Pihatonttu

Paitsi joulutonttu, joka on joulupukin apulainen, suomalainen kansanperinne tuntee saunatontun, myllytontun, riihitontun, aittatontun, navettatontun ja tallitontun. Nämä ilmestyivät suomalaisiin uskomuksiin 1800-luvulla. Eivät siis ole järin vanhoja perinteitä. Ja sitten kansanperinne tuntee myös kotitontun. En tarkoita tohvelisankaria, vaan kodin haltijaa, huolenpitäjää.

Perinteet ovat kulkeneet eri suuntiin. Saksassa voi nähdä omakotitalojen pihoilla tonttuja jos jonkinlaisia. Nämä ovat useimmiten krääsää parhaimmillaan. Gartenzwerg eli suomeksi puutarhakääpiö on alun perin marmorista, hiekkakivestä, poltetusta savesta tai nykyisin muovista tehty kääpiön tai tontun näköinen olento, joka laitetaan etupihalle koristeeksi. On kuulemma laskettu, että näitä olisi Saksassa peräti 25 miljoonaa.



Puutarhatontut ilmestyivät Keski-Eurooppaan noin 1800-luvun puolivälistä alkaen ensin ylhäissukujen pihoille. Niiden esikuvina käytettiin kaivostyöläisiä; tontuilla oli usein lapio, lyhty tai kottikärryt.

Tonttuja löytyy germaanisesta ja kreikkalaisesta mytologiasta ja myöhemmältä ajalta Grimmin saduista. Alkuperä oli ruhtinaiden huvitukseen käyttämät oikeat kääpiöt. Vanhimpia pikku veistoksia löytyy barokkiajalta Salzburgista vuosilta 1690-95. Niitä oli barokkipuutarhoissa Itävallassa, Saksassa, Tsekinmaalla, Pohjois-Italiassa ja Sloveniassa. Vuoden 1800 alkupuolella niistä tuli vähemmän toivottuja, mutta uusi tontturenessanssi alkoi kukoistaa pikkuporvareiden pihoilla 1800-luvun lopulla. Ja sitten tapa levisi Englantiin, koko Saksaan ja Itävaltaan, Sveitsiin sekä myös moniin muihin Euroopan maihin.

Hienoja posliinitonttuja tehtiin Meissenin kuuluisassa posliinitehtaassa, samoin kuin Keisarillisessa posliinitehtaassa Wienissä 1740- ja 1850-luvuilla. Massatuotanto 1800-luvun lopulta alkaen mahdollisti pihasuojelijan jokaiseen taloon.

Moderneja versioita olisivat sitten vaikka kaikille tutut Smurffit.



Monesti saksalaiset käyttivät poliittisia tapahtumia ja tunnettuja henkilöitä tonttujen muotoisina. Ihan kaikkea ei sentään voi pihalleen laittaa. Esimerkiksi tonttu, jolla on alaslasketut housut ja jonka takapuoli on naapurin suuntaan, on kunnianloukkaus ja rangaistava teko. En siis suosittele.



Baselissa Sveitsissä perustettiin vuonna 1981 pihatonttujen suojeluyhdistys, jonka tarkoitus on suojella perinteisiä tonttumalleja. Tonttu saa olla korkeintaan 69 senttimetriä korkea, ja sillä pitää olla hiippalakki, parta ja sen on oltava miespuolinen. Itävaltalainen työtoverini kertoi aikoinaan joku päivä tekevänsä tontun, joka on aikuisen miehen kokoinen ja jonka aikoi laittaa parvekkeelleen. Kun kävin häntä jokunen vuosi sitten tapaamassa, ei ollut parveketta eikä yhtään pihatonttuakaan. ;-)

Katselin tässä päivänä muutamana pihatonttuja suomalaisessa rautakaupassa. Tonttuja pidetään yleisesti poroporvariuden symboleina, huonon maun osoituksena ja parhaana kitschin muotona.

Sana kitsch tulee saksasta, jossa se tarkoittaa lähinnä roskataidetta, jonkun taidemuodon huonolaatuista kopiointia. Sana otettiin käyttöön Münchenin taidemarkkinoilla 1860- ja 1870-luvuilla tarkoittamaan halpoja esineitä. Sanan ulottivat laajempaan käyttöön 1930-luvulla saksalaiset avantgardistit, jotka halusivat korostaa avantgarden ja tusinataiteen eroa.

Kuitenkin ne ovat varsin yleisiä. Makuasia, sanoisin. Katselkaapa saksalaisia pihoja…




Ostaa tontun voi vaikkapa täältä:



Ja voihan sitä perehtyä tonttujen maailmaan vaikkapa animaatiofilmin kautta.