Talven riemuja: lumilautailua

Lumilautailu on hauskaa! Minäkin, joka olen täysin epäurheilullinen, jollen sanoisi rehellisesti: täystönkkö, olin toivonut, että voisin sitä kokeilla. Ilman että kaikki tutut katselevat vieressä ja nauravat…

Kymmenisen vuotta sitten lupasin pojilleni joululahjaksi lumilautailukurssin, eikä minulla ollut hajuakaan, miten toteuttaa lupaus. Asuimme tuolloin Allensbachissa, Sveitsin rajalla Saksassa. Vaan kun ”tilasin” pojille sen kurssin ehkä vain viikkoa joulun alla, kävi niin että sattumien summana sihteerini kysyi lähtisimmekö hänen ryhmänsä kanssa Sveitsiin… hänellä olisi ylimääräinen huone ja yhteinen ruokailu, ja näitä johtuen lomasta tulisi hyvin edullinen. Eihän talviloman aikana ole helppoa löytää majoitusta mistään, saati sitten edullisesti. Niinpä toisena joulupäivänä ajeltiin Savogniniin Sveitsiin, ja perillä saimme iloksemme todeta, että olimme ”joutuneet” Sveitsin lumilautailukeskukseen. Pohjoisemmassa on Chur, ja Davos jää siitä itään, ja siellä olimme usein käyneet hiihtämässä.

Vuokrattiin välineet ja maksettiin kurssit. Kummallakaan pojallani ei ollut minkäänlaista vaikeutta selvitä mistään mäistä, ja heillä oli hauskaa.

Sen sijaan minulla oli. Yksi millimetri liikaa kallistusta ja hups klonk plumps, makasin taas maassa. Myöhemmin nuorempi poikani kommentoi: ”Äiti, sinähän kaadut suoraan selällesi kuin tukki.” Toinen poika kommentoi: ”Onhan selvää, että minusta tämä ei ole vaikeaa: olen pienestä asti skeittailluit ja laskenut alppimäkiä. Siinä tasapaino harjaantuu.” 

Valmentajalta kysyin, mahdanko tätä ikinä oppia. Vastasi, että kaikki oppivat - jotkut tarvitsevat oppiakseen vain vähän kauemmin...

Aika hyvä myös elämänohjeena…

On ilo nähdä, miten hyvin suomalainen nuoriso pärjää maailmalla juuri lumilautailussa!

Vaikeita nimiä

Niin kutsutun jääkaappiteorian mukaan suomi oli satoja vuosia sellainen kieli, joka säilytti ikivanhoja sanoja ja sanamuotoja lähes muuttumattomina ja joka muodosti oman kielen avulla uusia sanoja mieluimmin kuin käytti kansainvälisiä vierasperäisiä sanoja (esim. yliopisto - university). Sen jälkeen kun Suomi liittyi EU:hun, voidaan kuitenkin havaita kielellinen kansainvälistyminen, eikä se jätä myöskään nimiä rauhaan.

Niinpä nimet kuten ACUTA, CAREA ja COXA, jotka enemmän vain vähemmän perustuvat latinan kieleen, ovat lääketieteellisten laitosten nimiä, HYRIA on Hyvinkää-Riihimäen oppisopimuskeskuksen nimi ja FIMEA on lääkealan turva- ja kehityskeskus. Entinen Posti on nyt ”itella” (jotta myös ulkomaalaiset osaisivat sanoa sanan oikein), ja sairaalan verenkiertohäiriöiden osasto on nimeltään ”Stroke Unit”.

Yksi suomalainen on nyt valittanut eduskunnan oikeusasiamiehelle ei-ymmärrettävistä valtion laitosten nimistä. Hän sai postia lähettäjältä, jonka nimi on TraFi ja hän oli jo heittää kirjeen lukematta roskiin, kun hän sitten kuitenkin päätti avata kirjeen ja löysi kirjekuoresta autoverotiedotteen. Kirje oli entiseltä liikennelaitokselta, joka oli muuttanut nimensä.

Mitä nimeen ”Stroke Unit” tulee, totesi oikeusasiamies aiemmin, että pelkästään englanninkielinen nimi rikkoo kansalaisoikeuksia vastaan. Ja kielitoimistossa nimistä huolehtiva Sirkka Paikkala kirjoitti Kielikello-lehdessä: ”Viraston nimi vain englannin kielellä on kansalaisoikeuksien, kielilakien ja virastolakien vastainen.” Oikeusasiamies on tällä välin lähettänyt selvityspyynnön TraFi-nimestä asianomaiselle virastolle.

.................

Kirjoittaja on kääntäjä Dr. Angela Plöger, ja teksti ilmestyi saksaksi Saksalais-suomalaisen seuran lehdessä numero 147 (joulukuu 2010).

Me nimitämme Destiaa kylmästi Dementiaksi ja itella on selvästi ”ite” eli ”tee se itse”, kun kerran viime vuonna meni useita lähetyksiä ties minne, perille eivät ainakaan ole tulleet.

Muita suomalaisia kummallisuuksia:
Äitini sai vuoden alusta eläkkeenkorotuksen, mahtavat yksi euroa, josta hän maksaa veroa 14%. Olen sitä mieltä, että Kela on valinnut väärän ohjelmointitoimiston…

"Sekä - että" vai "joko - tai"?

Menestyvät ihmiset ajattelevat kategorioissa ”sekä - että".

Tavallisesti ihmiset ajattelevat kategoriassa"joko - tai".

Menestyneet ihmiset elävät paremmin, vähemmän menestyneillä on puutetta monesta asiasta. Molemmat toki elävät samassa maailmassa, mutta heillä on erilaiset näkemykset elämästä. Tavallisesti ihmiset uskovat että ”mikään ei riitä kaikille”, ”mitään ei ole tarpeeksi”, ”et voi saada kaikkea”. Voi olla mahdotonta saada kaikki mitä tässä maailmassa on, mutta voit aivan varmasti saada kaiken, mitä todella haluat.

Haluatko menestyä urallasi, vai haluatko tulla hyvin toimeen läheistesi kanssa?
Vastaat tietenkin, että ”sekä – että”.

Haluatko keskittyä liiketoimintaasi, vai haluatko iloa elämääsi?
Vastaat tietenkin, että ”sekä – että”.

Haluatko rikastua, vai haluatko elämääsi mielekästä sisältöä?
Olen melko varma, että ”sekä – että”.

Haluatko olla onnellinen, vai sellaisen työn, joka on sinulle mieluinen?
Tietenkin ”sekä – että”.

Ne, joilla ei ole onnistumisen kokemusta, valitsevat vain yhden kahdesta mahdollisuudesta. Menestyneet valitsevat …
molemmat!


Menestystä ja onnistumista

Heinz-Jürgen Scheld
Keet Foundation
lähde: uutiskirje 28.1.2011 - http://www.keetseminare.com/

Ensemble six ja Fliegende Bauten

M.A.Numminen lauleskeli Helka-neidin kylvystä. Olen kuunnellut Nummista livenä ja tiedän, että hän osaa myös laulaa. Helka-neidin laulu ja sitä seuranneet jatkot syntyivät jo 20-luvulla, Saksassa.

Olin Saksassa Kulttuuriklubin jäsen. Klubi arpoi säännöllisesti pääsylippuja, ja voitinpa kerran jokunen aika sitten liput – à € 70 – Hampurin Fliegende Bauten-teatteriin. Oikeammin kyse on näyttämöstä saleineen ja kahviloineen. Saksassa on aika yleistä, että teatterissa tai esityssalissa on pöytiä ja tarjoilu tai itsepalvelu ja juomia nauttiessa katsellaan esitystä. Fliegende Bauten (suomeksi: Lentävät rakennukset) taas on jo nähtävyys sinänsä, aivan Hampurin keskustassa. Se on nelimastoinen teltta Reeperbahnin läheisyydessä, ja sinne mahtuu 600 katsojaa.





Lipuilla pääsi Ensemble six-laulusekstetin esitykseen. Ryhmä laulaa ja näytteleekin vanhoja klassikkoja Comedian Harmonists-lauluyhtyeen seuraajana, kuten juuri tuon Helka-neidin eli saksaksi ”Ich hab’ das Fräulein Helene baden seh’n, das war schön” tai vihreän kaktuksen, tai…



”Ich wollt’ ich wär’ ein Huhn…” :-) http://www.youtube.com/watch?v=dVlC_BK_Guc

(Olisinpa kana, ei olisi paljon töitä, munisin joka päivä yhden munan ja joskus kaksi…)

Esitys oli erinomaisen tasokas, hauska ja vaikuttava. Suosittelen lämpimästi!

Suomalaisesta pankista maalaisille lainaa

Jatkuvasti ulkomaalaiset liiketuttavani naureskelevat suomalaisten pankkien toiminnalle ja mikäli se heistä riippuu, hoitavat asiansa ei-suomalaisten pankkien kautta. Minun tehtäväni ei ole moittia ketään, vaan auttaa, mutta auttaminen on tehty Suomessa kovin hankalaksi. Kysyä pitää, onkohan puurot ja vellit menneet jotenkin sekaisin? Kenen talutusnuorassa täällä kotimaassa toimitaan?

Miksi muuten ulkolaisen vastakohta ei ole kotilainen?

Tapahtuipa tämän päivän Suomessa seuraavanlaista. Tämä ei ole satua eikä edes minkään laman ajalta, tämä on totta ja tapahtui viime kuussa. Tarkennan: viimeisen kuukauden aikana.

Tuleepa suomalaisen pankin puheille ulkomaalainen, joka haluaa perustaa ravintolan Suomeen ja tarvitsee sitä varten € 100.000 lainaa. Menee suomalaiseen liikepankkiin pyytämään sitä lainaa.

Pankissa sanotaan, että koska kyseessä on uusi asiakassuhde, niin pankkiin pitää laittaa ensin € 100.000:n suuruinen talletus. Sitten pankki voi antaa lainaa € 50.000. Silloinhan ei ravintoloitsijalta enää puutukaan kuin € 50.000.

Siteraan tähän kuu-ukon juttelua pojalleen. Katselivat maata ja isä kertoi: "Katsopa, tuolla näkyy maa. Siellä tietenkin asuu maalaisia. Maa koostuu kolmesta osasta: Loimaasta, Saimaasta ja Thaimaasta."

Lumitöitä

Kyyneleet tuli taas kerran minulle höppänälle silmiin, kun sain taas kerran todeta, miten „tilaus“ toteutui heti. Lunta tuli sunnuntaina päivän mittaan reilunlaisesti, raskasta nuoskalunta, ja pihaltahan ei tunnetusti mikään auto liiku minnekään, ennen kuin lumet on luotu. Lumen lapioiminen ei minusta ole kuitenkaan mitenkään epämiellyttävää – hyötyliikuntaa, sanoisin, joten ryhdyin työhön. :-)

Mutta samalla ”tilasin” ettei koko työtä tarvitsi tehdä ihan yksin. Päätietä pitkin lähestyy vauhdilla kaupungin aura-auto, ajaa vauhdilla ohi mutta näkee mitä teen, pysähtyy, peruuttaa ja puhdistaa pihamme lumesta.

Tuokiokuvia Karlsruhesta

Karlsruhe on kaupunki, josta en ollut koskaan kuullutkaan, ennen kuin sinne muutin. Ensin Karlsruhen vakuutuksen kesäapulaiseksi, mikä olikin hyvä juttu: ansaitsin mukavasti, vain minun työni oli tylsää. Mutta jokaiselle jotakin. Myöhemmin, Suomessa opiskelun jälkeen muutin kymmenisen kilometriä pohjoisemmaksi, Leopoldshafeniin, jossa sijaitsee Saksan valtion tieteellinen tutkimuskeskus.

Karlsruhe on Badenin pääkaupunki. Nykyisin osavaltio tietenkin on Baden-Württemberg, muodostunut kolmesta entisestä ruhtinaskunnasta Baden, Württemberg-Baden ja Württemberg-Hohenzollern. Ja totta kai Stuttgart on osavaltion pääkaupunki, ahkerien ihmisten menestynyt ja menestyvä kaupunki.

Karlsruhe on kuitenkin varsin elinvoimainen ja viehättävä paikka. Siellä on asukkaita noin 300.000. Se sijaitsee juuri piirun verran Schwarzwaldin rajoilla pohjoisessa ja Ranska eli Alsace/Elsass ei ole kaukana. Karlsruhessa on Saksan perustuslakituomioistuin sekä rahapaja. Sijainti Reinin rannalla tekee kaupungista satamakaupungin.



Kaupunki on kuten Hamina viuhkanmuotoinen. Keskellä Karlsruhen linna, jonka rakennutti Badenin herttua barokkiaikana, vuonna 1715. Eteläänpäin avautuu iso vilkas kaupunki, pohjoiseenpäin puistoalueita. Linnan takana on viehättävä linnanpuisto, jossa olen viettänyt monet tuokiot menneinä aikoina. Linnan vieressä on Saksan peruslakituomioistuin sekä Saksan osavaltioiden ylin tuomioistuin, niiden vieressä Orangerie, kasvitieteellinen puutarha piharavintoloineen sekä taidegalleria.



Puna-armeijan (1967–1977) Baader-Meinhofin aikoihin lähdimme ravintolasta kerran kesäisenä yönä 1972 puiston halki asuntoon mitään aavistamatta ja yhtäkkiä minut nappasi kiinni poliisipartio. En tiennyt mistään mitään, tutkittiin ja kuulusteltiin heti, ja toki pääsin lähtemään, mutta säikähdin kyllä pahan kerran. Tutkinta sinänsä oli aiheellista, ei tosin minun, mutta seudullahan murhattiin sen jälkeen kylmäverisesti tuomioistuimen tuomari Buback seurueineen, ja moni muu valtion johtohenkilö. En paneudu tässä tähän historian mustaan aikakauteen.



Tuolloin ja myöhemminkin kävin usein teknisen korkeakoululla, joka on maan vanhin, vuodelta 1878. Siellä vaikutti aikanaan Heinrich Hertz. Tavasin vain korkeakoulun seinään kiinnitettyä taulua, minä joka en ymmärrä sähkötekniikasta mitään. Karlsruhen yliopistolla oli maan ensimmäinen IT-laitos, perustettu vuonna 1972. Siellä sain kädestä pitäen ja alusta alkaen nähdä, miten tietokoneala on kehittynyt.

Millä kaupunki elää? Sähkön tuotannolla, öljyjalostamoilla, Siemensillä, tietotekniikalla, lääketeollisuudella, tukkurien keskusvarastoilla, satamalla. Daimlerin kuorma-autotehdas ja keskusvarasto ovat lähistöllä; sielläkin on 20.000 henkilöä töissä. Varastoalue yksin on kuin iso kaupunki…



Kaupungissa on rahapaja ja siitä kertoessa tekee mieli sanoa, että siellä on myös entinen rautatietyöläisten pankki, joka tuolloin oli avoinna vain rautatietyöläisille ja heidän perheilleen, eli meillä oli siellä tili. Se oli sikäli tärkeää, koska tili oli valtakunnan ainoa maksuton. Nykyisinkin maksuton tili, ja pankki kaikille avoin: Sparda-Bank. Tosin on nyt sitten kilpailijoitakin… :-)

Ensimmäinen työpaikkani sijaitsi eläintarhan laidassa. Eläintarha taas sijaitsee aseman ja kaupunginvälissä. Se on paitsi eläintarha, myös iso puisto. Joka päivä vietin lounasaikani siellä ja aika usein muutenkin.

Puiston toisella laidalla on teatterirakennus. Uuden teatterin ollessa vielä rakenteilla se paloi, ja minä menin seuraamaan palomiesten työtä työpaikkani kerrostalon ylimmästä kerroksesta. Uusi teatteri- ja oopperarakennus valmistui kuten pitikin aikakaan; oopperassa oli ja on töissä edelleenkin monta suomalalaista oopperalaulajaa. He taas vetivät musiikin suomalaisissa jumalanpalveluksissamme. Ja teatterissa ja oopperassa kävimme säännöllisesti.
Kaspar Hauserin kertoo tarina olleen Badenin prinssin Maxin ei-toivottu poika. Totuutta ei tiedä kukaan. Tarina on kuitenkin vaikuttava: lapsi jota pidetään vain pimennossa ilman ihmiskontaktia, ei opi koskaan mitään, eikä myöskään puhumaan.
Nykyinen Badenin herttua ei asu Karlsruhessa, vaan Salemissa Bodenjärvellä.

Mieheni opiskelijatovereista yhdessä oli jo pikkupoikana haaveenaan oppia kuljettamaan raitiovaunua. Hänestä tuli aikanaan Karlsruhen raitiovaunuliikenteen tekninen johtaja. Entiset opiskelijatoverit tapasivat joka vuosi ja kerran tämä tapaaminen tehtiin Karlsruhen raitiovaunuliikenteen merkeissä. Mieleeni jäi, miten tulloin12-vuotias poikani sai ajaa kaupungissa raitiovaunua ihan yksin, ja miten tämä johtaja kertoi, että on aina halvempaa ottaa pienenkin asian takia vaunu liikenteestä ja korjata istuin tai poistaa töhriminen, koska ilkivalta auottaa vain lisää ilkivaltaa. Hyvä ohje mille hyvänsä yritykselle! Nykyisin tämä mies toimii Bremenissä.

Karlsruhesta on lyhyt matka Schwarzwaldin mainioille hiihto- ja patikkareiteille, joita käytimmekin sitten usein hyödyksemme. Retkeilimme usein. Talvella on lunta riittämiin ja varsinkin syksyn ruska on fantastisen kaunis.

Koska Karlsruhe sijaitsee Reinin laaksossa, sää on kesällä painostavan kuuma ja talvella sateinen ja viileä, mutta harvoin kylmä. Suomesta tultuani sanoinkin, että Karlsruhessa on kaksi vuodenaikaa: kesä ja sadekausi – mutta siitä eivät paikalliset oikein tykänneet ;-)
Ensimmäiset saunakokemukset Saksassa ovat Tulla-Badin uimahallista ja aika masentavia. Uimassa käytiin usein, paitsi halleissa, myös Reinin rannan maauimalassa.

Katujen nimet huvittavat minua yhä. Gartenstraßella (puutarhakatu) ei ole yhtään kasvia. Kußmaulstraßella ei suudella, kyseessä on paikallinen sukunimi Suukkosuu.

Turmbergillä on Saksan vanhin yhä käytössä oleva vuoristojuna. Mäki ei ole järin korkea, vain 265 metriä – mutta näköalat ovat komeat. Siellä ravintolassa vietimme tyttären kastejuhlaa…



Oi aikoja.

............

kaikki kuvat: Wikipedia

Vierailu keskitysleirillä / Kirja ja elokuva "Die Welle" ("Aalto")

Kuva: Weimar GmbH / Maik Schuck

Weimarin lähellä on myös Buchenwaldin keskitysleiri, joka on avoinna yleisölle. Rakennuksista on jäljellä vain kaksi, toisessa museo. Toisessa joitakin sellejä sekä krematorio. Myös kivilouhokseen voi tutustua. Tällä keskitysleirillä oli kaiken kaikkiaan vuosina 1937-45 neljännesmiljonaa vankia ja heistä yli 50.000 kuoli siellä. 

Vielä viiden vuoden ajan toisen maailmansodan päättymisen jälkeen Neuvostoliitto käytti leiriä omana vankileirinään ja sinä aikana Buchenwaldissa kuoli vielä noin 7000 vankia.

Monet keskitysleirit sijaitsevat kauniilla paikoilla, korkeilla mäillä, joista vangit voivat nähdä seudun kauneuden ja jotka näkymät aivan varmasti ovat lisänneet paikan kauheutta.



Buchenwald eli pyökkimetsä oli ennen toista maailmansotaa Goethen suosima lähiseudun metsikkö. Weimarista eilen kirjoittaessani mainitsin Buchenwaldin kyllä, mutta keskitysleiri ei jotenkin sopinut samaan tekstiin. Itse olen käynyt paitsi Buchenwaldissa, myös muutaman muun paikkakunnan keskitysleirillä, Ranskassa ja Puolassa. Jokainen vierailu keskitysleirillä koskettaa ja tekee hiljaiseksi.

Buchenwaldin portissa lukee ”Jedem das Seine” : jokaiselle omansa, jokaiselle se mitä hänelle kuuluu.




………………………………………

Amerikkalainen Todd Strasser (salanimellä Morton Rhue) kirjoitti vuonna 1981 kirjan nimellä ”Wave”, ja samana vuonna aineistosta tehtiin USA:ssa elokuva ja Saksassa uudestaan vuonna 2008. Kirja sekä elokuvat perustuvat yhdysvaltalaisessa koulussa vuonna 1967 tehtyyn kokeiluun. Eipä olekaan niin varmaa se että vain saksalaiset ovat sikoja ja se mitä me pidämme niin varmana että ”tätä ei ikinä enää tule tapahtumaan”.

Allaoleva teksti sivulta http://elokuvauutiset.fi/site/dvd-arvostelut/ulkomaiset/1617-die-welle-2008.


09.07.2010 12:26
Die Welle (2008) DIE WELLE
Saksa 2008

Ohjaus: Dennis Gansel
Käsikirjoitus: Dennis Gansel, Peter Thorwarth
Tuotanto: Christian Becker
Pääosissa: Jürgen Vogel, Frederick Lau, Max Riemelt

1 tunti 37 minuuttia
Rainer Wenger (Jürgen Vogel) on pettynyt, kun hänen sijaan eräs toinen opettaja pääsee luennoimaan oppilaille anarkiasta. Rainerin kohdalle lankeaa autokratiasta, itsevallasta, luennoiminen, josta hän ei aio kuitenkaan kollegansa tavoin paasata tappavalla tylsyydellä vaan intensiivisesti ja ainutlaatuisella tavalla, joka vetää viikon kestävän kurssin aikana lähes kaikki luokan oppilaat mukaansa.

Kun ollaan Saksassa ja puhutaan autokratiasta, on mahdotonta välttää puhumista Hitlerin johtamasta kansallissosialistisesta Saksasta. Luokan oppilaat ovat kuitenkin sitä mieltä, että tänä päivänä ihmiset ja varsinkin nuoret ovat liian valistuneita lähteäkseen sokeana mukaan mihinkään poliittiseen liikkeeseen, jonka tarkoituksena on luoda diktatuuria vastaava tila, jota vastustavat kokisivat ehkä jopa samanlaisen kohtalon kuin aikoinaan natsi-Saksassa.

Wenger voisi tietysti yrittää puhua oppilaille järkeä, mutta sen sijaan hän päättää näyttää käytännössä, miten helposti ihmisiä voidaan manipuloida. Tietenkään oppilaat eivät tätä tiedä, vielä vähemmän ymmärtävät itse olevansa manipuloitavina, kun kurssin oppilaat suorastaan rakastuvat opettajansa näkemyksiin ja alkavat nimittämään ryhmäänsä Aalloksi, luovat sille logon, alkavat pukeutua samanlaisiin vaatteisiin ja jopa keksivät itselleen käsitervehdyksenkin. Kaikilla on kivempaa, kun ollaan yhdessä ja ajetaan samaa asiaa, vaikka itse asiassa he eivät mitään asiaa ajakaan – he vain haluavat tuntea itsensä muita paremmiksi.
Aluksi tuntuu siltä, että Vogelin näyttelemä Wenger saa oppilaansa aivan liian helposti kokeiluun mukaan ja ihmetystä herättää sekin, etteivät oppilaat edes ymmärrä tapahtumien edetessä, mistä oikein on kyse. Totuus on kuitenkin tarua ihmeellisempää, sillä filmi perustuu Todd Strasserin vuonna 1981 ilmestyneeseen romaaniin, joka puolestaan perustui Yhdysvalloissa 1960-luvun lopulla eräässä koulussa järjestettyyn The Third Wave -nimiseen kokeiluun, jossa opettaja osoitti käytännössä, miten nopeasti ylemmyydentunne luodaan.

Alkuperäisteoksen suhteen vapauksia ottava Dennis Ganselin elokuva muistuttaa toteutukseltaan hyvin paljon televisiotuotantoa kerrontatyylinsä, käsivarakuvauksen ja luonnonvalon käyttämisen takia, mutta tällä kertaa toteutus toimii ohjaajan pitäessä tarinan kasassa ja kertoessa sen napakasti; lyhyet kohtaukset ja onnistuneet siirtymiset paikasta toiseen kohtauksissa pitävät katsojan valppaana.

Kun tapahtumia on vähän, kokonaisuus on melko yllätyksetön ja lopputuloskin on arvattavissa jo alkuvaiheilla, korostuu henkilöhahmojen merkitys entisestään. Elokuva parasta antia ovatkin kohtaukset, jotka kuvaavat henkilöiden ihmissuhteiden muutoksia. Oppilaista Marco (Max Riemelt) ja Karo (Jennifer Ulrich) ovat rakastavaisia, jotka ajautuvat eroon Karo kyseenalaistettua Wengerin opetustyylin ja koko Aalto-idean; Timillä (Frederick Lau) puolestaan ei ole minkäänlaista suhdetta kehenkään, sillä vanhemmat eivät ole kiinnostuneita hänestä ja kaveritkin hän joutuu ostamaan, joten ei ole ihme, että Aalto vetoaa nimenomaan häneen, mutta kun se osoittautuu valheelliseksi kokeiluksi ovat seuraukset kohtalokkaita. Projekti vaikuttaa myös opettajan yksityiselämään sekä ilmapiiriin työpaikalla, kun hänestä on yhtäkkiä tullut koulun suosituin opettaja, jonka kurssille kaikki haluavat päästä mukaan.

Die Welle muistuttaa meitä ihmisen tarpeesta hakeutua kaltaistensa seuraan ja tavoitella omaa etuaan siinä määrin, että se saattaa johtaa minkälaiseen järjettömyyteen tahansa.

Weimar - kulttuurikaupunki

Jos Saksassa pitäisi nähdä vain yksi ainoa kaupunki, se olisi mielestäni Weimar.

”Mistä löydätte näin pienellä alueella näin paljon hyvää?” kysyi Goethe kirjeessään Eckmannille. Goethe muutti Weimariin 1776 ja oli ministerinä siellä aina kuolemaansa asti, vuoteen 1882.

Johan Wolfgang von Goethe ei suinkaan ole Weimarin ainoa kuuluisuus. Muita ovat vaikkapa Lucas Cranach vanhempi, Carl Philipp Emanuel Bach, Johann Sebastian Bach, Johann Gottfried Herder, Johann Nepomuk Hummel, Friedrich Nietzsche, Friedrich Schiller, Baldur von Schirach, Christoph Martin Wieland, Ernst von Wildenbruch, Franz Liszt.

Weimarissa syntyi kuuluisa Bauhaus-liike. Weimarissa kirjoitettiin Saksan perustuslaki; aikakautta 1919-1933 kutsutaan nimellä Weimarin tasavalta. Weimarissa on Anna Amalian palatsi ja kirjasto; kirjaston arvokkaasta yli miljoonasta niteestä tuhoutui valitettavasti tulipalossa 2000-luvulla puolisenkymmentätuhatta nidettä. Weimarissa on Bauhaus-yliopisto ja Franz-Liszt-musiikkikorkeakoulu. Aikakaudesta toiseen Weimar on siis ollut varsinainen kulttuurin keskus, ja syystä se siis valittiin Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuonna 1999. Lisäksi se kuuluu UNESCO:n maailmanperinneluetteloon.

Weimar on yksi Saksan kauniita vanhoja kaupunkeja ristikkorakenteisine ja barokinaikaisine taloineen ja vehreine puistoineen. Kaupungissa on asukkaita n. 65.000, mutta vuosittain siellä käy noin kolme ja puoli miljoonaa turistia. Ja he eivät totisesti tule turhan takia.
Weimarissa on myös Buchenwaldin keskitysleiri siltä aikakaudelta, joka kuuluu maailman mustimpiin.

Ensimmäistä kertaa olin Weimarissa heti DDR:n kaatumisen jälkeen – kaupunkihan sijaitsee Thüringenissä, entisessä Itä-Saksassa. Pian sen jälkeen entisen mieheni lähin työtoveri valittiin yliopiston tekniikan professoriksi. Noilta ajoilta jäi mieleen varsinkin Goethe-museo, Goethen asunto aivan kaupungin keskustassa, sekä Goethen kesäasunto puutarhoineen Ilm-joen laaksossa.

Luin tuolloin ensimmäistä kertaa Goethen ”Nuoren Wertherin kärsimykset”. Aikanaan kirjanen oli sensaatio, nykyaikaan sovellettuna sanoisin lähinnä triviaaliromaani. Tosin tarina on totta ja ote Goethen omasta elämästä, naistennaurattajan tarina - joskaan Goethe ei kuollut kuten kirjan päähenkilö, eikä varsinkaan rakkauden tautiin, vaan voi hyvin elämänsä loppuun asti. Goethella oli vaimonsa Christiane Vulpiuksen lisäksi samanaikaisesti toinenkin nainen, intellektuelli ja varakas Charlotte von Stein. Emme tietenkään tarkasti tiedä mikä suhde oli, mutta ainakin heidän välillään käytiin kulturelleja keskusteluja ja kirjeenvaihtoa. Weimarin kansallisteatterissa näin kerran herkullisen näytelmän, joka kertoi heidän suhteestaan. Siitä vaan ei pääse mihinkään, että Goethe kuuluu maailman tärkeimpiin kirjailijoihin, aivan kuin Johan Sebastian Bach ylipäänsä tärkeimpiin säveltäjiin.

Myöhemmin sitten tyttäreni lähti opiskelemaan musiikkia Weimariin ja kaupunki tuli toisella tavalla tutuksi. Aluksi hän asui Weimarin linnan portinvartijan talossa linnan pihassa ja kulku kävi linnan sisäpihan kautta.

Vastapäätä on musiikkikorkeakoulun upea päärakennus. Muistan vallan hyvin kaupungin kapeat kadut: oma muuttokuormani kesällä 2006 aivan eteläisestä Saksasta aivan pohjoiseen ajoin ne tuhat kilometriä yksin 7,5-tonnisella kuormineni ja matkan varrella jätin muutaman huonekalun Weimariin. Oli siinä kieli keskellä suuta, kun olin Weimarissa lauantaina aamuvarhaisella läpi yön ajettuani ja tietenkin juuri silloin kaupungissa keskustassa oli markkinat, joten eipä voinut ajaa harhaan kun ei päässyt minnekään peruuttamaan… oli sellainen olo että huh!

Weimarissa tyttö lauloi Weimarin kamarikuorossa. Se on maineikas kuoro ja siihen ei kuka hyvänsä pääse. On esiintynyt muun muassa Suomessa ja voittanut Saksassa palkintoja.

© Guido Werner

Kerran tyttö sanoi haluavansa esitellä minulle kaupungin kauneimman WC:n. Aika erikoinen esittelykohde, ajattelin. Totta kuitenkin: musiikkikorkeakoulun toisesta päärakennuksesta korkealta mäeltä ylimmäisestä kerroksesta avautuu naisten WC:stä fantastinen näkymä yli koko kaupungin!

Niin ja tämäkin vielä: ai että ei ole Saksassa lunta? Tällaisen labyrintin teki tytär joulujen välillä Weimarin lumenpeittämään Ilm-joen puistoon. Ihan muuten vaan.

Kalajoen tsasouna tehdään hirrestä

 

Tsasouna-hanke sai lisää ystäviä

 

Statusta

Sainpa tällaisen sähköpostiviestin. Kukin menköön itseensä.

.................................................


. . . sitä suomalaiset perässä - jotkut meistä jo etunenässä ymmärtäen!

tv. mauri jo


Tutkimusfirma United Minds on julkistanut listan asioista, jotka tuovat Ruotsissa statusta. Asiasta kertoo ruotsalaislehti Dagens PS. Nyt viidettä kertaa julkistettava tutkimus osoittaa, että mammona kiinnostaa länsinaapurissa entistä vähemmän.

Lisäksi merkillepantavaa on, että suuren ystäväpiirin merkitys statussymbolina on laskenut eniten viimevuotiseen verrattuna.

Tässä muutama ominaisuus, jotka tekevät vaikutuksen ruotsalaiseen.

- Politiikasta ja yhteiskunnan hyvä tuntemus.

- Hyvät kokkaustaidot.

- Mahdollisuus lomailla pitkään yhtäjaksoisesti.

- Hyvät puhelahjat. Tämä ominaisuus on Dagens PS:n mukaan noussut eniten viimekertaiseen kyselytulokseen verrattuna.

- Pitkä ja vakaa avioliitto.

- Heikompien auttaminen.

- Vapaus päättää itse työajoistaan.

- Hyvä yleissivistys. Tämä ominaisuus oli listan kärjessä.

Lue koko lista Ruotsin statussymboleista Dagens PS:stä.
http://www.taloussanomat.fi/ulkomaat/2010/12/19/nain-teet-vaikutuksen-ruotsalaiseen/201017634/12

Joulupukki - vastaan

1) Mikään tunnettu porolaji ei osaa lentää. Mutta on 300000 lajia eläviä organismeja vielä luokittelematta, ja vaikka ne ovat lähinnä hyönteisiä ja bakteereita, se ei sulje kokonaan pois lentäviä poroja, jotka vain joulupukki on koskaan nähnyt.

2) Maailmassa on 2 miljardia lasta (alle 18 v.). Koska joulupukki (ilmeisesti) ei vie lahjoja muslimeille, hinduille, juutalaisille eikä buddhalaisille lapsille, se vähentää hänen työtaakkaansa 15%; se tekee 378 miljoonaa lasta (väestölaskennan mukaan). Kun lapsia on keskimäärin 3,5 per kotitalous, on siis lapsia noin 91,8 miljoonassa asunnossa. Lähdemme siitä, että jokaisessa talossa on vähintään yksi kiltti lapsi.

3) Joulupukilla on joulupäivänä 31-tuntinen työpäivä, johtuen eri aikavyöhykkeistä, kun hän matkustaa idästä länteen (mikä tuntuu loogiselta). Näin ollen yhdessä sekunnissa hän tekee 822,6 käyntiä. Niinpä joulupukille jää jokaista kristityn kodin kilttiä lasta kohden 1/1000 sekuntia aikaa: löytää parkkipaikka, hypätä reestä, kiivetä alas savupiipusta, laittaa lahjat kuusen alle, syödä kaikki hänelle jätetty ruoka, kiivetä taas takaisin katolle ja lentää seuraavaan taloon. Oletetaan, että kaikki maailman 91800000 pysähdyspaikkaa ovat jakautuneet tasaisesti ympäri maapallon (jonka asian tietenkin tiedämme vääräksi, mutta meidän laskelmien hyväksymme sen), saamme etäisyydeksi talosta taloon 1.3 km, kokonaisetäisyydeksi 120,8 miljoonaa kilometriä, ja pois laskien ne kaikki tauot mitä kukin meistä tarvitsee ainakin kerran 31 tunnissa, lisäksi ruokinnat jne.
Tämä tarkoittaa, että Joulupukin reki liikkuu 1040 kilometrin sekuntivauhtia, 3000 kertaa äänen nopeudella. Vertailun vuoksi: nopein ihmisen ajoneuvo maan päällä, Ulysses Space Probe, liikkuu vain 43.8 km sekunnissa. Tavanomainen poro voi juosta korkeintaan 24 kilometriä TUNNISSA.

4) Reen kuormasta lisäksi seuraava mielenkiintoinen asia. Oletetaan, että jokainen lapsi ei saa enempää kuin keskikokoisen Lego-pakkauksen (noin 1 kg), rekeen on lastattu painoa 378 000 tonnia, lukuun ottamatta itse joulupukkia, joka kaikissa kuvissa on ylipainoinen.
Tavallinen poro jaksaa vetää korkeintaan 175 kg. Vaikka myönnetään, että "lentävä poro" (ks. kohta 1) kyllä kaiketi jaksaa vetää kymmenkertaisen painon, ei rekeä vetämään riitä kahdeksan tai yhdeksän poroa, vaan tarvitaan 216 000 poroa. Tämä lisää painoa – kelkan painoa ei ole laskettu mukaan - 410 400 tonnia. Vertailun vuoksi: Se on luksuslaiva Queen Elisabethin paino nelinkertaisesti.

5) 410 400 tonnin paino 1040 km sekuntinopeudella luo valtavan ilmanvastuksen – se kuumentaa porot, aivan kuten kuumentaisi avaruusaluksen, joka palaa avaruudesta ilmakehään. Ensimmäisen poroparin pitää imeä 16,6 QUITILLIONIN joulen energia – per sekunti – kummankin erikseen!! Toisin sanoen: ne leimahtavat välittömästi liekkeihin, seuraava poropari saa ilmanvastuksen, ja se saa aikaan korvia huumaavan pamauksen. Koko porovaljakko höyrystyy sekunnin viidennessätuhannennessa osassa. Joulupukki joutuu samanaikaisesti maapallon kiihtyvyyden 17.500-kertaisen kiihtyvyyden alaiseksi. 120 kg painava joulupukki (mikä paino tuntuu naurettavalta verrattuna edellisiin painoihin) naulautuisi rekensä perään – 20,6 miljoonan newtonin voimalla.

Tästä seuraa johtopäätös:

JOS joulupukki olisikin joskus tuonut lahjoja, hän on nyt valitettavasti kuollut.

(Dragomer Csaba)

Joulupukki – puolesta

Tämä kirjeenvaihto Virginia O’Hanlonin ja Francis P. Churchin välillä on vuodelta 1897. ”Sun” oli sanomalehti.

”Hei Sun,

olen kahdeksan vuotta vanha. jotkut ystäväni sanovat: joulupukkia ei ole. Isä sanoo, että mitä Sunissa kirjoitetaan, on totta. Pyydän siksi että kerrot, onko joulupukki olemassa?”

Kirjeeseen vastaaminen oli päätoimittajalle niin tärkeää, että hän kirjoitti vastauksen itse. Yli puoli vuosisataa, aina siihen asti kunnes lehti lopetettiin vuonna 1950, lehti julkaisi tämän kirjeenvaihdon ja aina etusivullaan. Aivan oikeutetusti – minun mielestäni – sillä päätoimittajan vastaus kuuluu kauneimpiin joulutarinoihin mitä ylipäänsä on olemassa.



”Rakas Virginia,

nuoret ystäväsi eivät ole oikeassa. He uskovat vain sen mitä näkevät; he eivät usko, että voi olla olemassa sellaista mitä he eivät voi käsittää. Ihmisen mieli on pieni, kuuluupa se sitten aikuiselle tai lapselle. Maailmankaikkeuteen se häviäisi kuin pikkuriikkinen hyönteinen. Ei sellaisen muurahaisen äly riitä ymmärtämään koko totuutta.

Niin, Virginia, kyllä joulupukki on olemassa. Aivan yhtä varmasti kuin on olemassa rakkautta ja jaloutta ja uskollisuutta. Sen takia että niitä on, meidän elämässämme voi olla kauneutta ja iloa. Miten pimeä maailma olisikaan, jos joulupukkia ei olisi!

Ei myöskään olisi Virginiaa, ei uskoa, ei runoutta – ei mitään, mikä tekee elämästä elämisen arvoista. Vain kaiken näkyvän kauniin varjo jäisi jäljelle. Lapsuuden valo, joka maailman valaisee, sammuisi. Joulupukki on olemassa. Muutenhan ei voisi uskoa satuihinkaan. Tietenkin voisit pyytää isääsi lähettämään jouluaattona ihmisiä pyydystämään joulupukin. Eikä kukaan näkisi joulupukkia – mitä se todistaisi? Ei joulupukkia kukaan noin vain näe. Se ei todista mitään. Tärkeimpiä asioita ei useinkaan näe. Esimerkiksi keijuja ei näe, kun ne tanssivat kuutamossa. Ja kuitenkin ne ovat olemassa. Näitä kaikkia ihmeitä ei pysty edes maailman viisain ymmärtämään, saati sitten näkemään.

Mitä sinä näetkin, ikinä et näe kaikkea. Voit avata kaleidoskoopin ja etsiä kauniita värikuvioita. Löydät vain muutaman värillisen palasen, et muuta. Miksi? Koska on olemassa verho, joka kätkee todellisen maailman, verho, jota ei voi edes maailman kaikki voima rikkoa. Vain usko ja runous ja rakkaus voivat sitä verhoa raottaa. Silloin sen alta kuin ihmeen kautta näkyy kauneus ja ihanuus. Voit sitten kysyä: ’Onko se totta?’ Virginia, mikään maailmassa ei ole enemmän totta ja varmempaa. Joulupukki elää, ja tulee aina elämään. Vielä kymmenen kertaa kymmenentuhannen vuoden päästä hän on olemassa, jotta lapset kuten sinä, täyttyisivät ilolla avoimin sydämin.

Hyvää joulua, Virginia,

Sinun
Francis P. Church.”

Joulupipareita ja joulumusiikkia perhepiirissä

Adventtiajaksi leivotaan Saksassa piparkakkuja ja keksejä mitä erilaisimpia. Vähintään 40 lajia – mikäli on kyseessä kunnon emäntä. Emännän kunnollisuus mitataan sillä miten hyvin hän pitää etupäässä miehestään ja toiseksi lapsistaan huolta laittamalla heille hyvää ruokaa. –No jaa, taisinpa olla liian sarkastinen, mutta suomalaisena naisena tuntui useimmiten juuri tältä. Sain kuulla varsin anopilta kunniani, kun en leiponutkaan joka lauantai kolmea kakkua…

Joululeivonnaiset tehdään Saksassa adventtiaikaa varten, ei niitä enää jouluna ole eikä saakaan olla. Suosittuja lajeja ovat saksalainen piparkakku, kookosmakroonit, mantelileivokset, kerroskeksit, vaniljaleivokset, kanelitähdet…

Jo hyvin nuorena tyttäreni oli erinomainen leipuri. Leipuriperinne on hypännyt yhden sukupolven yli, vanhempanihan olivat leipureita. Viipurinrinkelileipureita tosin. Tytön kaksi vuotta nuorempi veli toki toimi aina isonsiskon leipoessa mukana. En koskaan heitä käskenyt, annoin kyllä mahdollisuuden ja autoin alkuun, mutta käsillä tekeminenhän on aina lapsista mukavaa. Vallankin kun tulos on sokerisen makea ja kaikki tykkäävät! 

Samoin molemmat lapset harrastivat intensiivisesti musiikkia, mutta vain isosisko hoiti jouluaaton säestyksen ja muun musiikin perheessä kotona.

Kun tytär sitten 15-vuotiaana lähti vierailevaksi oppilaaksi Suomeen, Savonlinnan taidelukioon, oli yllätys minulle, äidille melkoinen: 13-vuotias pikkuveli kuin itsestään selvänä asiana leipoi joululeivonnaiset. Ja jouluaattona tuumasi, että koska sisko nyt vaan ei ole paikalla, niin kai hänen on sitten hoidettava hommat… ja säesti joululaulut kuin mies konsanaan.

Seuraavana vuonna isosisko oli taas kotona Saksassa ja leipoi. Ja soitti ja lauloi. Ja pikkuveli käyttäytyi kuin ei ikinä olisi mitään tuollaista osannut… :-)

…………………

Kanelitähdet (60 kpl):

6 munanvalkuaista
500 g tomusokeria
4 tl kanelia
800 g jauhettuja hasselpähkinöitäLisää
2 rasiaa vaniljasokeria

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi, lisää tomusokeri. Jätä kahdeksan ruokalusikallista vaahdosta syrjään odottamaan. Mausta muu vaahto kanelilla, sekoita siihen pähkinät ja vaniljasokeri ja laita taikina peitettynä noin tunniksi jääkaappiin. Levitä leivonlaudalle tomusokeria, kauli taikina levyksi, lisää sen päälle valkoinen odottamaan jätetty vaahto, nosta tähtimuotillla siitä tähtiä. Kastele muottia välillä kuumalla vedellä, jotta se ei tarttuisi taikinaan. Paista 130 asteessa 20 minuuttia. 

……………………


Kookosmakroonit
Resepti kookos makroonit (60 kpl):

4 munaa
300 g sokeria
4 hyppysellistä Bourbon-vaniljaa
600 g kookoshiutaleita
100 g maitosuklaata

Valmistus:

Vatkaa munat, sokeri ja vaniljasokeri vaahdoksi, lisää kookoshiutaleet. Muodosta kostein käsin massasta pieniä kukkuloita. Paista 175 asteessa noin 15 minuuttia. Sulata suklaa vesihauteessa ja lisää suklaa makronien päälle.

………………………………………………………………………………


Saksalaiset piparkakut – Lebkuchen

Piparkakut tunnettiin jo keskiajalla, niihin laitettiin kaikki eksoottiset mausteet samalla kertaa. Perinteiset mausteet ja ainekset ovat neilikka, anis, kardemumma, korianteri, inkivääri ja kaneli, hunaja, mantelit ja pähkinät.

5 munaa
375 g sokeria
2 tl kanelia
100 g sokeroitua sitruunankuorta
100 g orangaattia
1 hyppysellinen suolaa
3 / 4 tl jauhettua mausteneilikkaa
1 hyppysellinen kardemummaa
200 g jauhettuja manteleita
400 g jauhettuja hasselpähkinöitä

Valmistus:

Sekoita sähkövatkaimella kaikki ainekset. Laita taikinaa pellille, mielellään vohvelin päälle, ja paista 160 asteessa noin 25 minuuttia. 

Joulumarkkinat

Kaikissa kaupungeissa Saksassa pidetään adventtiaikana joulumarkkinat, marraskuun lopulta jouluaattoon. Isoissa kaupungeissa joka päivä aina myöhään iltaan asti. Pienissä usein vain viikonvaihteessa. Suuri osa pienten käsityöläis- ja taidekäsityöläisten myynnistä tulee juuri näiltä markkinoilta joulun alla.

Minäkin olen osallistunut eri joulumarkkinoille suomalaistuotteiden kanssa suomalaisyritysten nimissä. Suomalaiset tosin eivät tunnu oikein ymmärtävän, mikä valtava myyntipotentiaali juuri joulumarkkinoilla Saksassa on ja millaisen palveluksen olen heille tehnyt.

Joulumarkkinoilla on paljon pieniä kojuja ja siellä voi ostaa paljon kaunista tavaraa sekä erilaisia leivonnaisia ja makeisia. Kojujen välissä makkara-, vohveli- ja glögikojuja. Koska on talvi ja yleensä joko koleaa tai hyvin koleaa tai peräti pakkasta ja lunta, paikkakunnasta riippuen, lämmin maustettu punaviini, Glühwein lämmittää mukavasti. Markkinoilla esiintyvät myös monet paikalliset laulajat ja soittajat ja soittokunnat. Yritykset ja ryhmät tekevät retkiä joulumarkkinoille tai sopivat treffeistä siellä.

Alun perin joulumarkkinoiden tarkoitus oli varustaa väki talven varalle kaikella mitä talvella tarvittiin.

Tunnetuin joulumarkkinapaikkakunta Saksassa lienee Nürnberg, josta yllä oleva kuva. Ehkä tunettu on myös Dresden. Sanoisin, että missä hyvänsä kaupungissa kannattaa ehdottomasti käydä joulumarkkinoilla - myös matkustaen Suomesta asti.

Lappeenrannan kaupunki myy kiinteistöjään

Joskus saa todeta, että oli selvänäkijä.

Teimme kesällä Lappeenrannan kaupungille tarjouksen lakkautetusta koulusta Tiedonjyvän koulutuskeskukseksi. Tarjosimme kaupungille vähemmän rahaa mutta enemmän työpaikkoja ja sitä kautta verotuloja. Olimme tehneet laskelmat siitä mitä meidän kannattaa maksaa ja mitä koulun remontti sekä ylläpito tulisivat maksamaan. Tunnen paikalliset olosuhteet hyvin, olimme tarkkaan ottaneet selvää mitä kannattaa tarjota. Itse olen käynyt kansakouluni juuri tuossa rakennuksessa, luokkatoverinani apulaiskaupunginjohtaja... Tarvitsemme koulutiloja, luokkia, kansainvälisen yritysakatemia tarpeisiin.

Kyseinen lakkautettu koulu oli ollut myynnissä neljä vuotta, ilman yhtään tarjousta. Juuri samalla viikolla, kun kävin viemässä tarjouksen kaupungille, ilmestyi toinenkin tarjous, lähes kolme kertaa korkeammalla hinnalla kuin meidän tarjouksemme.

Tämä toinen sitten sai koulun. Epäilimme kovasti tarjotun hinnan järkiperäisyyttä ja olimme melko varmoja, että pianhan koulu on taas myynnissä. Kesti peräti neljä kuukautta, kun koulu – viime perjantain lehtiuutisen mukaan – tuli uudelleen myyntiin. Vain himppusen alemmalla hinnalla kun mitä edellinen, luopunut ostaja oli siitä tarjonnut.

Nyt me sen sijaan emme sitä koulua enää halua emmekä tarvitse. Teimme omat johtopäätöksemme tilanteesta, olemme hankkineet tontin ihan kyseisen koulu lähistöltä ja rakennamme nyt sinne…
Koulutuskeskus tulee olemaan kansainvälinen management academy, siellä pidetään liikealan kursseja ja koulutuksia yrityksille ja yksityisille, oppilaat tulevat joka puolelta maailmaa. Ensimmäisistä kursseista on sovittu. Työtä tehtään yhdessä yhdessä EPOA:n kanssa.
http://www.epoa-net.eu/40919.html. Tuomme Lappeenrantaan lisää kansainvälisyyttä ja mainetta.

Selvästikin koulukaupan perunut ostaja olikin meille bisnesenkeli, kun tuli väliin ja säästi meidät ylimääräisiltä kuluilta.

Tiedonjyvä kouluttaa. www.tiedonjyva.com

Muistan oikein hyvin, millaista vastatuulta sai aikoinaan, joskus 80-luvun lopulla Saksassa perustettiin Allensbachiin Lake Constance Business School. Perustajille naurettiin ja heitä pidettiin vallan kaistapäinä ja sanottiin, ettei tuota laitosta saa millään kannattavaksi. Perustajat eivät välittäneet vaan jatkoivat työtä. Nyt laitos on hyvin arvostettu ja vaikutusvaltainen koulutuskeskus.

Lappeenranta on jo nyt kansainvälinen kaupunki Pietari-Helsinki akselilla, itse asiassa paljon lähempänä Pietaria kuin Helsinkiä. Asiaamme auttavat olemassa olevat yliopistoyhteydet Venäjälle, kansainvälinen lentokenttä ja kansainvälinen satama.

Tarjosimme myös kesällä paikalliselle kyläyhteisölle toimitiloja ja yhteistyötä. Ei kelvannut. Taipalsaarelaisille olisi kelvannut. Kateuttako? Se on suomalaisten kansantauti, kuten on itsetunnon puutekin. Eihän muuten mitään maabrändejä tarvittaisi.
Nyt sitten, jos jotain haluavat, samat palvelut ovat heille maksullisia. Ja samat toiminnat ja rahoitusapu ja ehdottamamme yhteistyökuviot, kesäteatteri mukaan lukien, tehdään muualla...

Auton imagosta ja kohteliaisuudesta liikenteessä

Herättipä Bemarin Kiesi kesällä 2009 vinhan keskustelun auton omistajan imagosta.
Tuumasin tuohon, että kyllä se Kiesi minullekin auton myisi, vaikka nainen olenkin :-)
Kirjoitin siitä jutun www.finn-land.net:in verkkosivulle, ja Saksan arvovaltaisimman lehden Spiegelin nettiversio Spiegel online siteerasi juttuani. Ainakin siis ilmeisesti osaan kirjoittaa saksaksi ;-)

Mielenkiintoista on auton imago. Bemarilla on sama mielikuva kuin Suomessakin: sitä ajaa nuori, dynaaminen mies. Mutta Saksassa yhtälailla nuori, dynaaminen nainen.

Isolla Mersulla on täysin toisenlainen kuva. Tässä nimenomaan EN sano mitään auton todellisista ominaisuuksista enkä käyttötarkoituksesta, enkä siitä mitä siitä Suomessa ajatellaan, vain saksalaisten mielikuvasta. Enkä sano mitään niistä ammateista, joita seuraavassa mainitsen.

Saksassa isoa Mersua ajaa joko vakuutusvirkailija tai taksikuski - tai maanviljelijä. Tämä jälkimmäinen johtuu siitä, että dieselkäyttöinen auto on edullinen, ja maanviljelijät saavat dieselinsä edullisesti. Nämä vanhemmat herrasmiehet sitten pitävät kauan autoa, jota liikuttavat vähän.
Saksassa Mersun kuskista mielletään, että hän on vähän lässähtänyt, tärkeilevä, möhkömahainen mieshenkilö. Mersulla ei siksi juuri kilometrejä ajeta, se on olemassa näyttöä varten.

Audi on laadullisesti priimaa, mutta ei sovi minulle. Olisin A6:n kerran ostanut, mutta en pysty sitä ajamaan. Ne, jotka minut tuntevat, tulevat ihmettelemään seuraavaa: minä olen selvästi epäsuhtainen, epämuodostunut. Kyllä! Kas: jalat eivät yllä kaasu- ja jarrupolkimelle, jos istuin on sellaisessa asennossa, että näen ympärillä olevan liikenteen. Moni muukin auto on tehty pitkäjalkaisille, siis miehille, ja istuimelta en näe mitään. Tästä käytiin Brodmann seniorin kanssa kova vääntö. (Autoliike Brodman on Allensbachissa, missä asuin parikymmentä vuotta.) Brodman oli jopa valmis poistamaan ohjauspyörän alla olevan laatikonmallisen pökelön minun takiani... Suosittelen sitä autoliikettä siitä huolimatta. Siellä saa palvelua; liikettä (henkisesti) vetää nykyisin omistajan vaimo Ute... ja menestyksellä.

Myöhemmin kerrottuani tapahtuneesta muutamalle naistuttavalleni, osoittautui, että heillä on sama ongelma! Eivät ole voineet Audia ostaa. Audit on siis tehty miesten mittoihin, miehille. Bemarit ja Volvot ja Saabit jostain syystä eivät.

Jokaisen Saksasta ostetun henkilöauton nopeus on ollut käytävä testaamassa. Imagokysymys suomalaiselle? Minun päätäni alkaa paleltaa vasta yli kahdensadan nopeudessa. Olen ajanut Saksan halki ne tuhat kilometriä seitsemään tuntiin.

Se sen sijaan on aivan väärä luulo, että Saksassa saa ajaa mielin määrin. Kyllä saa, mutta vain, jos ei ole nopeusrajoituksia, ja sää sekä ruuhkat sallivat. Asuessani etelässä tiesin esimerkiksi varsin hyvin, että Stuttgartiin asti ne 140 km taittuivat hyvin tunnissa autolla kuin autolla, mutta seuraavat 10 km juuri ennen Stuttgartia saattoivat viedä toisen tunnin. Kahdesti olen ruuhkan takia myöhästynyt Rostockin laivasta. Onnettomuuksia moottoriteillä kun ei voi mitenkään edes ennakoida. Joka ei ole autolla Euroopassa liikkunut, ei edes tiedä mitä on oikea ruuhka, koska Suomessa ei sellaisia ole.

Kuitenkin liikenteen määrään nähden liikenne sujuu Saksassa erinomaisesti. Tietä annetaan tarpeen mukaan. Siellä on vain yksi ainoa vaikea, aggressiivinen kaupunki: Frankfurt. Onneksi se on minulle melko tuttu kaupunki, sillä asuin siellä kahdeksan vuotta, ja vanhempi poikani asuu nyt siellä.

Minä ajoin useita vuosia satatuhatta kilometriä vuoteen, milloin kenenkin ja milloin milläkin autolla, omalla, asiakkaitten tai vuokraamojen autoilla, ja sen lähes kaikissa Euroopan maissa: Saksassa, Sveitsissä, Italiassa, Itävallassa, Ranskassa, Espanjassa, Belgiassa, Hollannissa, Luxemburgissa, Tanskassa, Ruotsissa, Puolassa, Baltian maissa, sekä Suomessa. Suomalaiset ovat mielestäni pääsääntöisesti epäkohteliaita liikenteessä, verraten muihin maihin. Tietä ei anneta, ei sitten millään. Mottona: katsokoon miten pärjää, jos kerran on liikenteeseen lähtenyt. Poikkeus: ammattiautoilijat. Toisaalta täällä ajetaan hitaammin, kiitos tehokkaan poliisi- ja peltipoliisivalvonnan. Saksasta viime kesänä vieraana ollut ystäväni huomautti, että minusta on vuodessa tullut etanavauhtinen...

Itse ajattelen, että jos kuljettajien päähän saataisiin jotenkin taottua yleinen kohteliaisuus liikenteessä, niin poliisivoimia voitaisiin vähentää huomattavasti. Saan joka kerran tyrmäävän, nenää alaspäin katsovan vastauksen, kun esitän, että se, että vanhemmat opettavat lapsensa ajamaan, voisi olla yleisen epäkohteliaisuuden syy... Muualla kun autoa ajamaan voi oppia vain autokoulussa.

Yhden kolarin olen ajanut, ja uuden autoni lunastuskuntoon. Se tapahtui Ranskassa, Vogeeseilla. Ajoin pienellä Coltillani liian lujaa illalla sateessa ja pitkän suoran jälkeen tietyömaalle, joka maastonsa puolesta laski jyrkästi. Vasta siitä neljä kuukautta aikaisemmin ex-mieheni ajoi oman autonsa, E-Mersun, yhtälailla yöllä ja väsyneenä lunastuskuntoon, ja olin pojan kanssa autossa mukana. Molemmissa tapauksissa auto käännähti ympäri ja jäi katolleen. Kummallakaan kerralla matkustajille ei käynyt mitään. Totean, että se pieni Colt oli aivan yhtä turvallinen tai turvaton kuin iso Mersukin. Kumpikaan ei mennyt sisältä lyttyyn, eikä tuulilasi särkynyt, mutta peltit meni riksi raksi niksi naksi ruttanaksi...

Ajan nyt kolmannella Mitsubishillani peräjälkeen, ja jos se minusta riippuu, seuraavakin autoni on Mitsubishi. Olen hyvin tyytyväinen.
Kielivammaisille tiedoksi: auton nimi EI OLE Mitsubitsi. Siis ei pitsi. Vaan Mitsubishi.

Toki kaikki on kovin suhteellista ja kukin ymmärtää vain sen, minkä on itse kokenut. Kerran hain Saksasta maaseudulta aika monimutkaisten teiden takaa asuntoauton. Sitten Suomessa autoliikkeen huoltamopäällikkö oli minusta hyvin huolissaan, kun kehä kolmosella satoi kaatamalla. Ihana asia, että hän huolehti minusta, kiitos siitä hänelle. Mutta kun vertasin siihen, mitä olin juuri edellisinä päivinä tehnyt, niin olihan se vähän kuin vuoristokiipeilijää olisi varoiteltu Pohjanmaan hyppyrimäistä.

Nikolauksenpäivä

Saksassa oli melko hankalaa viettää Suomen itsenäisyyspäivää joulukuun kuudentena. Toki opetin kaikille kielikoulujen oppilailleni, myös pienille, sen verran historiaa, että tiesivät mitä Suomessa juhlitaan ja miksi, kaikki oppivat Maamme-laulun ja tiesivät kuka on kulloinkin Suomen presidentti. Isompien kanssa käytiin läpi Suomen sodat ja niiden seuraukset ja katsottiin tai luettiin Tuntemattomat sotilaat.

Itsenäisyyspäivää varjostaa pahasti Keski-Euroopassa joulukuun kuudentena vietettävä pyhän Nikolauksen päivä. Nikolauksestahan meidänkin nykyinen joulupukkimme alkunsa sai, vaan pyhä Nikolaushan oli… turkkilainen…!

Nikolaus oli Myran piispa, eli 200-300-luvulla ja on erityisesti lasten suojelija. Myra on nykyisen Turkin alueella, se sijaitsee n. 100 km Anatolista kaakkoon. Legenda kertoo, että hän, syyttömänä kuolemaan tuomittu, pelasti lapsia kuolemalta, sai viljasadot moninkertaistumaan ja auttoi hätään joutuneita merimiehiä.

Lapsille pyhä Nikolaus on tuonut lahjoja 1500-luvulta alkaen. Joulukuun kuudennen aattona pyhä Nikolaus tuo makeisia kilteille lapsille, jotka ovat laittaneet saappaan tai sukan oven eteen tai ikkunalaudalle. Perheissä laitetaan lautaset illalla pöydille ja aamulla niiltä löytyy makeisia, ja aamulla lastentarhassa ja koulussa ja meillä työpaikallakin annoimme toisillemme suklaata ja makeisia, myös mandariineja ja pähkinöitä.

Nikolaus tulee usein yhdessä apulaisensa Ruprechtin kanssa. Ruprecht rankaisee ruoskallaan tuhmia lapsia.

Valkopartainen ja punatakkinen joulupukki on hollantilaisen ”Sinterklaasin” eli pyhän Niilon perua. Coca-Cola mainosti pyhää Nikolausta tällaisella kuvallaan jo edellisen vuosisadan vaihteessa; pukkihan esiintyi firman väreissä.

Pyhä Nikolaus on nykyisin lasten, vanhusten, palokunnan, pyhiinvaeltajien ja matkustajien, vangittujen, liikemiesten, leipurien ja ravintoloitsijoiden, laivurien, merimiesten, kalastajien, maanviljelijöiden suojeluspyhimys, samoin kuin auttaa avioliittoa solmivia ja niitä, jotka pyrkivät löytämään kadonneet tavarat, auttaa veden vaaroja ja varkaita vastaan sekä auttaa merihädässä.

Vanhan kansan sääntö sanoo: ”Jos Nikolauksen päivänä sataa, talvesta tulee ankara.”

Vedä jarru pois päältä

Hankkeet epäonnistuvat, koska tekijöistä tulee jarruja. Kun sitten tarkastellaan miksi, niin – Münchenin teknisen yliopiston tutkimuksen mukaan – pääasialinen syy löytyykin huonosta johtamisesta.

Tutkimuksesta selviää kymmenen tärkeää syytä:

1) Ylemmän johdon riittämätön osallistuminen (61%)

2) Muutosprosessin epäselvät tavoitteet ja visiot (56%)

3) Johtohenkilöiltä puuttuva kokemus niiden työntekijöiden kanssa, joita epävarmuus koskee (56%)

4) Ylempien johtotasojen erimielisyys (56%)

5) Puuttuva apu linjajohdolta ( 50%)

6) Vajavainen tai liian myöhäinen työntekijöille tiedottaminen ((50%)

7) Työntekijöiden riittämätön mahdollisuus käsitellä pelkoja ja vastustusta (46%)

8) Hankesuunnitelmien psykologisten tekijöisen huomioimatta jättäminen (43%)

9) Riittämättömän henkilöstöresurssit (37%)

10) Työntekijöiden ja johdon välisen kommunikaation vähäinen luottamus (36%)

Tulokset siis osoittavat: johto on yrityksen muutosvaiheessa tärkein tekijä ja siitä riippuu, onnistuuko hanke vai ei. Nk. kovien tekijöiden (järjestelmä ja menetelmät) ja pehmeiden tekijöiden (kulttuuri, viestintä, henkilöstö) välisestä saumattomasta yhteistyöstä riippuu, menestytäänkö muutosprosessissa vai ei.

Johdon tärkein tehtävä on siis selvien sääntöjen ja ohjeiden antaminen.

© Stefan Schridde, 18.9.2010

Tulkaa kaikki kanssamme kirkkoa rakentamaan!

Kalajoki on Suomen suosituin matkailukohde. Kalajoen seutu panostaa matkailuun, kasvavana turistiryhmänä venäläiset. Kalajoen Hiekkasärkillä on menopaikkaa vaikka minkälaista, mutta ei yhtäkään paikkaa missä voisi rauhoittua.

Perustimme Ari Keronen, venäläinen kuvataiteilija Olga Orell ja minä 18.11.2010 Kalajoen ortodoksisen rukoushuoneen kannatusyhdistyksen ja veimme sen kaupparekisteriin. Nimeksi kappelille päätimme laittaa Bogoródica, Богородица (suomeksi Jumalan äiti). Keskustelimme tsasounan rakentamisesta Kalajoen Hiekkasärkille Oulun ortodoksisen seurakunnan kirkkoherran kanssa, joka piti sitä hyvänä asiana. Jätimme Kalajoen kaupungille anomuksen tontista. Kirkkoherra oli kertonut metropoliitta Panteleimonille asiasta, ja hän tulee nyt meitä tapaamaan 17.12.2010 Kalajoelle. Tällä välin Olga on keskustellut asiasta paikallisten venäläisten kanssa, jotka kaikki puoltavat ajatusta. Kaikille yhdistyksen jäsenille pidetään tiedotustilaisuus Kalajoella 27.12.2010.

Tervetuloa jäseneksi tai kannattajajäseneksi! Ilmoittautua voi minulle – sihteerille: bsa@tza.de. Jäseniltä ei peritä ensimmäisenä vuonna jäsenmaksua lainkaan, ja senkin jälkeen se tulee olemaan hyvin nimellinen summa. Kannattajajäseniltä sen sijaan odotamme lahjoitusta, oman talouden ja tilipussin mukaan. Kannattajajäseniä voisivat olla kunnat, kaupungit, yhteisöt ja yritykset, tietenkin myös yksityishenkilöt. Avustuksia tulemme anomaan julkisilta tahoilta kuten EU:lta.

Tällainen rukoushuone on rakennettu yksityisesti Kausalaan (kuva alla), ja siitä on juuri tullut ortodoksikirkko. Ylhäällä oleva kuva on minun piirtämäni kuva Laatokan rannalla sijaitsevasta Pitkärannan kirkosta – vaikkapa tällainen saattaisi Kalajoen tsasounasta tulla.



Tsasouna ei tietenkään vain venäläisiä varten, vaan kaikille jotka tuntevat tarvetta ja halua rauhoittua, rukoilla tai hiljentyä. Minäkään en näes ole ortodoksi, mutta kannatan ehdottomasti ekumeeniaa ja yhteistyötä. Rukoushuoneella ei myydä mitään muuta kuin kynttilöitä ja ehkä postikortteja, kioskit Särkillä ovat muualla.

"Tilaukset" tuppaavat toteutumaan.

Siis kirkkoa kanssamme rakentamaan, tai ainakin asiaa puoltamaan!

Mikä on se katedraali, jota sinun joukkueesi jäsenet rakentavat?

Pane ajatuksesi järjestykseen, niin huomaat, että ei niitä niin paljon ole. (Matti Kurjensaari)

Esimiehen tehtävänä on johtaa eikä tehdä alaistensa töitä.

Johtajan ei tarvitse valvoa kaikkea mitä organisaatiossa tapahtuu, mutta hänen on tiedettävä mitä pitää valvoa.

Muutoin olen sitä mieltä, että sellaisilta henkilöiltä, jotka käyttävät sähköpostiviestinnässään usein jakelua „kaikki“ pitäisi ottaa sähköposti kokonaan pois.

Tehokas lanseeraus edellyttää paitsi oleellisten viestien kiteyttämistä, myös epäoleellisten viestien karsimista.

Jos sanat ja teot ovat ristiriidassa, teot voittavat aina.

Jos haluat lentää, sinun on uskallettava nousta lentokoneeseen. (John Fogerty)

Kuuman hellan päälle istunut kissa ei istu toistamiseen kuuman hellan päälle. Eikä kylmän. (Mark Twain)

Maailmassa on vain kahdenlaisia yrityksiä: muutoskykyisiä ja entisiä. (Tauno Matomäki)

Ei ole niin hyvää köyttä, että siihen kannattaisi hirttäytyä. (Buck Jones)

Sulla on kaksi vaihtoehtoa: joko voit kopioida muita tai sitten pistää ne seuraamaan sua. (Snoop Dogg, muusikko)

...........................

Siteeraukset Jari Salmisen kirjasta „Seitsemän askelta strategiasta tuloksiin“. Talentum 2008.

  Kööpenhaminan lentokentällä nähtyä.

Garmisch-Partenkirchen

Talviurheilijat ja televisionörtit tuntevat Garmisch-Partenkirchenin lumisena vuorisena seutuna suomalaisten mäkihyppyvoitoista. Lunta talvella totisesti on, Saksassa sitä tosin on muuallakin – tällä hetkellä kaksi lapsistani ilmoittivat kumpikin asuinpaikastaan, että lunta on sekä eteläisessä että pohjoisessa Saksassa – mutta maasto vuoristossa on otollista juuri hyppäämiselle ja pujottelulle. Olympialaiset vuonna 1936 pidettiin Garmisch-Partenkirchenissä, ja nykyisin se on yksi neljästä Saksan mäkiviikon kilpapaikasta. Mäki on uusi, entinen ei kai riittänyt pituuksiin.

Mahtaako kukaan tietää, mitä muuta seudulta löytyy?

Kahden kylän kaupungista itsestään luksusta, tyyliä ja kalliita tavaroita kuten muistakin kylpyläkaupungeista. Ja maalauksin koristeltuja baijerilaistaloja.

Köysirata. Niitä on niitäkin vuoristot täynnä. Korkealta törmältä kuilun yli on tavalliselle tallaajalle kuten vaikka minulle huima kokemus. Vaellat ensin pitkät tovit ja toteat, että joko palaat samaa tietä mitä tulit, tai uskaltaudut pikkuhyttiin vaijerin varaan.

Loisach-joen uoma. Jääkylmä vesi syöksyy vuoresta. Vuosituhansien aikana se on kaivanut vuoreen syvän solan. Solassa on hyytävän kylmää mutta äärettömän kaunista. Minkään vuoripuron tai joen vettä ei pidä mennä kädellä kokeilemaan – käsi jäätyy ja seuraa lääkärireissu.

Talvella siis upeat hiihtomaisemat. Itse pidän enemmän kumpuilevasta maastosta kuin korkean vuoren kiertämisestä. Etelä-Karjalan maastot ovatkin antaneet mainiot valmiudet maastohiihdolle, sillä useamman kerran sain Saksassa kiitosta tyylistä ja osaamisesta – minä, joka olin Suomessa täysi nolla, mitä urheiluun tulee :-)

Saksan korkein vuori Zugspitze (2962 m) sijaitsee lähistöllä. Ylös pääsee hammasratajunalla tai köysiradalla. Zug on suomeksi juna tai kulkue tai veto, ja Spitze huippu tai pitsi... valkoinen pitsi siis, vaiko huippu, ja mikä siellä vetää, paitsi tuuli, jää mietittäväksi.

Nk. romanttinen tie lännestä tullen päättyy Füsseniin, ja sen varrella on Neuschwansteinin pitsilinna, useimmille tuttu vain Disneyn elokuvasta... Baijerin maaseudulla kannattaa matkailla kaikkina vuodenaikoina!

Ei kai lukijoista kukaan halua kuvaa siitä, millainen on hyppyrimäki? Tässä.