruusulajikkeesta kukkii saarella. Nyt juuri saarella kukkivat tulppaanipellot. En ole koskaan nähnyt Hollannin tulppaanipeltoja, vaikka Hollannissa olen kyllä käynyt - saatan tulppaanien runsauden vain kuvitella, kun tiedän mitä se on Mainaun saarella! Töissä saaarella onkin 800 puutarhuria, kyllähän siinä tulosta tulee…
 
 
 
Linnan remontoi ja puutarhan istutti kreivi Lennart Bernadotte, Ruotsin kuninkaan isoisän veli. Linna on osa saksalaisen ritarikunnan perinnettä, joka hallitsi saarta noin 500 vuotta 1200-luvulta alkaen. Mainau tuli Bernadotten suvun hallintaan vuonna 1928 Badenin Viktorian, Ruotsin kuninkaan Kustaa V:n (hallitsi vuodesta 1907) vaimon kautta. 

Erottuaan ensimmäisestä vaimostaan Lennart meni uudelleen naimisiin 30 vuotta nuoremman taloudenhoitajansa tyttären Sonjan kanssa, jonka kanssa hänellä on viisi lasta. Sonja osoittautuikin pian varsinaiseksi valtiaaksi ja talousihmeeksi. Nykyksin saaresta huolehtivat lapset Bettina ja Björn.  

Saksassa – toisin kuin Suomessa – on hyvin harvinaista, että kenelläkään on enemmän kuin kaksi lasta. Siksipä kreivi Bernadottea kutsuivat pahat kielet kreivi Spermadotteksi.

Lennart oli ammatiltaan valokuvaaja. Hän peri saaren jouduttuaan luopumaan Ruotsin kruunusta ja teki siitä nykyisen paratiisisaaren. En ollut saada millään puutarhainnostunutta äitiäni pois saaarelta… Jokaikisen kasvin nimi olisi pitänyt tietää, ja niitähän on satoja ja taas satoja... 

Sellaista on maailman meno aina ollut: eihän Bernadotte ollut kuin ranskalainen Napoleonin ajan kenraali. Ruotsin kuningas on siis maahanmuuttaja, kuningatar sentään vain ensimmäisen polven maahanmuuttaja.

Lennart oli pitkä mies ja Sonja viehättävä nainen. Silvia ja Kalle-Kustaa vierailivat sukulaisissa tämän tästä. Kävin heitä vasiten katsomassa, kun olivat kerran tutustumassa Konstanzin vanhaan raatihuoneeseen.  Lennart, Sonja ja Silvia säteilivät, Kalle-Kustaa oli kuin harmaa varjo heidän rinnallaan…

 


Saarella on kaksi tasokasta ravintolaa. Toisessa niistä söimme nuorimman poikani rippijuhlan aterian. Rippijuhla on Saksassa iso ja tärkeä juhla. Ravintolassa hovimestarina on italialainen tuttavamme, toisen poikani hyvän ystävän isä ja mainio kokki.

Vuosia aiemmin olimme ajatelleet, että vietämme tyttäreni rippijuhlat kotona ja olimme kutsuneet kokiksi tämän miehen. Mutta kuinkas sitten kävikään. Mainaun herttua Lennart olikin yllättäen päättänyt viettää 80-vuotispäivänsä Bodenjärvellä laivassaan ja oli komentanut koko henkilökuntansa sinne seuruetta palvelemaan. Niinpä olimme ilman kokkia, ja oli todella vaikeaa löytää ravintolaa, sillä rippipäivä oli äitienpäivä… No, suhteillahan se, Mainaublick-nimisestä ravintolasta, jonka tilalla on nykyisin asuinalue ja siellä nimensä mukainen näkymä Mainaun saarelle.

Joka syksy saarella on nk. paikallisten päivä ja tuolloin pääsymaksuton. Syksy kun oli pitkällä, niin iltaisin on varhain pilkkopimeää. Parkkeerasimme saaren ulkopuolisen, puistomaisen parkkipaikan ylempään rivistöön. Kun sitten lähes viimeisinä lähdimme saarelta, en löytänytkään autoani pimeässä enää… Ja sitten käytiin rivi riviltä valtava parkkipaikka läpi eikä mitään löytynyt. Olin jo hyväksynyt, että taksihan se on kutsuttava. Kunnes äkkäsin, että onhan se ylärivi vielä… ja siellähän se meidän Saab sitten kiltisti mutta ypöyksin pimeässä odotteli.
 
 
 


 
Monien Bodenjärven kaupunkien ja paikkojen nimi päättyy tavuun "au" (Reichenau, Birnau, Lindau). Se on muotoutunut keskiajan saksan sanasta "owe", joka tarkoittaa kosteaa tai veden äärellä olevaa paikkaa. Ruotsiin tämä germaanisana on tullut muodossa "ö".  Monet paikkakuntien nimet juontavat juurensa jonkin valtiaan nimeen, niin myös Mainau: Maienowen suvusta, jotka löytyvät aikakirjoista vuosilta 1242 ja 1257. 

Olen aina ollut kiinnostunut historiasta. Ja historia on täynnä tarinoita. Tosiako vai ei - se jää monesti arvailun varaan. Mutta ah niin ihania... ja näistähän kirjailijat ammentavat.