Ihmisyyttä etsimässä

Löydän taas itseni opettamasta maahanmuuttajia. Tuttavat sanovat, että se on minun juttuni. Tiedän, että oppilaani tulevat oppimaan. Tiedän sen, sillä jos tekee samoja asioita samalla tavalla, tulee samanlaisia tuloksia. Totta kai sen lisäksi voi aina oppia lisää.

 

En näe missään kamalia maahanmuuttajia. Näen ihmisiä vahvuuksineen ja heikkouksineen, iloineen ja ongelmineen – aivan kuten meillä kaikilla ihmisillä.

En myöskään näe missään mitään syytä siihen, että laittaisimme ”rajat kiinni”. Suomi on aina ollut monikulttuurinen. Jos näin ei olisi ollut, emme olisi nykyinen hyvinvointivaltio. Tämä asia tuntuu unohtuneen sosiaalisen median vouhottajilta. Sosiaalinen media ei muutenkaan mielestäni ole media, eikä varsinkaan sosiaalinen! Kyselin opiskelijoilta, mitä he pitävät erityisen suomalaisena asiana. Eipä juuri mitään löytynyt. Ehdoteltiin saunaa, Fazeria ja Nokiaa. Ikävä kyllä, mikään näistä ei ole erityisen suomalainen. Ikävänä he pitivät mustaa talvea ja kansaväestön vähäpuheisuutta. Hyvänä he pitivät maan rauhallisuutta. 

 

Totta kai on mustia lampaita. Paitsi ei meillä... vai? Eikö meidän pitäisi ennen muuta kantaa huolta oman maamme väkivallasta, jossa Suomi on peräti Euroopan kärkimaa? Entä päihdekasvatus – miten ne tuhannet ja taas tuhannet perheet,  jotka esimerkiksi alkoholin liikakäytöstä kärsivät? Selvästi meillä menee ”liian hyvin” – jokainen näkee vain oman napansa ja omat ”saavutetut etunsa”.  On todella ikävää ja kertoo puhujan ymmärtämättömyydestä, että ”kaikki” syyllistetään muutaman harvan takia. Ne harvat rikoksentekijät pitää tietenkin rangaista. Niin on suomalaisiakin vankiloissa ulkomailla enemmän kuin ulkomaalaisia Suomessa.

Toisekseen, sain hiljan kunnian olla poliisilaitoksella tulkkina isossa rikosasiassa. Miten ylpeä olenkaan siitä, mitä meidän poliisi tekee! Siitä vaan ei huudella toreilla ja turuilla, eikä varsinkaan mediassa.

Hauskaa on nähdä, miten musliminaiset ovat naisellisia sen huivinsa alla. Ihan samat asiat heitä kiinnostavat kuin suomalaisiakin naisia. Siisteys tuntuu olevan erityisen tärkeää: pesuhuoneen lattia lainehtii, ennen kuin mennään rukoilemaan.

Luokkani enemmistö on naisia. Se ainoa syyrialainen, joka ryhmässä on, on nainen. Tyylikäs ja fiksu. Useimmat ulkomaalaiset Suomessa näkyvät kuitenkin selvästi olevan venäläisiä.

Kävimme myös laulamassa kauneimpia joululauluja. Ortodoksit jaksoivat tilaisuuden loppuun asti. ”Uskonnottomat” kuten kiinalainen oppilaani lähtivät ensin, Sen jälkeen muslimit. ”Totta kai uskomme Jeesukseen, hän oli profeetta”, tulee sitten kuin yhdestä suusta. Ja sitten suraa kysymys: miksi me suomalaiset rukoilemme ja käymme kirkossa niin harvoin, jos kerran olemme kristittyjä? Puhun Suomen lähetysseurasta ja joululaulujen kolehdista. Minua valistetaan: ”Koraani käskee antamaan osan palkasta köyhille. Koraani käskee rakastamaan lähimmäistä.”

Niinpä niin. Kuka mahtoi keksiä sen, että Suvivirttä ei saisi koulussa laulaa? En ole nähnyt sen ainakaan maahanmuuttajia – tulivatpa he mistä hyvänsä – yhtään vaivaavan. Olen ollut laulamassa Suvivirttä yhdessä irakilaismuslimien kanssa. Kaikki nytkin kuuntelivat ”Joulupuu on rakennettu” –joululaulun viimeiseen säkeistöön asti.

Olisikohan niin, että meidän kantasuomalaisten pitäisi ensin oppia empatian taito? Se on meiltä monilta tyystin hukassa. Lähimmäisestä välittäminen. Oikein karvaasti sain itse kokea kantasuomalaisten empatian puutteen tämän vuoden kesällä. Onko ylipäänsä ollenkaan varmaa, että olemme kristittyjä? Eikö Jeesuksen tärkein sanoma ollutkaan ”rakasta Jumalaa yli kaiken, ja lähimmäistä niin kuin itseäsi”?

Riitaisaa väkeä?

Sanotaan, että on vaikeaa elää maahanmuuttajien kanssa. Mutta kyllä on vaikeaa  kantaväestön myös elää keskenään – ainakin jos uskoo gallupeja:

http://company.billiger.de/wAssets/docs/pressemeldungen/Pressemeldung_billiger_de_Umfrage_Nachbarschaftsstreit.pdf

Saksassa peräti 11,6% talouksista riitelee naapureidensa kanssa. Suurimmat riitojen syyt ovat roskaaminen, meteli ja lapset, myös liian äänekäs seksi, kotieläimet, puutarha- ja pihatyöt, liikaa rehottavat kasvit – ja asianajajat voivat hyvin: 1,3 miljoonaa taloutta ottaa näiden syiden takia asianajajan. 

Syyllisiä ovat tietenkin aina ”ne toiset”. 

”Naapurit ovat se koetinkivi, jonka elämä meille asettaa…” – näin ranskalainen näytelmäkirjailija Marcel Achard. Udo Jürgens lauloi vuonna 1977 rakkaista naapureista laulussaan ”kunniallisesta talosta”. Runoilija Friedrich Schiller puolestaan totesi  j1700-luvulla: ”Hartainkaan ei voi elää rauhassa, jos se ei miellytä pahaa naapuria.” 

Sympatiaa Ranskalle. Unohtuiko jotain?

Tämä on kaikille niille, jotka muuttivat naamakirjaprofiilinsa kuvan Ranskan lipuksi: muuttakaa se takaisin normaaliksi. Ette ole varmaankaan ajatelleet sitä, minkälaisen signaalin annatte niille kaikille ihmisille, jotka ovat jo monia kuukausia kärsineet IS-terrorista? Onko teistä joku vaihtanut profiiliinsa viime kuukausien aikana Syyrian, Irakin tai Libanonin lipun? Sitten vasta, kun terrori iskee läntiseen maahan, me huomaamme koko asian? Sellainenhan on pahinta rasismia!

Me elämme globaalissa maailmassa. Onneksi nationalistisia ajatuksia on vain muutamalla, ja onneksi tuollainen on vain ”synnytystuskaa”. 

 

Kyllä minä tiedän, että hyväähän te tarkoititte. Ehkäpä ette vain ajatelleen sen enempää, vaan seurasitte naamakirjalaumaa. Mutta nyt, kun tiedätte enemmän, niin olkaa hyvät ja vaihtakaa kuvanne sellaisiksi, joista näkyy, miten oikeasti otatte osaa terrorin uhreihin. Kiitos.

 

(Ylläoleva vapaasti Hans-Peter Zimmermannina siteeraten. Tämän saman olin aiemmin kirjoittanut myös omalle fb-sivulleni.)

Joulun pääkaupunki

Olisinpa väittänyt, että joulun pääkaupunki on Nürnberg. Mutta tämä kaupunki väittää olevansa joulun pääkaupunki… Ja myöntää täytyy, että totisesti, Strasbourgissa on joulun aikaan sitä jotain!

"Luulitko, että joulun todellinen keskus on Korvatunturilla joulupukin pajassa tai edes jossain päin Pohjolaa? Suomi ei ole ainut maa, joka on halunnut omia tittelin joulun ihmemaana, vaan sitä havitellevat monet muutkin. Joulun virallinen pääkaupunki ei suinkaan löydy Suomesta, vaan keskeltä Eurooppaa. EU-vallan keskuksessa oleva Strasbourg on jo vuosien ajan julistanut olevansa joulun virallinen pääkaupunki: Capitale de Noël.

Kaupungissa on vuosisatoja kestäneet jouluperinteet. Koko Euroopan joulumarkkinaperinteen uskotaan olevan lähtöisin Strasbourgista, missä ensimmäiset joulumarkkinat on pidetty katedraalin juurella jo 1570-luvulla. Sieltä perinne on levinnyt Saksan ja Ranskan kautta muualle Eurooppaan ja Suomeen. Markkinat ovat muuttaneet muotoaan ja kasvaneet vuosisatojen saatossa. Kaupungissa järjestetään yhä vuosittain joulukuun loppuun asti kestävät Christkindelsmärik-joulumarkkinat, jotka ovat yhdet Euroopan suurimmista ja parhaimmiksi arvioiduista joulumarkkinoista.

Täysin tyhjästä Strasbourg ei ole joulun pääkaupunki -titteliä itselleen ominut, sillä moni kaupunki kalpenee näiden joulukoristeluiden rinnalla."

©Johanna Juupaluoma, 26.12.2014, kp24.fi