Kirsikkapuu on se puu, jonka olen aina toivonut kasvavan omalla pihallani. Kirsikoita poimittiin tuttujen luona; kirsikoitahan tulee, jos on tullakseen, aivan valtavia määriä yhteen puuhun. Sekä Karlsruhen että Frankfurtin aikoihin tutut tykkäsivät että tulen, koska oikeasti tulin, aina tein mitä lupasinkin, eli aina minulla niitä oli.
Siis "tilasin" sen oman kirsikkapuun.
Ja sitten ex sai työpaikan ammattikorkeakoulusta Konstanzista, Bodenjärveltä. Sillä seuduin ei silloin ollut taloja myynnissä, eikä meillä ollut ei aikaa eikä edes läheskään tarpeeksi rahaa oman talon ostoon, mutta eihän meitä mikään "tilaamasta" estänyt. "Tilasin" sitä ja tätä ja monen monta pikkujuttua ja tämän kaiken kahden viikon sisään. Muun muassa sen pihalla kasvavan kirsikkapuun. Kerroin Frankfurtin naisten piirilleni mitä haluan. No heillähän riitti toivelleni vain naurua ja pilkkaa. Noin mahdottomia toiveita, ei se elämä noin mene... Mutta ilmeet vakavoituivat ja ihmettelyä riitti, kun olimme vajaan viikon sisään myyneet Frankfurtin paritalomme, ostaneet ison omakotitalon Bodenjärveltä, sopivaan hintaan, sopivaan aikaan, sopivalta paikalta ja kaikki toiveeni olivat lisäksi toteutuneet. Se miten tämä tapahtui, on mahdottomuuksien summa ja toinen tarina. Siellä se korkea ja leveä kirsikkapuukin pihalla kukoistaa. Niin iso, että suurimman osan kirsikoista saavat vuosittain linnut... Ja voi miten monta ystävää saivat makean suun ja minä pakastimen täyteen rahkakirsikkatorttuja.
Kun sitten erosin ja muutin toisella paikkakunnalle, Hilzingeniin, ja pidin heti muuton jälkeen tutuilleni tupaantuliaiset (ja samalla vanhemman poikani lakkiaiset, joita ei Saksassa tunneta eikä siis juhlita), niin hetihän tutut kysyivät, missä se kirsikkapuu nyt on. Seisottiin keittiössä. Vuokraemäntä näytti kädellä ikkunasta ulos: "Tuossahan tuo". Parin metrin päässä, tosiaankin, kirsikkapuu... Siihen heti kysyin, että voisinko vuokrata sen. Ja kun sitten sadonkorjuun aika tuli, vuokraisäntä kantoi puun juurelle tikapuut ja ilmoitti: "Alapa nyt sitten poimia kirsikkasi..."
Sitten muutin Puuseppa-projektin takia (puuseppa , siis ei ä-pilkkuja! -sieltä sivustolta löytyy minunkin kuvani, moneenkin kertaan) Horstiin Hampurin lähelle. Ihana pieni talo ja iso puutarha, valtava pähkinäpuu, mutta ei kirsikkapuuta. Ohimennen tulin maininneeksi talon omistajalle, että nyt on kaikkea paitsi kirsikkapuu.
Muuttopäivät olivat helteiset: Olin edellisen päivän lastannut tavaraa, ajanut muuttokuormineni 3,5-tonnisella yksin yön yli tuhat kilometriä Saksaa ihan etelästä ihan pohjoiseen (ja purkanut osan tavaroita matkan varrelle tyttärelleni kauniiseen mutta ahdaskujaiseen Weimariin), purkanut seuraavana päivänä kuormaa, ja luonnollisesti olin illalla enemmän kuin väsynyt. Päivän päätteeksi menimme muuttoapu ja minä vastapäiseen ravintolaan illalliselle. Ja siellä vuokraisäntä, rakennusliikeen toimitusjohtaja, otti minua molemmista käsistä, katsoi silmiin ja tuumasi: "Se kirsikkapuu tulee pian... nyt vain on helteinen heinäkuu eikä oikein puiden istuttamisen aika..." En osannut muuta kuin huokaista, oli totisesti miljoona muutakin asiaa ajateltavana kuin kirsikkapuut.
Mutta jo heti seuraavana päivänä hän kärräsi pihalleni kirsikkapuun, nosti kottikärrystä lapionsa ja kysyi: "Minne tämä istutetaan? Sattui niin, että sain toimeksiannon korjata paikallisen puutarhurin katon, hänellä oli tällainen..."
Sekin puu jäi Saksaan. Nyt kun muutin Suomeen, en muistanutkaan tilata sitä kirsikkapuuta. Jännitän siis, missä se täällä mahtaa olla... Luullakseni ei ihan pohjoisessa kuitenkaan, eli kirsikkapuutoiveeni rajoittaa sitä mitä tutut sanovat: että muutan kahden vuoden välein aina tuhat kilometriä pohjoiseenpäin.
(6.12.2009)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti