Ensimmäinen asia on, että sain tuntuvan tunnustuksen hyvin tehdystä työstä sellaiselta taholta, joka ei yleensä jakele kiitoksia. Kirjoitin siitä Facebookiin ja muutamalle muullekin foorumille. Selvästkin se herätti närkästystä, että olin saanut jotain aikaan, tai tehnyt jotain hyvin, sillä reaktiot olivat negatiivisia. Mottona kai: mitä tuokin on oikein olevinaan.
Myötäelämistä ei ollut. Suomalainen peruskateusko on tämän takana? En tietääkseni ottanut keneltäkään mitään pois, olinpahan vain onnellinen.
Toinen asia: hukkasin rahapussini ja sen mukana KAIKEN. Pankki- ja luottokortit, ajokortin, autopaperit, henkilöllisyystodistuksen. Saan nyt itse kokea sen mistä olen huomautellut viimeisen vuoden: Suomi on kaikkea muuta kuin palveluyhteiskunta. Ainoa mikä toimi oli korttien kuolettaminen, tosin vähän tylynlaisesti. Sain sen sijaan hyvin ystävällisiä, huolestuneita vastauksia sekä Imatran aseman lipunmyynnistä että aseman kioskilta.
Siinä se sitten olikin. Mikään paikka ei ole auki kuin juuri silloin kun minä en nyt juuri kokopäiväisen opetustyöni takia pääse mihinkään virastoihin. Voin soitella kyllä; minä soitan Lappeenrannasta ja automaattiset vastaajat vastaavat jostain Helsingistä tai mistä Rovaniemeltä keskuspuhelinpalveluista, että emme ole tavattavissa. Emme viitsi?
Poliiseja partoi kyllä kaduilla; niiden 34 vuoden aikana, jona asuin Saksassa, poliisi pysäytti minut peräti kaksi kertaa, Suomessa viimeisen vuoden aikana myös kaksi kertaa. Sanoisinko vienostikainosti, että tämä on kerroin 34... Kai ne ihan rakkaudesta Suomen kansaan ja ilman korvausta siellä kaduilla partioi...?
Tässä menetysasiassapa taas löytyi myötätuntoa ja konkreettista apua ihan kolmeltakin taholta. Kiitos heille!
Eniten minua harmittaa yhden "luottokortin" menetys: murkkuikäisenä tytär teki minulle luottokortin näköisen kortin, jossa sanotaan (saksaksi): "Tämän kortin haltija saa ilman etukäteisvaroitusta ja milloin vaan tulla hakemaan kortin allekirjoittajalta suukkoja ja halauksia, varsinkin kun on vaikeaa ja varsinkin kun on vaikeaa kortin allekirjoittajan takia." Viitisentoista vuotta tuo kortti oli kulkenut joka päivä mukanani.
--------------
Imatralla, Imatrankoskella, avattiin suurella pauhinalla uusi S-marketti. Hieno, iso, kirkkaasti valaistu, tavaraa täynnä - miten monta kymmentä tuhatta artikkelia mainos mainosti, olen unohtanut. Kaikkea on. Vai onko? Marketti on laatikkokauppa. Ainoa ero laatikkokauppaan on, että hinnat ovat suolaisia. Missä on esimerkiksi tuore leipä? Odottaako kauppias koko Imatran väen ihan tosissaan ostavan muovista leipää? Ja missä imatralaisten protesti?
Tähän mainoskatko: maistakaapa vaikkapa Papusen leipää!
Ja ennen kaikkea: missä palvelut? Tyhjää tilaa on. Vaikka koko kaupungille jakaa. Jakamassa ei-ketään.
Sama tapahtunee piakkoin Pallossa, Taipalsaarelle menevän upouuden suuruudenhullunison ympyrän vieressä. Ympyrää hallitsee keskustasta Taipalsaarelle ja takaisin kulkeva liikenne, joukkoon on sivusta perin vaikeaa päästä. Mikään ei ole muuttunut, vain hankaloitunut. Kun uusi hieno S-marketti avataan, muuttuneeko... sivusta tulevan liikenteen sujuvuus ja marketin palvelu. Toivon niin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti