Elämä heitti taas kerran uudelle paikkakunnalle. Ei ihan uudelle tosin, sehän on Suomessa ja tuttu vuosien takaa, mutta toisella tavalla. Nyt koulutan täällä maahanmuuttajia yhden rupeaman, useita viikkoja (ja asun ihanassa vanhassa asemarakennuksessa, jossa toimii B&B-tyyppinen majatalo…)
Savonlinnassa pidetään heinäkuussa oopperajuhlat, tietty. Savonlinnassa on myös yksi Suomen kolmesta musiikin erikoislukiosta, Savonlinnan taidelukio. Savonlinnassa opetti aikoinaan serkkuni matematiikkaa yliopistossa ja vaimonsa viulunsoittoa musiikkiopistossa. Halusimme antaa musiikkia harrastavalle tyttärellemme koulukokemuksen Suomesta, ja niinpä ajattelimme anoa hänelle vierailevan opiskelijan paikkaa musiikkilukiosta. Tämä tapahtui muistaakseni 1995.
Entisten tekemisten
perusteella olisimme heti saaneet tyttärelle uuden tilapäisen kodin myös
Kaustiselta. Kiitos kaustislaisille ystäville! Vaan valitsimme Savonlinnan ja pyysimme
koulupaikkaa sieltä. Oma Saksan koulu piti ideaa hyvänä; kirjoitin Suomen
koulun rehtorille Maunu Paajaselle asiasta, hän vastasi että katsotaan, ja
sitten en kuullutkaan mitään. Ehdimme jo epäillä kouluvierailun toteutumisista,
mutta sitten saimmekin tervetuloviestin…
Tuumasta toimeen.
Järjestämistä oli monenlaista ja hyvin monet pitivät minua hulluna, laittaa nyt
keskenkasvuinen toiseen maahan. Minun mielestäni hän oli lähinnä lähdössä toiseen kotimaahan... En odottanut mitään ongelmia, olisihan hän
tuttujen ihmisten luona ja toisaalta puhui hyvää suomea. Eikä ongelmia sitten
todellakaan ollut, vallan päinvastoin!
Tuolloin matkat Suomeen
olivat etenkin lentäen kokonaan toista hintaluokkaa kun nykyisin, sillä
halpalentoyhtiöitä ei ollut. Olimme kesällä perheen kanssa Angelin tyttöjen
konsertissa Schwarzwaldissa. Siellä oli myös arpajaiset, ja mieheni päätti
voittaa pääpalkinnon, lennon Suomeen. Sellaistahan ei tietenkään kukaan usko…
ja kun kerran yksi kolmesta palkinnosta jo tuli tyttärelleni, emme tietenkään
mihinään enempiin palkintoihin uskoneet. Vaan kylläpä vain: mieheni voitti sen
lennon. Sillä tyttö sitten lensi Suomeen.
Tuolloin ulkomailla asuva ei
voinut avata tiliä Suomessa, joten järjestimme maksut serkkuni perheen eli
isäntäperheen kautta. EU on todellakin tehnyt mahdottomia asioita
mahdolliseksi. Serkkuni lapset olivat juuri muuttaneet kaikki kolme opiskelemaan
muualle, joten omakotitalossa oli tilaa. Kulut meille eivät olleet suuremmat kuin Saksassakaan, koska kallista musiikin opetusta Saksassa ei tuona aikana tarvittu. Suomessahan musiikkiopisto on Saksaan verrattuna käytännöllisesti katsoen ilmainen.
Heti ensimmäisenä päivänä,
kun kävin ilmoittamassa tytön läsnä olevaksi, sain parkkisakot. Kävin
maksamassa sakon poliisilaitoksella nauraen, että olipa halpa maksu siitä, että
tyttö saa käydä puoli vuotta koulua kaupungin laskuun.
Musiikki on sisäinen pakko - jos
on musikaaliseksi syntynyt, ei voi ilman olla.
Muusikoksi kehittyminen on pitkä, vuosia kestävä
prosessi. Muusikkous alkaa useimmiten jo lapsuudessa. Muusikkoudesta ei pystytä
tekemään samalla tavoin eksakteja tasoryhmittelyjä kuten urheilussa. Yleisempää
on jakaa muusikot harrastelijoihin ja ammattimuusikoihin, joskin rajan
vetäminen näidenkin ryhmien välille voi olla vaikeaa. (Maijala 2003, 23).
Taidelukion opiskelijatkin olivat soittaneet tai laulaneet vähintään 6 vuotta
ja lähes puolet heistä oli musisoinut yli 11 vuotta. Jotkut muusikot, lähinnä
soittajat, saattavat saavuttaa professionaalisen (ammattimainen) tason melko nuorina. Savonlinnan
Taidelukion musiikkilinjan opiskelijat esiintyvät aktiivisesti. He soittavat ja
laulavat erilaisissa tilaisuuksissa. He toimivat siten jo lukioaikana ammattimuusikon
tavoin. Soitto ja esiintyminen ovat muusikon kaksi työtä (Kimanen 2002, 11)
http://www.taidelukio.fi/vanhatsivut/1998/musa/julkais.htm
Savonlinnan aika oli erittäin hyvää aikaa tytölle. Rehtori pyysi häntä jäämään taidelukioon, mutta tyttö päätti palata kouluun Saksaan, koska hänen mukaansa siellä saa enemmän tietoa. Taidelukioaika jäi siis ikimuistoiseksi musiikki- ja taideajaksi. Sinä aikana tapahtui hyvin paljon erilaisia asioita. Tyttö valitsi pääaineekseen urkujensoiton ja kävi soittamassa Savonlinnan tuomiokirkossa. Sivuaineena hän halusi soittaa pianoa, ja koesoiton jälkeen kaikki kolme läsnä ollutta pianonsoiton opettajaa olisivat halunneet hänet oppilaakseen. Viulunsoittoa hän harjoitteli kotona serkkuni vaimon johdolla. Lauloi sekä koulun isossa kuorossa että kansanmusiikkikuorossa. Vierailun aikana taidelukio toteutti yhdessä Savonlinnan kaupunginteatterin kanssa musikaalin. Lisäksi hän kutoi kangaspuissa ja ompeli sekä teki savitöitä. Kouluhan on luovan toiminnan paratiisi.
Koulu sinänsä oli kuulemma ”helppoa” - vaikka olikin vuotta ylempänä kuin omassa koulussaan. Hassulta oli vain tuntunut kääntää
tekstejä suomesta englanniksi, ei saksasta, kuten oli kotona tehnyt. Toisen
syksyn romaanin tyttö luki suomeksi (en muista mikä Juhani Ahon kirjoista) ja
toisen saksaksi, se kun oli saksalaisen Partick Süsskindin Parfyymi.
Tyttö ihmetteli, ettei
oppitunneilla kukaan kysynyt eikä kyseenalaistanut mitään, keskustelua eikä
argumentointia koulussa ollut, mihin hän oli omassa saksalaisessa kouluissaan
tottunut.
Heti vierailua seuraavana
keväänä taidelukio teki Euroopan matkan, jonka Konstanzin osuuden minä
järjestin yhdessä Konstanzin musiikkiopiston rehtorin kanssa.
Jotain tyttö oli tehnyt
vierailunsa aikana oikein, sillä rehtori lähetti hänelle vuosikausia joka joulu
joululahjan…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti