lauantai 2. tammikuuta 2016

Rikoksia ja raiskauksia


HelsinginSanomat uutisoi 2.12.2015, että Saksassa ei juurikaan ole raiskausuutisia. Miten se on mahdollista, kun Suomessa, jossa Saksaan verrattuna on vain pari hassua turvapaikanhakijaa, tuo aihe on jokapäiväinen?

Saksassa ei levitellä rikoksentekijän kansallisuutta julkisuuteen. Ihmisten katsotaan olevan samanarvoisia, ei lajitella ihmisiä kahteen leiriin kuten Laura Huhtasaari teki – niihin joille kuuluvat ihmisoikeudet ja niihin joille ne eivät kuulu. Näin ei tietenkään missään näy, minkä värinen rikoksentekijä on. Ruotsalaisetkin luopuivat aikoinaan kansallisuuden ilmoittamisesta suojellakseen suomalaisia, jotka olivat taannoin Ruotsin suurin rikoksentekijäkansallisuus. Nykyisin suomalaiset ovat enää vain suurin raiskaajaryhmä Ruotsissa. Siksi tuntuu aika kummalliselta, että netissä kirjoitellaan, että ”emme halua samoja ongelmia kuin Ruotsissa”. Meillä ne ongelmat ovat ihan kotikutoisia, Suomi nimittäin kuuluu niihin Euroopan maihin, joissa väkivalta ja seksuaalirikokset ovat yleisimpiä. Se on asia, josta pitäisi ehdottomasti pitää paljon meteliä.

Tilastoja Saksassa on kuitenkin tehty.  Irakilaiset ja syyrialaiset olivat rikostilastoissa selvästi aliedustettuja. Rikoksista 67 prosenttia oli omaisuus- ja väärennysrikoksia. Seksuaalirikoksia oli turvapaikanhakijoiden tekemistä rikoksista alle yksi prosentti. Henkirikosten osuus oli 0,1 prosenttia.

Saksassa maksettu seksi on laillista; jokaisesta kaupungista löytyy ”punainen katu”. Ei ole tarvetta raiskata lähintä vastaantulevaa naista. Saksalaiset prostituoidut menevät ”viivalle” (auf den Strich). Karnevaalipuheessaan kerran yksi tuttavani kuvaili Frankfurtin kaupunkia lentokoneesta katsottuna ”vain viivana”… Jopa minä ihan henkilökohtaisesti olen tuntenut peräti kaksi prostituoitua – mikä sinänsä herätti minussa ihmetystä, koska kumpikaan näistä naisista ei mitenkään poikennut muusta väestöstä eli ei roikkunut missään kevyissä hepeneissä kadunkulmissa. Toissatalvena hampurilainen ystäväni vei mieheni ja minut katsomaan Reeperbahnin prostituoituja. Oli kirpakka pakkanen, ja tytöt olivat pukeutuneet pakkasen mukaisesti kuten kaikki muutkin ihmiset toppatakkeihin, myssyihin ja talvisaapikkaisiin. Oli siitä suomalaisella miehelläni ihmettelemistä, hän kun oli olettanut naisten olevan vähäpukeisia… 

 
 Reeperbahn, tammikuussa 2014. Ylemmässä kuvassa oikealla se, mitä kuvasta etsit.

Saksalaiset tytöt ja nuoret naiset eivät juoksentele iltaisin ulkona kapakoissa eivätkä varsinkaan yksinään kaduilla. Humalassa örveltäminen julkisuudessa on suuri häpeä, päinvastoin kuin Suomessa, jossa jopa kulttuuriministeri pitää juopottelua kunnia-asiana. Saksalaiset juovat kyllä, mutta eivät hoipertele humalassa yömyöhällä pitkin katuja. Tästä poikkeuksen tehnee vain Münchenin Oktoberfest, eikä sielläkään tarjoilla yöllä mitään. Münchenin Hofbräuhaus sulkee ovensa illalla kello 23. Näin tavallisesti muutkin kapakat, muutamaa harvaa lukuun ottamatta.  Tavallinen kysymys minulle Saksassa olikin, miksi kaikki suomalaiset ovat juoppoja! 

Hämmästystä on myös herättänyt Irakista ja Afganista kotoisin olevissa oppilaissani suomalaisten nuorten tyttöjen lähentely. Tyttöjä olisi kuulemma tyrkyllä joka illalle, mutta nämä nuoret miehet eivät sellaista halua. He eivät ollenkaan ole ymmärtäneet jatkuvan parinvaihdon iloja. Myös tässä kohdin taitavat minulle kerrotut asiat erota sosiaalisen median postauksista. Toisaalta ymmärrän kyllä kulttuurierot, tai ainakin meidän maailmamme muuttuneen: meillähän jokaisessa mainoksessakin on oltava puolialaston nuori nainen, kun taas myös Suomessa vielä 30-luvulle asti naisen hame oli pitkä ja vanhemmilla naisilla huivi päässä. Naisen koskemattomuus onkin sitten se toinen asia, se ei ainakaan kantasuomalaisten keskuudessa, ikävä kyllä, näytä "vapaasta" pukeutumisesta huolimatta toteutuneen.

Olen muuten sitä mieltä, että Suomen ei pitäisi ryhtyä tuomitsemaan muunmaalaisten tekemiä rikoksia, vaan lähettää rikoksentekijät takaisin omiin maihinsa tuomittaviksi. Samalla tavalla suomalaiset – tällä hetkellä jotain 300 – jotka viettävät aikaansa ulkomaisissa vankiloissa – pitäisi palauttaa Suomeen.

Sain hiljan olla suuren rikosvyyhdin osakuulustelujen tulkkina. Olen tosi ylpeä maittemme yhteistyöstä ja rikospoliisiemme toiminnasta. Näistä asioista ei huudella mediassa…




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti