Kaksataa markkaa mä päivässä hankin

Menimme vuosia sitten lomalle Suomeen. Anoppi matkusti – appi kun oli rautatieläinen – edullisesti ja teki meidän autossa Ruotsin läpi ajaessamme saman matkan yöjunassa Tukholmaan asti.

Junassa nukkuessa anopilta oli viety 200 deemarkkaa. Se oli tuolloin sen kokoinen raha, että sitä ei heitelty ikkunoista ulos noin vain.



Helsinkiin saavuttuaan anoppi suri menetettyä rahasummaa suuresti. No, mitäpä me muuta kuin ”tilaamaan” samat rahat takaisin.

Haimme anopin eteläsatamasta. Pääsimme satamasta Espalle, kun ensimmäisiin liikennevaloihin pysähtyessämme kuului pieni tömpsähdys. Me katsomaan, että mitä oli tapahtunut. Nousimme autostamme. Takana puskurissa kiinni iso bemari ja kuljettajana nuori, ilmeisen hyvin toimeen tuleva oloisesti pukeutunut nainen. Tämä pahoittelemaan ja kysymään, sujuvalla saksan kielellä rekisterinumeromme nähtyään, että kelpaisiko meille raha poliisin sijaan… Totesimme, ettei autollemme ollut käynyt isompaa vahinkoa, vaikka se suhteellisen uusi olikin, vain pieni lommo puskurissa. Siksi mieheni sanoi, että kyllä käy. Nainen avasi rahapussinsa ja tarjosi kahtasataa ja sen deemarkkoina suoraan käteen.

Mies otti rahat vastaan, kiitti ja ojensi ne tilannetta henkeä haukkoen seuranneelle anopille…