Viime viikon ollessa kiireinen mutta asioiden kuitenkin edistyessä kuten pitääkin, ilmoitin toimeksiantajalle, että kaikki mitä olen saanut aikaan, on että olen vuokrannut auton Malagan lentokentältä. Näin jälkeenpäin ajatellen: onhan se teko sekin, kun asiaa makustelee: vuokrasin auton Malagasta, vaikka istuin Lappeenrannassa. Maailman on mennyt avoimeksi.
Sitten: olin ostanut sellaiset lennot, joita ei ilmeisesti Suomesta voi ostaa, vain päättelemällä, mitä mahdollisia kaupunkeja on matkan varrella. Surffailin kaikki netit läpi, mutta en millään löytänyt lentoyhteyttä Lappeenrannasta Malagaan, ja kuitenkin lensimme Lappeenrannasta Malagaan. Siitä syystä sitten vietimme jonkin aikaa Barcelonan lentokentällä... ihmetellen maailman menoa.
Se väli Riikasta tullen ja Malagaan lähtien tuntui kuitenkin pitkähköltä. En ajatellut jäädä sinne kentälle asumaan. Mahdollista se kai olisi. Mietimme mitä tapahtuisi, jos sinne jäisin. Barcelonan lentokentällä ei ahtauden tuntu ainakaan pääsisi vaivaamaan, sillä kenttä on avara kuin kokonainen kaupunki. Kaikkea on ja enemmänkin.
Ruoka oli taas normaalihintaista, ja ihanasta cafè con lechestä eli maitokahvista maksoin peräti euro kolmekymmentä. Olutta ja viiniä mutta ei yhtään humalaista. Iloisia, palvelualttiita ihmisiä. Kaikki kaupat mitä kuvitella saattaa. Eri asia on, haluanko juuri näitä merkkituotteita...
Kielikysymyksen ovat ottaneet tosissaan. Kaikki kyltit ja kuulutukset kolmella kielellä: kataloniaksi, englanniksi, espanjaksi. Ihan hyvin nuo tekstit mahtuvat olemaan kolmikielisiä, ne on eroteltu eri väreillä, ei tule sekaannusta.
Pelkkää kiiltävää marmorilattiaa hehtaarikaupalla minne menemmekin. Eri väreissä. Harmaata, punaista, mustaa. Katto korkea ja valkoista tiiltä, kuten uimahalleissa. Marmorilattia aiheuttaa suomalaisessa liikuntarajoitteisessa kauhun tunteita ja tasapaino ei oikein tahdo liukkaalla lattialla pitää. Varsin hirveä on musta marmori, johon katto heijastuu. Pitää kävellä varovasti ja katsoa, onko siinä lattiaa vaiko uima-allas, ettei astuisi tyhjän päälle. Äkkiä pois, harmaalle lattialle...
Minulla oli Allensbachissa eteistilassa marmorilattia, kuten myös portaat marmoria, kuin paremmalla väellä konsanaan. Kun ne piti kiiltävinä, niistä tuli liukkaat. Ei kiitos sellaista ikinä enää.
Täällä Fuengirolassa on varsin vaikeaa löytää parkkipaikkaa, etenkään yöllä, kun kaikki ovat asunnoissaan. Olin kaukaa viisas ja "tilasin" parkkipaikan aivan kotiportin edestä. Äitini kuuntelee tuollaisia "tilaamisiani" kyllä, mutta pitää minua taivaanrannan maalarina. Kyllä siinä äidilläni hämmästelyä riitti, kun todellakin juuri oman portin edessä on yhden auton mentävä tila - ja muuten ei yhtään vapaata paikkaa missään.
Nyt sitten katsomaan ja kuulemaan ulkoministeriä... avaa paikallisen ostarin, juoksee muutaman kilometrin, tapaa paikalliset sotaveteraanit, pitää puheen aiheesta "EU ja Suomen ulkopolitiikka" - ja kutsuja on Kokoomus. Nykyinen ulkoministerimme meppiaikoinaan sai Uutisvuodolta lahjaksi meidän nettideittailukirjamme, ja palaute tuli että "erinomainen"!
Täällä Aurinkorannikolla on varsin vireä ja aktiivinen suomalaiseläkeläisten yhteisö. Sisäänlämpiävä vain on... Kerran sain kuunnella täkäläisen naapurini kauhistelevan, miten minä suomalaisena saatoinkaan lähteä asumaan ulkomaille, Saksaan. Katsoin häntä vähän aikaa ja kysyin, että mitenkä hän itse? Mies meni aivan hiljaiseksi: ei ollut ollenkaan huomannut eikä sisäistänyt, että itsekin asui ulkomailla, Espanjassa.
Tästä ulkoministerin vierailusta ulkomaansuomalaisten luokse tulee mieleen yhden Sveitsissä asuvan tuttuni mainio ehdotus Suomen maahanmuuttopolitiikasta. Kielletään maahanmuutto Suomeen. Kielletään samalla suomalaisten muutto maasta. Ei minnekään, ei Ruotsiin eikä Espanjaankaan. Tasapeli, kaikki ovat onnellisia...?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti