Maggi, Singen/Hohentwiel

Asuin 2003-2006 Sveitsin rajalla tulivuoren rinteessä Riedheimin kylässä Hilzingenissä. Lähin kaupunki Saksan puolella, kymmenen kilometrin päässä, on Singen – tylsä teollisuuskaupunki, mikäli sitten Hegaun hedelmälliset kumpuilevat maastot ikinä tylsiä voivat ollakaan. Katso kuva! Tarkoitan, että Singen ei kuulu niihin vanhoihin viehättäviin keskiaikaisiin kaupunkeihin siellä missä Reininjoki virtaa ulos Bodenjärvestä kuten Konstanz, Stein am Rhein, Schaffhausen…



Ammattini tulkkina ja konsulttina mahdollistaa minulle pääsyn kaikenlaisiin paikkoihin ja tuotantolaitoksiin, joihin suuri yleisö ei yleensä pääse. Mutta uteliaisuus ajaa minut sen lisäksi usein osallistumaan kaikenlaisten avoimien ovien päiviin. Avoimien ovien päivänä pääsin katselemaan Maggin tehtaan toimintaa sisältäpäin. On isot kattilat siellä!



Maggin Saksan tehtaat sijaitsevat Singenissä heti aseman takana. Töissä siellä on 950 henkilöä. Maggi kuuluu Nestlé-konserniin. Tehtaan perusti Sveitsissä, Frauenfeldissä 1846 syntynyt Julius Maggi. Nuori mies kokeili erilaisia maustesekoituksia ja päätyi 1866 valmistamaan Maggi-maustetta – jota ilman en saata uskoa yhdenkään saksalaisen pystyvän elämään… Alun perin Maggin pyrkimys oli lieventää 1800-luvun aliravitsemusta. Sen seurauksena syntyi pussikeitto.

Nestléllä maailmanlaajuisesti 12.000 työntekijää. Nestle taas on suomeksi ”pieni linnunpesä”, Etelä-Saksassa olemassa oleva sukunimi – hienolta se kuulostaa, kun loppuvokaalin päälle lisättiin aksentti ;-) Yksi työntekijöistä oli vuokraisäntäni, joka toimii koneiden huoltajana tehtaalla. Hän toi minulle usein tuliaisina tehtaan myymälästä milloin mitäkin. Eritoten pidän kalakastikkeesta… Suomessahan ei ole oikeastaan mitään tehtaan monipuolisesta tuotannosta. Pussikeitosta en itse välitä niiden sisältämän sakeutusaineen glutamaatin takia. Glutamaatista taas voisin kertoa vallan hullunhauskan tarinan, elintarviketutkimuskeskuksen ajoilta, mutta olkoon… fakta on, että ruuansulatus ei sulata sitä.

Nestléllä on myös elintarviketutkimuskeskus ja koulutuskeskus Reinin rannalla, ja viime vuonna siellä tehtiin yhdessä Allensbachin demoskopian eli gallup-instituutin (josta olen kirjoittanut aiemmin) yhdessä tutkimus saksalaisten ruokailutottumuksista.
http://www.nestle.de/Home/Unternehmen/NestleStudie/Ernaehrungstypen/
Tuloksina on, että on olemassa seitsemän erilaista ruokailutyyppiä: ongelmien tuntijat, kiireiset, kanaemot, modernit monitoimiset, terveysidealistit, mässäilijät, intohimottomat. Kaikille näille Maggi antaa sopivat ruokailuohjeet terveeseen ravintoon. Joka saksaa taitaa, voi lukea yllä olevan linkin alta löytyvät ohjeet.

Maggi on päässyt arkipäivän kieleen myös muutenkin kuin pullomausteen takia. Minullakin kasvoi puutarhassani lipstikka, liperi, saksaksi Liebstöckl ja puhekielessä Maggikraut eli Maggi-mauste (Levisticum officinale). Maggin pullotettu mausteseos ei kuitenkaan sisällä lipstikkaa! Kasvi kasvaa kohtalaiseksi viuhkanmalliseksi pensaaksi ja on erinomainen mm. salaatin ja keittojen mauste. Ehkäpä juuri mausteiden takia saksalaiset, lapseni sekä tuttavani, pitävät salaatteja Suomessa mauttomina?

Ja kuten vanhat viisaat tietävät: lipstikka on jo vuosituhansia ollut ratkaisu ilma-, ruoansulatus- ja suolistovaivoihin, mutta on sitä käytetty myös lemmenyrttinä. Lipstikanjuuresta valmistettu tee poistaa nesteitä, joten se vähentää jalkojen turvotusta.


…ja kun Keski-Euroopassa ollaan, niin elämää on sielläkin, on sielläkin sotaäpäriä… Vuokraisäntäni on avioton lapsi, ranskalaisen sotilaan poika. Missä ja kuka pojan isä, Luoja tietää.

Kysy!

Kysymyksiä, kysymyksiä



Kun lapset ovat pieniä, he esittävät koko ajan kysymyksiä. Jatkuva ”mikä”, ”missä”, ”miksi” ja ”mitä” saa jotkut vanhemmat vallan epätoivoisiksi. Mutta me tiedämme, että jatkuva kysyminen on se, millä tavoin lapset oppivat ymmärtämään maailmaa, ja mehän sitten vastaamme. Ja kun lapset kasvavat ja aikuistuvat, he kysyvät vähemmän – ja mikä pahempaa: heistä tulee vähemmän uteliaita. Menneitä aikoja ovat sitten nuo mitkät, mitenkät, miksit, niitä seuraa vain valmiit toteamukset.

On onnetonta, että aikuisina kysymyksemme vaativat vain vastauksen ”kyllä” tai ”ei”. Nuo kysymykset eivät kysy mitään, ne ovat olettamuksia. Sen sijaan että kysyisimme ”Mitä kieliä täällä puhutaan?” me sanomme: ”Täällähän puhutaan englantia?” Sen sijaan että kysyisimme ”Miksi on hyvä asua…” me kysymme: ”Oliko hyvä asua…?” Sen sijaan että kysyisimme ”Mitä ehdotat että tekisin…” me kysymme: ”Teenkö tämän ja tuon kun…?”

Nämä esimerkit eivät tietenkään ole täydellisiä, mutta kuuntelepa itseäsi seuraavat päivät, yritäpä huomioida, moniko kysymyksesi on vain toteamus ja moni oikea kysymys. Sen tehtyäsi, yritäpä esittää oikeita kysymyksiä, äläkä aina anna valmiita vastauksia. Miten paljon enemmän opitkaan!

Kysymykset ovat voimakas ase – ei vain siksi että ne sisältävät oikeaa uteliaisuutta, mutta koska ne avaavat tien keskustelulle ja energialle ihan eri tavalla kuin pelkät toteamukset. Kokeilepa. Hämmästyt tuloksesta!

A to Z of Successful Expatriation™
Copyright © 2010 by Global Coach Center

Vihreää kaalia ja makkaraa

Lehtikaalia kasvatetaan etupäässä on Oldenburgissa, Bremenissä, Hampurissa ja niiden ympäristössä. Kuten joka vuosi syksyllä, lehtikaalin ystävät mainostavat tätä kaaliherkkua kaikenlaisin tempauksin. Perinneruokaa kutsutaan nimellä ”Kohl und Pinkel” – suomeksi kaalia ja makkaraa.

Pohjois-Saksassa ”Pinkel” on savustettu, maustettu makkara. Ja kuten tavallista Saksassa, sitä mitä on yhdellä seudulla ei ole toisella, eli etelämmässä Saksassa tämä perinneruoka on täysin tuntematon.



Kun ensimmäiset pakkaset käyvät ja maa kirskuu jalkojen alla, pohjoisessa Saksassa alkaa vihreän kaalin aika. Tämä erittäin vitamiinirikas talvinen vihannes on pohjoissaksalaisten mieleen. He ovat kaikki samaa mieltä: lehtikaali on makuelämysten huippua. Hellyttelevästi lehtikaalia kutsutaan myös nimellä Oldenburgin palmu.

Tosin lehtikaalia ei nautita yksinään: vaikka viherkaali on se tärkein asia, niin sen seurana tarjotaan makkaraa, jota kutsutaan nimellä ”Pinkel”. Ihan vain syksyä ja lehtikaalia varten tehdään syksyllä makkaraa, joka maistetaan silavalla ja sipulilla. Myös savusilava, keittomakkara ja kasleri ovat suosittuja lisukkeita. Tämän lisäksi tarjotaan (sokerilla kuorrutettuja!) kuorettomina keitettyjä perunoita, tai raakapaistettuja perunoita ja sinappia. Juomana sitten pilsneri ja Korn, viljaviina. Eipä ole kevyt ateria se!

Jotta myös jaksettaisiin syödä tämä ateria, sitä edeltää kaaliretki. Mukaan otetaan eväät, ne pakataan perässä vedettäviin puurattaisiin, ja lähdetään urheilukaverien tai työtoverien tai naapurien kanssa patikoimaan pohjoisen Saksan maisemiin. Ja lämmintä ylle, sillä merien läheisyydessä tuulee aina...
Reissun aikana sitten pelataan perinteistä Bosseln-peliä, heitetään luutaa ja kilpaillaan säkkihyppelyssä. Naistä se vasta nälkä tulee!



”Bosseln” on eräänlainen pallonheittopeli ulkona luonnossa. Siihen tarvitaan 800 grammaa painava kumipallo, vapaata tilaa kuten pyörätie tai pelto ja tietenkin pari joukkuetta. Saksalaiset ovat hyvin seurallista väkeä. Myös Itzehoen innovaatiokeskuksen
www.izet.de
porukat lähtevät joka syksy pelaamaan Itzehoen elinkeinoavustajien
http://www.egeb.de/
joukkoa vastaan… Yrittäjät kyllä pärjäävät paremmin kuin heidän avustajansa…:-)

Ainoastaan viinanjuonti ei ollut minun juttuni, mutta toisaalta: humalaista ei ole vielä Saksassa nähnyt. Viinaa kuin ei juoda pullokaupalla kerralla, vaan vain pieniä tirauksia, fingerporimääriä. En toki väitä etteikö heitä ole, minä vain en ole heitä nähnyt.

Ai että miten? Tässä resepti.

Lehtikaali Oldenburgin tapaan

2 sipulia
½ l lihalientä
2 kg lehtikaalia
250 g savusilavaa
250 g kasleria
250 g makkaraa
4 keittomakkaraa
1 kg perunoita
2 ruokalusikallista kaurapuuroa tai kaurahiutaleita
suolaa ja pippuria

Pese lehtikaali ja poista kovat osat; sitten kiehauta se kuumassa vedessä ja poista vesi. Höyrytä silputtu sipuli isossa padassa ja lisää lihaliemi. Lisää lehtikaali ja silava ja anna kiehua korkeintaan pari tuntia. Lisää kasleri kolmen vartin kuluttua ja makkara sitten viimeiseksi; makkaran keittoaikaa noin kaksikymmentä minuuttia. Mausta sitten lehtikaali suolalla ja pippurilla. Lopuksi lisää suurusteeksi kaurapuuro tai kaurahiutaleet. Parhaiten kaali valmistetaan edellisenä iltana, sillä lämmitettynä se on erityisen maukasta. Joka tarvitsee lisää maustetta, lisää vähän sinappia. Lisänä tarjoilet kuorittuina keitettyjä tai raaakapaistettuja perunoita.

Oletko oma itsesi vai kopioitko muita?

Tämä on varsin tärkeää tiedostaa juuri nyt, kun lähes koko Suomi hokee, että pitää erota kirkosta, tai sitä ennen milloin mitäkin, että kaikki maahanmuuttajat ovat rikollisia ja loisia, tai että kaikkien pitää ottaa sikainfluenssarokote, tai kaikkien pitää päästä varhaiseläkkeelle, tai että kaikkien… milloin mitäkin.

”Suomihan on sellainen maa, että täällä on yksi kaikkea, yksi sanomalehti, yksi johtaja, yksi mielipide, yksi kerrallaan. Demokratia on oikeastaan vitsi”, sanoi ohjaaja-dramaturgi Katariina Nurminen vuosia sitten. Mielestäni ei tuosta mikään ole muuttunut. Kukin äänestää aina ja yhä edelleen samaa ehdokastaan samasta puolueesta kuin aina ennenkin, vaikka hyvin näkee ettei puolue saa mitään muuta aikaan kuin ajaa omaa palkkansa ja näkyvyyttään, ja kuitenkin äänestäjä samalla toivoo, että tällä kertaa tämä oma ehdokas saisi muutoksen aikaan, onhan häntä äänestetty aina ennenkin… Jos haluaa muutosta, pitää äänestää muutosta!

Jürgen Scheld kirjoittaa asiasta näin:

”Keskivertoihminen ei ole valmis ottamaan selvää omasta itsestään.

Oletko huomannut, että aika usein olet ottanut omaksi mielipiteeksesi tai käyttäytymismalliksesi jonkun toisen mielipiteen tai käyttäytymismallin? Siinä sinänsä ei ole mitään pahaa, jos nämä ihmiset ovat saaneet aikaan juuri sen mitä sinä tavoittelet.

Mutta tarkistapa, ovatko nämä mallit juuri sinulle sopivia, ja tuottavatko ne sinulle sen mihin pyrit.
Katsopa tarkemmin mitä teet, sillä muuten sinä olet jonkun toisen kopio, eikä se kopio ole sitä mitä oikeastaan haluat. Olet antanut pois sen kaikkein tärkeimmän mitä sinulla on: oman ainutlaatuisuutesi.

Useimmiten ihmiset eivät ajattele niin pitkälle. He omaksuvat tuon ja tämän joltakin toiselta, katsomatta mitä oikeastaan tekevät. He eivät mieti, onko se heille itselleen hyödyllistä. Se on johtanut siihen, että heidän ympäristönsä on vähemmän saastunut kuin heidän sisäinen itsensä.

Jos haluat välttää oman itsesi saastuttamista, katso tarkkaan, minkä kanssa olet samaa mieltä, äläkä ota omiksesi asioita jotka eivät sovi juuri sinulle."

Heinz-Jürgen Scheld
KEET Foundation www.keetseminare.com

Fengshui ja rahakirjeet

Bodenjärvellä asuessani olin naisyrittäjäpiirin jäsen. Toimintamme oli hyvin aktiivista: järjestimme itsellemme ja muille, ja osallistuimme. Esitelmiä, kursseja, messuja, ja lisäksi kaikenlaista mukavaa yhdessäoloa. Ryhmässä oli Fengsui–neuvoja Marion.

Järjestin hänelle kerran esitelmän ja siitä kiitokseksi hän järjesteli uuden asuntoni feng shui –oppien mukaiseksi.

Tähän pitää lisätä, että itse pidän fengshuita järjevänä, sillä kovin monet neuvot ovat arkipäivän psykologiaa. Asioita joita vain ei itse näe! Onhan selvää, ettei kukaan tee mielellään töitä selkä oveen päin, tai katsele pitkiä käytäviä. Viihtyisyys on yleensä hyvin pienistä asioista kiinni. Väritys, valaistus, huonekalujen paikka.. kokeilemalla ja tavaroita siirtämällä saa ihmeitä aikaan. Viihtyisyys ei mielestäni niinkään ole tyylikysymys, eikä edes makukysymys. Eikä se varsinkaan ole rahakysymys.

Taloudellinen tilanteeni oli tuolloin kehnonlainen, ja kysyin Marionilta mitä voisin tehdä. Hän löysi asunnostani aika erikoisen tilanteen: vierashuoneesta oli suora pääsy parvekkeelle, ja sieltä kuulemma raha valuu ulos. Hän antoi muutamia neuvoja, kuten esimerkiksi: piti sytytellä tietynvärisiä kynttilöitä ja kävellä ovesta muutamia kertoja ulos ja sisään, ja sen sellaista muutakin piti tehdä oven neutralisoimiseksi, ja minähän uteliaisuuttani noudatin neuvoa. Marion sanoi, että näin saisin muutaman päivän kuluessa useita pieniä rahasummia. Takuuvarmasti.

Nuorempi poikani asui tuolloin isänsä luona, mutta jostain syystä hän oli pitempään luonani.

Tapahtui erikoisia asioita. Parin päivän kuluttua sain kirjeen ja siinä palautettiin rahat, jotka olin kirjeen lähettäjälle aikoja sitten lainannut. Pieni summa, mutta hyvä niin. Seuraavana päivän sain toisen kirjeen, pienen palkkion pienestä yksityisestä palvelusta. Kolmantena päivänä tuli taas kirje, palautus, pieni summa liikaa maksamaani rahaa. Tässä vaiheessa poika halusi muuttaa luokseni…

Pieniä rahasummia tuli vielä parina seuraavana päivänä. Mistä Marion tiesi, että näin tulisi käymään? Lakkasin ainakin ihmettelemästä, onko fengshuissa sitä jotain.

Johan Sebastian Bach: Kahvikantaatti

Suomen kansallisjuoma on kahvi. Siis jos jätetään pois vodka, joka on myös Suomen kansallisjuoma, ainakin muunmaalaisten mielestä… Örveltäminen kun on useimpien suomalaisten mielestä hauskaa, mutta muunmaalaisille häpeä.

Kansallisjuomastamme kahvista ei ole Suomessa tehty yhtään laulua. Saksassa on!



Toisen laulun sävelsi Johan Sebastian Bach (1685-1750). Laulun pohjana on Picanderin runo, jonka tämä julkaisi 1732. Luultavasti Bach julkaisi kantaattinsa kaksi vuotta myöhemmin, tarkoituksena se, että sitä esitettäisiin uudessa Zimmermannin kahvilassa Leipzigissa. Kahvi tuli Keski-Eurooppaan 1600-luvun lopulla Turkista.

Sitaatti webbisivulta ”http://www.webbisivu.com/Bach/Kantaatit%20ja%20Passiot”:

”Kantaatteja lienee ollut yli 300, joista n.200 on säilynyt. Passioita on säilynyt kaksi. Kantaatit ja passiot ovat laulajille ja orkesterille sävellettyjä moniosaisia teoksia, jotka koostuvat lauluista (aarioista), kuoro-osista ja instrumentaaliosista. Kantaatteja esitettiin kirkonmenojen yhteydessä ja ne kestivät parikymmentä minuuttia. Kuhunkin tilaisuuteen sopivat tekstit väsäsi aina joku sanavalmis kynäniekka, säveltäjämme huolehtiessa musiikkipuolesta. Bach sävelsi kantaatteja myös esimerkiksi kuninkaallisten ja muiden ylhäisten synttärikemuihin tai valtaanastujaispippaloihin.

Muuan postivirkailija, herra Henrici, joka esiintyi mielellään salanimellä Picander, väsäsi paljon hienoja laulutekstejä Bachille. Hänen runoonsa Über den Caffee Johann Sebastian sävelsi kahvikantaatin (BWV 211 Schweigt stille, plaudert nicht). Se on hupaisa kertomus isästä ja hänen kahviin ihastuneesta tyttärestään. Kahvi oli tuohon aikaan melko kallista, 24 groschenia eli kokonaisen taalerin kilo. Tytön piti kuitenkin kolmasti päivässä saada kupposensa joka maistui ihanammalta kuin tuhat suudelmaa.

Olivat siis kelvottomia pussailijoita tuon ajan nuoret miehet!“

Näin siis itsepäiset tyttäret, jotka eivät missään tapauksessa halua luopua kahvinjuonnistaan.

Bachin työksi kantaatti siis on poikkeuksellinen, sillä se ei kehu valtionjohtajia eikä ole tehty messutarkoituksiin, vaan se on eräänlainen ironialla höystetty mainoskatko.

https://www.youtube.com/watch?v=keTwmdQakMc

Bach kuuluu lempisäveltäjiini. Ja kyllähän sitä pimputettiin inventioita kouluaikoina, ja lapseni soittelivat Anna Magdalena Bachin nuottikirjaa, jonka kappaleet ovatkin varsin viehättäviä. Parhaat Bach-konserttini olen kuunnellut Leipzigin tuomiokirkossa Tuomas-kuoron esittäminä.

Saksassa on tehty toinenkin kahvilaulu. Carl Gottlieb Hering (1766-1853) sävelsi muun muassa nykyisinkin varsin tunnettuja lastenlauluja, ja myös Kahvi-kaanonin "C-a-f-f-e-e, trink nicht so viel Kaffee!" – siis ”see aa äf äf ee ee, älä juo niin paljon kahvia”! Teksti jatkuu: ” Kahvijuoma ei ole lapsia varten, se heikentää hermoja ja tekee kalpeaksi ja sairaaksi. Älä ole muslimi, joka ei voi olla ilman sitä!”

Tämä ei liene maahanmuuttovastaisen ja muslimeita haukkuvan mutta oikeastaan nykyistä Saksan maahanmuuttopolitiikkaa kritisoivan Sarrazinin mielen mukaan tehty laulu, sillä Sarazinia ei laulun syntymisen aikoihin sata vuotta sitten vielä ollut… En puutu turkkilaisiin, maahanmuuttoon enkä kahvin terveellisyyteen, mutta mielenkiintoista historia kyllä on! Minulla on turkkilaisia ystäviä ja yhteistyökumppaneita, itse olin maahanmuuttaja ja nyt paluumuuttaja, ja juon mieluiten teetä...

Ja sävelkielen tunteva tietää mistä kohdin lauletaan seet ja äffät.

Tämä kahvista niille, jotka tykkäävät Otto Waalkesista: http://www.youtube.com/watch?v=b2TD9l6XBeg&feature=related ;-)

Englannin pikakurssi, lyhyt oppimäärä

Tämä on kiertänyt maita ja mantuja kaiketi enemmänkin. Lähde tuntematon. Edelliseen blogikirjoitukseeni viitaten ehdotan, että varmistat, menikö käännös ihan ihan varmasti oikein...

..................................

Englantia oppimaan

Ammattikoulun kumihitsaajalinjan englanninkurssi, lyhyt oppimäärä.
ENKLIS - FINIS

Sex festival
Kuusijuhla

As you wish
Persettäkö sä haluat

How many windows
Koira meni ikkunasta

Passports , please
Jättäkää urheilu väliin, kiitos

I 'm just asking
Olen vain persekuningas

Manicure
Raha parantaa

Stoned date
Humalainen taateli

I have been there
Minulla on papu siellä

I'll be back
Aion olla selkä

God only knows
Jumalan ainoa nenä

Can You sit, please
Osaatko paskantaa, ole hyvä

Give me a break
Anna minulle jarru

To be or not to be?
Ampiaiselle vai ei?

Irish ale
Irlantilainen alennusmyynti

Do you feel allright?
Tunnetko kaikki oikealta?

The spring begins in March
Vieteri alkaa marssilla

I fell in love
Kompastuin rakkauteen

Just in case
Vain salkussa

Recycling
Paluupyöräily

Hard disc operation
Rankka tiskausoperaatio

Cold as Hell
Kylmä perse hellalla

The bus leaves at three
Pensas elää puussa

LP record
Liikkuvan poliisin ennätys

I saw my Honey today
Sahaan hunajaani tänään

I'm going to make you mine
Menen tekemään sinulle kaivoksen

May God be with you
Toukokuun hyvä mehiläinen kanssasi

Can't stand no longer
Ei seiso ilman lonkeroa

Finnish people
Lopeta ihmiset

No panic
No panitko?

Carpet factory
Autolemmikkitehdas

Phone seller
Soita sellerille

Good products
Jumala ankkojen puolella

One cold beer
Muuan kultakarhu

Sun is shining
Poika kiillottaa

Mix your drink
Miksi ryyppäät?

Not so long
Hyvästi pähkinä

Nobody here
Yksikään ruumis ei kuule

Holy Bible
Reikäinen pippeli

How many plums?
Koira meni uimaan

What's the bell
Mitä kello on

Body building
Ruumishuone

By the way
Osta tie

Kielitaidon puute voi estää kaupat

Kielitaidon puute voi estää kaupat, kertoo Kauppalehti 23.9.2010. ” Arviolta 11 prosenttia eurooppalaisista pk-yrityksistä menettää kauppoja kielitaidon puutteen vuoksi.” Tämä on vuonna 2007 tehdyn tutkimuksen tulos. Kauppojen arvo olisi ollut useita miljoonia euroja.

Kokemuksesta sanon, ettei tulkin eikä kääntäjän tehtävä ole tarpeeton. Kaupasta voi kyllä ostaa makkaraa juurikaan sanomatta mitään, mutta hakkuusopimusta ei pidä tehdä, ellei tiedä kiintokuution ja irtokuution eroa. EU:ssa on 23 virallista kieltä ja yli 40 alueellista ja vähemmistökieltä. Siinäpä työsarkaa! Englantia eivät nimittäin suinkaan osaa kaikki, eivät suomalaisetkaan, vaikka näin usein väitetään.

Olen törmännyt työssäni muutamaan varsin hauskaan sattumaan ja kielikukkaseen, mutta sillä hetkellä kun kömmähdys on tapahtunut, tai asiakas tehnyt sopimuksen englanniksi ymmärtämättä mitä allekirjoitti, ei ketään yhtään naurata.

Tapahtuuhan sitä toki muutakin kummallista. Saksassa asuva suomenkielinen poikani sai kirjeen joulupukilta - englanniksi. Myöhemmin hän tosin sai Korvatunturin joulupukilta ihan henkilökohtaisen anteeksipyynnön...

Tästä kukkaistaudista ei suinkaan ole kukaan vapaa – eivät myöskään viralliset nk. kääntäjät – kokemusta on. Jouduin kerran selvittelemään yhden EU-valtion viranomaisten vaatimuksia, ja kun luin EU:n suositukset kaikilla kielillä joita ymmärsin, niin niiden perusteella joka ikinen maa olisi voinut pyytää samat maksut omaan kassaansa. Eikä kielisalaattia tarvitse hakea edes kovin kaukaa. Mitä tarkoittaa sana ”tuima”?

Ja vielä: vältä kielikoneita. Koetapa vaikka googlen käännöskonetta ja totea itse, miten järkevää sen käyttäminen on.

Vuosia sitten, kun Saksan arvostetuin sanakirjakustantamo Langenscheidt julkaisi ensimmäisen käännöskoneensa, se kone käänsi senaikaisen YK:n ihmisoikeuksien julistuksen ”All men are born free” muotoon ”Alle Männer sind umsonst geboren.” (Kaikki miehet ovat syntyneet turhaan.)

Tietenkin voi myös sanoa, että ”Bildung ist kostenlos und oft auch umsonst.” (Koulutus/sivistys ei maksa mitään ja on usein myös turhaa.)



http://www.kauppalehti.fi/5/i/yritykset/yritysuutiset/?oid=20100920675&ext=rss

Kauppalehden yllä olevan artikkelin kommentit ovat minusta edelleenvälittämisen arvoisia. En lainkaan ole ruotsin vihollinen, mutta olen sitä mieltä, että ruotsin opiskelu Suomessa haittaa pahasti muiden kielten oppimismahdollisuuksia. Moninaisuutta saisi olla enemmän. Minullahan on vain kouluruotsi, mutta Ruotsissa en ole vielä ruotsia tarvinnut.

”Jos kaikki eurooppalaiset opiskelisivat ruotsinkielen, sen avulla osaisi kaikkia muitakin kieliä. Näin on todennut Maailman Viisain Kansa (tm). ”

”Kiitos. Sain kommentistasi hyvät naurut.
Lisätään vielä pakkoruotsin eduksi se, että Suomen rannikkoalueilla silla pärjää tyydyttävästi, Ruotsissa välttävästi ja muissa Pohjoismaissa ei alkuunkaan, mutta kuitenkin se on elintärkeä, toteaa Maailman Viisain Kansa kansankusettajiensa johdolla.”

”Jos kaikki opiskelisivat ruotsia, niin voisi puhua kaikille ruotsia!”

Kirmes ja arpa

Joka syksy jokaisessa kaupungissa ja kylässä Saksassa pidetään huvimarkkinat, „Kirmes“ tai oikein isosti Hampurissa „Dom“: vimpainta on jos jonkinlaista, kuten Suomessa Linnanmäellä, riippuen tietenkin paikkakunnan koosta ja kapasiteetista, kohokohtana joko iso karuselli tai maailmanpyörä.





Kirmes tulee sanoista Kirchmesse, tai alunperin Kirchweihmesse, siis kirkkomessut, kirkon siunauksen tapahtuma - sanakirja sanoo että vuosimarkkinat. Sanasta on tietenkin satoja muunnoksia, kielialueen mukaan.

Saksassa on joka puolella ja ympäri vuoden vaikka mitä huvia, tapahtumia, viini – olut – musiikki ja muita ulkoilmajuhlia. Kyläjuhlia vaikka mitä. Siellä missä olen asunutkin, kolmessa eri osavaltiossa ja viidellä eri paikkakunnalla, kaikilla oli omat korttelijuhlatkin vielä erikseen. Kaikki ulkona kadulla. Ohjelmat ja ruuat tehtiin itse, mukana olen ollut monissa järjestyissä.



Pienenä tytär otti osaa kaikenlaisiin arpajaisiin ja aika usein voitti. Vain hän – emme me muut ikinä! Angelin tyttöjen konsertin voitoista taisin kirjoittaakin jo: kolmesta palkinnosta kaksi tuli meille :-)

Allensbachin naapurit lähtivät syksyn huvimarkkinoille ja ottivat tytön mukaan matkaan. Tyttö tuumasi, että tahtoo heti takaisin, kun on voittanut arpajaisten pääpalkinnon. Naapurit sanoivat että käyhän se. Tyttö oli pääpalkinnon edellisenä päivänä katsastanut: jättikokoisen kapokilla täytetyn lilanvärisen elukan. Hyi mikä pötkäle – minun mielestäni. En edes tiedä mikä elukka se on olevinaan. Tytär sellaisen halusi. Ilmoitti voittavansa sen pääpalkinnon. Annoin siis matkaan vain yhden euron, yhteen arpaan.



Meni, osti arvan ja voitti, tulivat kotiin. Meillä riitti naurua. Olipa lyhyt markkinareissu…

Monopolien toimintaa

Valtion telelaitokset ovat vallan arvaamattomia. Paremmin tämä täällä Suomessa toimii, joskin valtion telelaitos ei ole edes suomalainen ja postinkin nimeksi on muutettu ” tee se itse” = Itella; yksi paketti ja kaksi tärkeää kirjettä, keväällä postitettuja, eivät ole vieläkään löytäneet perille Lappeenrantaan, eikä niitä ole myöskään palautettu lähettäjälle. Syynä lienee nimenmuutos selvästä postista ei-miksikään? Yleinen välinpitämättömyys?

Saksassa ei ymmärretä Suomen täydellistä kännykkäkulttuuria, vaan lankapuhelin on kaikilla ja faksikin tavallinen. Syy on selvä: lankalinjan hinta on vain murto-osa matkapuhelimien hinnasta ja faksi on virallinen dokumentti.



Kun suomalaiset pilvin pimein lakkauttivat lankalinjansa, lakkasin soittamasta heille. Minua kyllä pidettiin aika tylynä, mutta miksi maksaisin tyhjästä, kun aiemmin soittaessani lankapuhelimiin maksu oli vain pari senttiä minuutti, ja sitten se kymmenkertaistui kun piti soittaa matkapuhelimiin?

Telekom Saksassa yllätti vuonna 2006, osavaltiosta toiseen muuton jälkeen, olemalla hiljaa. Tein toki muuttoilmoituksen myös puhelimesta, mutta eipä alkanutkaan asentajaa kuulumaan. Edellisellä asukkaalla talossani oli kyllä ollut ihan tavallinen puhelinlinja, eli piuhat olivat paikallaan.

Yrittäjä ilman puhelinta? Kuvittelepa, että puhelinlaskusi yhtäkkiä kymmenkertaistuu ihan noin vain, siksi ettei puhelinlaitos välitä toimittaa sinulle puhelinlinjaa, vaikka se kuuluu sen palveluihin?

Juoksin Telekomin konttoreissa ja palvelupisteissä sekä uudella että vanhalla paikkakunnalla, soitin ja valitin, mutta mitään ei tapahtunut. Ensin sain kuulla, että kylää, jonne olin muuttanut, ei ole olemassa. No kun sehän onkin vain pikkuriikkisen kaupungin Hampurin vieressä. Vaan löytyihän se, kun tarpeeksi kiukuttelin.

Sitten sain kuulla, että katua, Asemakatua, jolla taloni sijaitsee, ei ole olemassa. No kun sehän onkin vain kylän pääkatu. Vaan löytyihän se, kun tarpeeksi kiukuttelin.
Sitten sain kuulla, että taloa, jossa asun, ei ole olemassa. Silloin menetin malttini täysin ja kirjoitin Telekomille yhdeksän viikon menetetyistä tuloista usean tuhannen euron laskun ja laitoin sen kirjeenä postiin.

Heti seuraavana päivänä sain kännykkääni kyselyn, voisiko Telekomin asentaja tulla seuraavana päivänä. Ja tuli se, ja asennus kesti kymmenen minuuttia.

Tämä linjan puuttuminen ei tapahtunut edes ensimmäistä kertaa. Pari vuotta aiemmin olin ollut työmatkalla Suomessa ja sillä aikaa puhelinlinjani oli katkaistu – syynä se, etten muka ollut maksanut laskujani. Viiden viikon jälkeen sain linjan auki pahasti riitelemällä. Laskut olin maksanut, mutta iso konserni Telekom ei ollut löytänyt maksujani. Eipä juuri naurattanut silloinkaan.

En myöskään saanut muuta kuin yhden megan nettiyhteyden; syyksi siihen ilmoitettiin, että ei käy, koska olen uusi asiakas. Miten uusi sitten on asiakas, joka on käyttänyt palvelua 32 vuotta, jää minulle kysymysmerkiksi. Oikea syykin toki löytyi: paikkakunnalla, siis Hampurin laidalla, ei ole saatavissa nopeampaa yhteyttä…

Näitä Telekomeja on Suomessakin. Kaikki kartellit kuten OP-Pohjola, Fortum/Vattenfall, StoraEnso/UPM, Veho, S-/K-ryhmät, Atria/Saariainen, Valio, YIT ja ja…

Onneksi ajat muuttuvat, ja nämä ylläkertotut asiat ovat varmaan muuttuneet paremmiksi Hampurissakin… se seutu missä asuin on liitetty yleiseen Hampurin verkostoon palveluineen ja Hampuri taas on Saksan talouden moottori, kasvava hyvinvoiva kaupunki.

Tilauksia: uusi asunto Allensbachissa

Nyt kun jään Suomeen, „tilasin“ punaisen mökin/talon, mutta en osannut arvata, että niitä olisikin peräti kaksi…!

Kun syksyllä 2001 olin suostunut antamaan luksuskokoisen yhteisen kotimme pois, asuin tilapäisesti naapurin loma-kaksiossa. Aikaa olisi ollut viisi kuukautta asua siellä, mutta toki aloin heti etsiä ikiomaa asuntoa.

Siihen aikaa muun muassa myin karjalanpiirakoita Saksassa, oikeammin yritin. Suomalaiset ostivat ja olisivat ostaneet melkein millä hinnalla hyvänsä, saksalaiset olivat sitä mieltä, ettei karjalanpiirakat maistu juuri miltään… Ja loppujen lopuksi myynti päättyi logistiikkaongelmiin. No, olin tulossa talvella perjantaina iltapäivällä autossani pakastevarastolta Memmingenistä Allensbachiin.

Sanoin Luojalle ääneen, oikeammin itselleni :-) yksin omassa autossani, millaisen asunnon haluan: järvelle pitää näkyä, vasta remontoitu, parkettilattia, kalustettu keittiö (se ei kuulu Saksassa asuntojen varusteisiin); annoin hinnan ja päivämäärän mihin mennessä asunnon haluan, ja että sen pitää sijaita lähellä toimistoa.



Kolme minuuttia myöhemmin soi kännykkäni. Apulaiseni Katrin ilmoitti, että koska hän tietää minun olevan liikenteessä ja tietää etten saa paikallista lehteä, hän halusi vain sanoa, että lehdessä on ilmoitus asunnosta… toimiston läheisyydessä. Saattaisipa sopia minulle. Varaisiko hän minulle ajan, että näkisin asunnon?

Kyllä kiitos. Kolme päivää myöhemmin tein vuokrasopimuksen. Hinta kuten olin ajatellut, sata metriä toimistostani, Allensbachin teknologiakeskuksesta, samalla kadulla, talon ylin kerros vasta remontoitu, sieltä tietenkin näkee järvelle; vanhassa talossa oli remontoitu kaksi asuntoa, joista siis muutin toiseen. Kalustettu keittiö, parkettilattia. Muuttaa voisin vaikka heti. Parkkipaikkahan minulla jo olikin vuorattuna toimiston edessä.

Muuton jälkeen seurasi pienoinen yllätys: samassa portaassa asuvat uudet naapurit tulivat toivottamaan tervetulleeksi... ja entisistä naapureista moni kävi tervehtimässä ja sanoi, että olisin vastakin tervetullut...

Suomi ja ulkomaat

Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien tekemän kansainvälistymiskyselyn tulosten mukaan suurimmiksi esteiksi kansainvälistymiselle mainitaan rahoitukseen liittyvät esteet. Rahoitusjärjestelyt ovat erityisesti este teollisuuden ja ICT:n toimialojen yrityksille. Venäjän kaupassa rahoitukseen liittyvät kysymykset ovat aivan olennaisena esteenä kasvun kehittymiselle erityisesti kilpailtaessa suuremmista tarjouskilpailuista”, kertoo Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien toimitusjohtaja Marjo Kolehmainen Kauppalehden artikkelissa tänään.

Näen tämän joka ikinen päivä omassa työssäni. Jos haluat Suomesta yritykselle lainaa, niin ensin pitää tuoda sama summa omaa rahaa. Suomalaiset odottavat, eivät uskalla ottaa minkäänlaista riskiä yhtään missään. Eivät, vaikka koko seudun toimeentulo riippuisi yhden päätöksen varassa.

”Raportti: Suomi ei osaa hyödyntää ulkomaalaistensa osaamista” kirjoittaa taas Suomen Kuvalehti tänään.

Täysin totta – tämänkin näen hyvin usein. Kyseisen lehtiartikkelin kommentit tosin ovat lähestulkoon kaikki asiattomia. Me olemme kaikki ulkomaalaisia, kun olemme oman maan rajojen ulkopuolella. Minun vanhempi poikani tuumasi, että onpa kurjaa kun on aina ulkomaalainen – hänkin on kahden maan kansalainen. Ulkomaalainen ei ole sen huonompi tai parempi ihminen kuin sisämaalainenkaan, onpahan vain jonkin muun maan kansalainen. Kaikki maahanmuuttajat eivät ole pakolaisia. Kaikki pakolaiset eivät pyri keinolla millä hyvänsä käyttämään hyväkseen Suomen tai minkään muun maan sosiaalijärjestelmää. Suomalaiset katsokoot ensin omaan napaansa ja ennen kaikkea sydämeensä. Kaikki ulkomaalaiset eivät ole pakolaisia. Kaikki pakolaiset eivät ole ulkomaalaisia. Tai eivät ole olleet.

Tämänpäiväinen ulkomaalaisen yhteistyökumppanini kommentti: ”…ostin hirsitalon Suomesta. …..lta ….sta. Hänen piti maksaa 30.000 lisää, koska unohti toimittaa puolet eikä rakennus vastannut Saksan normeja. Mitä me teiltä ostamme, on hirsiä ja hirsipaneeleja, emme mitään muuta… Toki jotkut täällä aina ostavat, kun luulevat, että suomalaiset hallitsisivat hirsirakentamisen. Valitettavasti se on täyttä puppua… Suomalaisten hyveet ovat: epäluotettava, inhottava, tärkeilevä, juoppo, ei asianmukaista koulutusta eikä mitään kuria eikä mitään työhalua!!!”

Tai toisenkin, tällä kertaa ison pääomasijoittajan kokemuksia, arabimaista: ” … halusi ostaa suuren määrä puuta Suomesta. Hän on asiasta vieläkin järkyttynyt. Hän ei enää ikinä eikä missään tapauksessa halua olla tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa, jotka a) eivät kuuntele, b) tietävät joka tapauksessa kaiken paremmin ja c) eivät pidä mitään aikatauluja, sopimuksia jne. ilmoittamatta kenellekään mitään. ”

Tai kolmannen, joskaan ei tänään. Saksalainen osti puutavaraa Suomesta, arvoltaan lähes kaksi miljoonaa euroa. Maksaminen ei ollut mahdollista myyjän suomalaiselle pankkitilille, suomalainen pankki ei ottanut rahaa vastaan. Kysymykseen "miksi" vastattiin aina yhä uudestaan: "Siksi. Se on meillä näin." Ei mitään järkevää vastausta. Asiakas avasi tilin itselleen Suomessa ja maksoi rahat sinne. Finanssivalvonta käsitteli asiakkaan omaa rahaa kolme kuukautta, sen jälkeen myyjä sitten sai rahansa. Koko asia maksoi saksalaiselle ostajalle monta kymmentä tuhatta euroa ylimääräistä. Arvannette, miten mielellään tämä ostaja ostaa Suomesta uudestaan? Tämän kaiken minulle kertoi saksalaisen liikepankin työntekijä. Ja aivan varmasti tätä touhua kuka hyvänsä suomalainen kutsuu venäläiseksi toiminnaksi.

Olen kuullut näitä niin usein että se alkaa tulla korvista ulos. Ole siinä sitten ylpeä suomalaisuudestasi.

Hm… en muuta takaisin Saksaan…

Kuuletko. Kuunteletko?

Kuuletko vain, vai kuunteletko myös?

Ernest Hemingway on joskus sanonut: “Tykkään kuunnella. Olen oppinut paljon kuuntelemalla huolellisesti. Useimmat ihmiset eivät ikinä kuuntele.”

Valitettavasti hän oli – ja on yhä – oikeassa: ihmiset eivät kuuntele. Kyllä he kuulevat, mutta eivät kuuntele. Tätä tapahtuu tavallisesti, kun joku kertoo meille jotain: me kuuntelemme omaa sisäistä ääntämme. Me joko muistamme, että jotain samanlaista on meillekin tapahtunut, tai me alamme muotoilla päässämme vastausta, joka liittyy omaan tarinaamme, tai me pitkästymme ja alamme ajatella ihan jotain muuta, tai me muistamme jotain mitä piti tehdä ja alamme huolehtia siitä, tai … Emme juuri koskaan ole sataprosenttisesti läsnä, emme keskity toisen sanoihin ja energiaan, joka tulee siitä mitä puhutaan.



Kuunteleminen on oleellista, että ymmärrämme toisia ja saamme heihin yhteyden. Ja ymmärtäminen ja yhteyden luominen ovat oleellisia, että vieraita kieliä puhuessamme ja tai ulkomaalaisena saamme menestymisen ja ilon kokemuksia. Seuraavan kerran, kun keskustelet, kokeile tätä: keskity kokonaan toiseen ihmiseen, ja joka kerran kun huomaat että ajatuksesi alkavat harhailla, hae ne takaisin. Mitä kuulet? Mitä huomioit? Ja mitä kuulet rivien välistä?

Kuunteleminen tarkoittaa myös, että kuulet mitä ei sanota sanoin. Se on sen kuulemista, mikä on tuolle toiselle ihmiselle tärkeää, mikä saa hänet iloitsemaan, mikä huolettaa häntä. Jos oikeasti yrität kuunnella jotakin seuraavalla kerralla, tulet hämmästymään, miten paljon opit tästä ihmisestä.

Vieraan kielen oppiminen käy käsi kädessä kuuntelemisen kanssa. Jokainen kieli tuo mukanaan tietyn määrän vuorovaikutusta – ja taas, kuunnellessasi, opit ja sen lisäksi että saat yhteyden toiseen ihmiseen, saat myös yhteyden kieleen.

http://globalcoachcenter.wordpress.com/2010/08/25/a-to-z-of-successful-expatriation%E2%84%A2-l-is-for-listening-and-language/

"It was the best of times, it was the worst of times…"
Millainen oli kokemuksesi, kun asuit ulkomailla?

Lisää mahdottomia maailmoja: PenRose

Ensimmäistä kertaa esittelimme Hannoverissa Domotek-parkettimessuilla vuonna 2006 parketin, joka on erikoinen ja ainutlaatuinen maailmassa. Sen perustana on amerikkalaisen Roger Penrosen luonnosta löytämä kristalli, joka näyttää symmetriseltä, mutta ei sitä ole.



Meillä oli messuilla mukana palasina sahattuja PenRose-parketin osia, joita pyysimme kokoamaan yhteen. Tiesimme vallan hyvin, että ei onnistu. Useakin parkettitehtaan toimitusjohtaja näki vaivaa ja konttaili osastollamme tuntikaupalla yrittäen saada palapeliä kokoon. Ei tullut mitään…

Oikeasti oli tuolloin vain kaksi ihmistä, jotka tämän osasivat: minä ja Richard Sand, joka on tämän parkettimallin löytänyt ja patentoinut.





Näinkin voi käydä: Richard opiskeli matematiikkaa ja teki apulaisena töitä parkettiasennusliikkeessä ansaitakseen opiskelurahansa. Siinä käsityötä tehdessään hänelle valkeni, ettei teoria ollut hänen alaansa ja sitä myötä hän ideoi uusia lattiamalleja, joista sitten tämä PenRose-malli oli ensimmäinen. Ja perusti oman parkettiliikkeensä.



https://www.stylepark.com/en/penrose/classic-oak
http://www.parkettgestaltung.de/
Voihan siitä tietenkin tämänkin tehdä, jolloin on kuin astuisi portaita, vaikka lattia on täysin tasainen:



Lattian valmisti Kampin Puu Kurikasta, joka on erikoistunut tekemään lattiaa lämpöpuusta. Lämpöpuu on paistettua puuta, oikeaa puuta, joka ei lämpökäsittelyn takia elä lämpötilojen mukaan, eikä ota vastaan kosteutta, se on siis lattioiden mersu. Lämmin jalalle - voi, kunpa ihmiset käsittäisivät minkälaista hallaa itse tekevät itselleen hankkimalla lattiakseen ongelmajätettä, eli laminaattilattian. Valitettavasti siinä vaiheessa kun taloa tehdään, siihen tehdään lattia viimeisenä ja siihen ei sitten enää riitä rahat, joten valitaan halvin - laminaatti.

Messukuvia Pariisista tänä vuonna:





Tässä Roger Penrosen alkuperäinen malli. Matemaatikoille haaste.

Moninaisuuksien maa

Etsiessäni tietoa netistä törmäsin vuonna 2005 Suomi24:n keskustelupalstan Saksan foorumille (Deutsches Forum) kirjoittamaani kommenttiin. Tähän alle kopioin ensin viestiketjusta kaksi kommenttia. Alkuperäinen kysyjä oli Lapista ja aikoi perheineen töihin Saksaan.

"Oikea homma"
Jani
16.7.2005 13:10

Lähtekää vain ja onnea matkaan! Joudutte tekemään töitä luultavasti kovemmin kuin olette osanneet kuvitellakaan, mutta elämä siellä on helppoa ja mutkatonta. Jos olette rehtejä ja ahkeria, tulette varmasti toimeen, mitä varmimmin paremmin kuin täällä. Älkää säikähtäkö alkuvaikeuksia, sillä ne menevät ohi omia aikojaan.

Suomalaiset nauttivat Saksassa suurta arvonantoa, joten olkaa sen mittaisia. Saksalaiset ovat hyvinkin joustavia ja pitkämielisiä alkukankeuksien kohdalla, jos tulokkaalla on vain todellinen halu oppia asiat niin kuin ne ovat maassa. Yrittänyttä ei laiteta, kuten meillä paljon tapahtuu. Tästä toteaisin yleisesti, että Saksassa, ainakin entisen Länsi-Saksan alueella, vallitsee yhä se vanhanaikainen ja oikeamielinen ilmapiiri, jonka olemassaolosta meillä muistuttavat enää vain sananparret. Siellä sosialismi ei ole saanut jäytää kansalaisten mielialaa, yritteliäisyyttä eikä lähimmäisen auttamishalua.

Muistakaa, että Saksassakaan kaikki eivät valitettavasti ole rehtejä, eivät edes työnantajat. Epärehellisyyttä saattaa tulla vastaan sellaisessa muodossa, että ette ole osanneet ajatellakaan sellaista. Olkaa tarkkana, vaikka tuskin tämä teitä on ensimmäisenä uhkaamassa. Yksilön vastuu on siellä suurempi ja ihmisen ei tule antaa huijata itseään.

Opetelkaa kieli, sillä ilman sen kunnollista hallintaa ette pärjää hyvin. Puolikieliset sijoitetaan tehtäviin, joista maksetaan mitä maksaa viitsitään. Saksa on aivan yhtälailla saksankielinen kuin Suomi suomenkielinen.

Jos opitte kielen hyvin ettekä kohtaa suuria vastoinkäymisiä, tulette viihtymään. Ehkäpä ette halua edes takaisin, jos saatte kaikki lapset sinne ja sopivasti sikäläisiä ystäviä. Saksassa on suomalaisiakin niin paljon joka paikassa, että suomeakin saa puhua tarpeeksi. Ja mikä parasta, siellä on ihana ilmasto.


"ainakin 3 eri saksaa"
saksassa asuva suomalainen
1.9.2005 01:39

Minusta on olemassa ainakin 3 eri Saksaa:

- pohjoinen Saksa, esim Bremen: meri-ilma, vettä ja räntää sataa, ovat luterilaisia, kieli vähän sitä mitä koulussa Suomessa opetetaan, paitsi kun puhuvat paikallismurretta.

- eteläinen Saksa, jossa talous pyörii paremmin, ovat vanhanaikaisempia, katolilaisia, puhuvat tosi eri kieltä kuin koulussa opetettiin, harva haluaa/osaa puhua kirjakieltä. Ilmasto on tosi mukava, ja jos siellä oppii asumaan niin varmaan paras osa Eurooppaa.

- Itäinen Saksa (vanha DDR) minun kokemukseni on että moni tuttu sakemanni on sieltä pois muuttanut. Mukavia ihmisinä, mutta taloudellisista syistä häipyneet, eli ei siellä helppoa ole.


"moninaisuuksien maa"
Pipa01 - siis minä
21.11.2005 21:26

Allekirjoitan edellisen. Se on kuitenkin vain karkea yleistys, sillä Saksassa mikään ei ole samalla tavalla yhtenäistä kuin Suomessa: jopa kylästä toiseen mentäessä tavat ja murteet saattavat vaihtua täysin.

Ja huomautan kissankokoisilla kirjaimilla, että voitte unohtaa suurin piirtein kaiken, mitä luulitte elämästä tietäneenne, ennen kun lähdette ulkomaille. Mikään asia ei enää olekaan samoin kuin mitä lapsesta asti olette ajatelleet.

Ensin tulee se jännittävä uuden kokeminen, jolloin moititaan kaikki suomalaisuus...

Sitten tulee se kamala koti-ikävän vaihe, jolloin manataan kaikki saksalaisuus...

Sitten tulee sopeutumisen ja alistumisen vaihe, tai kotiinpaluu, etenkin jos on lapsia ja huomataan, miten saksalainen koululaitos toimii..

Ja sitten tulee se vaihe, jolloin tuntee olevansa ei-minkään-maan-kansalainen: suomalaiset eivät ymmärrä, saksalaiset eivät semminkään ymmärrä.. Koko ajan olet selittämässä jollekin jotain siitä toisesta maasta, kyllästymiseen asti.

On hyvä muistaa, että ei ole oikeaa ja väärää, on vain erilaisia tapoja tehdä asioita, on vain erilaisia mielipiteitä asioista.

Asun enimmäkseen Saksassa, mutta olen usein viikkoja Suomessa; olen päivittäin tekemisissä molempien kansakuntien kanssa, ja todella usein lisäksi sveitsiläisten, ranskalaisten, itävaltalaisten, luxemburgilaisten, belgialaisten.. jne. kanssa. Kun puhun saksaa, saksalaiset eivät kuule, että en ole saksalainen. Puhun myös hyvin ranskaa. En sano tätä kehuakseni itseäni, vaan siksi, että minua ei mielletä näissä maissa ulkomaalaiseksi, joten minulle jutellaan kuten kenelle omanmaalaiselle hyvänsä.

Suomalaisena Saksassa on hyvä asua. Mutta muistakaa: saksaa pitää osata! Vain nuoret osaava englantia.

Rajoja

Nimimerkki "Turhautunut". 
 

Asun tässä aivan Nuijamaan rajan läheisyydessä. Rajan toisella puolella olen ollut usein, koska työni takia minulla on vuosiliikeviisumi. Rajalla seisoo tiellä välin pitkä rekkajono, kun Venäjän tietokoneet eivät oikein toimi, tai syystä mistä hyvänsä. Yksityiset ihmiset, halvan bensan ostajat, jonottavat ja kiukuttelevat, juttelevat keskenään omista kokemuksistaan, haukkuvat venäläiset systeemit. Menevät hakemaan halpaa rajan tuolta puolen ja haukkuvat saman tien lypsävän lehmänsä…

Eivät lainkaan huomaa, että omassa rakkaassa Suomen maassa on ihan samat systeemit, ei tosin rajalla, vaan koko yhteiskunnassa. Missään koko Euroopassa ei ole niin raskasta virkamieskoneistoa kuin Suomessa! Suomihan on se sosialistinen valtio, ei enää Venäjä. Tämän koen yhteiskuntaa pahasti haittaavana tekijänä joka päivä työssäni.

Mitään täällä ei voi tehdä, jos ei ole sitä eikä tätä paperia. Kun hukkasin rahapussini joulun alla viime vuonna, hain totta kai väliaikaisen henkilöllisyystodistuksen. Vaan milläpä todistat, että olet juuri sinä, kun kerran ei ole papereita? Väliaikaisella henkilöllisyystodistuksella sitten yritin saada pankista rahaa omalta tililtäni. Periaatepäätös Nordeassa on, että väliaikaisella henkilöllisyystodistuksella ei tee mitään, se ei ole arvopaperi. Millä siis todistat, että tili on juuri sinun tilisi? Jos en olisi paikkakunnalla suhteellisen tunnettu, ei olisi tullut elämästä mitään.

Viime aikoina olen joutunut myös toteamaan, että suomalaisilla pankeilla ei ole hajuakaan kansainvälisistä asioista. Jos kyseessä olisi yksi pankkiryhmä, niin mitäpä siitä, sellaista sattuu että tunareita tulee vastaan. Mutta että kolme omasta mielestään suurta ja vaikutusvaltaista pankkiryhmää… miksi minun, joka en ole pankissa töissä, pitää opettaa heille heidän omat työnsä? Suomessa ei ole yhtäkään kansainvälisesti merkittävää pankkiryhmää. Ei kannata pullistella, suomalaiset pankit eivät ole maailmalla arvostettuja millään tavoin, luottoluokitus on kehnonlainen. Nordea tunnetaan kyllä - Ruotsissa.

Tänään minulle kirjoittaa rahoittajan edustaja Keski-Euroopasta: ”Myös pankkiiri (sveitsiläisen liikepankin edustaja siis) pyöritteli mietteliäänä tänään päätään. Hänestä Suomi on sellainen EU-maa, jonka järjestelmiä ja siitä seuraavaa käytöstä hän ei lainkaan ymmärrä. Oikeastaan hän sanoi saman kuin sinäkin: kansainvälisen pankin taholta katsottuna investoinnit Suomeen ovat riskitekijä, sillä Suomessa on käytös- byrokratia- ja säännösmalleja, jotka johtavat arvaamattomiin reaktioihin. Sitä paitsi monet suomalaiset näkyvät olevan sitä mieltä, että muun Euroopan säännöt, asetukset ja käytösmallit eivät Suomessa ole voimassa, tai että niitä voidaan muuttaa mielin määrin oman mielen mukaan.

Hän oli sitä mieltä, aivan kuten se toinenkin kansainvälinen pankkiiri, että Suomessa on siksi niin vähän korruptiota, koska ei oikeastaan ole ollenkaan tulevaisuuteen suuntaavia kansainvälisiä hankkeita. Ja koska ei ole kauppoja, niin ei tietenkään ole myöskään korruptiota.”

Yllä oleva ei ole mikään yksittäinen mielipide, kuulen sen vähintään kerran viikossa milloin miltäkin kansainväliseltä liikepankilta.

Olin tänään yliopistolla kuuntelemassa bioenergiaan liittyvää seminaaria. Minä joka en ymmärrä bioenergiasta mitään, ymmärsin että eivätpä toisetkaan ymmärrä. Ne joille yhteiskunta maksaa palkkaa... Hienoja kansainvälisiä kontakteja siellä kyllä esiteltiin, mutta tuolla maailmalla keskustellessa eri innovaatio- ja teknologiakeskuksissa kukaan ei koskaan ole kuullutkaan mistään suomalaisen innovaation voittokulusta. Tokihan täällä englantia ymmärretään ja niitä kontakteja pitää olla, mutta pitää niitä hyödyntääkin. Nurkkakuntalaisia siis molemmat osapuolet.

Pyrin Jyväskylän ammattikorkeakouluun suorittamaan kasvatustieteen arvosanaa, joka oikeuttaisi opettamiseen ammattiopistoissa. Periaatteessa siis hakemaan paperin siitä työstä, mitä olen varsin menestyksellä jo 18 vuoden ajan tehnyt. Opintojen sisällönhän jo tiedän ja tunnen, minähän olen itse opettanut Saksassa juuri näitä asioita. En päässyt – pykälä se ja se estää opinnot.

Jos verrattaisiin Saksaan, niin Suomessa tarvittaisiin samassa suhteessa laskettuna vain 29 kansanedustajaa. Mikä säästö syntyisikään! Varsinkin, kun olen tässä työssäni ja Suomessa asuessani saanut konkreettisesti kokea, että jos ei ole henkilökohtaisia suhteita kansanedustajaan, niin eipä heitä kiinnosta oman kuntansa asiat minkään vertaa. Varsinkaan keskustaa ei näy kiinnostavan maaseudun asiat. Mihin siis tarvitaan tällainen armeija väkeä tekemään ei-mitään?

En sanonut, että Saksa on maailman ihannevaltio. Tai mikään muukaan. Sanoin, että Suomessa on

1) liikaa toimettomia virkamiehiä ja paperinpyöritystä, ja
2) liikaa hymistelyä virkamiesten suuntaan. Kahden kesken jutellessa ihmisillä on kyllä mielipiteitä. Mutta kukaan ei uskalla avata suutaan, halutaan säilyttää oma tausta ja oma työpaikka. Siviilirohkeutta saa suurennuslasilla hakea.

Mitä ajattelit – niin sinä juuri – tehdä asian korjaamiseksi, siis tarkemmin: oman itsesi hyväksi?

Uskotko ihan oikeasti, että pelkästään sanomalla „pitäisi“ ja olemalla hiljaa tapahtuu jotain?

Ai niin, eksyin aiheesta. Vuosi sitten kesällä kävin tärkeällä rajalla, Naton ja Venäjän rajalla. Uteliaisuuttani katsomassa, minkä näköinen tuo tärkeä kahden sotilasliiton välinen raja oikeasti onkaan. Mehän keskustellaan täällä etelässä harva se päivä, pitääkö Suomen liittyä Natoon vai ei, onko siitä hyötyä vai haittaa. Pohjoisessa Norjassa Jäämereen laskee Grense Jakobselv. Se on pieni kirkasvetinen puronen, vehreässä maastossa, ja se muodostaan Norjan ja Venäjän rajan. Norjan puolella tie aivan joen rannassa. Ei ketään missään, ei näkyvillä mitään armeijoita toisiaan paimentamassa. Vain kyltti, että tässä kulkee rajajoki. Taulussa vähän infoa. Siellä sanottiin kuitenkin vain, ettei rajan yli saa heitellä roskia…

 

Ikioma urkukonsertti

Tyttäreni aloitti kolmannen soittimensa, urkujen soiton opiskelun. Ei, ei äiti käskenyt sitä tekemään! Meillä se on aina ollut ihan päinvastoin: me vanhemmat toppuuttelimme, lapset taas juoksivat koulusta palattuaan junalta kilpaa kotiin ja riitelivät siitä, kuka ensin ehtii kotiin soittamaan pianoa. Pitkän riidan saimme myös aikaiseksi, kun toinenkin lapsi halusi opetella soittamaan toistakin soitinta. Se ei ollut ihan helppo päätös, joskin oikeudenmukainen; pitää tietää että yhden soittimen opiskeleminen musiikkikoulussa Saksassa maksaa noin sata euroa kuukaudessa. Kertaa kaksi lasta kertaa kaksi soitinta… ja äitikin vielä.

Mutta kun taso kasvoi, ja lapset musisoivat kaveriensa kanssa yhdessä, niin seurasihan siitä toki konsertti kotona joka päivä. Naapurit tulivat pyytämään, että pitäisimme ikkunoita auki. Lisäksi kuoroharrastus sai aikaan sen, että lapset laulaa lurittelivat kaksiäänisesti päivät pitkät.

Myös harrastuksien hinnalla voi yhteiskunnan jakaa niihin, jotka saavat harrastaa ja kehittää taitojaan ja joilla ei siihen ole varaa. Sama koskee urheilua, joka ei totisesti ole missään muodossa halpa harrastus. Sekä musiikin että urheilun harrastaminen ovat mitä parhainta terapiaa ja parantavat lapsen motivaatiota ja keskittymiskykyä. Asiaa onkin laajalti tutkittu ja todettu näin olevan. Eritoten pärjäävät muusikot matematiikassa. Olen tänään täysin varma siitä, että juuri musiikki piti lukihäiriöisen lapseni koulumenestyksen jotakuinkin kunnossa. Nyt kun kouluissa tuntimääriä uudistetaan: minusta taideaineita eikä liikuntaa saa missään tapauksessa kouluopetuksessa vähentää!

Saksassa ei pienissä seurakunnissa ole kanttoria, tehtävät hoidetaan tuntipalkkalaisilla. Niinpä tytär soitti kouluaikanaan seurakuntamme jumalanpalveluksissa vuosikausia samoin kuin myös erilaisissa tilaisuuksissa kuten häissä ja hautajaisissa.

Tekevälle työtä löytyy. Naapurin pitkä notkea nuorimies ilmoittautui seurakuntaan vapaaehtoiseksi kantamaan arkkuja. Aivan ventovieraiden hautajaisissa nämä kaksi naapuria sitten tapasivat useinkin toisensa, toinen ruumiinkantajana, toinen soittajana.

Sitä saa mitä tilaa. Olipa meillä kerran vieraana mieheni opiskelukaveri pitkän matkan takaa. Hän kertoi ihan muuten vaan, että tykkää urkumusiikista. Tytär kuunteli aikansa ja otti sitten miestä kädestä ja sanoi: ”Lähdetään kirkkoon, minä soitan sinulle”. Olihan tytöllä kirkkoon oma avain. Soitti – luulisin – kaiken mitä silloin osasi. Palasivat yömyöhällä takaisin. Ikioma urkukonsertti jäi ikuisesti miehen mieleen.

Seikkailu nimeltä rakkaus ja suuret odotukset

Hyvä on. Jos haluat löytää sielunkumppanin tai haluat, että kumppanuutesi olisi tasapainoisempi, sinun on saatettava itsesi sellaiseen asemaan, että uskallat uskoa itseesi ja muihin ihmisiin. Muuten et nimittäin oikein pysty tunnistamaan sielunkumppaniasi.

Monet ovat kuitenkin niin usein pettyneet, etteivät enää uskalla luottaa kehenkään. Heillä on liian monia huonoja kokemuksia.

Yksi sellaisten kokemusten syitä on: suhteeseen mennään, koska ei osata olla yksin. Yleinen syy elämänkumppanin etsintään on, että yksin on pitkäveteistä. Etsitään kumppani, joka pitää seuraa ja poistaa pitkästymisen. Kun sellainen kumppani löytyy, ei yleensä kestä kauaa, kun molemmat huomaavat, että kaksinkin on pitkästyttävää. Kumpikin huomaa, ettei olekaan toiselle mitään annettavaa. Siis pyritään pääsemään eroon siitä toisesta, jotta löytyisi paremmin sopiva kumppani, jolla olisi antaa enemmän onnea ja viihdytysarvoa.

Sellaiset päätökset johtavat usein päätelmään, että yksin on mahdotonta tulla onnelliseksi. Siksi odotetaan, että toinen ihminen, kumppani hoitaa tämän onnelliseksi tekemisen. Jos hän ei sitten täytäkään tätä odotusarvoa, niin oletetaan, että on vielä joku muu, joka osaisi tehdä sen paremmin.

Odotusarvo nousee ja etsitään siis uutta, parempaa kumppania. Häneltä odotetaan, että hänen on pakko tehdä onnelliseksi. Jos tämäkään kumppani ei täytä odotuksia, pidetään sitä hänen syynään, että itse ei ole onnellinen. Syntyy tunne siitä, että se toinen ei ymmärrä minua ja koska en itsekään ymmärrä itseäni, on aivan selvää: se on sen toisen syy!

On sitten kai selvää, että usean tuollaisen kumppanuuden kokemuksen kunniakierroksen jälkeen syntyykin varovaisuutta eikä luottavaisuutta? Luovuttaminen, turhautuminen taitaa olla ymmärrettävä reaktio kaikkien näiden negatiivisten kokemusten jälkeen. J.P.Sartre sanoi kerran: ”Se toinen on helvetti!” Ja monet uskovat tähän. Mutta helvetti ei ole se toinen, helvetti on niissä joita asia koskee – meissä itsessämme. Tietenkin jotkut kysyvät nyt että miten niin.

Kuvittelepa, että nykyiset kokemuksesi koskien kumppanin etsintää tai elämää kumppanisi kanssa olisivat elämäsi puun hedelmiä. Jos nämä hedelmät eivät ole tarpeeksi maukkaita tai haluat että ne olisivat maukkaampia, niin millä tavoin aloittaisit niiden parantamisen? Useimmat ihmiset tässä meidän loogisessa ja älyperäisessä maailmassamme kiinnittävät huomionsa tuloksiin, hedelmiin, tähänastisiin tuloksiin esimerkiksi kumppanin etsinnässä – tai toistuviin tilanteisiin kumppanuuden aikana. Tai kumppaniin itseensä.

Mistä sitten tulokset johtuvat, tulevat? Maan sisältä. Siinä siemenessä, joka muodostaa juuret ja kasvattaa puun, joka sitten tuottaa hedelmää. Näkymätön tuottaa näkyvää.

Jos siis haluat saada hyvän tuloksen, kun etsit kumppania, kylvä hyvä siemen, joka kasvaa ensin maan sisällä, kunnes se sitten parantaa näkemyksesi ja tekosi. Kunnes ei enää tarvitse etsiä, vaan löytää. Ja kumppani ilmestyy näkökenttääsi. Paranna se näkymätön, jotta saat parannettuja tuloksia. Kylvä sisääsi sellainen hyvä siemen, joka auttaa löytämään elämänkumppanin ja parantaa olemassa olevaa kumppanuuttasi. Siksi on keskityttävä ensin omaan sisäiseen maailmaan ja parannettava se, ennen kuin voi löytää kumppanin ulkoisessa maailmassa. Sama koskee olemassa olevaa kumppanuutta.


5.3.2010, ©sunnybeatrice
http://sunnybeatrice.wordpress.com/
http://de-de.facebook.com/people/Beatrice-Scheld/1589020979

Laatokan ympärillä

Ensimmäisen kerran olin Neuvostoliitossa omalla autolla vuonna 1979. Tuolloin ajoimme Saksasta Brestin, Minskin, Smolenskin, Moskovan, Kaliningradin, Novgorodin, Pietarin ja Viipurin kautta Suomeen. Sen jälkeisinä vuosina kävin Neuvostoliitossa Pietarissa ja Viipurissa muutaman kerran.

Pitihän sitä maata käydä katsomassa. Se matka sai aikaan syvän inhon kommunismia kohtaan ja sen, että olisin laittanut koko Suomen Neuvostoliittoon katsomaan, mitä elävä kommunismi on. Ja kyllähän suomalaiset siellä kävivätkin – juopottelemassa, kuten Espanjassakin.

Mitään tuonaikaisesta tunnelmasta ei ole enää olemassa. Neuvostoliittoa ei ole. Lähin tuntemani sosialistinen maa on Suomi.

Olen kuunnellut erinäisten kymmenien suomalaisten yrittäjien kertomuksia töistä Neuvostoliitossa ja sen jälkeen Venäjällä. Monet kertovat kauhutarinoita mafiasta. Toiset taas toteavat ykskantaan, että ”maassa maan tavalla”, sanovat mafian olevan vain toimintatapa, ovat tyytyväisiä ja menestyvät siellä. En juuri näe eroa siihen, miten nämä samaiset yrittäjät toimivat Ranskassa ja Saksassa, samat ongelmat heillä tuntuu olevan ja samanlaisia asioita olen heille yritykseni kautta selvitellyt kuin mitä olivat kokeneet Venäjälläkin. Lyhyesti sanottuna: ongelmat ovat vähemmän maassa kuin omien korvien välissä.


Viimeviikkoinen matka kiersi reittiä Sortavala – Pitkäranta – Petroskoi – Aunus - Uusi Laatokka – Pietari – Terijoki - Viipuri. Petroskoissa on 300.000 asukasta, Pietarissa 7 miljoonaa, Viipurissa 80.000. Aunuksessa asukkaita on 7.500, Sortavalassa 20.000. Noin. Pietarissa on virallisesti kaiketi viisi miljoonaa asukasta, epävirallisesti paljon enemmän. 



Mitä lähempänä olemme Pietaria, sitä siistimpää on. Viime kesän visiitti Käkisalmeen todisti samaa. Pitkäranta kuten Sortavala ja Aunuskin vaatisivat ison rahan, ennen kuin niistä saisi minkään vertaa viihtyisiä – suomalaisen silmin katsottuna.

Parintuhannen asukkaan Pitkäranta Laatokan itärannalla on teollisuuskaupunki, jossa toimii yhä jo Suomen aikana perustettu selluloosatehdas. Kaupungin läheisyydessä on myös pegmatiitti- ja rapakivigraniittilouhokset. Pitkärannan rakennuksista suuri osa tuhoutui sodan aikana. Yhä edelleenkin näkyy raunioita. Kaunis sijainti Laatokan rannalla ei lohduta lainkaan: lähes itku tulee katsoessa pikkukaupungin lohdutonta rakennuskantaa.


Kulttuuritalokin hajoamispisteessä -



Vaan varsin komeat sodan muistomerkki ja muovikukat kulttuuritalon edessä... Joku on kyllä pahasti erehtynyt, kuka täällä soti ja mitä varten.


Kirkot ovat kuitenkin minusta kauniita. Yllätyin kuullessani, että ei Karjalan väestö olekaan kommunistista, vaan kuuluu kirkkoon.

Aivan sama ulkonainen surkeus Aunuksessa. Aunus on Karjalan vanhin kaupunki, asiakirjoissa mainittu jo vuonna 1137. Se oli linnoituksena Ruotsia vastaan saanut kaupunkioikeudet vuonna 1649 ja juhli siksi pitkää taivaltaan, jota varten Aunuksessa asuva tuttavani kertoi kaupungin siivotun. Siitä en kuitenkaan suomalaisin silmin näe mitään… tai toisinpäin: millaista siellä lienee ollut ennen siivousta?






Ihmiset siellä kuitenkin olivat ystävällisiä ja ruoka maukasta.


Vanha raja kulki jossain Salmin ja Aunuksen välissä. Pitkäranta oli muinoin Suomea, Aunus ei. Tätä miettiessä kysyn joka kerran, miksi kansan pitää kasvaa ”kahel puolel rajua”? Kuka on karjalainen: petroskoilainen ystävänikö, vai minä, joka olen syntyisin Lappeelta (joka on nykyisin osa Lappeenrantaa), vaiko siirtokarjalaiset pakolaiset?
  -Petroskoilaisten mielestä en ole karjalainen vaan suomalainen.       
  -Eteläkarjalaisten mielestä Karjalan tasavallan karjalaiset eivät ole karjalaisia vaan venäläisiä.
  -Ja luovutetun aleen suomalaiskarjalaisten mielestä kummatkaan eivät ole karjalaisia!



Rakennuskantakaan edes ei ole yhtenäistä. Bomban bombastisuutta en ole itäisessä Karjalassa nähnyt, isoja taloja ja sopusuhtaisuutta kyllä, toisin kuin nykysuomalaisissa laatikkokaupungeissa. Ja karjalan kieltä ymmärrän kyllä, itse karjalaisena, paremmin kuin viroa.

Sitten kun tullaan lähemmäksi Pietaria, tunnelmat muuttuvat. Pikkukaupunki Noin 11.000 asukkaan Uusi Laatokka on jo aivan toisen näköinen!




Varsin harmillista on se, että tienviitat ovat mitä sattuu. Karttakaan ei auta lainkaan. Mistään et tiedä minne olet menossa, eikä paikallinen väestö välttämättä tiedä mitään oikeaa vastausta, kun käyt heiltä kysymässä, mihin suuntaan lähteä. Ajelimme kymmeniä, satoja kilometrejä harhaan ja sen useita kertoja.

Pietarista en kirjoita tässä enempää kuin että eksymisen vaara siellä on entistäkin suurempi. Enkä suosittele Nevski Prospektin itäpään läpi ajamista (siis lähtien Moskva-hotellilta) – siinähän sitten ruuhkassa seisot, eikä tunti ole aika eikä mikään. Viisaampaa lienee joka tapauksessa parkkeerata auto hotellin parkkipaikalle ja mennä metrolla… Autoilu sinänsä ei ole sen kummempaa kuin Varsovassa, Brysselissä, Pariisissa tai Berliinissäkään. Olenhan autoa totisesti elämäni aikana jo ajanutkin. Liikenteen kannalta minusta ehdottomasti inhottavin kaupunki on Frankfurt/Main, jossa minä autoa ajamaan opin. Ajokortti oli kyllä ennestään, mutta pikkupaikan kortilla ei juuri pärjännyt... Ja asuinhan minä sentään kaksi vuotta neljän miljoonan metropolialueella, Hampurin kupeessa - ei se ihan käpykylä ole.

Pietarista länteen lähtien kaupungit ovat myös viehättäviä. Terijoki on pessyt kasvonsa. Hinnat kylpyläkaupungin mukaisia. Suomalaisen kannalta toki edelleenkin edullisia. Ja taas kerran sanon, että on hyvin tärkeää, että osaa lukea kyrilliset kirjaimet!


Viipuri muuttuu silmin nähden positiivisempaan suuntaan joka kerran, kun siellä käyn. Jopa tämän vuoden kesäkuusta se oli taas muuttunut. Kotitalostani onkin Viipuriin matkaa vain kivenheiton verran.

Tällä kertaa otimme osaa Suomen lähetystön ja Finpron järjestämään Suomi-päivien seminaariin, jonka tietoiskut olivatkin varsin tasokkaita. Tervehdyspuheessaan Paavo Lipponen kertoi, että hänen isoisällään oli Viipurissa hotelli, jonka nimi oli Suomi. Eli oikeastaan Viipuri kuuluu suomalaisille. Lipposta kehui lopussa venäläinen esiintyjä vallan maasta taivaaseen, siksi että Lipponen oli hänen mukaansa pannut alulle Nordin eli Venäjän ja Suomen välisen lähiyhteistyön. Osaako joku minulle kertoa, miksi konsultti Lipposella on eduskunnassa oma työhuone, mutta minulla ei?

Taas kerran voin todeta, että oikein hyvä on, että joku vaivautuu järjestämään tällaisia tilaisuuksia, mutta yrittäjien 100% mielipide on, että liian vähän on konkreettista toimintaa, että viralliset tahot tekevät pelkkää paperia ja että Finpron palvelut soveltuvat vain suuryrityksille, koska ovat aivan liian kalliita PK-yrityksille. Suomi tosin onkin juuri PK-yrityksille varsin vihamielinen valtio, siitäkin huolimatta, että nämä työllistävät eniten. Jos pohjoisen ulottuvuuden vastaava on Fortumin toimitusjohtaja, niin mitäpä siihen on pienellä yrityksellä sanomista? Tähän markkinarakoseen me aiomme kiilautua…

En pitänyt siitä, että tilaisuuteen pääsi vain yksi osanottaja per yritys. Lappeenrannan kaupunginjohtaja ja apulaiskaupunginjohtaja veivät molemmat yrittäjiltä paikan olemalla osanottajalistalla, mutta loistamalla poissaolollaan. Pitänee tarkistaa, saavatko päivärahat… ainakin heidän piti olla samanaikaisesti Saksassa.

Eihän tämä sepustus tietenkään ole muuta kuin subjektiivinen näkemys asioista. Menkää katsomaan… Mutta vaikka rajalla asunkin, niin pelkästään rajalle jonottamaan bensan tai halvan viinan takia minua ette saa lähtemään!


Miljoonan ihmisen odotetaan tästä rajan ylittävän tänä vuonna.