Aika on neuloa ja aika olla neulomatta

Aika kultaa muistot. Koulussa olin melko hyvä oppilas – en huippu, mutta tarpeeksi hyvä aineessa kuin aineessa, kotitaloutta ja käsitöitä lukuun ottamatta. Tuskailin patalappujen ja kahvinkeiton kanssa. Kiukuttelin kotona, että ei sukankutomisesta mitään tule. Äiti kaukaa viisaana lohdutteli, että kyllä se aikanaan onnistuu.

Sitten menin naimisiin saksalaisen kanssa. Tokihan saksalainen nainen osaa ihan kaiken mitä taloudenhoitoon tulee. Siinä asiassa en pärjännyt. Onnekseni mies ei ollut nipottavaa sorttia. Osasinhan minä monenlaista, mutta en tykännyt ruoanlaitosta – enkä tykkää vieläkään! Eikä vaatteita tarvinnut tehdä, kun niitä sai kaupasta. Mutta anoppini, joka oli ammatiltaan ompelija, tykkäsi, että voihan sitä oppia, ei se ompeleminen niin vaikeaa ole ja alkoi opettaa, viettihän hän meillä joskus pitkiäkin aikoja. Ihmetteli tosin, että miten on mahdollista, että oli aikoinaan omat lakananani ja omat verhoni ihan itse ommellut…

Ja kuinka ollakaan, opinhan minä. Oli aikoja, jolloin tein ihan kaikki vaatteet, omat ja lasteni, itse. Myös miehelleni milloin mitäkin. Nyt kun katselee vanhoja valokuvia, niin siellähän niitä tekeleitä näkyy. 

Liityin – tarkemmin pääsin mukaan – Rodheimissa naisten piiriin. Illalla tehtiin käsitöitä, mutta enhän minä juuri neuloa osannut. Kunnes Roswitha tuumasi että höpsis, ja näytti miten mitäkin tehdään… ja niin oli myös aikoja, jolloin neuloin sukat ja puserot ja ties mitä ihan itse. En vain meille omalle perheelle, vaan myös naapurin lapsille.

Siinä vaiheessa äitini muistutti kouluaikaisesta kiukuttelustani ja huomautti vain tienneensä, että kyllä tämäkin aika tulee. 

Nyt sitten Kodin Kuvalehti kertoo, että neulominen on kaikin puolin hyödyllistä! En ollut ajatellut asiaa tuolta kannalta. En kuitenkaan nähnyt enkä edelleenkään näe mitään väärää siinä, että kun kuuntelee jotain, neuloo samalla. Minä tein sitä televisiota katsellessa, vihreät poliitikot Saksan parlamentissa. Sehän rentouttaa. Mies kyllä joskus suutahti: "Kuuntele äläkä aina neulo!" 

Sana ”neuloa” on mielestäni ihan väärä sana, emmehän me käytä neulaa, enkä osaa karjalaista neulontaa. Sana "kutoa", esimerkiksi sukkaa, on mielestäni vielä enemmän väärin. Kutoa kyllä osaan ja olen kyllä kutonut kankaita ja oman ryijyni, mutta se kuuluu karjalaisen naisen perustaitoihin ja se tehdään kangaspuissa. 

Oli myös aika, jolloin tein vaatteita myös toisille ihmisille. Yksi ompelija oli sitä mieltä, että voisin perustaa yrityksen, hänellä olisi asiakkaita. Omaan yritykseen ei kuitenkaan rohkeus riittänyt…

Nyt sitten? En taida osata mitään käsitöitä. Tai siis viitsiä ommella tai neuloa mitään. Ihailen vain muutamien ystävieni ja tuttavieni taitoja ja olen onnellinen heidän osaamisestaan.

Kahvin keittäminenkin on tainnut kouluajoista parantua. Enää en kuole kauhusta, jos jollekin pitää kahvia kaataa. Nykyisin meillä useimmiten ja tsasounalla säännöllisesti saakin kahvin sijaan haudutettua teetä.

Mitä tästä opimme? Ei koskaan pidä sanoa ”ei koskaan” – ei varsinkaan opettajien oppilailleen. Me emme tiedä, mitä kussakin yksilössä piilee.