Croque monsieur. Ruokailemassa Ranskassa

Lukiossa luettiin ranskaa. Oppikirjassa sanottiin, että ranskalaiset syövät aina ensin alkupalat, sitten salaatin, sitten pääruoan, sitten juuston, sitten jälkiruuan ja kaikki eri lautasilta. Tämän kaiken jälkeen kahvi. 

 

Kyllä, näin he tekevät. Lautasia tuli toki tuolloisen piian eli minun pestäväksi jokaista ruokailijaa kohti kuusi plus kahvikuppi. Mutta ruoka oli perin monipuolista ja herkullista! Siellä opin paistamaan pihvin, enemmän tai vähemmän läpikypsän - ruokailijan toivomuksen mukaisesti, ja opin tekemään ranskanperunoita. Ja ranskalaisen salaattikastikkeen, johon ei kuulu muuta kuin etikka, suola, pippuri ja sitten öljy! Toki sitten voi maustaa yrteillä ja sitä rataa, mutta sellaista tahnaatöhnää kuin suomalaisissa lounasravintoloissa ranskalaisena kastikkeena tarjoillaan, ei Ranskassa ole. 

Myöhemmin ollessani Ranskassa vallan toisissa tehtävissä, eli muun muassa tulkkina, tilattiin ravintolassa milloin mitäkin. Saksassa ruokien nimet voi ymmärtää ruokalistasta, mutta Ranskassa et kysymättä ymmärrä mitään, vaikka miten hyvin kieltä taitaisi. Siksipä kai aivan ensimmäisellä kerralla ravintolassa Ranskassa sain kuulla, että olin tilannut aivoa. No, sen söin eikä se maistunut mielestäni oikein miltään… ei ainakaan niin eksoottiselta kuin miltä sana kuulostaa. 

Hieno piirre Ranskassa on se, että ruokailuun otetaan aikaa eikä ruokaillessa koskaan puhuta liikeasioita. Sen sijaan sainkin sitten vallan kyllästymiseen asti kertoa Suomesta. Siitähän toki kertyi mahtava arsenaali Suomi-tietoutta, joten Suomeen palattuani taisin tietää enemmän faktoja Suomesta kuin yksikään Suomessa asuva tuttavani. (Ja yhä vieläkin hämmästyttää, miten vähän suomalaisilla on asiatietoa omasta maastaan. Siitä varmaankin osaltaan johtuu, että ulkomaalaisia pelätään niin kamalasti.)

Tulihan sitä toki kieltä opettaessa ja muutenkin kouluttaessa ja neuvoessa opittua monenlaista, senkin, että suomalaisten suurin ongelma viennissä on jääräpäisyys, luulo siitä että ”koska tämä tuote on niin hyvä, niin totta kai ulkomaalaiset ostavat”… Eikä sitä luuloa oikein mitenkään päässyt horjuttamaan, ja mielestäni tästä taudista kärsii Suomen vienti tänäkin päivänä. 

 

Ranskalaisten ruoka on hyvää mutta monesti ei kummempaa kuin minkään muunmaalaisten. Hyvänä esimerkkinä lehdistön hehkuttama ranskalainen lämmin voileipä ”Croque monsieur” eli suomeksi jotakuinkin "herra purtava/rapea". Ja että tietäisitte, mitä se on, laitan tähän reseptin. Se on suoraan sivulta http://ruoka.fi/reseptit/croque-monsieur-eli-lammin-kinkku-juustoleipa. 

Vaan toimittaja on reseptistä unohtanut kinkun! Eli laita sitäkin leipien väliin. Voit mielellään käyttää savukinkkua ja gruyère-juustoa. Kaveriksi sopii hyvin joku talvisalaatti, vaikkapa vuonankaalisalaatti, siihen tuo ranskalainen kastike. Ah, nam… 

Ainekset:
8 viipaletta paahtoleipää
voita
Dijon-sinappia
4 paksua viipaletta maukasta juustoa (esim. emmentalia)

Tämä mainio toast pitää sisällään hyvää kinkkua, maistuvaa juustoa ja sipaisun voita sekä Dijon-sinappia. Leipää paahdetaan pannulla tai grillissä pinnalta rapeaksi ja kullankeltaiseksi. Juuston kuuluu sulaa nautinnollisen venyväksi. 

Voitele leipäviipaleet molemmin puolin voilla ja vain toiselta puolelta lisäksi sinapilla. Lado neljälle leivälle kinkku-juustoviipaleet ja nosta kansiksi loput leivät. 
Paahda pannulla, grillissä tai vaikkapa uunissa rapeiksi. 
Leikkaa  kahtia isoiksi kolmioiksi ja vielä kahtia pienemmiksi kolmioiksi. Tarjoile hetimmiten. 

Toimittaja: Teresa Välimäki

Kuvien ravintolat ovat Epinalissa Vogeeseilla, jossa olin työasioissa vuosina 1999-2008 todella usein. Vogeesit Ranskassa Reinin länsipuolella ovat samanlaista metsäistä ja vuorista seutua kuin Schwarzwald Saksan puolella eli siis Reinin itäpuolella. Vogeesien korkein vuori on 1424 m korkea Große Belchen/Grand Ballon/Sulzer Belchen/Gebweiler Belchen/Ballon de Guebwiller, riippuen siitä, missä maassa ja millä kielellä siitä puhutaan.