Suuri tuulivoimahuijaus: ahneet energiajätit myyvät meille tuulivoimasähköä kaasun tukkuhintaan.

Iso-Britannia on ennennäkemättömän energiakriisin edessä, ja 100 miljardin punnan pelastuspaketti räjäyttää maan pankkitaseen - ja samaan aikaan uusiutuvia energialähteitä hyödyntävät yritykset saavat valtavia voittoja kirjaimellisesti tuulesta temmattua.

Yksi Yhdistyneen kuningaskunnan johtavista energia-asiantuntijoista on selittänyt, miksi Yhdistyneessä kuningaskunnassa on ennennäkemätön energialaskukriisi, vaikka siellä on enemmän tuulivoimalaitoksia kuin koskaan aiemmin.

Net Zero Watch -järjestön johtaja Benny Peiser sanoi, että sähkön hinta määräytyy kaasun hinnan mukaan kansainvälisillä markkinoilla. Tämän seurauksena uusiutuvia energialähteitä käyttävät yritykset tekevät ennätysvoittoja myymällä tuulivoimalla tuotettua energiaa.

Hän lisäsi, että kuluttajien on tosiasiassa maksettava sekä tuulivoimaloista - joita tuetaan 400 punnalla kotitaloutta kohti vuodessa - että varajärjestelmästä, joka käyttää kaasua niinä päivinä, kun tuuli ei puhalla.

Hän kertoi Scottish Daily Expressille: "Se on pelkkää kuumaa ilmaa. Tuulivoiman kustannukset eivät ole laskeneet merkittävästi kaikesta mainostamisesta huolimatta, koska ne perustuvat huutokauppahintoihin ja sopimuksiin.

"Tuulivoimalla tuotetun sähkön hinta määräytyy kaasun hinnan mukaan, joten tuulivoimayhtiöt saavat tällä hetkellä ennätyskorkeat hinnat. Ne sanovat ottavansa vain korkeimman mahdollisen hinnan, joka on kaasun hinta."

Peiser lisäsi: "Uusiutuvat energialähteet tuottavat sähköä vain hyvin lyhyitä aikoja, kun tuuli puhaltaa tai aurinko paistaa. Suurimman osan ajasta Skotlannissa ja muualla Yhdistyneessä kuningaskunnassa käytetään tavanomaista energiaa, joten tarvitaan varajärjestelmä silloin, kun tuuli ei tuule.

"Tämän seurauksena meidän on maksettava hyvin, hyvin korkeita hintoja. Jos kaasuvoimalaa käytetään vain puolet ajasta, koska tuulivoimaa suositaan, niin silloin kun sitä käytetään, omistaja pyytää tähtitieteellisiä summia.

"Kun tuulivoimaa tuetaan perinteisellä energialla, hinnat nousevat kattoon, ja nämä kustannukset lisätään keskimääräiseen energialaskuun. Mitä enemmän tuulivoimaloita on, sitä kalliimmaksi kustannukset tulevat. Näin tapahtui jo kauan ennen kuin kaasun hinta nousi."

Skotlanti on jo nyt lähes omavarainen uusiutuvan energian suhteen, koska viimeisten 15 vuoden aikana on asennettu valtava määrä maatuulivoimaloita, mutta tämä pätee vain silloin, kun tuuli puhaltaa tasaisesti oikeaan aikaan päivästä.

Kysyttäessä, alentaisiko yhä useampien tuulivoimaloiden rakentaminen lopulta sähkön hintaa, Peiser oli varma, ettei se koskaan johtaisi laskujen alenemiseen.

"Ei ole mitään todisteita siitä, että tuulivoimalat tulisivat halvemmiksi, ja on paljon todisteita siitä, että mitä enemmän niitä on, sitä korkeammat ovat kustannukset", hän sanoi.

"He ovat sanoneet, että kustannukset laskevat 30 vuotta, mutta niin ei ole vielä tapahtunut. Mielestäni se on epätodennäköistä ja mielestäni mahdotonta, koska energiajärjestelmää ei voi saada aikaan pelkästään uusiutuvilla energialähteillä.

"Mitä teet päivinä, jolloin tuulee vain vähän tai aurinko ei paista? Miten Ison-Britannian kaltaista maata voi pyörittää pelkällä tuulella ja auringolla? Tarvitaan kaksi järjestelmää; yksi uusiutuva ja yksi kokonainen järjestelmä, joka antaa maalle virtaa silloin, kun tuulta ei ole."

Hän sanoi, että Edinburghin SNP:n peräkkäiset hallitukset ovat kannustaneet tuulivoimaloiden rakentamista, vaikka ne tiesivät hyvin, että se ei laskisi sähkön hintaa.

Hän sanoi: "He tiesivät, että loppujen lopuksi heidän ei tarvitsisi selvittää sotkua, vaan englantilaiset tuet pelastaisivat Skotlannin hallituksen katastrofilta. Tämä on utopistinen unelma, joka ei tule toimimaan. Se on hyvin kallista, kuten nyt huomaamme, ja seuraavalla ja sitä seuraavalla pääministerillä on vaikeuksia saada otetta."

Hän kuitenkin selitti edelleen, että ydinvoimaa ei voida käyttää uusiutuvien energialähteiden tukena, koska ydinvoimalat voivat tuottaa vain tasaisen ja jatkuvan energian.

"Tarvitaan voimalaitos, jonka voi kytkeä pois päältä ja päälle, ja se ei onnistu ydinvoimalla, joten sen on oltava hiiltä tai kaasua", hän sanoi.

Peiser sanoi, että Yhdistyneen kuningaskunnan on "heitettävä vettä energia-alan kustannuskriisiin ja kaivettava lisää kaasua ja öljyä maasta". Hän lisäsi: "Tulevaisuus on ydinvoima, mutta lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä tarvitsemme lisää kaasua.

"Olemme pulassa, olemme täydellisessä sotkussa, eikä hallituksella ja ministereillä ole hajuakaan siitä, mitä he tekevät. Energiayhtiöt eivät välitä, ne tekevät rahaa joka puolella, vasemmalla, oikealla ja keskellä. Kaikkialla Euroopassa on sama tilanne. Puolassa ja Saksassa on hiiltä, mutta kaikki rakentavat uusiutuvia energialähteitä. Se on utopistinen unelma, joka on menossa savuna ilmaan."

Asiantuntijan mukaan tuulivoimaloiden tuet lisäävät energialaskujamme 11 miljardilla punnalla vuodessa, ja jos ne poistettaisiin, "se säästäisi 400 puntaa vuodessa Yhdistyneen kuningaskunnan jokaisen kotitalouden energialaskussa".

Hän lisäsi: "Jos seuraava pääministeri aikoisi leikata uusiutuvien energialähteiden tukia, kukaan ei enää rakentaisi tuulipuistoja, koska ne eivät ole yksinään kannattavia.

 

Lähde:  https://www.scottishdailyexpress.co.uk/news/uk-news/great-wind-farm-rip-off-27889339?fbclid=IwAR1HT_NYcDbUSx8fZ1OonSLecaMV6Lotj4WXW-u3tz89AA3vHsyr_fbieUw

• Näkökulma Venäjän tulevaisuuteen. Keskustelun pohjaksi

 Tulevaisuuden Venäjä: visio ilman valtiota

Nikolai Klimeniouk, 21.08.2022

Venäjän sodanvastainen liike on helmikuusta 2022 lähtien käyttänyt Venäjän lippua ilman veristä punaista raitaa: tässä valko-sini-valkoinen lippu Varsovan mielenosoituksessa. Kuva: Picture Alliance

 

Venäjän oppositio on tähän asti taistellut "tulevaisuuden kauniin Venäjän" puolesta. Viime aikoina yhä useammilla ihmisillä on erilainen visio, nimittäin tulevaisuus, jossa tätä valtiota ei enää ole olemassa.

Ukrainan presidentti Selenskyjin ja joidenkin eurooppalaisten hallitusten päämiesten ehdotus lopettaa turistiviisumien myöntäminen Venäjän kansalaisille on aiheuttanut närkästyksen vyöryn venäläisten keskuudessa. Valitusten taustalla on se, että ihmistä rangaistaan kollektiivisesti jostakin, mitä hän ei ole tehnyt. Tämä on puhdasta fasismia, he sanovat, ja heitä kohdellaan kuten juutalaisia kansallissosialismin aikana. Jääräpäinen kieltäytyminen tunnustamasta omaa valtiota ja hyväksymästä sen rikosten seurauksia ei liity vähiten siihen, että monet Venäjän kansalaiset eivät pidä itseään kansalaisina ainakaan siinä mielessä kuin eurooppalaiset.

Tästä huomautti tiedottaja Maxim Trudoljubov vielä tammikuussa. Hän kirjoitti esseessään "Kansalaisuuden instituutti on vanhentunut": "Kansalaisuudesta on tullut monille pikemminkin taakka kuin etuoikeus. Se on menettänyt alkuperäisen merkityksensä, nimittäin siteen maanmiesten yhteisöön, mutta se on jäänyt osaksi järjestelmää, jolla seurataan kansalaisten liikkeitä ja käyttäytymistä." Tämä pätee erityisesti Venäjällä, jossa on kuilu niiden harvojen välillä, jotka pitävät kansalaisuuttaan velvollisuutena, ja niiden enemmistön välillä, jotka pitävät sitä vain rajoituksena, poliittisen valvonnan välineenä. Jotkut analyytikot menevät vielä pidemmälle ja toteavat, kuten Levada-keskuksen sosiologi Natalja Sorkaja teki vuoden 2016 haastattelussa, että Venäjällä ei ole yhteiskuntaa, vaan ainoastaan hajanainen väestö.

Mikä sitten ylipäätään pitää tätä valtavaa maata koossa, elleivät ihmiset, jotka sitä asuttavat? Ilmeisesti ei paljon. Kaksi tekijää on kuitenkin erityisen tärkeitä: väkivalta, tai pikemminkin tyrannia, ja venäjän kieli; kieli on yksi tärkeimmistä väkivallan välineistä.

"Venäläisten maa-alueiden keräyksestä"

Tämä alkaa sanalla Venäjä. Kukaan ei kiistä sitä, että Venäjä on imperiumi, joka on kolonisoinut lukemattomia kansoja ja alueita. Tilanne vaikeutuu, kun yritetään määritellä Venäjän ydinalue. Mistä aloittaa? 1300-luvulla perustettu valtio, jonka laajeneminen johti Venäjän keisarikunnan perustamiseen, oli nimeltään Moskovan suuriruhtinaskunta, ja se oli suhteellisen pieni. 1500-luvulla suuriruhtinas Ivan IV, jota kutsuttiin Kauheaksi, julisti itsensä koko Venäjän tsaariksi (keisariksi, johdettu sanasta Caesar), mikä oli enemmän pyrkimys kuin todellisuus. Monet entisen Kyjev Rusin tärkeimmistä kaupungeista eivät edes kuuluneet hänen valtakuntaansa, eikä hänen suurin valloituksensa, Kazanin tataarikaanikunta, kuulunut Rusiin.

1800-luvulla historioitsija Sergei Solovjev, yksi keisarillisen historiankerronnan luojista, kutsui tätä prosessia "venäläisten maiden kokoamiseksi". Tämä oli tahattomasti osuvaa: alueiden liittämiseen liittyi usein väestön tuhoaminen. Niinpä Iivana Julma tapatti Novgorodin asukkaat, joita hän epäili separatistisista pyrkimyksistä, nykyaikaisesti sanottuna lähes kokonaan. Tätä verilöylyä muistellaan nykyään yhä useammin venäläisten miehittäjien toimien yhteydessä Ukrainassa; tämä julmuus on todellakin perinne.

 

Kuuluisin maalaus Iivana IV:stä: "Iivana Julma ja hänen poikansa Iivana 16. marraskuuta 1581", 1885, Ilja Repin. Kuva: picture alliance / akg-images

 

Sana Venäjä, Rossija, otettiin ensimmäisen kerran käyttöön maan nimenä Pietari I:n toimesta, ja se oli alusta alkaen synonyymi imperiumille. Yksi tsaarivaltakunnan viimeisten vuosien tärkeimmistä valtiomiehistä, Sergei Witte, joka toimi valtiovarainministerinä ja pääministerinä vuosina 1892-1906, kirjoitti muistelmissaan: "Virhe, jonka olemme tehneet vuosikymmeniä, on se, ettemme vieläkään myönnä itsellemme, että Pietari Suuren ja Katariina Suuren ajoista lähtien ei ole ollut olemassa sellaista maata kuin Venäjä: On vain Venäjän keisarikunta."

Jäljelle jäi vain Krimin kaanikunnan valloitus

Vielä elävä keisarillinen myytti juontaa juurensa Katariinaan eikä Pietariin. Hänen uudistuksensa herättivät alusta alkaen ristiriitaisia tunteita. Ajatus Hollannin jäljittelemisestä tuntui jotenkin vähän pieneltä. Katariina puolestaan keksi eurooppalaisen suurvallan, jonka juuret olivat antiikissa, suoran seuraajan Bysantille, kolmannelle Roomalle, Euroopalle, joka halusi olla vielä eurooppalaisempi kuin Eurooppa itse ja joka aikoi laajentua jatkuvasti. Hänen jättimäinen "eteläinen hankkeensa", joka tähtäsi Turkin tuhoamiseen, kaikkien ortodoksimaiden yhdistämiseen yhdeksi valtakunnaksi ja hänen pojanpoikansa, suuriruhtinas Konstantin Pavlovitšin valtaistuimelle nostamiseen Konstantinopolin valtaistuimelle, murtui poliittisen todellisuuden vuoksi.

Näistä suurista kuvitelmista vain Krimin kaanikunnan valloitus vuonna 1783 toteutui - ja historiankirjoituksen mukauttaminen tähän kertomukseen. Se, mitä Krimille tapahtui sen jälkeen, on tyypillistä monille Venäjän valloituksille: Väestö karkotettiin osittain, osittain venäläistettiin ja korvattiin tarkoituksellisesti asettautuneilla venäläisillä ja "pikkuryssillä", kuten ukrainalaisia tuolloin kutsuttiin - sillä seurauksella, että nykyään suurin osa Venäjällä ja myös monet ulkomailla luulevat tosissaan, että Krim on "aina" ollut venäläinen. Suurin piirtein samalla tavalla syntyi nykyinen "Venäjän sydänmaa" Pietarista Vladivostokiin, eli koko Venäjä lukuun ottamatta niitä alueita, joiden entiset asukkaat selvisivät karkotuksesta ja assimilaatiosta ainakin osittain ja muodostavat merkittävän osan kokonaisväestöstä. Osa näistä alueista vapautui Venäjästä vuoden 1917 vallankumouksen ja vuoden 1991 epäonnistuneen vallankaappauksen jälkeen, osa on edelleen osa Venäjää.

Alueen koossa pitäminen on aina vaatinut suuria voimavaroja, vaikka sana "koossa pitäminen" onkin hieman hämmentävä. Riittää, kun katsoo tiekarttoja (jotka ovat edelleen tunnetusti huonoja), rautatie- ja lentoreittejä, niin huomaa heti, että ne sitovat pääasiassa reuna-alueet keskustaan eivätkä alueita toisiinsa. Venäjän tarkkailijoille, kuten edellä mainitulle Wittenille, ei kuitenkaan ollut mikään salaisuus jo varhaisessa vaiheessa, että Venäjä käyttää enemmän resursseja siirtomaidensa pitämiseen voimakeinoin ja venäläistämällä kuin se sieltä saa.

Julistus Venäjän siirtomaavallan purkamisesta

Venäläinen historioitsija Alexander Etkind kutsui tätä "sisäiseksi kolonisaatioksi", mikä oli myös hänen vuonna 2011 julkaistun kirjansa nimi. Tämä järjestelmä on tällä hetkellä esillä Ukrainassa sen julmassa avoimuudessa. Venäläiset miehittäjät pystyttivät täysin pommitettuun Mariupolin kaupunkiin Pushkinin muistomerkin ja rakentavat sen viereen häkkejä, joissa he aikovat pitää vangittuja kaupungin puolustajia suunnitellun näytösoikeudenkäynnin aikana.

Etkind kirjoitti taannoin Neue Zürcher Zeitungissa, että sota Ukrainaa vastaan romahduttaisi Venäjän, se kärsisi tappion ja hajoaisi: "Uudet valtiot Venäjän alueella tulevat olemaan erilaisia". Joitakin hallitaan todennäköisesti demokraattisesti, toisia autoritaarisesti." Etkind kuitenkin korostaa, että hän ei vaadi Venäjän romahdusta, hän vain ennustaa sitä. Sitä vaativat monet muut.

Venäjän oppositiopiireissä on yleinen iskulause: "Tulevaisuuden kaunis Venäjä", lyhyesti WRZ. Näissä piireissä on viime aikoina puhunut yhä enemmän ihmisiä, joilla on täysin erilainen näkemys, nimittäin tulevaisuus, jossa Venäjää ei ole lainkaan. Tänä vuonna niin kutsuttu "Venäjän vapaiden kansojen foorumi" on järjestetty Prahassa jo kahdesti. Sen osanottajat, enimmäkseen vähän tunnettuja alueellisia oppositiohahmoja, hyväksyivät Venäjän siirtomaavallan purkamista koskevan julistuksen, jossa he vaativat yli kolmenkymmenen uuden valtion perustamista nykyisen federaation alueelle, mukaan lukien Moskovan tasavalta, Volgan federaatio, Pietariin keskittyvä Ingermanland ja niin edelleen.

Kyse ei siis ole vain "ei-venäläisten" alueiden irtautumisesta, vaan täydellisestä poliittisesta uudelleenjärjestelystä. Ehdotus herätti paljon pilkkaa, mutta myös vilkasta keskustelua. Kukaan ei tosin tällä hetkellä tiedä, millä tavoin Venäjän federaatio voisi todella hajota. Mutta ajatus siitä, että se tulee tapahtumaan, on nyt osa hallintokriittistä valtavirtaa - samoin kuin ymmärrys siitä, että Venäjä nykyisessä keisarillisessa muodossaan väistämättä toistaisi tyrannimaisia hallintomuotoja ja pyrkisi laajentumaan kolonialistisesti.

Neuvo: "Ollaan hiljaisia eurooppalaisia"

Helmikuusta 2022 lähtien Venäjän sodanvastainen liike on käyttänyt Venäjän lippua, jossa ei ole veristä punaista raitaa vaan valkoinen-sininen-valkoinen. Tämä lippu ei ole historiallisesti oikea, mutta se on symbolisesti peräisin Moskovasta pirstoutuneesta Novgorodin tasavallasta, joka oli vauras myöhäiskeskiaikainen demokratia. Se edustaa eurooppalaista valtiota, jonka juuret eivät ole Venäjällä, jonka pääkaupunki ei ole nimeltään Moskova tai Pietari, joka oli kerran enemmän kuin maantieteellisesti osa Eurooppaa ja joka haluaa olla sitä jälleen.

Toimittaja Leonid Bershidsky, entinen talouslehti "Vedomostin" päätoimittaja ja "Newsweekin" ja "Forbesin" venäläisten painosten päätoimittaja, joka on asunut Berliinissä talousanalyytikkona useita vuosia, kirjoitti "Bloomberg"-sivustolla tällä hetkellä käynnissä olevasta viisumikeskustelusta ja laati eräänlaisen maanpakolaiskatekismuksen: "On suhteellisen helppoa sanoa olevansa Putinia ja sotaa vastaan tai vapaaehtoisesti ukrainalaisten pakolaisten hyväksi. On kuitenkin useita kysymyksiä, joihin on yhä vaikeampi vastata myöntävästi: Haluanko, että Venäjä kärsii ratkaisevan sotilaallisen tappion? Haluanko, että tappio johtaa Venäjän hajoamiseen?"

Hän jättää oman vastauksensa avoimeksi, vaikka pitääkin viisumikeskustelua törkeänä ja kehottaa maanpaossa olevia kollegoitaan maltillisuuteen: "Jos emme voi edustaa voimakasta ja vakuuttavaa visiota toisesta Venäjästä, voimme ainakin yrittää olla hiljaisia eurooppalaisia". Se on hyvä suositus, koska on mahdollista, että muutaman vuoden kuluttua eri puolilla Eurooppaa on jälleen miljoonia ihmisiä, joilla on kuten vuoden 1917 ja 1992 jälkeen sellaisen valtion passi, jota ei enää ole olemassa.

• Lähde: F.A.S.
  https://www.faz.net/aktuell/feuilleton/debatten/das-russland-der-zukunft-eine-vision-ohne-das-land-18253011.html?premium

 

 

Miksi Frankfurtin makkara oli vientihitti?

 

 

Frankfurtin makkarat tunnetaan myös Rein-Mainin alueen ulkopuolella. Meidänkin nakki, kuten Suomessa syötävät makkarat enimmäkseen, on saksalaista alkuperää. 1800-luvun lopulla suomalaiset makkaramestarit toivat nakkien tekotaidon Saksasta esikuvanaan wienerwurst, joka oli alun perin nimeltään frankfurter, koska se syntyi juuri Frankfurtissa.  Vaan miksi muut alueen herkut, kuten omenaviini ja Handkäs, eivät ole lainkaan tunnettuja? Usein se johtuu niiden historiallisesta taustasta.

On olemassa alueellisia erikoisuuksia, jotka eivät itse asiassa ole enää erikoisuuksia. Schwarzwaldin kirsikkakakku ja frankfurtinmakkarat. Niiden varsinainen tuotenimi eli "makkara" jätetään usein mainitsematta, koska kaikki tietävät, mistä makkarasta on kyse. Niitä on saatavilla kaikkialla, supermarketeissa, kansanjuhlissa, jokaisessa leipomossa, etelästä pohjoiseen.

Ja sitten on asioita, joista et ole koskaan kuullutkaan, kun olet uusi jollakin alueella. Siideri ja vihreä kastike Frankfurtissa ovat kaksi kulinaarisen alan merkittävintä edustajaa. Niitä ei yksinkertaisesti ole muualla, vaikka ne nauttivat suurta alueellista suosiota, ovat kokonaisten festivaalien päätekijöitä ja niitä on jopa saatavilla supermarketissa lukuisina lajikkeina.

Baijerin vaalea olut on saavuttanut samanlaisen suosion kuin Frankfurtin makkara. Esimerkiksi Leipzigissa sitä ei ollut 1990-luvulla ollenkaan saatavilla - mikä sai ihmiset lähtemään olutretkille Frankeniin ja täyttämään saaliillaan paikalliset kellarit – mutta nythän nuoret eivät enää muuta juokaan. Sen maine toki levisi, ja nyt Frankfurtissakin on tuota olutta lukuisia merkkejä.

Mutta miksi baijerilaistyylinen olut ja yksinkertainen makkara menestyvät, kun taas vihreä kastike ei menesty muualla kuin juuri omassa maakunnassa? Miksei siideri ole jo kauan sitten valloittanut baijerilaisia olutpihoja?

Alueellisista tuotteista, kuten frankfurtilaisista, saattoi tulla eräänlaisia vientihittejä, koska ne sopivat massojen makuun, niiden raaka-aineet olivat laajalti saatavilla ja koska ne olivat siten mukautettavissa eri kulttuurialueille. Juuri siksi, että makkarat eivät ole erityisen hienosti maustettuja, ne maistuvat monille ihmisille. Lisäksi tuottaja ei tarvitse mitään erityisiä ainesosia. Vihreään kastikkeeseen sen sijaan tarvitaan monenlaisia ainesosia, joita ei ihan kaikkialla ole.

Makutottumukset ovat erilaisia. Mutta: katkeraa, hapanta ja mausteista on yleensä vaikeampi tuoda ihmisille, jos he eivät ole tottuneet niihin vanhastaan. Lisäksi siideri, kuten myös alueella yleinen käsintehty juusto, on köyhtyneen hessiläisen talonpoikaisväestön kulinaarinen tuote, joten se tuskin soveltuu vientiin jo pelkästään maineen kannalta. Niin – ja ei olutkaan varsinaisesti noussut esiin yläluokan juomana.

Käymistuotteena olut oli laajalti levinnyt kaikkialla maailmassa kaikissa yhteiskuntaluokissa. Toinen tärkeä näkökohta uusien markkinoiden valloittamisessa on jakelu yhdellä tärkeimmistä markkinoista, Yhdysvalloissa.

Siellä mainostus vaihteli aika ajoin. Esimerkiksi "frankfurtilaisista" tuli "wieniläisiä". Mutta kun maahanmuuttajat onnistuivat tuomaan erikoisuuksia siirtolaisyhteiskuntaan ulkomailla, seurasi aina maailmanlaajuinen voittokulkue. Näin on muun muassa yhden hyvin tunnetun tuotteen kohdalla: paistetuista lihapullista valmistetun hampurilaisen, jota saksalaiset siirtolaiset käyttivät todennäköisesti Hampurista Amerikkaan suuntautuneen matkan eväinä.

Historiallisesti syntyneet erot keittiössä tai arkkitehtuurissa ovat juuri yksi niitä asioita, jotka tekevät matkustamisesta viehättävää. Matkailijoiden on vain tultava paikan päälle nauttimaan vihreästä kastikkeesta ja siihen sopivasta juomasta.

***

Tarkennus:
Frankfurtinmakkara on puhtaasta sianlihasta valmistettu ohut keitetty makkara. Se valmistetaan yleensä lampaan ohutsuolessa, ja se saa arominsa erityisestä savustusprosessista. Frankfurtinmakkarat on muuten tunnettu kotikaupungissaan jo 1200-luvulta lähtien, ja ne on suojattu maantieteellisenä alkuperänimityksenä koko Saksassa vuodesta 1860 lähtien.

Toisin kuin frankfurtinmakkarat, wienermakkarat valmistetaan sian- ja naudanlihasta. Ne ovat muunnelma alkuperäisestä, jonka frankfurtilainen lihakauppias Johann Georg Lahner keksi Wienissä.

Frankfurtinmakkarat olivat siis wieninmakkaroiden edeltäjä.