torstai 2. tammikuuta 2020

Chansons


Ranskan kieli tuo mieleeni aina, aina paljon muistoja, ja rakastan musiikkia. Olen sekä frankofiili että frankofoni, kuten saksalainen sanoisi. Siis sekä Ranskasta tykkäävä että ranskaa puhuva. 😊  Alla muutama – meilläkin tunnettu – ranskankielinen laulu, joista minä rakastan. Frankofiili ja frankofoni oli myös ex-mieheni, Ranskan naapurissa Saarlandissa kasvanut, ensimmäisenä vieraana kielenään ranskaa lukenut ja minun kanssani ensimmäiset kolme vuotta ranskaa puhunut, ja kummitätinsä antamien tietojen mukaan myös itse hugenottien jälkeläinen. Niinpä kiertelimme Ranskassa aina kun se oli mahdollista. Vuosina 1999-2006 kävin Ranskan puolella työasioissa viikottain.

**********


 

Joe Dassin – Les Champs-Elysées

**********

Michel Sardou -  J'habite en France


**********

  
Charles Aznavour - La bohème

- Montmartren kukkulalla vietetyn kepeän nuoruuden kuvaus.

**********

Lukion ranskan opettajani ilmeisesti rakasti chansoneita hänkin. Huipputyyppi. Minut hän opetti rakastamaan Georges Branssensiä, esimerkiksi hänen hullua lauluaan ”Une jolie fleur”. Brassensin useimmat laulut ovat pikkutuhmia, hyi sentään. 




Kesällä 1970 juhlittiin Nicole, Gérard ja minä Ranskan kansallispäivää (14.7.) Ranskan Rivieralla, Toulonin torilla. Oi aikoja! Joe Dassin lauloi tuolloin edellisen kesän suuren hittinsä ”Le petit pain au chocolat”

.  

 

 

Olisikohan suomeksi suklaatäytteinen croissant?


 

 Karaoke: https://www.youtube.com/watch?v=IB7cEkHusPQ


 

 

 Ja lopuksi iki-ihana muistorikas ”Kuolleet lehdet”.

 Alkuperäinen käsikirjoitus.

Les Feuilles Mortes

Oh ! je voudrais tant que tu te souviennes
Des jours heureux où nous étions amis.
En ce temps-là la vie était plus belle,
Et le soleil plus brûlant qu'aujourd'hui.
Les feuilles mortes se ramassent à la pelle.
Tu vois, je n'ai pas oublié...
Les feuilles mortes se ramassent à la pelle,
Les souvenirs et les regrets aussi
Et le vent du nord les emporte
Dans la nuit froide de l'oubli.
Tu vois, je n'ai pas oublié
La chanson que tu me chantais.

C'est une chanson qui nous ressemble.
Toi, tu m'aimais et je t'aimais
Et nous vivions tous deux ensemble,
Toi qui m'aimais, moi qui t'aimais.
Mais la vie sépare ceux qui s'aiment.

Tout doucement, sans faire de bruit
Et la mer efface sur le sable
Les pas des amants désunis.
Mais la vie sépare ceux qui s'aiment.
Tout doucement, sans faire de bruit
Et la mer efface sur le sable
Les pas des amants désunis.
Et la mer efface sur le sable
Les pas des amants désunis.

C'est une chanson qui nous ressemble
Toi, tu m'aimais et je t'aimais
Et nous vivions tous deux ensemble,
Toi qui m'aimais, moi qui t'aimais.
Mais la vie sépare ceux qui s'aiment,
Tout doucement, sans faire de bruit
Et la mer efface sur le sable
Les pas des amants désunis.

LähdeLyricFind

Melodia: Jacques Prevert / Joseph Kosma

Teksti: Bernard Lavilliers

Laulu: Yves Montand

Karaoke, jossa sekä englannin- että ranskankielinen tekstitys



maanantai 30. joulukuuta 2019

Pariisissa, lomalla kuljetusalan lakon aikaan


Vietimme joulun Pariisissa ja paljon ehdimme, lakosta huolimatta. Suomen televisio näyttää kuvia mielenosoituksista Pariisissa. Eläkeuudistusta vastustava kuljetusala on ollut lakossa jo kolme viikkoa. Moni on kysynyt, näimmekö keltaliivejä. Emme nähneet. Pienen mielenosoituksen luulimme nähneemme, mutta ennen kuin ehdin kameran esiin ottaa, se oli ohi. Oli siis mahdollisesti vain joku mainostempaus.

Lakko ei tavallista kansalaista juuri mitenkään koskettanut muuten kuin että kaikki kulkuneuvot olivat liikenteessä ja liikennekaaos tavaton, joka jo muutenkin on tavaton, ja jos joku bussi tai metro joskus kulki, se oli niin täynnä, että se joko ajoi kokonaan ohi, tai sitten otti kyytiin, mutta mistään ei ollut löytyä jaloille seisomapaikkaa, saati sitten tankoa mistä pitää kiinni, joten pakko oli turvautua naapurin olkapäähän…




Vaikea valokuvata, koska on itse kaiken tungoksen keskellä...


Mutta asia, joka sai meidät joskus vallan kyyneliin, oli kanssamatkustajien ystävällisyys ja kohteliaisuus. Mieheni ei jaksa kävellä pitkiä matkoja ja kävelee kepin kanssa. Menimmepä minne hyvänsä, aina oli auttajia ja istumapaikka hänelle järjestettiin aina ja kaikkialla, mikäli se suinkin oli mahdollista. Ero on niin valtava Suomeen verrattuna, että ei voi tulla muuhun tulokseen kuin että me suomalaiset olemme metsäläisiä, ja vielä ylpeitä moukkamaisuudestamme!



Puistoja Pariisissa on paljon, mutta koleassa tuulessa joulukuussa vaeltelu puistossa ei ole erityisen mukavaa. Ihmisiä oli kuitenkin matkalla suurin joukoin jalan, tosin ehkä sekin johtuen kuljetusalan lakosta. 


Kaikki kulkuneuvot liikenteessä samanaikaisesti. Taksillakaan ei oikein päässyt eteenpäin. Tähän kohtaan Uberin takseille ja ulkomaalaisille kuljettajille iso kiitos! Liikenne lähtee täysin toisenlaisista lähtökohdista kuin Suomessa, tai edes Saksassa: jokainen katsoo eteensä. Liikenne on lähinnä pujottelua. Kukaan ei isommin hermostu toisten tekemisistä. Skootterit, pienet mopot, polkupyörät ja potkulaudat sutkauttelevat sujuvasti muun liikenteen läpi.

Nuorena olin töissä Pariisissa. Monta kertaa myöhemminkin olen siellä käynyt. Paikka tuttu, ja ranskaakin puhun sujuvasti. Kaikki museot olen läpi kulkenut. ”Läpi” on oikea sana, koska nähtävää on niin runsaasti. Louvressa vietin aikoinaan perjantai-iltapäivän, perjantaina kun on vapaa pääsy eikä minulla ollut rahaa yhtään ylimääräistä. Mutta onhan Louvressa paljon nähtävääkin, ei siinä yhtenä päivänä oikein muuta ehtisikään kuin Mona Lisan katsastaa. Mona Lisa oli minulle aikoinaan iso pettymys: pieni kuva kaukana ylhäällä seinällä, jo tuolloisen väen määrän takia tarkasti vartioutu, aidan takana. 



Pariisissa on Louvren lisäksi monta muutakin huippumuseota. Kaksi muutakin pitää nähdä: Musee d’Orsay, 1800-luvun taidetta etupäässä:



ja Centre Pompidou, avantgardistinen nykytaiteen museo, jossa liikutaan kerroksissa putkia pitkin. 

 
Tällä kertaa emme käyneet ainoassakaan museossa, koska se vaatisi paljon kävelyä, ja se ei nyt ollut mahdollista. Tosin museoina ovat nyt myös monet muut paikat, kuten Napoleonin hauta ja pyhä kappeli. Niistä myöhemmin. 
 
Kirpputorit ovat luku sinänsä. Koko idea on syntynyt Ranskassa, lumppukeräilijöiden aloitteesta, ja kirpputori on nimenomaan tori, ei rakennus. Kirpputori on saanut nimensä vanhoissa vaatteissa usein olleista kirpuista. Nimitystä kirpputori (ranskaksi marché aux puces) on ensimmäiseksi käytetty Pariisin pohjoispuolelle, Saint Oueniin 1800-luvun lopussa perustetusta, edelleenkin toiminnassa olevasta kirpputorialueesta. Saint Ouenin kirpputorille oli lakon takia aika mahdotonta päästä, joten päädyimme toiselle vastaavalle torille, Vanvesin kirpputorille. Sieltä ostettiin pari taulua…