Kansainvälisiä harjoittelijoita Suomessa kesällä 1971

Taannoinen Lontoon matka palautti mieleen vanhoja asioita. Olin palannut Pariisista ja talvella 1971 saanut tilapäisen työpaikan vetojetjuja valmistavalta Kiitoketjulta Keravalta vientipäällikön avustaja. Yliopistoon halusin pyrkiä ja sitä varten tarvitsin pari vapaapäivää pääsykokeita varten. Ne sainkin, pääsin yliopistoon. Pääsykoepäivänä tapasin koulukaverini Helsingissä ja valittelin, että vaikka osasin ranskaa, en tuntenut ketään, jonka kanssa sitä puhua. Samana päivänä tapasin junassa, tai oikeammin Keravan asemalla tulevan aviomieheni, jonka kanssa puhuin seuraavat vuodet ranskaa, hän kun on kotoisin Saarlandista ja siellä ensimmäinen opeteltava vieras kieli on ranska.

Mutta nyt menen asioiden edelle. Hän oli harjoittelijana rakennustyömaalla Suomessa IAESTE-järjestön kautta. Järjestö on kansainvälinen tekniikan alan opiskelijajärjestö, joka myös välittää kansainvälisiä harjoittelupaikkoja. Järjestöllä sekä sen kaupallisten alojen sisarjärjestöllä oli paljon yhteistä vapaa-ajan toimintaa, mutta siihen osallistui harva suomalainen, joten minua pyydettiin mukaan. Tutustuin sitä kautta monenmaalaisiin ulkomaalaisiin jo Helsingissä kesällä 1971.

 Suomenlinnan kallioilla kesällä 1971.
Hansjörg Sveitsistä, minä ja Gerhard Saksasta, taustalla Guido Hollannista.
Gerhard painotti olevansa ETELÄ-Saksasta - vasta myöhemmin ymmärsin, mitä hän sillä tarkoitti.

  Keravan vesitornin katolla. Oikealla tuleva siippani,
minihameeseen pukeutunut nainen vasemmalla kollegani Kiitoketjusta, muut kaksi ovat serkkuni ja miehensä.

Tänään tiedän, että suomalaisia on vaikea saada mukaan kansainväliseen toimintaan. Asia on näin yhä tänään, sen tiedän työstäni maahanmuuttajakoordinaattorina. Suomalaisten ihanne on antaa toisen olla rauhassa. Näin ulkomaalaiset eivät tietenkään saa kosketusta kantaväestöön, kielitaito ei parane ja he saavat sellaisen mielikuvan, että suomalaiset ovat etäisiä ja vähäpuheisia.

Minä en ollut etäinen, olinhan samana vuonna palannut Pariisista. Puhuin käsilläni kuten kunnon ranskalainen ja karjalaisena olen muutenkin eläväinen ja puhelias. Suomalaiset valittivat, että älä heilu noin kovasti. Myös työpaikkani oli kansainvälinen, esimieheni itävaltalainen, joka puhui minulle saksaa ja töikseni kirjoittelin saksankielisiä kirjeitä, olihan Kiitoketju saksalaisen Opti-Werkin tytäryhtiö. Tuolloin en vielä tiennyt, että myöhemmin muuttaisin työn perässä Saksaan. Sitä en ole koskaan katunut. Sen sijaan kadun kyllä sitä, että en pätevöitynyt omalle alalleni silloin kun se oli vielä mahdollista. Saksassa en tarvinnut papereita enkä tiennyt ikinä Suomeen palaavani. Suomi oli muuttunut maaksi, jossa ilman paperia et ole mitään, osaamisesta viis. Paitsi poliittisissa virkanimityksissä, josta syystä pidän Suomea epädemokraattisena ja varsin korruptoituneena maana. Minulla on vertailukohteita, väitän tuntevani maailmaa enemmän kuin monikaan kalajokinen.

Kesästä 1971 tuli hyvin kansainvälinen. Yleensä oli mukavaa. Minä olin pyöreä pullukainen, mutta se ei tahtia haitannut.