Hagenbeckin eläintarhassa Hampurissa tapahtuu

Muistanette Rovaniemen jääkarhuvauvan?

Hampurissa, Habenbeckin eläintarhassa syntyi 13.4.12, eli kaksi viikkoa sitten, norsuvauva. Ja nyt se pääsi tutustumaan ulkomaailmaan. Samalla sille juhlallisesti annettiin nimi: Assam.

Norsuäiti Lai Sinh kantoi lastaan 663 päivää. Synnytys kesti kolme päivää.



Hagenbeckin eläintarha sijaitsee Hampurissa. Se oli aikoinaan Saksassa kuuluisuus, sillä se on enemmänkin iso puisto kuin eläintarha. Hyvin kaunis puisto! Vuonna 1907 Carl Habenbeck toteutti unelmansa: hän perusti eläintarhan. Eläimillä on tilaa liikkua, suuretkin villieläimet saavat liikkua vapaasti – omilla alueillaan. Puistossa on japanilainen puutarha, nepalilainen, thaimaalainen ja hindutemppeli sekä kaksi Tlinkit- intiaanien toteemipaalua. Puistossa on oikeankokoisia dinosauruspatsaita, aikoinaan sensaatio.

Eläintarhaan pääsee suoraan omalta metroasemalta tai omalla bussilinjalla.

Tiesitkö, että
-aikuinen norsu painaa enemmän kuin kolme Golfia?
-norsu voi kasvaa 3,5 metrin korkuiseksi?
-norsu liikkuu äänettömästi kuten kissaeläimet eikä ole lainkaan kömpelö?
-norsun poskihampaat kasvavat sen elinaikana kuusi kertaa uudestaan?
-kirahvilla on 40 senttimetrinen kieli, johon tarttuvat kaikki lehvät?
-kirahvit nukkuvat päivässä vain seitsemän minuutin ajan? Koska kirahvi olisi helppo saalis makuuasennossa, lyhyen unen on riitettävä.
-kirahvilla ei ole enempää niskanikamia kuin muillakaan nisäkkäillä? Paria poikkeusta lukuun ottamatta kaikilla nisäkkäillä on vain seitsemän niskanikamaa.
-mehiläiset lentävät jopa 8.000 kukkaan ja 280 kilometrin matkan, kerätäkseen vain yhden gramman hunajaa?
-miespuolisilla kenguruilla ei ole pussia?
-pöllöt eivät pyydystä vain öisin? Lumipöllön esimerkiksi on pakko olla aina liikenteessä. Kesällä on aina valoisaa ja talvella aina pimeää.
-jääkarhuilla ei olekaan valkoinen turkki? Jokainen karva on läpinäkyvä. Valon taittuminen saa turkin näyttämään valkoiselta.
-kruunukurkien rakastuessa kaikki toisetkin kurjet rakastuvat? Jos yksi pari innostuu, kaikki toiset tekevät samaa. Ja häätanssi kestää tuntikausia.
-nandunmunat hautoo vain lintuisä?
-orang-utanit nukkuvat joka yö eri vuoteessa? Ne taittavat muutaman oksan, pehmustavat paikan lehvin ja valmis on vuode.
-Seychellien jättiläiskilpikonna voi elää 200 vuotta?
-eläintarhan perustaja Carl Hagenbeckin ideoimia maisemia ja eläinten vapaa-aitauksia ovat matkineet lukemattomat eläintarhat maailmassa?
Hagenbeckin eläintarha sai ensimmäisen kansainvälisen ympäristölaatupalkinnon. Hagenbeck on ainoa eläintarha Saksassa, joka tulee toimeen ilman valtion avustusta.

Eläinten ruokakulut ovat yli 3000 euroa ja kokonaiskulut noin 35.000 euroa päivässä. Eläintarhassa on 29 uhanalaiswta ja harvinaista eläintä, joiden säilymistä valvoo kansainvälinen tiedemiesryhmä.

Täältä löytyy lisää kuvia norsuvauvasta:
http://www.hamburg.de/tierpark-hagenbeck/3378712/elefantenkalb-lai-sinh.html#pic2
ja muistakin tarhan eläimistä:
http://www.hamburg.de/tierpark-hagenbeck/

Quiche lorraine, Lothringenin kinkkupiiras

Kinkkupiiras (Quiche Lorraine)

Maku 3/2003

Laatinut: Helena Saine-Laitinen

Valmistusaika: Aktiivinen 30 min Passiivinen 30 min
Kinkkupiiras eli Quiche Lorraine
8 palaa

Pohja
100 g voita
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 tl suolaa
3 rkl vettä

Täyte
1/2 kpl purjoa
300 g saunapalvikinkkua
2 dl ruokakermaa
1 1/2 dl ranskankermaa (rasvaa 28 %)
3 kpl munaa
150 g emmentaalijuustoa (rasvaa 27-30 %) (raastettuna)
1/2 tl mustapippuria
1 rkl tuoretta timjamia (silputtuna)

Aika tavallinen tarjottava Etelä-Saksassa ja alemannien asuinalueilla.
Ja miten se tehdään, sen voi lukea tästä blogista.
http://www.blogger.com/img/blank.gif

Missäkö on Lothringen? Ranskassa, nykyisin. Siellä on 2,3 miljoonaa asukasta.



Sekin on alemannien asuttamaan aluetta. Historian kulku on vain vienyt sen seudun samoin kuin Elsassin saksankielisestä alueesta ranskankieliseksi. Tosin paikallisten vanhempien ihmisten kuulee puhuvan saksaa edelleenkin, tai oikeammin ranskansekaista vanhaa saksaa. Lotringen rajoittuu idässä Saksaan ja pohjoisessa Belgiaan ja Luxemburgiin. Sieltä löytyvät ensimmäisen maailmansodan kovat taistelut sekä suuret sankarihautausmaat. Elsass-Lothringenin maakunnan pääkaupunki on Strasbourg, mutta Lothringenin hallintokaupunki on varsin komea noin 120.000 asukkaan kaupunki Metz. Me, siis minä ja suomalaiset metsäkoneurakoitsija-asiakkaani mentiin "metsiin"... :-)
Ainoa Suomessa tunnettu lothringenilainen taitaa olla Particia Kaas?

Asennekysymys

Kööpenhaminan lentokentältä lauantaina poimittua.
Ja ihmiset pysähtyivät katselemaan.



Mitä sinä hyvä mies teet?



Minä hakkaan kiviä.



Ja mitä sinä hyvä mies teet?



Minä olen mukana rakentamassa katedraalia!

Saksan pikaopas, osa 3

Järjestys ja pöytälaatikkomentaliteetti

Sehän on selvää, että saksalaisten sanotaan olevan kerta kaikkiaan fanaattisia mitä tulee järjestykseen. Saksalaiset rakastavat tehokkuutta, ja sellaisia koneita, jotka myös toimivat. Saksalaiset eivät voi käsittää, miksi muissa maissa ei heti korjata seinän rikkotunutta rappausta, miksi autoja ei pestä heti ja miksi rikkinäisiä tavaroita ei korjata.



Järjestyksen halusta seuraa tarve järjestellä aivan kaikki, ja lajitella kaikki tarkasti ja selvästi. Voisi puhua vaikkapa pöytälaatikkofanatismista. Tarkasti erotellaan yksityiset asiat ja työasiat, ystävät ja tuttavat, velvollisuudet ja huvit. Kotona on joka asialle oma huoneensa, ja jokaisella tavaralla on oma paikkansa.

Tämän järjestyksen takana on amerikkalaisen matkaoppaan „Culture Shock Germany“ mukaan tarve että kaikki on varmaa, mikä ei todellakaan ollut niin 20. vuosisadan ensimmäisen puoliskon aikana. Oli kaksi maailmansotaa, sitten Weimarin tasavalta ja maailman talouslama).



Oma mielipiteeni: se joka pitää paikat ja asiat järjestyksessä, on vain liian laiska etsiäkseen...
… tai toisin sanoin: minä en viitsi tehdä samoja asioita kahteen kertaan.

Saksan pikaopas, osa 2

Verenkiertohäiriö

Jokaisessa maassa on omat tautinsa.

Saksalaiset tuntuvat kaikki tyynni kärsivän verenkiertohäiriöistä (”Kreislaufstörung”). Siis pyörryttää, päätä särkee, väsyttää. Saksalaiset ovat aina huolestuneita terveydestään. Siksi Saksassa saattaa käydä niin, että kun kysyt kohteliaan ja luontevan kysymyksen ”mitä kuuluu”, niin saksalainen vastaakin pitämällä pitkän esitelmän sen hetkisestä terveydentilastaan.



On toki seutuja, joissa jotkut todellakin kärsivät näistä yllämainituista oireista. Näitä tulee joillekin herkille ihmisille esimerkiksi etelän föönituulen aiheuttamien nopeiden ilmanpaineen vaihteluiden takia. Pohjoisessa taas tuulee oikeastaan aina. En koskaan kärsinyt sellaisista, joten en voi keskustella asiasta.

On myös hyvä tietää, että ilma varsinkin Reinin laaksossa kesällä saattaa olla painostava, hyvin kuuma ja kostea. Sellaisen sään aiheuttamiin vaivoihin auttavat aurinkolasit ja ennen kaikkea pään suoja, lakki. Ja sisällä tiilitaloissa on ihanan viileää – ne kun eivät ole hautomoja kuten suomalaiset puutalopussit.

Ja jos oikeasti sairastuu, saa asianmukaista hoitoa heti - sitä ei tarvitse odotella kuukausikaupalla kuten Suomessa. Lääkärit puhuvat Saksassa saksaa… saksalaisten ei tarvitse arvailla mitä he sanovat.

Saksan pikaopas, osa 1

Saksan baanat, makkarat, Baijerin prinsessalinna ja kahvi-kakku-perinne – on paljon asioita, joita ulkomaalaiset ihailevat. Kliseet, ennakkoluulot ja stereotypiat saattavat olla tyhmiä ja epätarkkoja, mutta aina niissä on kuitenkin hivenen totuuttakin. Etenkin englanninkielinen matkakirjallisuus sanoo, että saksalaiset ovat pessimistisiä, järjestystä rakastavia ja heissä on kaksi puolta. He keskustelevat hyvin mielellään kriiseistä (esimerkiksi talousasioissa), pelkäävät kaaosta (esimerkiksi että maahan tulee liikaa ulkomaalaisia), ja epäilevät itse itseään.

Toisaalta monet ihailevat saksalaisia: heidän monia leipä- ja makkaralajejaan, siisteyttä ja turvallisuutta. Jotkut tykkäävät uusista saksalaisista autoista, etenkin kun niillä voi ajaa lujaa, ja moottoritiet saavat jotkut jopa kateellisiksi, sillä siellähän lujaa ajaa saa. Ulkomailta tulevia matkailijoita viehättävät monetkin asiat. Monet miljoonat menevät Heidelbergiin ja Weimariin, nauttivat kahvista ja herkullisesta kakusta ja ylistävät Neuschwansteinin linnaa ja Reinin jokea.

Pikakurssin ulkomaalaisille on julkaissut FOCUS Online. Pilke silmässä tietenkin. Saksan arvostetuin nettilehti (joka minunkin kirjoittamaani tekstiä kerran muinoin siteerasi). Poimin artikkeleistä muutamia siellä mainittuja asioita.

Aloitetaanpa. Lisää tulevina päivinä.

Leipä ja makkara


Klassikko: valkoinen makkara (Weißwurst) ja rinkeli (Brezel)

„Leipä Saksassa on kosteaa, sillä on voimakas oma maku ja sitä on saatavissa kaikissa mahdollisissa muodoissa ja kaiken kokoisena“, lukee „Rough Guide Germany“-oppaassa. Varsinkin monet tummat leipälajit aiheuttavat sekaannusta ja päänvaivaa, kun sen sijaan sekä pumpernikkeliä että brezeli eli rinkeliä pidetään pelkästään eksoottisina.

„Lonely Planet Germany“ huomaa monet tuoreiden sämpylöiden nimet. Pohjois-Saksassa ne ovat ”Brötchen”, Baijerissa ”Semmel”, muualla Etelä-Saksassa ”Weck” ja Berliinissä „Schrippe“. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Jokseenkin kunnioituksella matkaopas kertoo, että Saksassa on 200 leipälajia ja 1500 makkaralajia.

Niiden erikoisuuksien joukossa, joita on maistettava, on tietenkin baijerilainen „kumimainen“ valkoinen makkara (Weißwurst), ja sen painikkeeksi juodaan yhtä tietenkin valkoista olutta (Weißbier). Näitä makkaroita paikalliset syövät vain aamupäivällä, perinteen mukaan. Olut ei tietenkään ole valkoista, vaan maistuu hiivalle.

Leivästä ja oluesta kirjoitan myöhemmin enemmän. Koto-Suomessa kaipaan suuresti tuoreita sämpylöitä ja muovittamatonta leipää. Näin Saksasta palanneena suomalainen leipä ei tunnu maistuvat oikein miltään. Muoviin pakattu leipä maistuu lähinnä puurolta. Ennen niin ihailemani suomalainen ruisleipä on menettänyt eksoottisuutensa. Suomalaistahan se ei muutenkaan ole: 80% rukiista tuodaan ulkomailta, eli kotimaisuusaste on aika alhainen. Kun kuitenkin mietitte, mitä viedä Suomesta ulkomailla asuvalle suomalaiselle, niin kyllä ruisleipä kuuluu niihin toivottuihin tuliaisiin…

Miten "RAKKAUS" asennetaan

Saimme lauantaina olla vieraina thaimaalais-suomaisessa hääjuhlassa. Kovia kokenut thaimaalainen nainen on nyt vihdoinkin onnellinen. Häitä ei nykyisin ole ihan joka päivä, eikä varsinkaan tällaisia, joskin thaimaalaisia naisia Suomessa jopa minä tunnen monta. Kuvankaunis morsian säteili, sulhanen säteili. Olen ylpeä tästäkin maahanmuuttajaoppilaastani.

Päivä paistoi ja vieraat hymyilivät. Päivä innoitti kääntämään allaolevan sähköpostiini Saksasta saamani viestin.

.............................................................



Miten „RAKKAUS“ asennetaan/Soitto puhelinpalveluun



Soittaja: Hei, minulla on täällä uusi ohjelma, ja haluaisin asentaa sen omalle koneelleni. Sen nimi on RAKKAUS. Mitä pitäisi tehdä ensin?

Puhelinpalvelu: Koneellanne on sellainen osio, jonka nimi on SYDÄN. Löydättekö sen?

Soittaja: Ai jaa, siinä se! Olen koko ajan yrittänyt osastolle PÄÄ. No, kokeilenpa sitten sitä. Voi, SYDÄN on melkein täynnä!

Puhelinpalvelu: Avatkaapa tehtävienhallinta ja siellä ”prosessit”. Mitä siellä on menossa?

Soittaja: Voi hyvänen aika, siellä on vanhat_vammat.exe., kauna.com, saituus.com, torjuminen.exe ja sen sellaista. Varsinkin viha.exe – sehän täyttää lähes koko tilan!

Puhelinpalvelu: Ei se mitään. RAKKAUS pitää ne automaattisesti poissa systeemistänne. Jotkut kyllä jäävät piilossa aktiiveiksi, mutta eivät häiritse enää muita ohjelmistoja. Vanhat_vammat.exe ja saituus.com on kuitenkin poistettava kokonaan.

Soittaja: Ei! Sehän on oikein hyvä vanha ohjelma! Sehän kesti vuosia, ennen kuin sain kaikki osat kokoon! Onko se varmasti pakko poistaa?

Puhelinpalvelu: Kyllä on, ihan pakko. Menkää takaisin alkuun ja etsikää sieltä lisäosat/anteeksipyynnöt. Sitten annatte niiden käydä niin kauan, että saituus.com ja vanhat_vammat.exe on kokonaan poistettu.

Soittaja: Okei, jos kerran sitten on pakko. RAKKAUTTA minulle niin kovasti suositeltiin. Haluan, että se toimii! No niin… tehty… jep! Mutta mitä, nythän tässä lukee „ERROR 490? Tämä ohjelma ei toimi teidän sisäisillä asetuksillanne.“ Mitä tämä nyt on olevinaan?

Puhelinpalvelu: Ei mitään kamalaa, se on vanha ongelma. Se tarkoittaa, että RAKKAUS on asennettu ulkoisiin SYDÄMIIN oikein, mutta omassa ohjelmistossanne se ei vielä toimi oikein. Tämä on yksi näitä vaikeita ongelmia. Tarkoitan, että Teidän pitää ensin rakastaa omaa konettanne, ennen kuin se voi rakastaa muita.

Soittaja: Hä?

Puhelinpalvelu: Löydättekö kansion „itsensä hyväksyminen“?

Soittaja: Kyllä.

Puhelinpalvelu: Hyvä. Painakaa seuraavia tiedostoja ja kopioikaa ne kansioon „OMA SYDÄMENI”; siis nämä: itsellenateeksiantaminen.doc, itsensähyväksyminen.doc ja hyvyys.txt. Sitä paitsi Teidän pitää poistaa Itsensätuomitseminen.exe kaikista kansioista ja sitten tyhjentää paperikori, muuten ne palautuvat takaisin.

Soittaja: RAKKAUS asentaa nyt itse itsensä! Onko tämä hyvä näin?

Puhelinpalvelu: Kyllä, aivan oikein. Nyt pitäisi näkyä sellainen ilmoitus, että RAKKAUS asentaa itse itsensä aina, kun Teidän SYDÄN-kovalevynne on käynnissä. Näettekö tämän viestin?

Soittaja: Näen. Onko asennus nyt valmis?

Puhelinpalvelu: Kyllä on, mutta huomatkaa, että olette asentaneet perusversion Rakkaus 3.1. Nyt Teidän pitää verkostoitua kaikkien muiden SYDÄNTEN kanssa, vasta sitten saatte kaikki 5.0-päivitykset.

Soittaja: Okei. Hyvä! SYDÄN lataa juuri aivan ihanaa sävelmää. Näytössä on hymy.mpg, lämpö.exe, rauha. exe, tyytyväisyys.doc ja muuta tällaista. Tuntuu hyvältä!

Puhelinpalvelu: Oikein hyvä. Nyt RAKKAUS on asennettu ja toimii. Tästä asti tulettekin hyvin yksinkin toimeen.

Soittaja: Nyt sitten tarvitsette kai tillinumeroni laskua varten.

Puhelinpalvelu (nauraa): En, RAKKAUS on ilmaisohjelma. Laittakaa se eteenpäin kaikille, joita tapaatte, samoin kuin ohjelman kaikki osat. Ihmiset levittävät sitä sitten, ja lyön vetoa, että saatte heiltä takaisin hyvin monta uutta osaa ohjelmistoonne.

Soittaja: Hyvä – mielelläni. Kiitos avustanne!

Pääsiäistapoja Saksassa

Maalattuja munia ja frakkipukuisia ratsastajia

Pääsiäinen, jota vietetään Kristuksen ylösnousemuksen kunniaksi, on myös monille saksalaisille vuoden tärkein juhla. Maassa juhlitaan – ja samalla ylläpidetään moninaisia vuosisatoja vanhoja perinteitä.

Etenkin lapset pitävät pääsiäisestä, sillä pääsiäispupu piilottaa sunnuntaiaamuna kirjavia munia puutarhaan ja sateen sattuessa asuntoon, jotta lapset voisivat ne etsiä ja löytää. Joistakin munista löytyy myös yksi jos toinenkin makeinen tai pikkuinen lelu.

Etsiminen on niin hauskaa, että sitä ei voi lapsilta mitenkään ottaa. Muistan, että yhtenä vuonna värjäsimme korillisen kananmunia ja kun kaikki oli löydetty, etsittiin samat munat toiseen ja kolmanteenkin kertaan. Sepä ei lapsia haitannut, ja tulihan niitä munia se korillinen.

Kuvateksti: "Täälläkään ei ole mitään!" "Mistä vielä voisit etsiä?"
Kuva: Peter Thulke

Vuosi vuodelta värjäsimme ja maalasimme munia ja kauniitahan niistä tuli. Katsoin tänään televisiosta lyhyen pätkän ortodoksien munanmaalausta. Tutulta näytti, vaikka emme niihin ikoneita maalannetkaan.

Pääsiäispupun mainitsee ensimmäisen kerran Geord Frank vuonna 1682 kertomuksessaan ”De ovis paschalibus” eli ”Pääsiäismunista”. Siinä sanotaan jotenkin näin: ”Elsassissa ja ympäristössä näitä munia kutsutaan jäniksen muniksi, ja se johtuu eläinsadusta, missä vähä-älyisille ja lapsille yritetään todistella, että pääsiäispupu munii tuollaisia munia ja piilottaa niitä sitten puutarhaan, ja sieltä sitten huvittuneiden aikuisten iloksi lapset niitä etsivät…”

1700-luvulla pääsiäispupu on jotakuinkin tuntematon, mutta 1800-luvulta alkaen se on ollut osa saksalaisten pääsiäisperinnettä.

Kuva: © picture-alliance / dpa

Munien koristelun mestareita ovat sorbit, pieni slaavilainen vähemmistö itäisessä Saksassa, Puolan ja Tsekinmaan rajalla. He jopa joskus kirjovat munat peittämällä ne hienonhienoilla koristepistoilla. Toinen sorbien pääsiäistapa on ratsastus. Frakkipukuiset miehet ratsastavat kylästä kylään kertoakseen pääsiäisen ilosanomasta. Tällaisiin kulkueisiin saattaa osallistua jopa parisataa ratsastajaa, ja katsojia katujen varsilla riittää. 

Pääsiäiskaivon koriste on tietenkin myös muna. Sellaisia näkee Etelä-Saksassa. Kylän asukkaat koristelevat kylänsä kaivon moninaisin kuvioin koristelluilla munilla sekä kukilla. Kyläkaivot ovat pääsiäisen aikoihin suosittuja retkikohteita ja joillakin seuduilla Frankenin maakunnassa suosittuja turistikohteita.

Pohjoisessa Saksassa sytytetään lauantaina pääsiäiskokko, tai pääsiäisratas. Jälkimmäisessä täytetään suuri tammikiekko oljilla ja oksilla ja pyöräytetään mäestä alas. Jos se tulee ehjänä perille, vuodesta tulee hyvä viljavuosi. Lähteistä haettu pääsiäisvesi taas omistaa voimia, joka tekee ihosta kauniin ja eheän.

Tänäkin vuonna sain kutsun yksityiselle pääsiäiskokolle, Hampurin vieressä olevaan pikkukaupunkiin, maatilalle. Ihana asia että minua yhä muistetaan siellä! Muutama vuosi sitten oli pääsiäiskokolla yöpakkanen, mutta se ei tahtia haitannut, olihan tuli lämmin ja lämmintä vaatetta vieraillekin haettiin vaatekaapista ja grillilihaa ja lisukkeita isosta juhtateltasta. Väkeä oli koko kylä… Eikä menty nukkumaan koko yönä…

Ja kuten juhlissa yleensäkin, ruokakin on perinteistä. Sitä on pääsiäisleipä, kala pitkäperjantaina ja lammas sunnuntaina. Pääsiäisleipä on minun makuuni lähinnä meidän pullapitko.

Pääsiäislammas ei toki ole vain lihaa, vaan myös kakku. Tällaisia kakkuvuokia sain aikojen saatossa useita, koska syntymäpäiväni sattuu pääsiäisen aikoihin.

Jos jostain tällaisen kakkuvuoan löydät, niin resepti on tässä:

    700-800 ml vuokaan tarvitset

     125 g pehmeää margariinia
   125 g sokeria
   1 pussi vaniljasokeria
   hiukkanen suolaa
   50 g kookoshiutaleita
   3 pientä kananmunaa
   100 g vehnäjauhoa
   sitruunauutetta
   korppujauhoa
   tomusokeria

ja tehdään sitten normaali kakkutaikina. Eli: leivitetään vuoka, vatkataan margariini vaahdoksi, lisätään sokeri ja vaniljasokeri ja suola, ja lopuksi sitruunauute. Munat sekoitetaan taikinaan hitaasti ja yksitellen. Jauhot sekoitetaan varovasti joukkoon. Kookoshiutaleet ruskistetaan pannussa, annetaan jäähtyä ja sekoitetaan taikinaan. Paistetaan 170-200-asteisessa uunissa n. 40 minuuttia. Jäähtyneen lampaan päälle sitten tomusokeria.  

Suklaamunia Saksassa toki on, tosin ei niitä isoja mitä Suomessa. Vaan tavallinen tuliainen on suklainen pääsiäispupu. Tunnetuimpia ovat alla olevat Lindtin kultainen ja Milkan lila pupu…




 




Saksalainen ja sveitsiläinen suklaa ON hyvää!

 















Lähteinä olen käyttänyt mm.: http://www.entdecke-deutschland.diplo.de

Mestari ja kisälli

Suomessa keskustellaan vilkkaasti siitä, että oppisopimuskoulutus on vielä lapsenkengissä. Suomessa oppisopimuksella oppivat jo hyvin koulutetut työelämässä olleet ja jatkokouluttautuvat tällä tavoin. Saksassa sillä tavalla nuoret hankkivat käsityöammatin. Samalla kun käyvät ammattikoulua, käyvät oppimassa työpaikalla. Näin työpaikalla tiedetään, mitä saadaan. Työttömyysprosentti nuorten keskuudessa on Saksassa pieni.

Ammattikoulussa opetetaan paitsi kunkin ammatin teoria, myös yleissivistäviä aineita. Koulua käydään yksi tai kaksi päivää viikossa. Ammattiin oppiminen kestää tavallisesti 2 - 3,5 vuotta. Jatkokoulutus mestariksi tai teknikoksi on mahdollista.

Kouluttaa ei saa kuitenkaan kuka hyvänsä, vaan vain nk. mestariyritykset. Koulutusluvan saavat vain henkilöt, eivät firmat. Työssäoppija tekee yrityksen kanssa oppisopimuksen. Sopimus sisältää tarkan oppisuunnitelman. Työstä maksetaan palkkaa ja oppija maksaa siitä verot ja sosiaalimaksut.

Työssäoppiminen on työnantajalle vaativaa ja aikaa vievää. Kaikki eivät enää modernissa yhteiskunnassa halunneetkaan kouluttaa oppipoikia ja -tyttöjä. Näin ollen valtio päätti laittaa niille, jotka eivät kouluta, ylimäärisen veron.

Oppijat ovat aina 18. ikävuoteensa asti nuorisosuojalain alaisia. Se laki määrittelee, miten paljon nuori saa tehdä työtä. Se sanoo mm. minkä ikäisenä nuori saa oleskella ravintolassa tanssipaikoilla ja diskoissa ja minkä ikäisenä hän saa ostaa vaikkapa tupakkaa ja alkoholia ja elokuvatallenteita tai tietokonepelejä.

Irtisanomiseen on erityissäännöt, jotka on määritellyt valtio.

Useimmissa ammateissa ei voi ottaa oppipoikia, jos itse ei ole suorittanut mestarintutkintoa.

Systeemillä on varsin vanhat juuret. Keskiajalla ennen teollistumista oppipoika oli mestariperheen jäsen. Isäntäperhe maksoi hänelle myös asunnon ja ruuan. Tämä taas maksoi perheelle oppimisrahan ja hänen oli oltava mestarilleen ehdottoman kuuliainen. Mestarilla oli aina 1900-luvulle asti lupa kurittaa oppipoikaansa tarpeen niin vaatiessa.

Oppisopimus alkoi koeajalla, joka kesti useita viikkoja. Tänä aikana mestari oppi tuntemaan oppijansa. Sen jälkeen oppilas merkittiin nk. kisällikirjaan, ja se maksoi kirjautumisrahan. Rahasumma ei ollut pieni. Oppiaika kesti kauemmin kuin nykyisin ja kesti kolmesta viiteen vuoteen, jopa kauemminkin, jos oppirahaa ei maksettu. Lopputulos oli kisällityö, joka esiteltiin paikalliselle mestariraadille.

Entinen appeni oppi puusepäksi tällä tavoin. Hänen kisällintyötään kävimme ihmettelemässä Ottweilerisa; se oli yhden ison talon tammipuinen peiliovi. Tämä varsin älykäs mies opetti pojalleen ja minullekin kaiken muun tohinan sivussa paljon puusta ja sen työstöstä, vaikka Frankfurtin taloon saunaa tehdessämme siinä asiassa paljon riitelimmekin, hän kun halusi saksalaisen saunan ja minä tietenkin suomalaisen.

Huolimatta siitä, että oppipojalla ei ennen muinoin ollut juuri mitään oikeuksia, hän ei kuitenkaan ollut samassa huonossa asemassa kuin muut apulaiset. Hänen asemansa oli kuin oman pojan; kasvatushan oli tuohon aikaan hyvin tiukkaa, ja hänestähän piti sitä paitsi tulla mestarin työn jatkaja.



Hauska on minusta aina ollut ylläoleva kirvesmiehen perinteinen vaateparsi. Muinoin kirvesmiehet lähtivät ennen valmistumistaan "kiertämään maailmaa", siis oppimaan erilaisilla työmailla. He tekivät töitä siellä sun täällä, nukkuivat heinäladoissa ja ties missä... Nykyisin kiertämään lähdetään kisällitutkinnon suorittamisen jälkeen, ja lähteä saa vain, jos on naimaton,lapseton ja velaton. Näitä näkee siis vielä tänäänkin. Minusta vaatetus on varsin epäkäytännöllinen työhön nähden, mutta perinteitä vaalitaan yhä!

Tänään, tunnelmia

"Koettakaa nyt olla oikein vahva... Teillä on... syntymäpäivä."
"Onko se pahempi kuin joulu?"



Laaman syntymäpäivät.
"Hyvä. Kaikki kynttilät syljetty kerralla. Kuka haluaa nyt palan kakkua?"


Kuvat http://www.nichtlustig.de/main.html :-)

Autonhakujuttuja 8. Kuorma-auto Saksasta

Kun ympäri käydään niin yhteen tullaan.

Asiat nivoituvat toisiinsa. Usein ihmiset kohtaavat toisensa kahdesti elämässä, ja sitä kutsutaan sattumaksi. Tyttäreni sanoi, että hänen mielestään me kuljemme ympyrää, ja ympyrät leikkaavat toisensa piirejä. Niin sitten tietenkin joudumme kaksi kertaa leikkaamaan saman piirin.

Monia vuosia sitten olin auttamassa kuljetusalan yrittäjää hänen ostaessaan kahta uutta kuorma-autoa, mersua, Saksasta. Säästäähän siinä tosi pitkän pennin, kun ostaa kuorma-auton suoraan tehtaalta Saksasta. Ei nämä edes minulle ainoat kuorma-autot ole, mutta olivatpahan ensimmäiset.

Kaikki meni muuten oikein hyvin, mutta Suomen ja Saksan osamaksulaki eivät ole yhteneväisiä ja siitä aiheutui iso soppa. Autot olivat valmiita haettavaksi tehtaalta Wörthistä, laivapaikat varattu, pääsiäinen tulossa. Kiire saada autot ulos tehtaalta. Viimein yöllä ja kiireellä muistan tehteeni käännöksen Nordea rahoituksen juristille. Loppujen lopuksi asian ratkaisi asiakkaan eduksi Daimlerin ylin myyntipäällikkö Berliinistä.

Riitta Uosukainen sanoi minulle vuosia sitten: "Aina on mentävä suurimman johtajan puheille." Miten totta!

Eikä Daimler ole mikään pikkupulju. Kuorma-autotehdas on pienen kaupungin kokoinen, siellä on 8.700 työntekijää, autoja tehtään vuodessa jotain 100.000, tehtaalla on pinta-alaa kaksi miljoonaa neliömetriä. Varaosaosasto, jonne saimme erikoisluvalla ajaa sisään sillä toisella uudella autolla hakemaan spoileria, oli sekin pienen kylän kokoinen. Kaksi vuotta sitten tehtaalla vietettiin tehtaan 50-vuotisjuhlia. Tehtaaseen voi muuten myös käydä tutustumassa, mutta kierrokselle pitää ilmoittautua etukäteen.



Asiakas oli tyytyväinen, kaikki hyvin. Sitten hän rakennutti autoihinsa puutavaran kuljetukseen sopivat kuormatilat ja -laitteet. Kuten monet entiset asiakkaani, tämäkin piti vuosien varrella yhteyttä silloin tällöin, mikä aina tuntuu yhtä mukavalta. Myöhemmin kuulin auton vaiheista, minne se oli mennyt ja mitä tapahtunut ja että auto oli myyty eteenpäin...



Nyt sitten asun Kalajoella ja kannatusyhdistyksen jäsenenä rakennamme Hiekkasärkille tsasounaa. Puuta on saatu lahjoituksina ja ne pitkät tukit piti jotenkin saada tsasounan tontille Matkailutien varteen. Kyselin paikkakakunnan tukinkuljettajia. Ja kas, löytyi... toinen näistä silloisista autoista. Varsin vanha se nyt jo on, puolisen miljoonaa kilometriä, mutta hyvin on palvellut...

Ja tukit ovat nyt tontilla!

Vieraita kieliä oppimassa

Oi aikoja... oli aika, jolloin minä, nuori tyttö 60-luvulla, laskin Lappeenrannassa kaupungilla käydessäni, miten monta ulkomaalaista olin nähnyt. Saksalaisia oli joitakin, muita en tunnusta nähneeni. Ruotsalaiset ja venäläiset liikkuivat tuolloin ryhmissä ja omilla busseillaan. Neuvostoliitosta ei hevillä päässyt ulos, eikä kenenkään kanssa saanut jäädä jutustelemaan. Eikä kukaan osannut venäjääkään Suomessa. Eikä osaa juuri vieläkään! Ruotsista katsoen taas Itä-Suomi on perin kaukana, ei sinne eksy, etenkään kun Ruotsi on maisemaltaan samanlainen kuin Suomikin. Saksalaisia tuli kyllä, niitä jotka hakivat eksoottisia kokemuksia.

Saksa oli tuollon pakollinen kieli koulussa. Ensimmäinen vieras kieli oli ruotsi, mutta en tänäkään päivänä käsitä, miksi sitä opiskeltiin. Minulla oli onneksi aivan valloittava opettaja, ja meillä oli tunneilla kivaa, ja siinähän sitten opiskeltiin samalla kun tehtiin vaikka mitä... En ole koskaan kuullut kenenkään puhuvan ruotsia Itä-Suomessa, en ole sitä Suomessa tarvinnut, enkä ole sitä koskaan Ruotsissakaan tarvinnut, vaikka minulla onkin ollut ruotsalaisia asiakkaita. Sain kyllä täydet pisteet koulussa, kyse ei siis ollut siitä, että olisin ollut huono oppilas, kuten olin urheilussa, käsitöissä, kotitaloudessa, kemiassa ja fysiikassa. Koulutiedoilla pystyn tänään lukemaan minkä hyvänsä ruotsinkielisen tekstin tai ymmärtämään puhetta – mutta tarvinnut en tätä tietoa ole vielä koskaan.

Englanti tuli sitten toisena kielenä. Se ei ollut mielestäni mitenkään vaikeaa. En kuitenkaan saanut hyviä numeroita ylioppilasvuotenani. Suivaannuin siitä niin, että päätin osata suulliseen englannin ylioppilaskokeeseen kaiken, ja opettelin koko kieliopin sanasta sanaan ulkoa. Tänään sanoisin, että sisua oli! En tietenkään saanut numeroani parannetuksi, mutta kyllä siitä ulkoa opettelemisesta totisesti on elämässä hyötyä ollut! Myöhemmin olen evästänyt omia oppilaitani opettelemaan vieraan kielen mallilauseita ulkoa. Saman asian ajavat myös laulujen sanat.

Kolmas kieleni oli sitten saksa. Se pakollinen. Siitä en pitänyt ollenkaan, mutta vaikeaakaan se ei minulle ollut. Saksa ei ollut enää muotia, kuten ei ole yhä vieläkään. Ja päätin: "Tätä en tarvitse koskaan." Vaan kuinkas sitten kävikään. Muutin Saksaan ja elätin itseni osaamalla saksaa.

Se neljäs vieras kieleni on ranska, joka myös osaltaan on auttanut toimeentuloa saamaan. En osannut kuvitella, että joku koskaan tarvitsisi sellaista suomalaista, joka puhuu saksaa ja ranskaa, mutta kappas vaan, sekin luulo osoittautui vääräksi. Ensimmäinen tulkkikeikka Ranskaan hirvitti kyllä, etenkin kun sanakirja unohtui kotiin, mutta siellä Ranskassa töissä se tulkattava suomalainen on tänäkin päivänä... Ranskan opiskelua koulussa avitti suuresti se, että koko luokkani oli ihastunut opettajaamme, joka oli samalla luokanopettaja. Yhä tänäänkin olen sitä mieltä, että hän on varsin valloittava mieshenkilö. :-)

Nyt niitä ulkomaalaisia on tuttavapiirissäni enemmän kuin suomalaisia. Nykyinen työni maahanmuuttaja-asiamiehenä vielä lisäksi vahvistaa olotilaani ulkomaalaisten keskuudessa. Pieni työrupeama Venäjällä ja monet Venäjän kontaktit ja tutut ovat myös auttaneet itse ymmärtämään venäläistä mentaliteettia, joka ei ole juuri missään kohdin sitä, mitä suomalaiset yleensä luulevat. Tässä en puhu Putinista enkä politiikasta, joka venäläisten itsensä mielestä "tapahtuu tuolla jossain sillä aikaa kun me hoidamme itse omat asiamme".

Suomalaisten kummallista suhtautumista sekä saksalaisiin että venäläisiin varjostaa mielestäni edelleenkin viimeinen sota. Saksalaiset ovat lisäksi äärimmäisen ahkeraa väkeä, ja venäläiset perhekeskeisiä, poiketen jotakuinkin täysin suomalaisista... ei ihme, että ei tykätä. Ei todellakaan tarvita kummoista miestä arvostelemaan toisen tekemisiä. Yleensä arvostellaan silloin, kun pelätään jotain, ja kuvitellaan sillä toisella olevan jotain, mitä itsellä ei ole. Ja kun ei tiedetä, pelätään, ja aletaan haukkua ja sitten sortaa. Tähän ei auta edes raha, jota venäläiset ja saksalaiset pilvin pimein Suomeen tuovat.

Vanha äitini kieltäytyy käymästä sellaisessa kaupassa, jossa myyjä on ulkomaalainen. "Mutakuonot vievät meidän työpaikkamme!" Vaan missä on määrätty, mikä on absoluuttinen työpaikkojen määrä? Miten on mahdollista, että Saksa, joka on pinta-alaltaan suurinpiirtein samankokoinen kuin Suomi, pystyy työllistämään noin viisitoistakertaisen väestön, ja vähemmillä luonnonvaroilla kuin Suomi? Kun on yksi, joka tekee työtä ja saa palkkaa, hän maksaa veroja, joilla maksetaan Suomen asioita, siis terveydenhoito, virkamiesten palkat, jne., ja lopulla rahalla hän asuu, ostaa itselleen ja perheelleen ruokaa ja palveluja, jotka puolestaan työllistävät muita ihmisiä.


Kuva: http://www.vapaasana.com/24-06-maahanmuuttosuomi.htm

Nykyiset asiakkaani, ne mutakuonot, ovat kaikki tyynni hyvin ahkeria, kohteliaita, iloisia ihmisiä. Ja tekevät osin töitä, joita suomalaiset eivät halua tehdä. Ottakaa hyvät maanmiehet ja -naiset heistä oppia! Kuvaavaa on yhden suomalaista koulua käyvän oppilaani kommentti siitä, mistä Suomen suuri nuorisotyöttömyys johtuu. "Nuoret ovat laiskoja. Kyllä työtä sille löytyy, joka vain viitsii työtä tehdä."

Huone kylmä, peitto lämmin

Lapsena Suomessa meillä oli makuuhuonessa pyöreä korkea uuni, ja se lämmitettiin aina illalla. Peittona tavallinen vanutäkki. Illalla oli lämmin, aamulla kylmä. Keskuslämmityshuoneissa myöhemmin ei toki sielläkään ollut illalla nukkumaan mennessä kylmä. Nyt Suomessa meillä on taas makuuhuoneessa pyöreä korkea uuni, illalla ihana tuli uunissa ja lämmin, vaikka ulkona paukkuisi mikä hyvänsä pakkanen. Ach onnea...

Vaan kun Saksaan menin, kauhistuin. Ihmiset nukkuvat paksujen möykynnäköisten ja -kokoisten untuvapeittojensa alla ja huoneenlämpö lähenteli mielestäni pakkasta. Saksassa ei suinkaan ole aina lämmin, vaan talvella kylmää ja kosteaa, riippuen tietenkin myös asuinpaikasta. Sanoinkin aluksi, että Saksassa on vain kaksi vuodenaikaa: kesä ja sadeaika - mutta saksalaiset eivät tykänneet... tämä oli tieten Reinin laaksossa, Karlsruhessa, jossa on kesällä painostavan kuumaa ja kosteaa ja talvella hyisen kylmää, sateista ja siis kosteaa.



Tietenkin sitten ikkunaa piti tuuletuksen vuoksi pitää auki. Ja nukkumaan mennessä huone on hyinen. Suositus onkin, että huoneet tuuletetaan kolme kertaa vuorokaudessa. En ole vielä nähnyt yhtään taloa, jossa olisi koneellinen tuuletus, mutta niitä kuulemma on. Lisäksi on tavallista, että nukutaan talvellakin ikkunat auki. Se on saksalaisten mielestä terveellistä, saa raitista ilmaa. Lämpötila huonessa laskee siis jonnekin kymmeneen asteeseen. Ja kun ei ole lämpöäkään, pitää tuulettaa kosteus ulos... ei kun siis raitis ilma sisään.



Lämpimänä pysytään höyhenpeiton alla. Se on iso muhkura eikä paina mitään. Tyyny on samanlainen iso 90x90 sentin muhkura, jonne pää hautautuu eikä saa riittävää tukea, joten minulla oli aluksi jatkuva päänsärky, kunnes älysin ostaa Ikealta, joka siihen aikaan kotiutui Saksaan, "tavallisen" tyynyn. Kaupasta ei tietenkään saa sopivankokoisia tyynyliinojakaan, vaan nekin ovat hehtaarin kokoisia ja tyyny hukkuu niihin liinoihin. Pussilakanoita taas oli jo ennen kuin ne tunnettiin Suomessa.

Höyhenpeitto on todellakin lämmin. Sen alla tulee hiki, on sitten huone miten kylmä hyvänsä. Höyhenet ovat hanhen takki. Ilma nimittäin johtaa lämpöä huonosti, ja monenmonet kerrokset pitävät lämmön sisällä, mutta laskevat kosteuden ulos. Höyhenpeiton alla ei todellakaan palele.

Miten sitten ratkaista suomalaisen ja saksalaisen keskinäinen ongelma, jos he haluavat nukkua samassa huoneessa? Yllätys yllätys: heillä huone onkin lämmin... (tehdyn tutkimuksen tuloksen mukaan!)

Runkopatjoja ei myydä muualla kuin Ikeassa, eli sekä runkopatja että sijauspatka on Saksassa käytännössä tuntematon käsite. Ja sijauspatja on on runkopatjan varuste, sillä ei runkopatjan ympäri voi lakanaa kääriä. Sängyssä on tavallisesti joustava sälepohja, jonka sekä ylä- että alapäätä voi nostaa. Sängyissä ei ole kovalevypohjaa. Sälepohjan päällä on paksu joko jousi- tai vaahtomuovipatja. Sängyt ovat myös leveämpiä kuin tavalliset sängyt Suomessa, eli 90 senttiä tai metriä leveitä per nukkuja. Kahden patjan sänky on siis 1,80 tai 2 metriä leveä. Toki on näitä puolileveitä, yhden hengen luksusvuoteita...



Suomessa pikkulapset nukkuvat pakkasessakin ulkona. Saksalaiset pitävät sitä rääkkäyksenä. Suomalaisilla lapsilla on huomattavan usein hengitysteiden sairauksia. Toisaalta terveydenhuolto toimii Saksassa nopeammin ja paremmin... Nämä huomiot eivät perustu mihinkään tutkimuksiin, vaan omiin havaintoihin.

Ei sitä koskaan tiedä kenet sitä tapaa

Olin rakennusmessuilla toimeksiantajieni messuemäntänä päivänä muutamana Saksassa. Monetkin kerrat. Tuo taisi olla vuonna 2006. Olihan siellä koko pitkät päivät hyörinää, eikä tauoille oikein jäänyt aikaa. Osaston verhon takana kasautuivat tavarapinot ja muut romppeet, eikä siinä ehditty kahvikuppeja tiskailemaan. Ihan itse maatalousministerikin tuli nimenomaan meitä tervehtimään (kuva alla).

Tulipa osastolle myös vanhempi mieshenkilö. Pitkä maata laahaava ulsteri, poskessa laastari, ulsterissa tahra, käsissä painavat esitepussit. Yksi toimeksiantajistani kävi pikapikaa kuiskaamassa, että pitäisin tästä miehestä oikein hyvää huolta, sillä hänellä itsellään on toinen neuvottelu kesken, hän tulisi mitä pikimmin.

Voi taivahan… tuosta miehestä huolta! Mutta tottelevaisena ja toimeksiantajani korrektin luonteen tuntien tein mitä käskettiin. Tarjosin tuolia ja etsiskelin juotavaa. Kolaa löytyi, muttei puhdasta juoma-astiaa. Mies kuittasi tarjouksen nauraen, että kyllä hänelle mikä hyvänsä kelpaa, korkkasi kolapullon ja kaatoi käytettyyn mukiin. Kerron työstäni ja EU-hankkeestamme. Jutella osaan kyllä kenen kanssa hyvänsä, tarpeen tullen niitä näitä ja pari vitsiäkin osaan kertoa.

Tuli sitten toimeksiantajani ja pelasti minut. Ja minä ajattelin, että hullua touhua tämä messuilu, mahtaako tuo mies mitään ostaa, kunhan hamppuilee ja vie meidän aikaa.

Illalla kämpille kävellessämme toimeksiantajani sitten kysyi, ajattelinko samalla tavalla kuin hänen vaimonsa, kun näki tuon miehen ensi kerran: kaheli, hullu, pultsari varmaan. Sanoin, että kyllä, totisesti… silloin hän kertoi, että kyseessä on yksi Hampurin rikkaimpia miehiä!

Tapasin tämän tuolloin hampparin näköisen miehen sitten myöhemmin monen monta kertaa. Myös muissa vaatteissa. Osoittautui varsin älykkääksi, varakkaaksi ja yllätyksekseni filosofiseksi ja oikein mukavaksi. Varallisuudella ja ylimielisyydellä ei välttämättä ole mitään tekemistä keskenään. Hänelle ei menestys ollut kihahtanut päähän.

Mitä tästä opimme? Mitään ei pidä arvostella ulkonäön perusteella.

Ensimmäinen tilaisuus

Englanninkieliseltä maahanmuuttajafoorumilta poimittua.
http://immigrantnetworks.ca/post/the-first-opportunity


Kuva: http://www.varbak.com/bild/bilder-w%C3%BCtender-stier


Nuori mies halusi mennä naimisiin maanviljelijän kauniin tyttären kanssa. Hän meni maanviljelijän luo kysyäkseen lupaa.

Maanviljellijä katsoi häntä ja sanoi: “Poikani, mene pellon laitaan navetan luo. Lasken irti kolme sonnia, yhden kerrallaan. Jos saat kiinni yhden sonnin hännästä, saat mennä naimisiin tyttäreni kanssa.”

Nuori mies meni navetan viereen odottamaan ensimmäistä sonnia.

Navetan ovi avautui ja ulos ryntäsi iso, kiukkuisin sonni mitä nuori mies oli ikinä nähnyt. Hän päätti, että seuraava sonni voisi olla parempi valinta, ja niin hän meni syrjään ja antoi tämän sonnin juosta takaportista pellolle.
Kuva: http://www.varbak.com/bild/bilder-w%C3%BCtender-stier

Navetan ovi avautui uudestaan. Ikinä nuori mies ei ollut nähnyt mitään niin suurta ja voimakasta koko elämänsä aikana. Sonni kuopi maata, mylvi, kuolasi ja katseli nuorta miestä. Olipa seuraava sonni mitä hyvänsä, tätä hän ei ottaisi. Hän säntäsi syrjään ja antoi tämänkin sonnin juosta takaportista ulos pellolle.

Navetan ovi avautui kolmannen kerran. Hymy nousi nuoren miehen kasvoille. Tämä sonni oli heikko ja pelokas ja pienin sonni mitä nuori mies oli ikinä nähnyt. Tämä se on! Kun sonni juoksi ulos, mies asettui sopivasti ottamaan hännästä kiinni ja hyppäsi juuri oikeaan aikaan sonnin luo… mutta sillä ei ollut häntää!

Elämä on täynnä tilaisuuksia. Joitakin on helppo käyttää, joitakin vaikea. Mutta kun ne tilanteet ovat menneet – usein odottaessamme parempia – ne eivät ehkä koskaan enää palaa.

Tartu siis aina ensimmäiseen tilaisuuteen.

Hyviä neuvoja tarvitaan?

Miksiköhän kaikenlaisiksi neuvojiksi, vaikkapa kehitysyhtiöihin, päätyvät juuri ne, joilla kyllä on muodollinen pätevyys, mutta ei minkäänlaista kokemusta?



Olipa kerran lammaspaimen, joka paimensi lampaitaan yksinäisellä seudulla. Äkkiä suuren pölypilven saattamana jostain ilmestyi Cherokee-maasturi ja pysähtyi suoraan lammaspaimenen eteen. Maasturin kuljettaja, nuori Brioni-pukuun, Cerutti-kenkiin, Ray-Ban-aurinkolaseihin ja YSL-solmioon pukeutunut mies nousi autosta ja kysyi: ”Jos arvaan, miten monta lammasta sinulla on, saanko sitten niistä yhden?”

Paimen katsoi nuorta miestä, sitten rauhallisesti ruohoa syöviä lampaitaan ja sanoi vain: ”Sopii”.

Nuori mies pysäköi maasturinsa, yhdisti läppärinsä kännykkäänsä, meni verkossa NASA:n sivustolle, skannasi GPS-satellittinavigaattorin avulla seudun, avasi tietokannan ja 60 excel-taulukkoa lukuisine kaavoineen. Lopuksi hän tulosti 150-sivuisen tiedoston minitulostimellaan, kääntyi paimenen puoleen ja sanoi: ”Sinulla on täällä tarkasti 1586 lammasta.”

Paimen sanoi ihmetellen: ”Aivan oikein, ota niistä yksi.”


Nuori mies ottaa yhden lampaan ja nostaa sen maasturiinsa. Paimen katso häntä ja sanoo: ”Jos arvaan ammattisi, annatko sen lampaan sitten takaisin?”
Nuori mies vastaa: ”Kyllä, miksipä ei.”
Paimen: ”Sinä olet yritysneuvoja”.
”Hyvänen aika, se on oikein, mistä sinä sen voit tietää?” kysyi nuori mies.

”Sehän on helppoa”, sanoi paimen. ”Ensinnäkin tulet tänne, vaikka kukaan ei kutsunut. Toiseksi haluat lampaan palkaksi siitä, että sanot minulle jotain mitä jo tiedän, ja kolmanneksi et tiedä yhtään mitään siitä, mitä minä teen, sillä sinähän otit palkaksesi koirani.”

Kansallisaate ja rasismi

Loogista, että jokaisella kansalla on oma identiteettinsä, oma kielensä, oma lippunsa, oma kansallislaulunsa... Vai onko se loogista ollenkaan?

Johann Gottfried von Herder (1744-1803) otti nationalismi-termin yleiseen käyttöön 1770-luvulla. Hänen näkemyksensä loivat tosin perustan nationalismille pikemminkin kulttuurisena ohjenuorana kuin poliittisena oppina. (Wikipedia)



”Kaikkea se saksalainen keksii!” Ovatko saksalaisen filosofin Herderin ajatukset nationalismin alku ja juuri, en tiedä. Sanotaan, että ovat. Sanotaan myös toisaalta, että nationalismi on valtaapitävien keino pitää kansa hiljaisena.

Jos saksalaiset eivät olisi keksineet kansallisaatetta, niin olisikohan maailman säästynyt sodilta...? Vai päinvastoin? Siteeraan alla osia kahden kirjoittajan teksteistä.

........................................................................


Suomen kansa ei ole mikään yhtenäinen genealoginen kokonaisuus, vaan niin kuin muutkin kansat, alueellinen kokonaisuus; Suomeen on muutettu ja Suomesta on muutettu. Suomalaisilla on sukulaisia moniaalla, ajateltiinpa muinaishämärää tai viime aikojen muuttoliikkeitä sekä maahan että maasta. Verenperintö ja suomen kielen semantiikka pääosin ja sanastokin suureksi osaksi on germaanis-itämerellistä, suomen kielen struktuurin pääosa itämetsäistä. Mutta kansan olemukseen ei vaikuta vain rotu ja verenperintö, vaan olennaisesti kulttuuri, laki, uskonto ja tavat. Kristinuskosta ja kahvinjuonnista on tullut suomalaisuuden perusmääreitä, vaikka toinen on välimerellistä, toinen taas eteläamerikkalaista perua, ja kummatkin saksalaisten meille jalostamia – edellinen Lutherin, jälkimmäinen Pauligin!

Matti Klinge, Suomi-myytti
Suomi – Maa, kansa, kulttuurit, toim. Markku Löytönen ja Laura Kolbe, SKS, 1999


.....................................................


Miten meistä siis tuli suomalaisia? Kansallisaate on, hassua kyllä, maailman kansainvälisin poliittinen aate, joka on levinnyt laajemmalle kuin mikään muu poliittinen aate. Emme olisi suomalaisia, ellei nationalismi olisi eksynyt myös tänne.

Suomalaisuus on hyvin samanlaista kuin puolalaisuus, saksalaisuus, italialaisuus tai skotlantilaisuus.

Euroopassa syntyi 1800-luvulla imperialististen valtioiden hajotessa kansallisuuksia, jotka kehittivät itsellensä nopeassa tahdissa kansallisen kulttuurin hyvin samanlaisista aineksista.

Maasta toiseen keksittiin toisiaan muistuttavat kansallislaulut, kansallispuvut, liput ja vaakunat ja kansallismaisemat. Kansallisia mytologioita etsittiin ja kirjoitettiin kansalliseksi runoudeksi ja kirjallisuudeksi. Kansallissäveltäjät ja -taiteilijat innoittuivat kansasta ja luonnosta. 1900-luvulla olympialaiset levittivät ajatuksen kansallisesta urheilusta.

Kansallisaatteen toi maahan usein jotakin maailmankieltä hallinnut kaksikielinen eliitti. Suomalaisuuden toi Suomeen ruotsinkielinen sivistyneistö, jonka suomen kielen taito oli usein olematon tai auttava.

Mitä nyt sitten tapahtuu? Rasismin idea on väittää, että suomalaisuus on jotakin aina täällä ollutta ja ainutlaatuista. Tämä on vähän kuin soittaisi kuolinkelloja kulttuurille. Kansallisaatteen suurin uhka on se, että se jäykistyy ja muuttuu suljetuksi kulttuuriksi, jossa kaikkien pitää elää ja ajatella samalla tavoin eikä mikään muuttua saa.

Kansallisaatteen menestyksen salaisuus on se, että se on ollut hyvin joustava. Kansallinen tarina voidaan kertoa monella tavalla. 1800- ja 1900-luvuilla kansallisaate toimi teollistuvissa ja kaupungistuvissa yhteiskunnissa yhdistävänä aatteena, joka muun muassa perusteli laajan koulutuksen ja demokraattisuuden.
1900-luvulla suomalaisuudesta kerrottiin kuitenkin myös usein Lalli-versio: suomalaisuutta on ollut vieraiden torjuminen.

2010-luvulla tämä kansallinen tarina pitää luultavasti päivittää. Lalli jää legendaksi. Tilalle voisi astua vaikka curling-teoria suomalaisuudesta: kertomus siitä, kuinka suomalaiset ovat poikkeuksellisen nopeita ja kyvykkäitä omaksumaan uusia ajatuksia, ja silottavat tietä niille niin, että niistä saadaan kaikki hyöty irti.

Kansallisia ominaisuuksiamme voisivat olla avarakatseisuus, uteliaisuus, suurpiirteisyys ja suvaitsevaisuus. Sellaisiahan suomalaiset ovat olleet kautta aikojen. Kansainväliset ideat on omaksuttu ja omittu nopeasti. Esimerkkejä: kristinusko, demokratia, teollistuminen ja tietoteollistuminen, kapitalismi ja sosialismi, kumi, traktorit, missikisat, pitkän matkan juoksu, tango, farmarihousut, katetut ostoskeskukset ja joulupukki.

Ja onhan meillä myös omaa ideatuotantoa. Ilman mämmiä, AIV:tä ja mäntysuopaa maailma olisi tietenkin kulttuurisesti paljon köyhempi.

Teksti Anu Kantola
Kirjoittaja on viestinnän tutkija.
http://suomenkuvalehti.fi/blogit/eri-mielta/rasismi-soittaa-kuolinkelloja-kulttuurille

Saksalaiset ja alkoholi

Kaikki mitä tapahtuu ei näy päällepäin.

Allaoleva artikkeli on ilmestynyt Focus online -lehdessä 2007. Tuskin kaikki ovat tällä välin juomisen lopettaneet.

.........................................


Jokainen saksalainen juo keskimäärin kymmenen litraa puhdasta alkoholia vuodessa. Saksassa juodaan siis eniten alkoholia Euroopassa.

Nämä luvut ilmoitti DHS, Saksan riippuvuuskeskus, Mannheimista. "Saksa ottaa valitettavan tilaston korkeimman sijan", sanoi Jürgen Rehm, Dresdenin kliinisen psykologian ja psykoterapian laitoksen johtaja. Muita korkean kulutuksen maita ovat Tsekki, Unkari, Irlanti ja Luxemburg. "Nämä maat olivat viime vuosina huipulla vuorovuosina", sanoi Christa Merfert-Diete, DHS:n tiedottaja, kun hän keskusteli FOCUS Online-lehden kanssa.

Saksassa kuolee vuosittain 23.000 ihmistä, iältään 20-64, korkean alkoholikulutuksen seurauksena, sanoi Rehm vuoden 2007 asiantuntijakonferenssissa. Tiedemiehet ovat jo pitkään tienneet, että krooninen juominen lisää suun, nielun, kurkun, ruokatorven ja maksan syövän riskiä. "Uutta on, että näiden tunnettujen riskien lisäksi myös paksusuolen sekä rintarauhasen syövän riski nousee", sanoi Helmut Seitz, DHS:n tieteellisen neuvoston jäsen.


Tappava yhtälö: alkoholi ja tupakka

Riski on huomattava: jo 50 gramman päivittäinen annos alkoholia, joka on noin puoli litraa viiniä, kasvattaa riskiä kaksin tai kolminkertaiseksi. Sillä, joka juo päivittäin yli 80 grammaa alkohlia, on 18-kertainen riski sairastua ruokatorven syöpään. Sillä, joka lisäksi sekä tupakoi että juo alkoholia, on 44-kertainen riski sairastua ruokatorven syöpään. Yli 80 grammaa juovan riski sairastua maksasyöpään kasvaa 4,5 - 7,3 -kertaiseksi.

Erityisesti rintakudos näyttää olevan erityisen herkkä: jo 18 grammaa alkoholia päivässä lisää rintasyövän riskiä huomattavasti. 50 grammaa päivässä lisää riskin 50-kertaiseksi. Alkoholisteilla on lisäksi kaksinkertaisesti kohonnut riski sairastua paksusuolen syöpään sekä 1,4 -kertainen pahanlaatuiseen kasvaimeen suolistossa.

"Alkoholin suositellut ylimmät määrät ovat 20-24 grammaa päivässä miehellä ja 10-12 gramma naisella, eikä niitä pitäisi ylittää, kun tiedämme, miten suuria riskit sairastua syöpään ovat", asiantuntija Helmut Seitz suosittelee.

Euroopanlaajuisen tutkimuksen tulos on, että 7,4 prosenttia terveyden ongelmista ja ennenaikaisiin kuolemista johtuu alkoholista. Alkoholi on siten tupakan ja korkean verenpaineen jälkeen kolmanneksi tärkein syy sairauksiin ja ennenaikaiseen kuolemaan, ja tilastollisesti on myös sellaisten riskitekijöiden kuten ylipainon, veren korkean kolesteriarvojen ja luvattomien huumeiden edellä.

Aikuisten humalatilat

DHS on hyvin huolissaan myös siitä, että aikuisten alkoholin kulutus, siis niiden, jotka juovat enemmän kuin viisi lasillista alkoholia lyhyen ajan sisään, on lisääntynyt suuresti. Näiden nk. humalahakuisten määrä lisääntyi viime vuosina kymmenisen prosenttia eurooppalaisen tutkimuksen mukaan. "Ei saa näyttää etusormella vain nuoria, jotka juovat kerran liikaa. Kyse on aikuisten alkoholin kulutuksesta", sanoi Walter Ferke, DHS:n työntekijä.

DHS vaatii alkoholijuomille mainoskieltoa. Jürgen Rehm luetteli muitakin mahdollisia poliittisia keinoja, kuten veronkorotukset, tai rajoitetut myyntiajat. "Onko se todellakin kansalaisten oikeus saada yöllä kello kaksi ostaa olutta ja viinaa rajattomia määriä?" kysyy yksi asiantuntija konferenssin aikana.
...
http://www.focus.de/gesundheit/ratgeber/krebs/news/alkohol_aid_138938.html



Artikkelin kuva: © J.Bredehorn

...............................................................................

Tosiasioita alkoholista - 12/2001

http://www.drogen-aufklaerung.de/fakten-zu-alkohol

Kantapöydässä

Stammtisch, kantapöytä

... lienee instanssi, jota ei tunneta muualla kuin Saksassa.

Saksassa jokaikisessä kylässä on kapakka, "Wirtschaft" tai yksinkertaisesti "Kneipe", jossa on tavallisesti pyöreä pöytä ja sillä kilistettävä kello, aiemmin tuhkakuppi. Tuhkakupissa teksti "Stammtisch".



Kerran viikossa kylän miesväki kokoontuu sinne juomaan olut- tai viinilasillisensa ja parantamaan maailmaa. Yleensä he kuuluvat johonkin seuraan, vaikkapa metsästysseuraan. Pelataan korttia tai keskustelaan vaan, kaikesta maan ja taivaan väliltä, kylän tapahtumista ja vaikkapa muassa politiikasta. Kantapöydissä päätetään seuraavista kylätapahtumista ja varsinkin siitä, mitä ohjelmaa karnevaaliaikaan esitetään, mikä on sopivaa ja mikä ei. Viimeiset juorulehtien jutut käsitellään tarkasti.

Juuri kantapöydistä lähtee usein liikkeelle isompikin poliittinen liikehdintä.
Kantapöydässä tapaavat niin kunnanjohtaja, apteekkari kuin maanviljelijäkin. Kansapöydässä voi sanoa mielipiteensä vapaasti. Sanotaan, että kantapöydässä istuvat vanhoilliset äärikonservatiivit... En voi vahvistaa tätä käsitystä. Keskusteluista hyvän kuvan saa, kun istuutuu naapuripöytään, tilaa oluensa ja avaa korvansa. Suomalaisena suupalttina pääsin muutaman kerran jutusteluun mukaan. Itse asiassa sain kuulla vain positiivisia asioita, mutta ehkä ulkomaalaisena...?

Kantapöydät ovat päässeet myös isompaan julkisuuteen. Aina 1800-luvulta on ollut mm. kirjallisia piireja, jotka ovat kokoontuneet kapakoissa. Kantapöydät ovat löytäneet tiensä myös kirjallisuuteen ja televisioon.

Totta kai me suomalaisetkin sitten järjestämme sellaisia tilaisuuksia. Kaikissa kaupungeissa, missä olen asunut, kerran kuussa. Karlsruhessa olin mukana perustamassa tuollaista piiriä. Bad Nauheimissa meitä oli kymmenisen ja kerran meidät heitettiin illalla kymmeneltä ulos... ei siinä yökausia istuttu. Meillä Konstanzissa kokoonnuimme joka kuukausi eri paikassa, joten minulle tulivat kaikki kapakat tutuiksi. Etelä-Saksa poikkeaa sikäli edellisistä, että siellä on tavallista kenen hyvänsä käydä juomassa se "Viertele" eli neljännes(litra)nsa ja lähteä sitten kotiin. Minulla ei muuten ole tapana istuskella kapakoissa ollenkaan. Me kokoonnuimme tapaamaan ja juttelemaan ja kantapöydissä ruodittiin paha maailma, poistettiin ongelmat, haukuttiin asuinmaa Saksa ja ihannoitiin entistä kotimaata Suomea. Nyt kun asun Suomessa taas, näen asiat vähän paljon eri tavalla...
Kapakassa ei suinkaan juoda päätä täyteen, vaan juuri sen verran, että kielenkannat aukeavat. On nimittäin suuresti häpeällistä esiintyä julkisesti humalassa. En ole vielä koskaan nähnyt minkään kapakan edessä portsaria enkä jonoa odottamassa sisäänpääsyä, kuten Suomessa kovallakin pakkasella joka kaupungissa tapahtuu.



En koskaan ottanut mistään kantapöytätapahtumastamme yhtäkään kuvaa. Tässä kuvassa "Bienenzuchtverein für Andernach und Umgegend":in eli Andernachin ja ympäristön mehiläiskasvattajien yhdistyksen kantapöytä. Aivan satunnaisesti netistä poimittu kuva. Kuvassa näkyy hyvin myös Saksan kapakoissa hyvin tavallinen tuolimalli. Mitenkähän monta miljoonaa näitä on valmistettukaan...!

Perunakakku

Kyselin viime viikolla ympäri maailmaa kotoisin olevilta maahanmuuttajaoppilailtani, mitä he pitävät suomalaisena ruokana. Ensimmäisenä tuli peruna ja toisena karjalanpiirakka, eikä sitten muuta tullutkaan. Ja samaan hengenvetoon totesivat, että peruna on kotoisin Etelä-Amerikasta ja piirakka Venäjältä. Se siitä suomalaisuudesta... No, löydettiin onneksi sentään kalat ja marjat.

Listasin viime vuonna tänne blogiini perunaruokia, joita opin Saksassa tuntemaan. Tyttäreni ystävä lähetti minulle vielä yhden, oman isoäitinsä Silvia Rodlerin perunakakun reseptin. Kirjoitti myös, että ei tiedä, onko resepti saksalainen, italialainen vaiko etelätirolilainen, Grödenin kylästä. Hänen perheensä kuitenkin on saksalainen, mutta lienee sukulaisia Tirolissakin, eihän Italia kaukana Saksasta ole.

........................

Perunakakku

250g voita
200g sokeria
1 teel. vaniljasokeria
1 ruokal. leivinjauhetta
250 g vehnäjauhoa
100 g mannaryynejä
300 g keitettyjä, hienonnettuja, kylmiä perunoita
(jos mahdollista, yöksi jääkaappiin)
puolen sitruunan mehu ja kuori

Sekoita kaikki aineet. Täytä hyvin voideltuun ja leivitettyyn kuivakakkuvuokaan ja paista 220 asteessa noin puoli tuntia.

Jos haluat tehdä tiikerikakun, sekoita kolmannekseen taikinasta kaakaojauhetta, vähän maitoa ja sokeria.



Tällä kakkumallilla on hauska nimi: Gugelhupf, suomeksi suurinpiirtein huppuhyppy; sana "Gugel" tarkoitti alunperin kaavun huppua, joka oli muotia 1300-luvulla. Gugelhupf kakkumuotona taas on tyypillinen samoilla seuduilla kuin missä pastaruuatkin, eli Etelä-Saksassa, Pohjois-Italiassa, Sveitsissä ja Elsassissa.

Willkommen in Hohenlockstedt, tervetuloa Hohenlockstedtiin

...toivottelee pormestari Bernhard Diedrichsen kunnan kotisivulla.

Hohenlocksted syntyi 6000 hehtaaria laajasta armeijan joukkojen harjoituspaikasta ja sijaitsee metsän ja peltojen keskellä, maalla, Schleswig-Holsteinin osavaltion sydämessä. Asukkaita on nykyisin noin 9000, eli saksalaisittain ei kovin paljon. Matkaa Pohjanmerelle, Itämerelle, Kieliin tai Hampuriin on tunnin verran.

Kun muutin seudulle, en ajatellut historiaa sen kummemmin. Vasta työtä tehdessäni tajusin, miksi nk. Puuseppa-hanke (ei: Puuseppä!) oli juuri Steinburgissa ja mikä suuri merkitys Hohenlockstedtillä suomalaisille ja Suomen historian kululle on ollut, ja mistä syystä oikeastaan olin päätynyt juuri tuolle seudulle. Minä muutin ihanaan vanhaan taloon Steinburgin vihonviimeiseen kulmaan, Horstiin, kylään, joka oli mahdollisimman lähellä Hampuria. Näkyy allaolevassa kartassa ihan alhaalla. Työlleni edellytys nimittäin oli asuminen Steinburgin maakunnassa, muiden yhtä merkillisten vaatimusten lisäksi. Tulipahan tuolloinkin jo EU-raportteja kirjoitettua, eivätkä ne pikkutarkat raportit muuten ole täältä Suomesta käsin yhtään helpompia...

Museota ylläpitää Kulttuuri- ja historiaseura, vapaaehtoisvoimin, huolella ja antaumuksella, ja suosittelen lämpimästi vierailua museossa.

Vesitornin remontti tuli valmiiksi marraskuussa 2007, ja nyt sen lisäksi, että sinne voi mennä sisälle, torniin voi nousta ja nähdä 18 metrin korkeudesta kauniin ympäröivän maiseman.

Museossa on kolme osastoa. Yhdessä on esillä Suomen itsenäisyysliike ja suomalaisten jääkärien koulutus senaikaisessa Lockestedtin leirissä. Suomen jääkäriliikkeellä oli suuri osa Suomen kamppailussa Venäjää vastaan. Vuosittain museossa käy noin 250 suomalaista vierasta.

Kuvat: Carsten Schmidt, Hohenlockstedt

Toinen osasto kertoo Lockstedtin paikallishistoriasta, aikoinaan paikalla toimineesta armeijan joukkojen harjoituspaikasta.

Kolmannessa osastossa on nähtävissä vaihtelevia näyttelyitä. Itse näin siellä suomalaisen Lotta Svärd -näyttelyn alkuvuodesta 2008.

Hieman myöhemmin sain kuunnella mueson tiloissa nyt edesmenneen tri Herbert Strehmelin esitelmän hänen alasaksan kielelle kääntämästään Kalevalasta.
http://www.finnland.de/public/?contentid=119583&contentlan=1&culture=fi-FI

Kanuuna 76 K 02 R / PutilovNr. 6263/937
Suomi sai näitä tykkejä 180 kapaletta sotasaaliina vapaussodassa. Tämä kanuuna vuodelta 1916 oli käytössä Suomen vapaussodassa sekä vuosien 1939-1944 sodissa. Sillä ammuttiin viimeksi sotaharjoituksissa 01.10.1987.

http://www.museum-hohenlockstedt.de/17.html

Joka kesä Hohenlockstedtissä rannalla pidetään juhannustapahtuma myyntikojuineen, ruokineen ja tansseineen. Allaolevassa kuvassa Norddeutsche Rundschaussa 25.6.2007 julkaistu artikkeli, jossa poseeraan silmäätekevien kanssa esittelypöytäni takana.  Kaikenlaiset messut ovat Saksassa tärkeitä tapahtumia. Ja joka joulu pidetään isot joulumarkkinat, jotka tuovat väkeä laajalta alueelta ympäristöstä ostamaan suomalaisia tuotteita.