Ai jaa,
olemme kaikki tyhmiä?
Kyllä. Saksalaisen aivotutkija Ernst Pöppelin mukaan me olemme tyhmiä jo nyt. Kirjassaan ”Dummheit” (Tyhmyys) hän moittii järjetöntä toimintaa, vääriä asenteita ja mielettömyyksiä. Hänen teoriansa perustuvat aivotutkimukselle.
Kyllä. Saksalaisen aivotutkija Ernst Pöppelin mukaan me olemme tyhmiä jo nyt. Kirjassaan ”Dummheit” (Tyhmyys) hän moittii järjetöntä toimintaa, vääriä asenteita ja mielettömyyksiä. Hänen teoriansa perustuvat aivotutkimukselle.
Pistämme päämme mielellämme santaan. | thinkstock.com
Yhteiskuntamme rakentuu
PISA-tyhmyydelle
Kun Saksa ei
pärjää PISA-tuloksissa, kaikki hermostuvat. Ja ovat kateellisia niille maille,
jotka ovat listan yläpäässä: Suomi, Kanada, Etelä-Korea. Tutkimuksessa
testattiin matematiikkaa, luonnontieteitä ja lukutaitoa. Mutta onko tämä tieto
kaikki mikä on tarpeellista?
Ernst Pöppel
kertoo eteläkorealaisen tohtoriopiskelija Kimin tarinan, joka tuli
tohtorintutkintoaan varten Saksaan. Kim teki Pöppeliin suuren
vaikutuksen faktatiedoillaan neurologiasta. Hyvä tiedemies hän ei kuitenkaan ollut. Hänellä ei ollut omia ideoita, hän
ei ollut kreatiivinen. Hän oli ulkoa oppija.
„Tarvitsemme
sellaisia ihmisiä, jotka inspiroivat, viihdyttävät, yhdistävät“, Pöppel sanoo. ”Nämä
ominaisuudet jäävät PISA-tyhmyyden varjoon. Meidän yhteiskunnastamme tehdään
mahdollisimman hyvin toimivia ihmisiä, jotka sopeutuvat huomaamattomasti
päävirtoihin.”
Nopeus tekee tyhmäksi
Nykyisin
kaiken on tapahduttava nopeasti, niin että järkemme ei pysy enää perässä. Järkeämme ei ole tehty nykymaailman kiireelle.
Voisi myös
sanoa: oma edistyksemme on ajanut meidän ihmisten ohi. Esimerkkinä Pöppel
mainitsee tietokoneohjatun pörssikaupan. Tietokoneet ostavat ja myyvät
sellaisella nopeudella, joka on osin vain sekunnin miljardis osa. Kauppa on
itsenäistynyt, ihmiset eivät pysty sitä seuraamaan.
Kiireen
perässä juokseminen väsyttää meidät kokonaan. Seuraus on uupuminen. Psykologi
Beatrice Wagner tunsi naisen, jonka tapaus on tyypillinen: tämä toimittaja teki
töitä jatkuvasti, myös iltaisin ja kotonaan. Kuitenkaan hän ei saanut juuri
mitään aikaan. Työ ahdisti ja hän uppoutui tyhjiin toimintoihin, sähköpostien
lukemiseen, Facebook-viestien avaamiseen, tilitietojen katselemiseen.
Varsinainen työ jäi tekemättä.
Häntä auttoi
sitten vain todellisuusterapia. Se tarkoittaa: kysy itseltäsi, minkä
saavuttaminen on oikeasti mahdollista. Aseta välietappeja, jotka voit tavoittaa
sovitussa ajassa.
Kaiken näkeminen vain omasta
näkökulmasta tekee tyhmäksi
Se joka
näkee ympäristönsä vain omasta näkökulmastaan, näkee vain puolet totuudesta.
Kyky asettua toisen asemaan on ihmisen ominaisuus. Nyt kuitenkin tuntuu, että
tämä ominaisuus on ihmisiltä hukassa.
Pöppel näkee
yhden syyn tähän siinä, että perheissä on yhä enemmän ainoita lapsia. He saavat
vanhempiensa koko huomion, eikä heidän tarvitse välittää sisaruksista. Ainoilla
lapsilla ei ole ”kannustetta oppia toisten ihmisten näkökantoja, ennustaakseen
näiden käyttäytymistapoja”, Pöppel sanoo. ”Heille riittää, että he sanovat
jotain, jokainen toive täytetään.”
Tässä harjoitus näkökulmien muuttamiseen. Istu kahvilaan ja katsele ihmisiä, jotka häiritsevät
sinua. Esimerkiksi tupakoivaa pöytänaapuria. Ja mieti, mitä tämä mahdollisesti
tuntisi. Ehkäpä hänellä oli huono päivä ja hän vain odotti, että pääsisi
tauolle?
Liikaa ystäviä
tekee tyhmäksi
Onhan upeaa omistaa iso ystäväpiiri. Pöppel sanoo: „Ei, liian monet ystävät ovat vahingoksi.
On stressaavaa pitää yllä kontakteja. Ystävien kanssa koetut hyvät hetket
hukkuvat muistojen massaan.
”Aivojen
etulohkon koosta voi laskea aiempien heimoryhmien suuruuden”, Pöppel sanoo. ”Siitä
käy ilmi, että aivomme on rakennettu 150 ihmisen sosiaaliselle verkostolle.
Nykymaailmassa kuitenkin meillä on paljon suurempi verkosto. Ystävien ja
vihollisten lisäksi on tuttavat, Facebook-kaverit, työtoverit, naapurit ja niin
edelleen.”
Etenkin
Facebookin kautta on kontaktien määrä moninkertaistunut. Me olemme yhteydessä
lähes jokaiseen ihmiseen, jonka olemme elämämme varrella tavanneet. Kuten
Facebook, aivomme ovat verkosto, mutta kontaktien on oltava mielekkäitä. Muuten
ne ovat turhia.
On tyhmää
lykätä päätöksiä
Voi olla vaikeaa tehdä päätöksiä. Jos valitsee toisen, ei voi valita toista samanaikaisesti.
Mielellämme lykkäämme valintaa.
Sellainen on
tyhmää, sillä joskus on joka tapauksessa päätettävä jotain. Päätä mieluummin
itse, kuin että muut päättävät puolestasi.
Jos päätös
on vaikea, voi luottaa tunteeseensa. Vastoin yleistä mielipidettä tunne ei ole
järjen vastakohta. ”Jos meistä tuntuu joltain, tunteen takana on tietynlaisia
ajatuksia”, Pöppel sanoo. ”Aivojen ajatukset on koottu yhteen kaikilta aivojen
alueilta ja liitetty toisiinsa.”
Asiantuntijat ovat tyhmiä
Berliinin
Brandenburgin lentoasema maksaa miljardeja ja on työllistänyt asiantuntijoita
jo vuosia. Kuitenkaan mikään ei onnistu. Se voi johtua siitä, että aivomme
eivät enää pysty käsittelemään noin monimutkaisia asioita. Suurprojekteissa
kuten tässä on olemassa vuorovaikutuksia ja asiayhteyksiä, jotka helposti
jäävät huomaamatta.
Totta kai
nyt jo kymmenet asiantuntijat tekevät työtä hankkeen onnistumiseksi. Ongelma on
vain, että kukin keskittyy omaan osaamiseensa ja jokaisella on mielipiteensä.
Tarvittaisiin
pätevä projektin johtaja, joka näkisi kerralla koko hankkeen: hänen ei
tarvitsisi olla välttämättä erinomainen asiantuntija kaikilla aloilla, vaan
asiayhteyksien asiantuntija, sellainen, joka osaisi punnita eri asioiden edut ja
yhdistäisi ne yhteiseksi eduksi.
Lukeminen tekee
tyhmäksi
Luet paljon ja olet siitä ylpeä? Voipa olla, ettei ylpeyteen ole mitään syytä. Pöppel
on sitä mieltä, että lukeminen rajoittaa aivojen mahdollisuuksia, sen sijaan
että laajentaisi niitä. Lukeminen ei ole synnynnäinen ominaisuus, se on keinotekoisesti
tehty. Siihen tarvitaan sellaisia aivojen ominaisuuksia, joilla on muita
tehtäviä. Ja näin nämä muut saattavat kuihtua.
Lukeminen
tappaa sen rikkaan ja intensiivisen havaintokyvyn, joka lapsilla on. Joka alkaa
ajatella keinotekoisilla rakenteilla kuten kirjaimilla, näkee pian kaiken vain
kirjaimina. ”Näen aiempaa vähemmän niitä hienoja eroja, joita optisesti näen”,
Pöppel sanoo. ”Oikeastaan kuljen maailman läpi sokeana, en näe sitä rikkautta, mikä eteeni avautuu.
Näen värit, mutta en koe niitä enää.”
Huomiokykyä
voi harjoitella: Esimerkiksi syödessä voi keskittyä makuun ja ruokien väreihin.
Tai kävellessä ulkona kaikille luonnon antamille tunteille.
Ihminen on
keksinyt tyhmyyden
Oikeastaan
jo yksisoluisilla on kaikki elämiseen tarvittava. Ne ovat ulkomaailmasta
erillisiä olentoja, mutta silti voivat siirtää ulkomaailmasta jotain itseensä
ja itsestään pois. Ne puntaroivat, onko kukin tilanne niille hyväksi.
Jos ei ole, ne menevät sellaiseen paikkaan, jossa niin olisi. Kaikki ihmisen äly ja tunteet ovat
nekin vain tätä varten.
Ihmisellä on
myös lahjoja, jotka ovat täysin tarpeettomia. Ihminen on itse asiassa
evoluution epäonnistunut kehitys. Ulkoinen näkemys syntyi, siis ajattelun
ajatteleminen, ja niin syntyi tyhmyys. Maailmaan syntyi eläviä olioita, jotka
huomaavat, että voivat huomata – siis joille joku asia on tietoinen ja jotka
samalla tietävät, että tietävät jotain.
Siksi
ihmisen on ainoana elävänä olentona mahdollista valehdella, teeskennellä,
ymmärtää väärin, esittää tyhmiä kysymyksiä, tehdä vääriä päätöksiä.
http://www.huffingtonpost.de/2013/10/28/hirnforschung-dummheit_n_4169436.html
Dummheit. Warum wir heute die einfachsten Dinge nicht mehr wissen, Ernst Pöppel ja Beatrice Wagner, Riemann, München 2013. ISBN 978-3-570-50159-7
Dummheit. Warum wir heute die einfachsten Dinge nicht mehr wissen, Ernst Pöppel ja Beatrice Wagner, Riemann, München 2013. ISBN 978-3-570-50159-7
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti