Vietimme joulun Pariisissa ja paljon ehdimme, lakosta huolimatta. Suomen
televisio näyttää kuvia mielenosoituksista Pariisissa. Eläkeuudistusta vastustava
kuljetusala on ollut lakossa jo kolme viikkoa. Moni on kysynyt, näimmekö
keltaliivejä. Emme nähneet. Pienen mielenosoituksen luulimme nähneemme, mutta
ennen kuin ehdin kameran esiin ottaa, se oli ohi. Oli siis mahdollisesti vain
joku mainostempaus.
Lakko
ei tavallista kansalaista juuri mitenkään koskettanut muuten kuin että kaikki
kulkuneuvot olivat liikenteessä ja liikennekaaos tavaton, joka jo muutenkin on
tavaton, ja jos joku bussi tai metro joskus kulki, se oli niin täynnä, että se
joko ajoi kokonaan ohi, tai sitten otti kyytiin, mutta mistään ei ollut löytyä
jaloille seisomapaikkaa, saati sitten tankoa mistä pitää kiinni, joten pakko
oli turvautua naapurin olkapäähän…
Vaikea valokuvata, koska on itse kaiken tungoksen keskellä...
Mutta asia, joka sai meidät joskus vallan kyyneliin, oli kanssamatkustajien ystävällisyys
ja kohteliaisuus. Mieheni ei jaksa kävellä pitkiä matkoja ja kävelee kepin
kanssa. Menimmepä minne hyvänsä, aina oli auttajia ja istumapaikka hänelle
järjestettiin aina ja kaikkialla, mikäli se suinkin oli mahdollista. Ero on
niin valtava Suomeen verrattuna, että ei voi tulla muuhun tulokseen kuin että
me suomalaiset olemme metsäläisiä, ja vielä ylpeitä moukkamaisuudestamme!
Puistoja
Pariisissa on paljon, mutta koleassa tuulessa joulukuussa vaeltelu puistossa ei
ole erityisen mukavaa. Ihmisiä oli kuitenkin matkalla suurin joukoin jalan,
tosin ehkä sekin johtuen kuljetusalan lakosta.
Kaikki
kulkuneuvot liikenteessä samanaikaisesti. Taksillakaan ei oikein päässyt eteenpäin.
Tähän kohtaan Uberin takseille ja ulkomaalaisille kuljettajille iso kiitos!
Liikenne lähtee täysin toisenlaisista lähtökohdista kuin Suomessa, tai edes
Saksassa: jokainen katsoo eteensä. Liikenne on lähinnä pujottelua. Kukaan ei
isommin hermostu toisten tekemisistä. Skootterit, pienet mopot, polkupyörät ja
potkulaudat sutkauttelevat sujuvasti muun liikenteen läpi.
Nuorena
olin töissä Pariisissa. Monta kertaa myöhemminkin olen siellä käynyt. Paikka
tuttu, ja ranskaakin puhun sujuvasti. Kaikki museot olen läpi kulkenut. ”Läpi”
on oikea sana, koska nähtävää on niin runsaasti. Louvressa vietin aikoinaan
perjantai-iltapäivän, perjantaina kun on vapaa pääsy eikä minulla ollut rahaa yhtään
ylimääräistä. Mutta onhan Louvressa paljon nähtävääkin, ei siinä yhtenä päivänä
oikein muuta ehtisikään kuin Mona Lisan katsastaa. Mona Lisa oli minulle
aikoinaan iso pettymys: pieni kuva kaukana ylhäällä seinällä, jo tuolloisen väen
määrän takia tarkasti vartioutu, aidan takana.
Pariisissa on Louvren lisäksi
monta muutakin huippumuseota. Kaksi muutakin pitää nähdä: Musee d’Orsay,
1800-luvun taidetta etupäässä:
ja Centre Pompidou, avantgardistinen nykytaiteen
museo, jossa liikutaan kerroksissa putkia pitkin.
Tällä kertaa emme käyneet
ainoassakaan museossa, koska se vaatisi paljon kävelyä, ja se ei nyt ollut
mahdollista. Tosin museoina ovat nyt myös monet muut paikat, kuten Napoleonin hauta ja pyhä kappeli. Niistä myöhemmin.
Kirpputorit ovat luku
sinänsä. Koko idea on syntynyt Ranskassa, lumppukeräilijöiden aloitteesta, ja
kirpputori on nimenomaan tori, ei rakennus. Kirpputori on saanut nimensä
vanhoissa vaatteissa usein olleista kirpuista. Nimitystä kirpputori (ranskaksi marché
aux puces) on ensimmäiseksi käytetty Pariisin pohjoispuolelle, Saint Oueniin
1800-luvun lopussa perustetusta, edelleenkin toiminnassa olevasta
kirpputorialueesta. Saint Ouenin kirpputorille oli lakon takia aika mahdotonta
päästä, joten päädyimme toiselle vastaavalle torille, Vanvesin kirpputorille.
Sieltä ostettiin pari taulua…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti