”Mistä löydätte näin pienellä alueella näin paljon hyvää?” kysyi Goethe kirjeessään Eckmannille. Goethe muutti Weimariin 1776 ja oli ministerinä siellä aina kuolemaansa asti, vuoteen 1882.
Johan Wolfgang von Goethe ei suinkaan ole Weimarin ainoa kuuluisuus. Muita ovat vaikkapa Lucas Cranach vanhempi, Carl Philipp Emanuel Bach, Johann Sebastian Bach, Johann Gottfried Herder, Johann Nepomuk Hummel, Friedrich Nietzsche, Friedrich Schiller, Baldur von Schirach, Christoph Martin Wieland, Ernst von Wildenbruch, Franz Liszt.
Weimarissa syntyi kuuluisa Bauhaus-liike. Weimarissa kirjoitettiin Saksan perustuslaki; aikakautta 1919-1933 kutsutaan nimellä Weimarin tasavalta. Weimarissa on Anna Amalian palatsi ja kirjasto; kirjaston arvokkaasta yli miljoonasta niteestä tuhoutui valitettavasti tulipalossa 2000-luvulla puolisenkymmentätuhatta nidettä. Weimarissa on Bauhaus-yliopisto ja Franz-Liszt-musiikkikorkeakoulu. Aikakaudesta toiseen Weimar on siis ollut varsinainen kulttuurin keskus, ja syystä se siis valittiin Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuonna 1999. Lisäksi se kuuluu UNESCO:n maailmanperinneluetteloon.
Weimar on yksi Saksan kauniita vanhoja kaupunkeja ristikkorakenteisine ja barokinaikaisine taloineen ja vehreine puistoineen. Kaupungissa on asukkaita n. 65.000, mutta vuosittain siellä käy noin kolme ja puoli miljoonaa turistia. Ja he eivät totisesti tule turhan takia.
Weimarissa on myös Buchenwaldin keskitysleiri siltä aikakaudelta, joka kuuluu maailman mustimpiin.
Ensimmäistä kertaa olin Weimarissa heti DDR:n kaatumisen jälkeen – kaupunkihan sijaitsee Thüringenissä, entisessä Itä-Saksassa. Pian sen jälkeen entisen mieheni lähin työtoveri valittiin yliopiston tekniikan professoriksi. Noilta ajoilta jäi mieleen varsinkin Goethe-museo, Goethen asunto aivan kaupungin keskustassa, sekä Goethen kesäasunto puutarhoineen Ilm-joen laaksossa.
Luin tuolloin ensimmäistä kertaa Goethen ”Nuoren Wertherin kärsimykset”. Aikanaan kirjanen oli sensaatio, nykyaikaan sovellettuna sanoisin lähinnä triviaaliromaani. Tosin tarina on totta ja ote Goethen omasta elämästä, naistennaurattajan tarina - joskaan Goethe ei kuollut kuten kirjan päähenkilö, eikä varsinkaan rakkauden tautiin, vaan voi hyvin elämänsä loppuun asti. Goethella oli vaimonsa Christiane Vulpiuksen lisäksi samanaikaisesti toinenkin nainen, intellektuelli ja varakas Charlotte von Stein. Emme tietenkään tarkasti tiedä mikä suhde oli, mutta ainakin heidän välillään käytiin kulturelleja keskusteluja ja kirjeenvaihtoa. Weimarin kansallisteatterissa näin kerran herkullisen näytelmän, joka kertoi heidän suhteestaan. Siitä vaan ei pääse mihinkään, että Goethe kuuluu maailman tärkeimpiin kirjailijoihin, aivan kuin Johan Sebastian Bach ylipäänsä tärkeimpiin säveltäjiin.
Myöhemmin sitten tyttäreni lähti opiskelemaan musiikkia Weimariin ja kaupunki tuli toisella tavalla tutuksi. Aluksi hän asui Weimarin linnan portinvartijan talossa linnan pihassa ja kulku kävi linnan sisäpihan kautta.
Vastapäätä on musiikkikorkeakoulun upea päärakennus. Muistan vallan hyvin kaupungin kapeat kadut: oma muuttokuormani kesällä 2006 aivan eteläisestä Saksasta aivan pohjoiseen ajoin ne tuhat kilometriä yksin 7,5-tonnisella kuormineni ja matkan varrella jätin muutaman huonekalun Weimariin. Oli siinä kieli keskellä suuta, kun olin Weimarissa lauantaina aamuvarhaisella läpi yön ajettuani ja tietenkin juuri silloin kaupungissa keskustassa oli markkinat, joten eipä voinut ajaa harhaan kun ei päässyt minnekään peruuttamaan… oli sellainen olo että huh!
Weimarissa tyttö lauloi Weimarin kamarikuorossa. Se on maineikas kuoro ja siihen ei kuka hyvänsä pääse. On esiintynyt muun muassa Suomessa ja voittanut Saksassa palkintoja.
© Guido Werner
Kerran tyttö sanoi haluavansa esitellä minulle kaupungin kauneimman WC:n. Aika erikoinen esittelykohde, ajattelin. Totta kuitenkin: musiikkikorkeakoulun toisesta päärakennuksesta korkealta mäeltä ylimmäisestä kerroksesta avautuu naisten WC:stä fantastinen näkymä yli koko kaupungin!
Niin ja tämäkin vielä: ai että ei ole Saksassa lunta? Tällaisen labyrintin teki tytär joulujen välillä Weimarin lumenpeittämään Ilm-joen puistoon. Ihan muuten vaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti