Korkea-aktiivisen ydinjätteen käsittely

Lähde:  http://www.nukeklaus.net/category/atomabfall/ - 5.10.2020

Sosialististen järjestelmien periaatteita: luodaan ensin ne ongelmat, jotka sitten väitetään ratkaistavan. Paremminhan ei voisikaan kuvata "ydinvoiman käytöstä poistamista" ja "loppusijoituskysymystä" Saksassa.

Kenenkään ei ollut aikomustakaan yksinkertaisesti ”haudata” käytettyjä polttoainekokonaisuuksia. Myös Saksan Gorlebenin alueelle suunnitellussa loppusijoituslaitoksessa oli tarkoitus uudelleen käsitellä jätteet ja sitten myöhemmin varastoida suolakupoliin, mutta ei missään tapauksessa kokonaisia polttoaine-elementtejä vain haudata maahan. Miksi? Koska vähintään 95% käytetystä polttoaineesta voidaan käyttää uudelleen energian tuottamiseen ja korkeintaan 5% on jätettä jätteen varsinaisessa merkityksessä. Tämä vastaakin jo kysymykseen tarvittavasta määrästä.

Huomaa: Mitä suurempi "ydinjätteen" määrä on, sitä helpompaa on käyttää sitä propagandatarkoituksiin. Tyypillisessä moraalisessa liioittelussa joku nyt höpisee vastuusta joutua loppusijoittamaan tämä "ydinjäte" omassa maassaan. Mutta edes lähinaapurimaamme eivät puhu näin. Tässä suhteessa valtavien energiamäärien peruuttamaton hautaaminen maahan olisi pahantekoa ja ympäristösynti. Uraani ja plutonium, josta meidän ”hyväntekijät” poliittisen päämääränsä takia yrittävät selittää meille hautaavansa sen maahan, on materiaalia, joka on hankittava tai rikastettava vaikeissa olosuhteissa muissa maissa. Vaikka ydinvoimasta luovutaan, uudelleenkäsittely (muissa maissa) merkitsee huomattavaa tuon tehtävän vähentämistä omassa maassa.

"Ydinjätteen" vaarallisuus

Jos halutaan tuoda keskustelu "ydinteollisuuden" perinnöstä takaisin järkevälle tasolle, on välttämätöntä tunnistaa selkeästi mahdolliset vaarat. "Ydinvoiman vastustajat" keksivät, että turvallisen loppusijoituksen täytyisi kestää ainakin miljoona vuotta. Jotkut ovat sitä mieltä, että tarkoitus on torpata kokonaan ydinenergian rauhanomainen käyttö. Mutta tosiasiassa vain ionisoivan säteilyn tyyppi ja annos ovat vastuussa siitä, mikä biologinen vaikutus ihmisiin on. Tämä on yhtä totta tänään kuin edelleen miljoonan vuoden kuluttua. Siksi tässä tärkeimmät vaikuttavat tekijät pähkinänkuoressa:

• Säteily. On olemassa Α-, β- ja y-säteilyä. Tässä yhteydessä on erityisen tärkeää, että α-säteilyllä voi olla biologinen vaikutus vain, jos aine on imeytynyt elimistöön, tai hieman räikeästi sanottuna: Kenenkään ei ole pakko syödä käytettyä ydinpolttoainetta.
• Puoliaika /puoliintumisaika.  Radioaktiivinen hajoaminen tapahtuu vain yhteen suuntaan, eli radioaktiivisten aineiden alkuperäinen määrä vähenee jatkuvasti. Mittayksikkö on aina kyseessä oleva puoliintumisaika. Mitä pidempi jätteen puoliintumisaika on, sitä pidempään se on pidettävä poissa biosfääristä, mutta sitä vähemmän se “syttyy”. Siksi esimerkiksi uraania (jonka osuus on edelleen suurin käytetyistä polttoaineista) voidaan ottaa turvallisesti vaikka paljaaseen käteen. Näin ei voi tehdä, jos kyseessä on koboltti-60*. Yleinen mitta radioaktiivisten aineiden "katoamiselle" on kymmenen kertaa puoliintumisaika. Toisin sanoen: kaikki aineet, joiden puoliintumisaika on aika, joka on alle kymmenesosa reaktorista poistumisesta, ovat varastointihetkellä jo hävinneet. Tästä syystä "ydinjätettä" voidaan sitten käsitellä melko turvallisesti, tai miksi maat, jotka ”uudelleenkäsittelevät”, pyrkivät myös ” varastoimaan pitkäaikaisesti”. Väite, jonka mukaan maailmassa ei ole vieläkään ratkaisua "ydinjätteelle", ei ole muuta kuin propagandaa.
• Jätekemia. Jotta radioaktiiviset aineet ollenkaan pääsisivät ympäristöön, ne on ensin vapautettava. Lasitus on nykyään vakio (on myös muita menetelmiä). Jälleenkäsittelyn aikana syntyy ”halkeamistuotteista valmistettu keitto”, jossa on mahdollisimman vähän aktinideja (pitkät puoliintumisajat) ja jotka liuotetaan lasisulaan, joka puolestaan sijoitetaan ruostumattomasta teräksestä valmistettuun astiaan. Lasi on erittäin kestävää. Jotta radioaktiiviset aineet pääsevät ulos, lasi on ensin liuotettava. Tällöin tällaisen lasilohkon radioaktiivinen hajoaminen ja liukeneminen ovat melko samassa ajallisessa suuruusjärjestyksessä.
• Lämmöntuotanto. Jokaisen radioaktiivisen hajoamisen yhteydessä energia vapautuu lämmön muodossa. Ainoa teknisesti tärkeä asia on lämpötila astiassa (lasi ja ruostumaton teräs) ja varaston välittömässä läheisyydessä (suola, savi tai kiteinen kivi). Tämä on puhtaasti tekninen tehtävä, joka voidaan asettaa millaiseksi vain, aina siihen asti, kunnes varastoidaan ja varastoastioiden pitoisuus ja muoto tiedetään.
• Ympäristökemia. Jos, ja jos kyllä, niin missä ajassa varastoiduista aineista mitään vapautuu biosfääriin, riippuu vähemmän vesipitoisuudesta kuin siitä, millainen maaperä on. Maaperä on aina – enemmän tai vähemmän – ioninvaihdin. Joten esimerkiksi Hanfordin onnettomuudet (fissiotuoteratkaisuilla täytettyjen maanalaisten säiliöiden ruosteen puhkeaminen) osoittivat, että jopa pinnan lähellä siirtymä tarvitsi muutaman metrin alueella vuosikymmeniä.

• Biologinen puoliintumisaika. Viime kädessä vastuussa "haitallisuudesta" on vain se, kuinka paljon radioaktiiviset aineet ja mitkä niistä (biologinen puoliintumisaika jatkuvan erittymisen mittana) imeytyvät ihmisiin. Näistä poluista on erittäin hyvää ja luotettavaa tietoa. Joskus jopa terveyttä edistäviä – ajattelepa vaikka tiettyjä kivennäisvesiä.

Pohdittavaa: radioaktiiviset aineet hajoavat ja väistämättä katoavat. Tämä ei suinkaan aina päde kemiallisiin aineisiin (esim. elohopea, arseeni, asbesti jne.). Miksi itsensä "ympäristönsuojelijoiksi" julistajat keskustelevat vain radioaktiivisten aineiden loppusijoituspaikoista ja miksi "kemiallisten jätteiden" kaatopaikat eivät ole ongelma? Miten esimerkiksi Herfa-Neurode, jossa on maailman suurin maanalainen varastointipaikka todella vaarallisille aineille? Sinne on viety jo useita miljoonia tonneja ”myrkkyä”. Olisiko niin, että ”ydinvoiman vastustajilla” onkin kyse joistain ihan muusta?

  

Ydinreaktorissa käytetään uraanipolttoainetta, joka on puristettu napeiksi, joiden halkaisija on n. 1 cm. Napit on pakattu polttoainesauvoihin, jotka ovat ohuita ja tiiviitä metalliputkia. Ydinvoimalaitoksen käyttöä varten polttoainesauvat on koottu polttoainenipuiksi. Tuore, käyttämätön polttoaine on hyvin vähän radioaktiivista ja sitä voidaan käsitellä ilman erityisiä suojavarusteita. Lähde: Wikipedia

*Mihin koboltti-60:tä käytetään? https://fi.wikipedia.org/wiki/Koboltti-60

 Lisää ydinasiaa: https://ydinasiaa.fi/