Antti Heikkilä kirjoittaa...

Antti Heikkilä kirjoittaa uusimmassa blogissaan:

”Etenkin skandinaaviset nuoret kokevat Saksan paikkana, jossa on mielekästä tehdä työtä ja asua. Saksaan on muuttanut paljon norjalaisia nuoria. Heille on tärkeämpää osallistua aitoon elämään kuin köllötellä kotona öljyrahojen turvin. Se kertoo, että etenkin nuorten elämään kuuluu paljon muuta kuin pelkkä raha. Anglosaksinen maailma on menettänyt hohtonsa. Saksa ja muut keskieurooppalaiset maat ja kulttuurit kiinnostavat nuoria. Nuoret äänestävät jaloillaan. Saksa muistuttaa niistä ideoista ja täynnä tulevaisuudentoivoa olevasta maailmasta, minkä itsekin koin 1960- 1970-luvuilla”.

Antti kirjoittaa Saksasta lyhyesti mutta ytimekkäästi, hän kirjoittaa pankkimaailmasta, terveydenhuollosta, ruuasta, yritysjohtajien vastuusta ja mediasta Saksassa, ja minä koen asioiden olevan juuri tuolla tavoin.  

Koko blogin voit lukea täältä: http://www.anttiheikkila.com/blogi/saksa-parempi-skandinavia/

Suomalaisia ilmiöitä

…on Ari Sainion selkokirjan nimi. Selkokirjat ovat erinomaista materiaalia suomen opettamiseen ulkomaalaisille.

Kirjassa kerrotaan saunasta, kännykästä, tangosta, salmiakista, mämmistä, pesäpallosta ja alkoholista. Mikä näistä on aito suomalainen, kun me kerran niin hanakasi haluamme säilyttää oman kulttuurimme puhtaana? Vain mämmi, jaa… siksi siitä kaiketi pitääkin kynsin hampain pitää kiinni, etteivät kamalat pakolaiset sitä väärennä…  ;-)

No, nyttemmin tiedän, että myös Irakissa syödään mämmiä. Tai ainakin irakilaiset ovat niin kertoneet. Ja mikä minusta suomalaisena on irakilaisessa kahvissa ihanaa: se maustetaan kardemummalla. Jotenkin niin kotoista... ja voi tavaton miten suomalaista ovatkaan kahvi ja kardemumma ;-)

 Kuva: seppo.net

 

Silloin kun asuin Saksassa, olin aina iki-iloinen, kun joku toi tullessaan jotain ”suomalaista”. En niinkään Suomessa paahdettua kahvia kaivannut, kun en kahvia kotona muutenkaan juo. Kaipasin sitä kaikkea, mitä muutkin ulkomailla asuvat suomalaiset kaipaavat: ruisleipää, HKL:n sinistä lenkkiä, Fazerin sinistä suklaata,  leipäjuustoa, Oltermannia. Ehkä vielä poronkäristystä ja rieskaa, joutsenolaista tai oululaista, erilaisia mutta molemmat hyviä. Suomenkielisiä kirjoja ja lehtiä.

Nyt kun asun Suomessa, en erityisemmin kaipaa näistä mitään. Vain rieskasta tykkään edelleen. On täällä nimittäin parempaakin: tuoretta kalaa ja tuoreita marjoja ja sieniä. Mutta siinäpä se sitten olikin, muuten ruoka ei maistu oikein miltään… Saksalainen ruoka on paljon monipuolisempaa. Siellä saa kaupasta lihan ilman mausteita ja makkaran ilman sokeria. Siellä on oikea valinnanvara eikä vain kolmekymmentäseitsemän lajia kermaa ja neljäkymmentäyksi lajia jugurttia. En tunne yhtään saksalaista, jolla olisi laktoosiallergia tai keliakia, mutta todennäköisesti heitä on. Suomessa tunnen kymmeniä ja taas kymmeniä.  Hedelmät pidetään Suomessa kylmävarastoissa, josta syystä eivät maistu miltään. Enkä ole vielä keksinyt, miksi kylmässä Suomessa kasvatetaan kasvihuoneissa kalliilla energialla tomaatteja, jotka maistuvat samalla tavalla ei-miltään kuin aikanaan Espanjasta tuotetut tomaatit. Miksi meille ei kaali kelpaa? Sivumennen sanoen: tarjosin tsasounalla praasniekkapäivänä perinteistä karjalaista kaalisoppaa. Kovasti sitä siellä kehuttiin!

 Kuva: seppo.net

Ja ennen muuta ruoka on Saksassa maukasta ja halvempaa kuin Suomessa. Tilastot kertovat, että saksalaiset keskimäärin ovat hoikempia kuin suomalaiset… olisikohan siis myös terveellisempää?

Jos ei muusta tiedä kuin makaronista ja ketsupista, niin miten voisi arvostaa mitään muuta? Ketsuppi sisältää noin 20 prosenttia sokeria. Minä syön sokerinnälkääni mieluummin suklaata kuin makkaraa ja ketsuppia. 

(Kyllä, on Suomessakin maukasta ruokaa. Siihen ei vaan tavallisen kuluttajan budjetti tahdo riittää... ) 

Ympäristönsuojelun aiheuttamista ympäristövahingoista

Karl Kollmann 10.03.2015
http://www.heise.de/tp/artikel/44/44296/1.html

Hieman toisenlainen väliaikaraportti

Neljä vuosikymmentä sitten metsien kuolema, vesien saastuminen ja paperin kierrättäminen olivat kaikissa medioissa ne suuret ja näkyvät ympäristöteemat.  Euroopan vihreät puolueet saivat noilla asioilla valtaa parlamentaarisessa (poliittisessa) demokratiassa.  Teollisuuden ja liikenteen päästöt hieman vähenivät, joet ja järvet jotakuinkin puhdistuivat, kierrätyksestä ainakin Euroopassa tuli itsestään selvää. 

 Miten kauan tämän on vielä määrä jatkua tällä tavalla?

Vaikka paperia kerättiin ahkerasti ja luonnonmukaisia elintarvikkeita suosittiin, on jo useita vuosia tullut selväksi, että on tapahtumassa ilmastonmuutos, mutta sen vaikutukset jäävät useimmille epäselviksi. Arkielämässä asia ei estä juuri ketään, ei myöskään ekologisesti ajattelevia ihmisiä lentelemästä kuin hullut maanosasta toiseen, ostamasta kalliita maastoautoja ja pitkästymästä yhä suuremmissa asunnoissa. Toinen puoli väestöstä voi näin tehdä, toinen harvoin jos ollenkaan.

Perusvihreät aatteet kuten ekologia ja ”sosiaalinen vastuu” ja abstrakti ja  kaukainen ilmastonmuutos ovat nyt myös teollisuuden tavoitteita  - ainakin puheissa. Tosin se ei saa olla ristiriidassa talouskasvun kanssa, muuten mukana ei ole teollisuus eikä politiikka.

Menestystarina ympäristönsuojelu

                                             

Ympäristönsuojelu oli tosiaankin muutaman vuoden oikea menestystarina. Kun katsotaan neljän vuosikymmenen taakse, niin nähdään, että metsien kuoleman pelkääminen sai aikaan teollisuuden päästöjen kalliin ja hankalan vähenemisen, ja vesistöjen pilaantumisen pelko sai aikaa paremman jätevesien puhdistamisen, ja materiaalien kierrätys sai aikaan runsaasti uusia yrityksiä, jotka erikoistuivat materiaalien kierrätykseen. Siis uusia taloudellisia aloja, joilla oli hyvät teollisuuden ja kaupankäynnin kasvumahdollisuudet.

Ratkaisuista sellaisten raaka-aineiden ja luonnon hyväksikäytön estämiseksi, joista ei ole teollista hyötyä, ei kuitenkaan ollut kyse. No jaa: vähemmän käyttöä, eli vähemmän uuden ostamista, tavaroiden pitempiä käyttöaikoja, riittävyyttä – siinä se. Se tarkoittaa kuitenkin samalla talouden supistumista ympäristön hyväksi.

Siksi jo 70-luvulla julkaistun elististisen Rooman klubin julkaisemat varoitukset siitä, että ekonomistien ikuiset kasvuvaatimukset törmäävät luonnollisiin rajoihin, eivät johtaneet mihinkään.   (He uskoivat muuten tosissaan ikuiseen kasvuun - niin naiiveja taloustieteilijät voivat olla.). [1]

Sellainen olisikin kiehtovaa. Jos käyttäisimmekin kaikkea kaksi kertaa niin kauan kuin nyt emmekä heittäisi ruokaa roskiin (40-50% tuotetusta ruuasta ei päädykään kansalaisten vatsaan), raaka-aineiden tarve puolittuisi ja eläminen maksaisikin meille vain puolet nykyisestä ilman mitään menetystä mukavuudesta. Töitä tarvitsisi tehdä vain puolet nykyisestä ajasta.  Vaikka työpaikkoja olisi vähemmän tuotannon vähennyttyä, jäljelle jäävät työpaikat voitaisiin jakaa tasapuolisesti työtätekevien kesken.

Onhan tuo hieman yksinkertaista laskuoppia, sillä ei asuin- eikä etenkään energiakuluja voi noin vain puolittaa. Periaatteessa kuitenkin tuollainen ympäristönsäästöajatus voitaisiin toteuttaa. Ainoa ongelma on, että se ei lainkaan miellyttäisi teollisuutta, kauppaa, politiikkaa eikä mediaa.

Ongelmallinen ympäristönsuojelu

Luonnon kunnioittaminen ei tarkoita vain ilman saastumista (eli ilmastonmuutosta korkean CO^2-tuotannon takia), vaan ennen kaikkea luonnon resurssien säästämistä. Metallien, fossiilien polttoaineiden (hiili, öljy, maakaasu), ja myös sellaisten jokapäiväisten asioiden kuten hiekan tai hedelmällisen maan. Ne ovat tämän planeettamme rikkauksia, syntyneet miljardeja vuosia sitten, ja nekään eivät enää lisäänny.  

Se, mitä viime vuosina on kehitetty ja tuotettu etikettien „vihreä“, „ympäristöystävällinen“ tai „ympäristönsuojelu“ alla, on tarkemmin katsoen vain ”vihreää valhetta” [2]. Näin yli 80-vuotias ympäristöpioneeri Friedrich Schmidt-Bleek viimeisimmässä kirjassaan. Sellaisia ovat ”vihreät tuotteet” kuten aurinkovoimalat, sähköautot, tuulivoima, lämpöeristys, älykkäät sähköverkot, keskitetty tiedontallennus (pilvipalvelut), mobiilit viestintävälineet. Uudet poliittisesti vaaditut ja verovaroin tuetut teollisuudenhaarat ovat todellisuudessa useimmiten vain resurssien siirtoa, joita juhlitaan uuden kasvun tuojina. Katsotaanpa tätä kaikkea vielä hieman tarkemmin.

Lämpöeristys

Rakennusten lämpöeristämisen on tarkoitus lisätä asuintilojen energiatehokkuutta. Mitä parempi eristys, sitä vähemmän tarvitaan sähköä, kaasua tai kaukolämpöä. Tuo tiedetään 1970-luvulta lähtien ja siksi alettiin lämpöeristää. Tuolloin oli kyse siitä, että asuntojen koot olivat kasvaneet; ne ovatkin sitten 50-luvun kaksinkertaistuneet. 90-luvulla ruvettiin ajattelemaan myös ympäristöä ja sen myötä alettiin maksaa tukia valtion kassasta (siis verovaroista). Nykyään rakennusten lämpöeristäminen on kaikkien puolueiden ja julkisten tahojen lempilapsi. Keskitytään etenkin vanhoihin, huonosti eristettyihin rakennuksiin.

Noin 80 prosenttia lämpöeristystöistä – eli noin 800 miljoonaa neliömetriä Saksassa 20 vuoden aikana [3] – tehdään lämmöneristysmenetelmin (EIFS, ulkopuolinen eristys), joissa käytetään polystyreeniä. Siitä riemuitsee tietenkin muoviteollisuus.

Samalla esiin tulevat eristysongelmat. Polystyreenilevyt pitää käsitellä palonsuoja-aineella, jotta tulipalon sattuessa levyt eivät toimisi tulen levittäjinä. Siihen käytetään hexybromcyclododecania (HBCD) [4] . Se on erittäin vaarallinen aine ja siksi kiellettyjen aineiden listalla. On toki vähemmän ongelmallisiakin, ekologisia eristeitä, mutta ne ovat huomattavasti kalliimpia.

Tämän lisäksi näissä uusissa seinissä käytetään levä- ja sienimyrkkyä estämään sieni- ja leväkasvua (kyllä, leväkasvua). Sade huuhtoo aineet aivan varmasti luontoon ja sitä myöten pohjaveteen. Koska mikään rakennus ei kestä ikuisesti, syntyy purettaessa myös ongelmajätettä, kun polystyreeni joudutaan repimään irti seinästä. Nuo 800 miljoonaa neliötä pitää sitten joskus viedä johonkin.

Näin on syntynyt huomattava kuormitus ympäristölle, joka on saatu aikaan ympäristönsuojelulla (energiakäänteellä ja ilmaston lämpenemisen estämiseksi), mutta ilman suurempia merkittäviä energiasäästöjä ja sen myötä CO²-päästöjen vähenemistä.  

Eristysfirmojen mainostamat säästöt on useimmiten todettu liian suuriksi. Luvatut 50 prosenttia kutistuvat käytännössä usein 15 prosenttiin – ja investointi tulee kannattavaksi vasta 30 vuoden kuluttua  [5], olettaen että eriste kestää niin kauan. Kaiken lisäksi tapahtuu vielä se psykologinen ilmiö, että usein asukkailla on taipumus kääntää lämmitys hieman korkeammalle.

.

Kuluttajansuojelukeskukset ovat myös sitä mieltä, että „hyvin eristetty puolittaa lämmityskulut“ ja ”kuluttajansuojelun energianeuvontaa tukevat Saksan talous- ja energiaministeriö”. Kansantaloudellinen hyöty ei kuitenkaan ole kiistaton. Saksassa vuoteen 2050 eristämiseen käytetään 838 miljardia euroa, mutta energiakulut vähenevät vain 370 miljardia euroa. Tämä vuonna 2013 julkistettu Prognos-tutkimus, jonka antoi toimeksi tuista vastaava julkinen KfW-pankki, aiheutti huomattavaa kauhistumista vihreiden ja luonnonsuojelijoiden keskuudessa. 

 Etpä uskokaan, miten paljon säästämme lämmityskuluja tämän psykologisen tempun ansiosta!

Sähköauto

Toinen politiikan lempilapsi lämpöeristämisen lisäksi on sähköauto. Todella kiehtova ajatus: pakokaasuja tuottavan ja luonnonvaroja tuhlaavan eli öljyä tarvitsevan moottorin sijaan moottori onkin äänetön, polttomoottoria teknisesti ylivoimaisempi (vääntömomentti, energian talteenotto jarrutettaessa) sähkömoottori. Kaikkien liikkuvien asioiden, siis myös sähköauton ongelma on akku. Se rajoittaa liikkuvuutta, mutta käytännössä ei kuitenkaan ole merkittävä, sillä ovathan myös mobiililaitteiden käyttäjät tottuneet lataamaan laitteensa öisin pistorasiasta.

Auto kuitenkin on omanlaisensa vapauden symboli: kuka hyvänsä voi ihan itse ja rajoittamatta (jos ei oteta huomioon ruuhkaa) liikkua minne vain kuin omassa olohuoneessaan, tietenkin myös näyttäen statuksensa ulospäin (auton merkki, tyyppi, väri, varusteet).  Töistä kotiin tai minne mieli tekee, nopeasti ja aikatauluista riippumatta, iltamyöhällä Berliinistä Müncheniin, tai vaikkapa Barcelonaan.

Sähköauton ympäristön saastuttajat ovat moottori, akku ja lataamisen energia, hybridiautoissa lisäksi kaksinkertainen moottori. Yksin moottoriin tarvittava kupari aiheuttaa vähintään 8 tonnin resurssien käytön, sen lisäksi valmistettaessa valtavan veden- ja CO²:n kulutuksen. Sama koskee akkua, jota varten on kaivettava maasta paljon litiumia.

Mainostajat jättävät kaiken valmistamisesta aiheutuvan ympäristön kuormittamisen mainitsematta, vain ajon aikana tapahtuva kuormitus kerrotaan (eikä siinäkään latausenergiaa). Silloin kulutus on tietenkin nolla. Jos taas kokonaisuus otetaan huomioon, niin:

Henkilöauto, jonka käyttöikä on pitkä ja jolla liikkuu mahdollisimman monta ihmistä kerralla, on ekologisesti järkevämpi kuin yksikään ekoauto, vaikka sen polttoaineen kulutus olisikin vähäistä tai korvattaisiin muilla energioilla kuten vaikkapa sähköllä.

Friedrich Schmidt-Bleek [6]

Aurinkoenergia

Aurinkopaneeleja on viime vuosina tullut katoille paljon. Syy siihen on tukeminen verovaroin ja se, että kun paneeli liitetään sähköverkkoon, maksavat muut sähkön kuluttajat tuon yksityisen minivoimalan syöttötuen. Aurinkopaneelien hinnat ovat pudonneet, koska niitä valmistetaan paljon Kiinassa, joka puolestaan on saattanut eurooppalaiset valmistajat vaikeuksiin.

Aurinkopaneelien ympäristöystävällisyyden puolesta esitetään mielellään niiden energian takaisinmaksuaika. Siis esitetään, että noin parissa vuodessa niiden valmistus-, kuljetus- ja asennuskulut maksavat itsensä takaisin. Unohdettiin valmistusresurssit.  Kaikilla puolijohtotuotteilla, siis myös aurinkopaneeleilla materiaalintarve on korkea ja valmistuksessa syntyy ympäristölle vahingollisia kaasuja [7], mutta tarkempaa ei vielä tiedetä. Schmidt-Bleek laskee, että ekologinen kuormitus on 0,5 kg/kWh, mikä on rusko- ja kivihiilen jälkeen kolmanneksi korkein arvo. Aurinkopaneelien kierrätys on edelleenkin ratkaisematon ongelma. Aurinkopaneelien käyttöikä on – toivottavasti – todellakin 20 vuotta.

Tuulivoima

Myös tuulivoima on valtavasti lisääntynyt, Maalle ja merelle rakennetaan yhä suurempia tuulimyllyjä. Oletetaan, että tuulivoimalan käyttöikä olisi 20 vuotta, ja että investointi kannattaisi alle vuodessa [8]. Mitään lukuja ei julkisuudessa esitetä resurssien tarpeesta, vain se huomio, että kierrätykseen olisi nyt kiinnitettävä huomiota. Schmidt-Bleek sanoo ekologisen kuormituksen olevan 0,027 kg/kWh, mikä on paljon vähemmän kuin vesivoimalla. Monet kuitenkin kokevat tuulivoiman häiritsevänä.

Viranomaiset eivät näe tuulivoimaloista ihmisille mitään haittaa:

"Tavallisten asutusalueiden läheisyydessä olevien myllyjen aiheuttama matalafrekvenssinen ääni on selväsi kuulo- ja tuntemisrajan alapuolella. Siksi nykytietojen mukaan tuulivoialat eivät aiheuttaisi mitään vaaraa ihmisen hyvinvoinnille ja terveydelle."  Bayerisches Landesamt für Umwelt [9]

 

Kuitenkin tuulivoimaloiden lähellä asuvat ihmiset valittavat melusta, varjoista ja maiseman pilaantumisesta (”maiseman betonisoinnista”). Eläinsuojelijat valittavat lintukuolemista pyörivien siipien takia. Silloin tällöin vastustaja voittaakin oikeudessa ”taistelun tuulimyllyjä vastaan”. 

 Nyt kun ajattelen tarkemmin... tämä taisikin olla aika tyhmä teko...

 

Älykkäät verkot

Kolme perustavanlaatuista teknistä ongelmaa nk. energiakäänteessä ja vaihtoehtoenergioissa on niiden hajanaisuus, sattumanvaraisuus ja sähköenergian varastoinnin puute. Elektroniikka, sähköteollisuus ja suuret energiantuottajat haluavat ratkaista nämä ongelmat teknisesti älykkäillä verkoilla ja tietenkin uusilla sähkölinjoilla (siirtoverkoilla). Tarjonnan optimoimiseksi sähköntuotantoa säädellään samoin kuin kulutusta. Niin voi tehdä, jos kotitalouksiin asennetaan n. ”Smart Meters” eli älykkäät mittarit, jotka EU on kaukokatseisuudessaan jo määrännytkin. Tästä pakkoasentamisesta tietenkin tykkäävät laitevalmistajat, aivan kuten he riemuitsivat uusien ja oikeastaan automaattisten markkinoiden avauduttua, kun hehkulamput kiellettiin.

Sähkövirran „älyttämisen“ kustannuksia kuluttajille ja ympäristölle (avainsana: resurssienkäyttö) ei vielä juurikaan ole huomioitu. Ei myöskään tietosuojaa (sillä mittarit ovat kuin avaimet asuntoihin).

On itsestään selvää, että sähköjohdot ja sähköllä käyvät koneet kuormittavat elävää ympäristöä sähkö- ja magneettikentillään. Näitä asioita käsitellään viranomaistahoilla [10] rauhoittamalla kansalaisia, tai kai voisimme myös sanoa välittämättä heistä lainkaan.

Mobili internet ja pilvi

Viestintävälineiden (älypuhelin ja tabletti, ei enää PC) pieneneminen on ensi näkemältä ympäristöystävällistä, jo siksi, että välineet ovat pieniä.

Jatkuvasti kasvava internet- ja etenkin videokäyttö älypuhelimilla samoin kuin pilvipalvelujen tavanomaiseksi käynyt käyttö tietokoneiden kautta on lisännyt energian hintaa sekä laitteiden elektronisiin osiin tarvittavaa luonnonresurssien käyttöä arvaamattoman suuriksi.

Vanhempi, pieni kännykkä (80 grammaa) ei ole vain pieni korvan vieressä oleva mikroaaltouuni  (avainsana: elektrosmog), vaan sen ekologinen kuormitus valmistuksessa on 75 kilogrammaa, älypuhelimilla huomattavasti enemmän. Tietokone ja sen tulostimen kuormitus on 1000 kilogrammaa [11]. Lukuun sisältyy vain materiaali, eli ”maankäyttö” – ei valmistuksessa tarvittu vesi eikä vapautunut CO².

Lisäksi tulee toinen kuormitus käytöstä (lataaminen) ja kolmas käyttöön tarvittavasta järjestelmästä (lähettimet: rakenteet ja energian kulutus). Niinpä vuonna 2010 Saksassa informaatioteknologia käytti energiaa 59 miljardia kilowattituntia.

Eikä loppua vieläkään. Cisco-tutkimuksesta käy ilmi, että mobiili tiedonsiirto maailmanlaajuisesti (vuodesta 2013) tulee kasvamaan vuoteen 2018 mennessä 11-kertaiseksi. Videot muodostavat vajaat 70 prosenttia mobiilitietoliikenteestä pilvipalveluista. Hitaasti tapahtuva eikä enää edes kenenkään huomaama ihmisten ja heidän ympäristönsä täydellinen verkottuminen ("Internet of Things", internet-verkon laajentuminen laitteisiin ja koneisiin, joita voidaan ohjata, mitata ja sensoroida internet verkon yli) ovat aiheuttamassa siirtymisen seuraavalle energian- ja resurssienkäytön asteelle. 

 Täällä! Minä olen täällä!

Mitä tämä tarkoittaa?

Vanhan ympäristönsuojelun kunnostamistoimenpiteet (pakokaasu- ja vesienpuhdistus, kierrätys) olivat omalta osaltaan toimivia, joskin kalliita, vuosittain noin 40 tuntia kierrätykseen taloutta kohden.

Uusi ”vihreä” teknologia lanseerattiin liian nopeasti, huolimattomasti ja mitään kyseenalaistamatta. Tärkein motiivi oli saada aikaa uusia vihreitä tuotantoalueita, eli niin sanotusti ihmisystävällistä talouskasvua. Vahingot näkyvät sitten myöhemmin, kun vanhat jäärät ja päätökset tehneet poliitikot ovat lähteneet. Ongelmien siirtämisestä myöhemmäksi, globaalin teollisuuden ansaitsemismahdollisuuksien lisäksi, näkyy tulleen politiikan yleinen periaate.

[1] Dennis Meadows: Die Grenzen des Wachstums, Bericht des Club of Rome zur Lage der Menschheit, Stuttgart 1972. Eine lesenswerte Neufassung dazu liefert einer, der damals schon dabei war, Jorgen Randers: 2052. Der neue Bericht an den Club of Rome. Eine globale Prognose für die nächsten 40 Jahre. München 2012.

[2] Friedrich Schmidt-Bleek: Grüne Lügen. Nichts für die Umwelt, alles fürs Geschäft - Wie Politik und Wirtschaft die Welt zugrunde richten. München 2014.

[3] Richard Haimann: Die große Lüge von der Wärmedämmung, in: Die Welt, 29. 3. 2013.

[4] Manfred Krines: Wärmedämmung aus Polystyrol, Wohnung + Gesundheit 148/2013 .

[5] plusminus: Energiesparen mit Wärmedämmverbund-Systemen?, ARD, 23. 11. 2011.

[6] Friedrich Schmidt-Bleek: Grüne Lügen. Nichts für die Umwelt, alles fürs Geschäft - Wie Politik und Wirtschaft die Welt zugrunde richten. München 2014; S 138.

[7] Eine umfassende Übersicht, Angaben zum Ressourcenverbrauch fehlen jedoch: Fraunhofer-Institut für Solare Energiesysteme ISE: Aktuelle Fakten zur Photovoltaik in Deutschland (7. 1. 2015) .

[8] VDI ZRE Kurzanalyse Nr. 9: Ressourceneffizienz Windenergie.

[9] Bayerisches Landesamt für Umwelt: UmweltWissen - Klima und Energie, Windenergieanlagen - beeinträchtigt Infraschall die Gesundheit?

[10] Bundesamt für Strahlenschutz: Stromleitungen und Strahlenschutz (2013, 2014), Land Salzburg: Informationsmappe Elektrosmog (2008).

[11] Wuppertal-Institut: 18 Factsheets zum Thema Mobiltelefone und Nachhaltigkeit (3013).