Totta vai ei? Deutschland 83

Saksassa olin töissä 8,5 vuotta projektissa, jonka fyysinen sijoituspaikka oli Saksan ydintutkimuslaitos. Sinne oli joka aamu tiukka turvatarkastus, mutta sitä ennen lähiseuduilta bussikuljetus. Kesällä kuljin pyörällä, mutta talvella turvauduin bussiin, ja koska bussissa kulki joka aamu sama väki, se toki tuli tutuksi.

Eräänä aamuna sitten bussissa kertottiin, että yksi aamumatkalaisista oli joutunut lähtemään – hän oli ollut DDR:n vakoilija. 

Paljon ja monen entisen DDR:n asukkaan kuulin aikanaan kertovan entisestä kotimaastaan. Karmeita tarinoita. Tämä kaikki palasi mieleen, kun katsoin ensimmäisen osan saksalaisesta vuonna 2015 kuvatusta filmistä ”Deutschland 83”. Pitihän ottaa selvää, miten paljon filmin tarinasta on totta. Olinhan asunut tuonkin ajan Saksassa ja käynyt Itä-Berliinissäkin useammankin kerran. Ja oikein hyvin muistan DDR:n kaatumisen… 

****************************************************

„Deutschland 83“: Oikeaa vaikoiluhistoriaa vai ei?

Rainer Rupp, peitenimeltään „Topas“ lehtihaastattelussa Saksan vakoilumuseossa

Lähde:

https://www.deutsches-spionagemuseum.de/2016/12/01/deutschland-83-die-serie-eine-wahre-spionage-geschichte/

Vuonna 1983 vuoden 1962 Kuuban kriisin jälkeen kylmästä sodasta oli jälkeen kerran tulossa todellinen aseellinen konflikti. Useiden välikohtausten takia tunnelma rautaesiripun molemmin puolin oli hyvin kireä. Tuon vuoden syksyllä ilmoitettiin myös NATO:n sotaharjoituksista Länsi-Euroopassa. Moskovaa ja Itä-Berliiniä se huolestutti suuresti. Ne olettivat, että USA suunnittelee ydinsotaa Neuvostoliittoa vastaan. Saadakseen tarkkaa tietoa nuori yliluutnantti Martin Rauch (jota filmissä esittää Jonas Nay) lähetetään vakoilijana länteen. Oikeasti hän palvelee DDR:n rajajoukoissa, mutta nyt hänen tehtävänsä on peitenimen ”Moritz Stamm” alla vakoilla vihollista. Tarkoitus on saaada tietoja rakenttien sijoituspaikoista ja erinäisistä NATO:n suunnitelmista Länsi-Saksan armeijan sisällä.

Näin on lyhyesti kerrottuna sarjan ”Deutschland 83” alkuasetelma, mikä ainakin osin vastaan tuon ajan tilannetta. Kertomus, joka seurailee kylmän sodan aikaisen agentin omaelämänkertaa. Ainakin länsisaksalainen Stasin (Ministerium der Staatssicherheit – DDR:n sisäinen turvallisuuspalvelu, https://fi.wikipedia.org/wiki/Stasi) työntekijä pääsi NATO:n sisällä niin pitkälle, että hän pääsi näkemään korkeimman salausluokan ” COSMIC-TOP-SECRET ” dokumentteja. Hänen nimensä: rauner Rupp. Peitenimi ”Mosel”, myöhemmin ”Topias”. 

Huippuagentti kertoi Saksan vakoilumuseolle merkittävimmästä tehtävästään NATO:n päämajassa Brüsselissä vuonnna 1983, ja se lienee RTL-kanavalla esitetyn sarjan pohjana. Yksityiskohtaisessa lehtihaastattelussaan ”Topias” kertoo kuitenkin myös vakoilutehtävänsä alkuajoista, kun hän toimii aktiivisesti 1960-luvun opiskelijaliikkeessä ja miten Stasi otti häneen yhteyttä. Yhteiset näkemykset, ennen muuta taistelu päätään nostavaa fasismia vastaan olivat yhteydenoton peruste. Rainer Rupp tosin tiesi, että hänet oli rekrytoinut Stasi, erityisesti osasto ”HV A” eli tiedustelun päämaja – DDR:n uskomaan tiedustelutoimisto. Miksi hänet, nuori opiskelija, oli valittu, sitä hän ei heti ymmärtänyt. Jälkikäteen hänelle oli selvää, että menestyneillä opiskelijoilla oli tietenkin paremmat mahdollisuudet päästä korkeisiin asemiin ja vakoilla sieltä käsin.

Rupp oli nyt siis Stasin epävirallinen työntekijä lännessä ja hänet koulutettiin nimenomaan HV A:n osastossa XII Euroopan yhteisöä ja NATO:a silmälläpitäen. Salainen agentti myös pääsi päämääräänsä – Rupp pääsi töihin NATO:on, oman arvionsa mukaan ”sotaa lietsovaan järjestöön”. ”Topias” kertoo uransa kehityksen monin yksityiskohdin ja kertoo, miten hän pääsi käsiksi kaikkein tärkeimpiin NATO:n dokumentteihin monen vuoden ajaksi (1977-1989). Oman kertomuksensa mukaan hän toimitti Stasille aukottoman tiedonannon NATO:n sisäisistä tapahtumista.

Tietojen luovutus tapahtui koodinmuuntolaitteella, jota kutsuttiin nimellä ”Schnellgeber” – nopean tiedon välittäjä. Sen avulla jotkut DDR:n ulkopuolella toimivat Stasin agentit pystyivät lähettämään Itä-Berliiniin tietoja ilman, että niitä voitiin salakuunnella. Ruppin Schnellgeber oli piilotettuna tavalliseen toimiivaan taskulaskuriin. Ennen tietojen lähettämistä agentin piti pistää neulalla pikkuriikkiiseen, hyvin piilotettuun reikään, ja siten muuttaa laitteen toimintamuoto. Saksan vakoulumuseossa voi nähdä tuollaisen laitteen.

Haastattelusta selviää, että DDR:n vakoilupalvelu oli jo paljon aikaisemmin kiinnostunut NATO:n päämajassa olevista tiedoista kun mitä filmissä annetaan ymmärtää. Ei tietoa tarvittu vain tositilanteen edessä, vaan piti saada selville mahdollisimman varhain, mitä vastapuoli suunnitteli. Stasilla oli siis NATO mielessään jo varmuuden vuoksi. Eikä Rupp ollut edes ensimmäinen. HV A:n sisällä oli ollut jo aiemmin osastoja, jotka olivat keskittyneet NATO:n vakoiluun. Sillä ei vain talousasioissa, vaan myös tiedotuksessa DDR:ssä toimittiin eräänlaisen vuosisuunnitelman puitteissa. Stasin johtajan Erich Mielken alaisille agenteille tämä tarkoitti käytännössä, että ministeri teki keskeiset suunnitelmat ja osaston toimivat niiden mukaisesti.

Jo NATO:n kontaktin alkuvaiheessa todelliset tapahtumat siis ovat erilaisia kuin tässä filmissä. Ei niin, että olisi reagoitu uhkaan, vaan että DDR ja myös Neuvostoliitto olisivat tietoisia suunnitelmista jo etukäteen. Eikä DDR lähettänyt vakoilijoita Saksan Liittotasavaltaan ja muihin länsimaihin, vaan se etsi kontaktihenkilöitä suoraan lännnestä, koska heidäthän oli paljon helpompi naamioida.

RTL-sarjan käsikirjoittajille 1980-luvun Rainer Ruppin tilanne antoi ehkä kimmokkeen, mutta historian valossa ei juurikaan muuta. Se ei olekaan tarkoitus. Ei haluttu opettaa historiaa, vaan kertoa hyvä tarina. Näin ainakin Süddeutsche Zeitungin mukaan sanoi idean äiti Anna Winger. Todenmukaisempi eikä yhtään vähemmän jännittävä sen sijaan on Rainer Ruppin haastattelu, jonka voi nähdä Saksan vakoilumuseossa. 

Schnellgeber

Tämä koodinmuuntolaite mahdollisti Stasin agenteille tietojen lähettämisen Itä-Berliiniin, ilman että niitä voitiin salakuunnella. 

Agentti muutti tiedostonsa ensin erityisellä koodauksella numeroiksi ja antoi tiedot taskulaskumeen näppäinten avulla. Varsinaiseen tiedonvälitykseen käytettiin tavallista puhelinkioskin puhelinta – sillä tavalla ei juurikaan voinut tarkistaa, kuka oli soittanut. Yhtenä ei-epäilyttävänä puhelinkontaktina toimi yhden ystävän isoäiti, joka toki oli toiminnasta tietoinen. Parin mitäänsanomattoman tervehdyssanan jälkeen Rupp piti koodauslaitetta puhelimen kuulokkeella ja lähetti näin tiedot. Tiedot lähetettiin akustisen kytkimen avulla, joka mahdollisti digitaalisten tietojen lähettämisen analogipuhelinlinjan kautta. Sen jälkeen Stasin piti muuttaa tiedot takaisin, luettaviksi.

Tuon ajan modernin tekniikan avulla Rupp pystyi vakoilemaan NATO:a huomaamatta, kahdentoista vuoden ajan. Vasta DDR:n sortumisen ja sitä seuranneen Stasin arkistojen avaamisen jälkeen tiedettiin, kuka mestarivakooja oli ollut.

Deutsches Spionagemuseum / German Spy Museum BerlinSpy Leipziger Platz 9, 10117 Berlin.
Avoinna jopa päivä klo 10–20