"Sanoisin, että yhdellä tavalla kotirouvuuden hyväksyminen on ollut suurin kriisini Saksassa asumisen aikana. Miten määritellä itsensä muun kuin työn kautta. Kukaanhan täällä Saksassa ei kyseenalaista äidin kotonaoloa, mutta Suomesta olen saanut kuulla vähätteleviä kommentteja. Surullista. Teen tällä hetkellä vain vähän töitä ja opiskelen, mutta suomalaisen määritelmän mukaan minun pitäisi paahtaa niskalimassa aamusta iltaan, jotta olisin kunnon ihminen."
https://rengasblog.wordpress.com/2016/09/26/monenlaista-kasvua/comment-page-1/#comment-3
Oili kirjoittaa:
"Tämä aihe saa mut helposti allergiseksi. Kaikki alkoi ehkä kun tuli joskus alkuaikoina puhe siitä, miten täällä on hoidettu kouluruokailu: sitä kun ei ole. Lapset ottavat jotain eväsleipiä mukaan ja koska välitunnit on tosi lyhyitä, kotiin päästään aikaisin ja ruoka on sitten koulun jälkeen odottamassa. Kuka sen tekee, oli ehkä tyhmä kysymys. Tietenkin kotona oleva äiti!"
http://ajatuksiasaksasta.blogspot.fi/2011/12/kotirouvista.html
Minun kommenttini: Miksi elämän pitää olla niin mustavalkoista? Saksassa on häpeä, jos et itse hoida lapsiasi ja suomalaiset haukkuvat laiskaksi, jos Saksassa asuvana suomalaisena ja kotiäitinä viet lapsesi päiväkotiin. Suomessa taas et ole mitään, jos et käy työssä ja laita lapsiasi päiväkotiin.
Ja entä isät? Eipä juuri eroa. Jokaisen menestyvän miehen takana on nainen, jokaisen menestyvän naisen takana on... Suomi on yhä sukupuolissunut: Suomessa naiset tekevät "naisten työt" (hoiva-ala, alempi hallinto jne.) ja miehet tekevät "miesten työt" (rakennusala, johtajat jne. )...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti