Pyrähdys Zürichiin

Elämä pyörii Euroopan rahamaailman keskuksessa. Kaikki viimeisen päälle siistiä ja järjestäytynyttä. Ihmiset iloisia, hyväntuulisia ja avuliaita. Katukuppilat ja katuravintolat täpösen täynnä ja iltamyöhään. Vettä, luontoa löytyy: Limmat-joki virtaa kaupungin läpi, ja eteläpäässä avautuu pitkä Zürichin järvi.

Voiko kukaan asua ydinkeskustassa, Bahnhofstrassen eli asemakadun ja joen välissä kohtuuhintaan? Kyllä voi ja vieläpä perheen kanssa. Vietin kaksi yötä ystäväni ystävän viihtyisässä kodissa Zürichin taivaan alla. Ikkunat auki maailmaan.



Kun astuu talosta ulos, kuuluu kielten sekasorto. Sveitsin viiden miljoonan väestöstä yksi miljoona on ulkomaalaisia. Jo tavallinen saksalainen jää änkyttelemään kuulemaansa: sveitsinsaksaa kun ei ole tottumattoman helppo ymmärtää.



Mieleen jäi Bodenjärvelle muutettuamme naapurin pikkupojan innostunut, vauhdikas kertomus alemannin murteella, ja me sen kun katselimme toisiamme emmekä ymmärtäneet mitään. Nuorempi poikani syntyi Sveitsin puolella, siellä lähimmässä sairaalassa, Münsterlingenissä, ja pakkohan oli sitten opetella ymmärtämään, mitä lääkäri sanoi. Oikeammin meitä huvittivat suuresti lastenhoidon hauskat uudet sanat. Saksalaiset muualta tulleet vieraamme säännöllisesti hämmästelivät, miten olimme oppineet ymmärtämään mitä paikalliset puhuivat… Alemannien murrealueen maantieteellinen sijainti on Etelä-Saksa, Elsass, Saarland sekä Pohjois-Sveitsi. Myös svaabin murre kuuluu alemannin murteeseen. Alemannit sanana voisi saksan kielen mukaisesti kääntää ”alle Mannen” eli ”kaikki miehet”…



Zürich on minulle perin tuttu kaupunki, Bodenjärveltä etelään lähtien ensimmäinen oikea suurkaupunki. Bahnhofstraßelta löytyvät kaikki kalliit merkkiliikkeet ja kaikki suuret ja pienet sveitsiläiset pankit. Lienee Euroopan kallein katu? Kerran tuttujani odotellessa ja edellisenä päivänä Espanjasta palattuani jäin hämmästelemään hintatasoa: Malagassa kahvi oli maksanut vajaan euron, Zürichissä sama maksoi neljä euroa. Siis tietenkin frankkeina :-)



Zürichissä on lähes mahdotonta löytää parkkipaikkaa. Kaupunki onkin systemaattisesti panostanut julkiseen liikenteeseen. Siitä voisi muutama muu kaupunki ottaa oppia. Saksassa sama asia on ratkaistu ympäristöplaketein – ilman plakettia ei ole keskikaupungeille menemistä, ja jotkut pahapäästöiset autot eivät saa plakettia lainkaan.

Täytyy myöntää, että oli kuin olisin tullut kotiin tämän pitkähkön Suomen rupeaman jälkeen. Täällä iloisessa Karjalassa sitä elämäniloa saa hakemalla hakea, Sveitsissä se tuntuu olevan ihmisten luonnollinen olotila.

Tilasin renkaat

Minulla ei ole Mersua. Nyt ei ole, on ollut. Minulla on Mitsubishi ja olen siihen hyvin tyytyväinen.

Tarvitsin uudet renkaat. ”Tilasin” siis autooni renkaat ja itselleni veloituksetta. Vaan kukapa kenellekään autoon renkaita lahjoittelisi ;-)

Mainitsin siitä hyvälle asiakkaalleni ja yhteistyökumppanilleni, joka tuo Mersun ja Bemarin varaosia Suomeen hyvällä menestyksellä, ja jonka toiminnan aikoinaan alkuun saatoin. Kuin kätilönä, mikä toimenkuvaani kuuluukin. Hän sanoi, että voisin tilata renkaat hänen kauttansa paikallisesta Mersun liikkeestä. Niin sitten teinkin.

Yllätys seurasi sitten vasta, kun olin niitä renkaita hakemassa. Mersun liikkeen varaosapäällikkö oli sitä mieltä, että olin tehnyt liikkeelle palveluksia, joten asennuksen saisin ilmaiseksi. Toinen yllätys: asiakkaani ei veloittanutkaan renkaista mitään.

Sivumennen sanoen: Saksassa erinomaista palvelua saa juuri Mersun liikkeissä kautta maan. Suomessa tähän palvelutasoon yltää vain Alko, ja Helsingin Stockman. Se ei ole sitä, että asiakas saa vastauksia kysymyksiinsä tai kupin kahvia, asiakaspalvelu koostuu kokonaisvaltaisesta asiakkaan tarpeiden huomioonottamisesta. Miten kaukana Suomi vielä näissä asioissa onkaan!

Ajoin siis Mersun liikkeeseen, sain uudet renkaat. Tuttavat kyllä kyselivät, että miten minä Mersulle, eihän minulla ole Mersuakaan…

Onnistuneen maahanmuuton aakkoset: H niin kuin huumori

Kun ajatellaan huumorin tärkeyttä, kun asutaan ulkomailla, mieleeni tulee aina yksi tapahtuma.

Asuimme toisessa maassa, ja menimme ystävien kanssa ravintolaan. Meitä oli kuusi, mutta tarjoilija toi vain yhden ruokalistan. Kysyimme kohteliaasti, voisimmeko saada useampia kappaleita. Hän katsoi meitä kuin olisimme olleet päästämme vialla ja sanoi: ”Miksi? Nehän ovat kaikki samanlaisia.”

Yhä vieläkin me nauramme kun muistamme tuon jutun. Sen jälkeen on ollut niin kovin monta juttua ja tapahtumaa asuessani ulkomailla, ja ainoa tapa selvitä niistä on ollut huumori. Juuri siksi valitsin tähän kirjoitussarjaan H-kirjaimen edustamaan huumoria.

Huumorilla on helpompaa selvitä turhauttavista ja painostavista tilanteista. Se aiheuttaa heti kuin tyhjiön, joka imee kaiken kiukun ja harmin ja joka saa aikaan helpottuneen tunteen ja uskon siihen, että kyllä tästä jotenkin taas selvitään. Koska näitä harmillisia tilanteita tuntuu tapahtuvan enemmän ulkomailla asuessa, huumori voisi olla se ase, jota voisi käyttää säännöllisesti.

Niin siis, seuraavalla kerralla, kun olet turhauttavassa paikassa tai tilanteessa, ajattelepa lempihumoristiasi. Mitä hän sanoisi, mille nauraisi, millä tavalla?

http://globalcoachcenter.wordpress.com/2010/07/21/a-to-z-of-successful-expatriation%E2%84%A2-h-is-for-humor/
Copyright © 2010 by Global Coach Center

Ristiäiset. Ja hautajaisistakin.

Vanhemman poikani kastoi Königstädtenin kirkossa Hessenissä 28.8.1982 Kai Henttonen. Kai on juuri ollut toistamiseen Saksassa, silloin Frankfurtin seudun suomalaisena pappina, nyt Berliinin ja palaamassa kotosuomeen. Saksan maakirkot maksavat Saksassa toimivien suomalaisten pappien palkat, työsarka on valtava, reviirit muhkeita, yksi työrupeama neljä vuotta, jota voi jatkaa toisenkin kauden.

Ristiäiset eivät Saksassa ikinä ole nimenantojuhlat, vaan nimenomaan kaste ja kastejuhla. Nimi pitää lapsella olla viiden päivän kuluessa syntymästä. Toki ristiäiset voi pitää kotona, mutta se on hyvin harvinaista. Tavallista on kaste jumalanpalveluksen yhteydessä.

Kun äiti ja veli päättivät tulla Suomesta meille tutustumaan uuteen perheenjäseneemme, me kysyimme olisiko suomalaisella papillamme Kailla aikaa kastaa poikamme. Se ei kovin hyvin hänen aikatauluunsa sopinut, paitsi jos tulisimme Königstädtenin kirkkoon. Mikäs siinä, tulemmehan me. Lyhyellä varoitusajalla järjestettiin kaikki asianosaiset kokoon.

Königstädten kuuluu nykyisin Rüsselsheimin kuntaan ja se taidetaan parhaiten tuntea Opelin tehtaistaan.



Joskus asiat ovat mutkikkaita ja hankalia. Lopussa kiitos kuitenkin seisoi. ;-)

Juuri siksi päiväksi oli suunniteltu lapsen kummien muuttopäivä. Aikaansaavina ihmisinä kummit kuitenkin päättivät, että pannaan ajat sopimaan. Muuttopäivänsä kesken he tulivat paikalle ja osallistuivat myös yhteiseen illalliseen, jonka paikan olivat jopa järjestäneet. Se oli Medenbachin pitoravintola. Medenbachin kylä kuuluu nykyisin Wiesbadenin kaupunkiin, jossa kummit tänäkin päivänä asuvat. He ovat muuttaneet samaan ihanaan vanhaan taloon Wiesbadenin kylpylän puiston laitaan jo kolme kertaa… mutta se on toinen tarina se. Ihanat kummit ovat olleet!



Saksan isovanhemmat asuivat kolmensadan kilometrin päässä Saarlandissa Ranskan rajalla. Heidän ystävänsä oli muutama päivä sitten hypännyt junan alle, tehnyt itsemurhan. Saksassa hautajaiset ovat aina per heti, samalla viikolla, muutaman päivän kuluessa kuolemasta - vainajia ei säilytellä viikkotolkulla kuten Suomessa. Hautajaiset sattuivat siis juuri tuolle kastepäivälle, sitä ei etukäteen voinut mitenkään tietää. Tällä kertaa päivä oli lauantai, mutta hautajaispäivä voi Saksassa olla mikä viikonpäivä vaan ja sitä varten saa työpaikoilta vapaata. Nyt lapsen saksalaiset isovanhemmat kävivät ensin hautajaisissa, ajoivat sitten kilometrit tuhatta ja sataa Königstädteniin ja ehtivät juuri ja juuri oikeaan aikaan paikalle.

Entäs me sitten! Lähdimme liikenteeseen kahdella autolla. Ensimmäiset menivät ja osasivat perille. Vaan minä ja vauva veljeni autossa… asuimme kyllä Frankfurtin lähellä, pohjoispuolella Taunus-vuoriston vieressä, mutta en ollut koskaan käynyt Königstedtenissä. Rhein-Mainin alueella asuu kuusi miljoonaa ihmistä hyvin tiiviisti pakattuina ja autobaanoja on joka lähtöön, niiden verkosto on hyvin tiheä. Ajoimme harhaan, aikakin alkoi vähiin, ja veljen autosta alkoi sitten myös polttoaine alkoi käydä vähiin ja loppui sitten.

Veljeni on kuten suomalaisen miehen tuleekin, eli kuten isäni: ei hermostu mistään. Hän tuumasi vain: ”Eivät ne ilman meitä aloita, sillä vauva on meillä!”



........................

http://www.ekd.de/aktuell/53543.html
http://www.rengas.de/

Karlsruhen suomalainen seurakunta 30 vuotta

Tyttäreni, ensimmäinen lapseni syntyi heinäkuussa 1980. Ystäväni Pirkon kolmas lapsi syntyi myös heinäkuussa 1980. Me molemmat pyysimme silloista suomalaista pappiamme Esa Eerolaa, joka toimi Münchenistä käsin koko Etelä-Saksan alueella, kastamaan lapsemme.


Tyttären kastejuhla pidettiin samana syksynä meillä kotona. Totta kai juttelimme Esan kanssa myös monenlaista muuta asiaa. Muun muassa tarpeesta perustaa Karlsruheen suomalainen seurakunta, kun sitä oli suomalaisten taholta moneen otteeseen toivottu. 

Päätettiin yhdessä Pirkon ja Esan kanssa ryhtyä toimeen ja virallistaa toiminnan eli päätimme perustaa sen seurakunnan. Kävimme läpi erilaisia vaihtoehtoja, keskustelimme muiden suomalaisten kanssa ja kutsuimme sitten kaikki suomalaiset perustavaan kokoukseen marraskuussa. Yhteisö oli rakentavaa ja yhteistyö mielekästä ja mielenkiintoista.

Ensimmäisessä kirkkoraadissa ehdin vaikuttaa vuoden, ennen kuin muutin pois paikkakunnalta, Frankfurtiin.

Ensimmäiset tilaisuudet pidettiin Waldstadtin seurakunnan tiloissa, joissa vapaaehtoistyöntekijänä vaikutti edesmennyt Anneli Assmus ja joka järjesti tilat.

Paikkakunnalla ei ollut tuolloin juurikaan virallista suomalaistoimintaa. Kirkon tilaisuudet eivät mitenkään olleet pelkästään perinteisiä jumalanpalveluksia. Seurakunnan tiloissa tavattiin myös katsomaan yhdessä Tuntematon sotilas. Siihen aikaan ei ollut nettiä eikä suomalaisia elokuvia voinut nähdä oikein missään. Filmin toi Kari Bonsdorff Stuttgartista. Oli talvi ja lunta tuli taivaan täydeltä ja tiet liukkaita kuten talvella saattavat olla, joten Kari myöhästyi reilusti ja filmin katsominen meni yömyöhään. Filmissä tunnetusti myös ammutaan. Siitäkös Waldstadtin seurakunnan pappi riemastui. Saimme häädön: meillä ei sen jälkeen ikinä enää olisi menemistä hänen seurakuntanta tiloihin.

Pienenä yksityiskohtana kerron, että Waldstadtin evankelisen kirkon kellotapulissa on kellotaulu viisareineen, ja toisen kirkon kellotapulissa kumiseva kirkonkello. Ilmoitettiin toisillemme, että se on se kirkko jonka kellotapulissa on ”kello”… hyvin yksiselitteistä, eikös vain!

Etsittiin uusia tiloja, jotka löytyivätkin Lukas-seurakunnasta, ja siellä suomalaisen seurakunnan tilaisuudet ovat tänäkin päivänä. Sieltä kuului, etteivät heidän omat seurakuntalaisensa ikinä ole niin siistejä kuin me!


Minun sydäntäni lämmitti varsinkin se, että meillä oli Karlsruhessa useita laulajia ja soittajia, urkuri löytyi omista piireistä, ja kaikissa jumalanpalveluksissa olivat kaikki suomalaiset aina läsnä ja laulu raikui. Sitä, että kaikki laulavat ja kaikki osallistuvat, kaipaan täällä Suomessa…

Papit toki vaihtuivat ajan mittaan ja Saksan alueet jaettiin eri malliin. Myöhemmin on kuulunut, että toiminta on ollut monipuolista ja hedelmällistä.

Karlsruheen perustettiin myös Saksalais-suomalaisen seuran paikallisosasto; muistan hyvin miten olin mukana sitä järjestämässä ja olin vuosia ensimmäinen tilinhoitaja. Vielä myöhemmin perustettiin Karlsruheen suomalainen kielikoulu.

Esa Eerolasta tuli myöhemmin rovasti ja hän teki mittavan elämäntyön Tampereella, ja on juuri jäänyt eläkkeelle.
http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/puheeni-rovasti-esa-eerolan
http://evenemax.fi/FI/Tapahtumat/Tiedot/tabid/90/language/fi-FI/Default.aspx?EvId=93229

Minä olen iloinen ja ylpeä Karlsruhen suomalaisesta seurakunnasta, sen toiminnasta ja ennen kaikkea niistä ihanista ihmissuhteista, joita minulla siellä yhä on!

Kodinhoitoa ja/vai liiketaloutta

"Tämä siis tarkoitti, että minulla oli kulunut kymmenen vuotta kokopäivätöiden välillä. Se ei tarkoita, että älyni olisi valunut hukkaan. Itse asiassa kerron aina naisille, että opin kaiken tarvitsemani liike-elämästä hoitaessani kimppakyytejä.

Mietipä sitä. Kun autossa on kuusi lasta, siinä oppii neuvottelemaan: Jos he kaikki haluavat takapenkin ikkunapaikan, on pystyttävä järkeilemään sopiva ratkaisu, ellei sitten halua ajaa koululle lauma kirkuvia kuusivuotiaita kyydissään. Tämä ei oikeastaan eroa olemisesta keskellä työpaikan kriisiä, jossa kaikki käyvät täysillä kierroksilla ja heidät on saatava olemaan hiljaa.

Haluatko, että nurmikkosi leikataan joka viikkoa edulliseen hintaan? Siinä on kyse palkkaneuvottelusta. Tarvitsetko luotettavan henkilön siivoamaan? Siinä on kyse oikean henkilön palkkaamisesta. Pitäisikö saada joku hoitamaan lapsia? Siinä on kyse delegoinnista. Ruoan ostaminen tietyn budjetin mukaan opettaa taloudellista vastuuta. Vakuutusyhtiön kanssa neuvotteleminen onnettomuuden jälkeen valmistaa hyvin talousneuvotteluihin. Kiitoskirjeiden lähettäminen oikeaan aikaan opettaa, kuinka tärkeää on saada henkilökunta tuntemaan itsensä arvostetuksi.

Illalliskutsujen järjestäminen kahdelletoista hengelle neljän tunnin varoitusajalla vaatii aivan yhtä paljon koordinointikykyä kuin mikä tahansa työ, jota olen CNN:llä tehnyt.

Sen lisäksi, että hoidettavat tehtävät ovat samoja kun työelämässäkin, ne on usein tehtävä paljon suuremman paineen alaisena, koska yleensä oletetaan, että kodinhoitoon liittyvät askareet eivät vaadi minkäänlaisia erityistaitoja – yhteiskunta on alentanut näiden töiden arvon niin perusteellisesti, että me harvoin tunnustamme askareiden vaatimat todelliset lahjat."

Ylläoleva sitaatti kirjasta ”Pelaa kuin mies, voita kuin nainen”, kirjoittaja amerikkalaisen televisioyhtiön CNN Newsgroupin varatoimitusjohtaja Gail Evans.

…………………………………


Tuota kaikkea minäkin tein. Sen lisäksi remontit, käsityöt, kurssitukset ja koulutukset, kaikki vaatteet, käännökset, edustamiset, veroilmoitukset, puutarhanhoidot, auton katsastukset... Työtoverini englantilainen Barry oli aikoinaan sitä mieltä, että on samantekevää, hoidanko johtajaa ja työtäni vai lapsia ja kotia: työ on sama. Oikeassa on.

Kuitenkin yksi asia, jota pahasti kadun, on etten pysynyt toisen palkollisena työelämässä Saksassa. En tietenkään kadu sitä lasten takia. Kadun sitä siksi, että siltä ajalta ei kertynyt eläkettä. En tosin ollut toimeton enkä työtön, mutta en ansainnut sosiaalimaksuvelvollista palkkaa.

Kahdeksan vuoden työrupeama toisen palveluksessa ja kolmen lapsen kasvattaminen toi eläkettä kokonaista 250 euroa kuukaudessa (nykyrahan mukaan), jota minulle maksetaan sitten, kun täytän 67 vuotta. Tosin Saksassa ei ole helppoa käydä kodin ulkopuolella töissä jos on lapsia, sillä ei ole olemassa mitään näistä itsestäänselvyyksistä, mitä Suomessa asuvat naiset saavat kuin lahjana yhteiskunnalta ja miehiltään. Kaikki pitää tapella itse. Järjestelimme aina kaikki asiat itse… Oppiihan siinä pakostakin organisoimaan ja tarttumaan toimeen.

Aura reading. Jokaisella meillä on piilossa olevia kykyjä.

Suomessa pitää joka asiaan olla paperit. Mitään ei voi saada tai tehdä ilman jonkun virallisen tahon antamia papereita. Se onko se virallinen taho edes kykeneväinen arvioimaan sitä mistä paperit antaa, ei kysytä.

Minulla ei ole minkään sortin papereita. Tai no. Käytännön kokemusta kuitenkin on. Se että pedagogiset paperit puuttuvat, ei ole estänyt minua opettamasta ja saamasta erityiskiitosta hyvästä opetuksesta TE-toimistolta. Tai toimimasta vuosikausia Saksan kielikoulujen pedagogisen neuvoston varapuheenjohtana. Tai kirjoittamasta Saksan suomalaisille kielikouluille opetussuunnitelmia. Eikä edes toimimasta Saksan valtion maksamana projektinjohtajan assistenttina. Elintarviketutkimuskeskus ei kysynyt papereita, vaan osaamista.

Asia, josta minulla oikeasti on viralliset paperit, on aurakoulutus sekä reikiopettajan paperit, Mikao Usuin linjasta. Näitä asioita en mainosta enkä niistä julkisesti kerro saati tarjoa kenellekään. Vain pyynnöstä! Hyödyllisiä taitoja sen sijaan ovat molemmat. Ei vain minulle vaan monelle muullekin. Kahdesti olen pelastanut ihmishengenkin, ja kuullut vasta paljon myöhemmin, että näin oli tapahtunut…

Olin aurakoulutuksen ensimmäisellä osakurssilla avustajana, siis harjoittelijana, ja kaksi lapsistani oli mukana. Nuorempi poikani oli tuolloin kymmenvuotias, mukana ollut tyttäreni 19. Kurssilla oli toinenkin samanikäinen lapsi, muuten viisitoista eri-ikäistä aikuista, edustaen monenlaisia ammattikuntia toimitusjohtajasta sairaanhoitajaan. Tapahtumapaikka Ergoldsbach, Baijerissa, Saksassa, yhdeksän vuotta sitten.

Kurssin johtaja halusi ensimmäisenä iltana lämmittelyharjoitukseksi näyttää, mitä me ihmiset osaamme. Sanoi että lapsilla näkijän eli tietäjän taidot ovat vielä tallella, viisas ja fiksu järkemme ja järkeilymme ei ole niitä vielä peittänyt.

Hänellä oli pino valkoisia kirjekuoria, ja jokaisessa kirjekuoressa valokuva, jota ei tietenkään kuoren läpi voinut nähdä. Antoi poikani valita yhden ja pyysi tätä kertomaan, mitä kuoressa oleva kuva esittää. Tehtävä mahdoton? Kurssilaiset epäileviä. Saa nähdä mitä puppua kurssittaja puhuukaan.

Poika otti kirjeen kämmeniensä väliin, sulki silmänsä ja vähän ajan kuluttua sanoi, että kirjekuoressa olevassa kuvassa on järvimaisema, ja taustalla puita. Kuori avattiin, kuva otettiin esille. Yleinen täydellinen ällistys! Kuvassa järvimaisema, ja taustalla puita.

Se on sattumaa, sanoivat kaikki. Niinpä kai, kurssittaja sanoi. Hän pyysi poikaa valitsemaan toisen kirjekuoren. Poika laittoi sen kämmentensä väliin, sulki silmänsä. Sanoi sitten, että kuvassa on kaksi henkilöä, toinen on mies ja toinen on pitkätukkainen nainen.

Kuori avattiin. Tällä kertaa kukaan ei enää puhunut sattumasta mitään. Kuvassa oli kurssittaja itse ja hänen pitkätukkainen tyttärensä.

Yleistä hämmästelyä, kuinkas muuten. Kurssittaja sanoi, että oikeastaan tämä riittää siihen, että uskoisimme omiin kykyihimme, mutta pyysi sitten kuitenkin poikaa valitsemaan vielä kolmannen kirjekuoren. Ja poika laittoi kuoren kämmentensä väliin, sulki silmänsä. Ja sanoi, että kuvassa on ilotulitus.

Kuvassa oli makrokuva kukasta, joka todellakin näyttää ilotulitukselta.



Kurssittaja lähetti meidät majapaikkoihimme. Sitten hän opetti meille seuraavina päivinä, miten me kukin voimme tietää kaikenlaisia asioita toisista ihmisistä ja asioista, ja miten voimme sitä tietoa käyttämällä olla muille avuksi. Huomio! Tämä ei tarkoita, että tiedän kaiken muista ihmisistä. Eikä kyse ole ollenkaan mistään värien näkemisestä. Jokainen kurssilainen on kirjallisesti sitoutunut siihen, että käyttää saamaansa tietoa vain ja ainoastaan toisen ihmisen nimenomaisesta pyynnöstä, suostumuksella ja hyväksi. Opetustehtävissä minulle tästä tietoisuudesta, että ihmisessä on paljon piilossa olevia kykyjä, on ollut paljon hyötyä.

Luojan tiet ovat ihmeelliset.

http://www.verenakoenig.de/aura.html

Laihduttamisesta

Ja vielä lisää Hans-Peter Zimmermannin uutiskirjettä. Tällä kertaa laihduttamisesta. Se joka haluaa tietää lisää, viestittäköön. (Kääntäjät ja terapeutit eivät kuitenkaan te työtään ilmaiseksi. Kuin ei maitoakaan saa marketista ilmaiseksi.)

………………………………………

Laihdu kämmenterapialla?

On sanottava rehellisyyden nimessä, ettei minulla ole aavistustakaan, toimiiko tämä. Mutta Heribert Fischer, berliiniläinen sisätautilääkäri, joka on ennenkin lähettänyt artikkelin uutiskirjeeseeni, kirjoittaa minulle näin:

(siteeraan)
Oletan että olen löytänyt sen miksi painamistekniikka toimii hyvin, jos haluaa laihtua.

Näen kolme syytä, miksi ihmiset lihovat.

1. Useimmat lihovat, koska he (eli heidän alitajuntansa) haluaa suojautua jostakin tai joltakin.
2. Jos ihmisellä on liian vähän painoarvoa yhteiskunnassa (eli jos ihminen tuntee itsensä arvottomaksi).
3. Useimmat ylipaino-ongelmat (korkeintaan 10 kg ylipainoa) johtuvat siitä, että ihminen menee nukkumaan ajatellen ”toivottavasti selviän huomisesta”.

Kohdassa 1 olen hoitanut kolmea naista, joilla oli 30 kg ylipainoa. Pyysin heitä muistamaan, milloin he alkoivat lihoa, ja mikä syvä loukkaus tai pelko aikaan liittyy. Samoin kuin jos olisin hoitanut pelkotiloja, pyysin heitä muistelemaan tätä tilannetta kaikkineen ja sitten käytin painamistekniikkaa. Kahden viikon kuluessa he kaikki laihtuivat 8-12 kg ilman minkäänlaista muutosta ruokavaliossa.

Tunnette varmaankin testin, jossa käsi ojennetaan sivulle. Ihmistä pyydetään panemaan vastaan kun käsivartta painetaan ylhäältäpäin, jolloin nähdään tavallinen vastaanpanon voima. Sitten kysyn heiltä, haluavatko he laihtua, ja käsivarsi menee helposti alas, mikä tarkoittaa, että alitajunta ei halua että tämä ihminen laihtuu. Painatusterapian jälkeen käsivarren voima oli ennallaan, kun esitin saman kysymyksen.

Olen sitä mieltä, että annatte uutiskirjeellänne ihmisille todella paljon, kuten esimerkiksi minulle tämän ajatuksen, jota en malta olla esittämättä, ja haluan antaa teille tämän tiedoksi seuraavaan seminaariinne. Tämä mitä kirjoitan olen itse kokenut, eikä se ole huuhaata. Haluan että mahdollisimman monet ihmiset tietäisivät tämän!

Parhain terveisin, Heribert Fischer, Berliini
(sitaatti päättyy)

Kiitos, Heribert Fischer, tästä vinkistä. Minä annan sen teille ilmaiseksi ja pyydän kertomaan, auttoiko se. Siis tämä tekniikka. Sen löytää täältä:
www.hpz.com/handtherapie.html

Oppilaani Mario Spichiger on tehnyt siitä kokonaisen liikekonseptin:

www.phobopress.com

MIKSI teet mitä teet?

Vieläkin siteeraan Hans-Peter Zimmermannin viimeisintä uutiskirjettä
(www.hpz.com):

Eivät ihmiset osta MITÄ, vaan MIKSI

Se joka osaa englantia, katsokoon tämän Simon Sinekin 18 minuuttia kestävän videoesityksen.

www.youtube.com/watch?v=u4ZoJKF_VuA

Se joka ei osaa englantia, lukekoon yhteenvetoni.

Sinek kertoo, miksi hänen mielestään tietyt yritykset menestyvät ja toiset eivät, vaikka laatu on sama. Syy on se, että useimmat aloittavat viestintänsä kertomalla MITÄ he tekevät, esimerkiksi ”teemme tietokoneita”. Joskus he kertovat myös, MITEN he tuotteensa tekevät, esimerkiksi ”teemme tietokoneita, joita on helppo käyttää”.

MIKSI on useimmille täysin tuntematon asia, tai liian yksinkertaista (sillä esimerkiksi siksi, että saisivat tuloja ei ole tarpeeksi vetävä ilmaisu). Tai sitä miksi ei sanota ollenkaan.

Sinekin mukaan useimmat kommunikoivat ulkoa sisällepäin, nimittäin tässä järjestyksessä: MITÄ -> MITEN -> (-> MIKSI). MIKSI on suluissa, koska sitä ei yleensä sanota ollenkaan.

Menestyvät yritykset sen sijaan kommunikoivat sisältä ulospäin, kuten esimerkiksi Apple: ”Kaikessa mitä teemme, haluamme haastaa olemassa olevan ja näyttää, että ajattelemme toisin kuin muut” (MIKSI),
”sen teemme siten, että tuotteemme saavat kauniin ulkomuodon ja ohjelmoimme ne käyttäjäystävälliksi” (MITEN)
”ja sitä paitsi teemme tietokoneita” (MITÄ).
Haluatteko ostaa yhden?

Toivon, että asia on selvä, vaikka en tässä tekstissäni pystykään näyttämään piirroksia. Nyt ymmärrän myös, miksi niin monet seminaarien pitäjät ja valitettavasti myös terapeutit eivät onnistu. Sitä MIKSI ei sanota ollenkaan. Jos satut olemaan yksi näitä seminaarien ohjaajia tai terapeutteja, esitäpä itsellesi kysymys: MIKSI haluat olla ohjaaja tai terapeutti? ”Koska haluan ansaita rahaa?” Se ei ole MIKSI vaan sen MIKSI seuraus. Jos et näe mitään parempaa syytä olla ohjaaja tai terapeutti, niin älä ryhdy ohjaajaksi tai terapeutiksi lainkaan, sillä et tule menestymään!

Luomiskertomus terveyden näkökulmasta

Tämän olen kirjoittanut ennenkin: nautin suunnattomasti sveitsiläisen hypnoositerapeutin ja yrityskouluttajan Hans-Peter Zimmermannin uutiskirjeestä. Sen voi tilata täältä: www.hpz.com. Se on vain saksankielinen – kieli joka ei ole Suomessa muotia, josta syystä suomalaiset saavat tietoonsa vain kapean siivun siitä mikä heille olisi hyväksi.

Viimeisimmän uutiskirjeen lopussa Zimmermann kirjoittaa näin:

”Tämä tällä kertaa.

Lopussa tänään huvittava teksti, jonka minulle lähetti Thomas Wendel.

Alussa Jumala täytti maan parsakaalilla, kukkakaalilla ja pinaatilla, kaikenlaisilla vihreillä ja keltaisilla ja punaisilla vihanneksilla, jotta mies ja nainen voisivat elää pitkään ja terveinä.

Ja saatana loi Mövenpickin ja Bahlsenin. Ja kysyi: ”’Pari kuumaa kirsikkaa jäätelön lisukkeeksi?” Ja mies vastasi: ”Kyllä kiitos.” Ja nainen lisäsi: ”Minulle kuuma vohveli ja kermavaahtoa.” Ja niin kumpikin voitti viisi kiloa.

Ja Jumala loi jogurtin, jotta nainen säilyttäisi linjansa, joita mies niin suuresti rakasti. Ja saatana toi valkoisen vehnäjauhon ja sokeriruo’on sokerin ja sekoitti ne keskenään. Ja nainen muutti vaatteittensa koon kolmestakymmenestä kahdeksasta neljäänkymmeneen kuuteen.

Niinpä Jumala sanoi: ”Kokeilkaapa tuoretta salaattia.”
Ja paholainen loi kermakastikkeen ja valkosipulipaahtoleivän salaatin lisukkeeksi. Ja syötyään miehet ja naiset avasivat vyönsä ainakin yhden reiän verran.

Mutta Jumala ilmoitti: „Annoin teille tuoreita vihanneksia ja oliiviöljyä, jossa voisitte niitä kypsentää.“
Ja paholainen lisäsi siihen kermajuustoa ja camembertia, voissa paistettuja hummerinpalasia ja kananrintaa, ja sitä varten tarvittiin toinenkin lautanen. Ja ihmisten kolesteriarvot lensivät korkealle.

Jumala toi siis lenkkeilykengät, niin että lapset hieman laihtuisivat.
Mutta paholainen loi kaapelitelevision ja kaukosäätimen, jotta ihmisten ei tarvitsisi nousta ylös vaihtamaan kanavaa. Ja miehet ja naiset itkivät ja nauroivat televisioidensa ääressä ja pukeutuivat trendikkäästi joustavista kankaista tehtyihin urheiluasusteisiin.

Jumala loi sen jälkeen perunan, ja siinähän ei ole rasvaa vaan kaliumia ja arvokkaita ravintoaineita.
Mutta paholainen kuori pois perunan terveen kuoren ja leikkasi perunan perunalastuiksi, paistoi ne eläinrasvoissa ja sirotteli päälle paljon suolaa. Ja ihmisen elopaino lisääntyi edelleen.

Sitten Jumala loi vähärasvaisen lihan, jotta lasten ei tarvitsisi syödä niin paljon kaloreita, ja kuitenkin tulisivat kylläisiksi.
Ja paholainen loi mäkkärit ja juustohampurilaisen ja laittoi hinnaksi 99 senttiä. Ja Lusiferi kysyi vielä: ”Saisiko olla ranskalaisia?” Ja ihminen sanoi: ”Totta kai, ja lisäksi iso annos majoneesia!” Ja paholainen sanoi: ”Oikein hyvä.” Ja ihminen sai sydänkohtauksen.

Jumala huokasi ja loi nelinkertaisen ohitusleikkauksen.
Ja paholainen loi pakollisen sairausvakuutuksen.”

Nuorteni kokemuksia Suomessa

Suomi suvaitsevainen avomielinen maa?

Paluumuuttajana ja ulkomaalaisia opettaneena kiinnittää automaattisesti huomion aina Suomessa asuneiden käyttäytymiseen ulkomaalaisia kohtaan. Suomen Kuvalehden kommentaattori Marko Maunulan mielestä Suomi on suvaitsevainen ja avomielinen maa. Peruste: hänen afroamerikkalaiseen poikaansa ei kiinnitetty Seinäjoella sen kummempaa huomiota.
http://suomenkuvalehti.fi/blogit/americana/suomi-on-suvaitsevainen-maa

Minun, nuoremman poikani sekä oppilaitteni kokemus on aivan toinen. Turisteille kyllä ollaan ystävällisiä, vaan auta armias, jos muutatkin maahan. Kyräillään, käännetään selkä. Tästä syystä oma poikani palasi puolentoista vuoden kokeilun ja turhautumisen jälkeen Saksaan. Koululaitos on todellakin sitä priimaa mitä maailmalla kerrotaan; kiitos tässä kohdin kuuluu erityisesti Lauritsalan aikuislukiolle. Mutta siinäpä se sitten olikin.

Ruohonjuuritasolla asia näyttää tällaiselta. Nyt kun olemme juhlineet äidin pyöreitä ja tädin huomattavan korkeita syntymäpäiviä, kutsuin (ja maksoin, koska ovat opiskelijoita) kaikki lapseni ja miniäni Saksasta Suomeen. Lisäksi Suomeen tuli Belgiasta lasteni setä, varsin valoisa mies, jonka kaikki sukulaiseni tuntevat vanhastaan.

Vanhempi poikani olikin Suomessa viimeksi viisi vuotta sitten. Iloinen olen siitä, että siitäkin huolimatta hänen kielitaitonsa on säilynyt! Kaikki kolme puhuvat sujuvasti suomea ja setäkin auttavasti.

Meillä on tilaa maalla ja mökillä. Meillä on ollut yhdessä mukavaa. Heillä keskenään on ollut mukavaa. Äitini, lasten mummi on ikionnellinen, että lapsenlapset ovat olleet paikalla ja kaikki kerralla. En minäkään, lasten äiti, ollut nähnyt heitä yhdellä kertaa viiteen vuoteen, sillä Saksa on iso maa, he asuvat kukin satojen kilometrien päässä toisistaan.

Nyt suomalaisilla ja sukulaisilla on kesäloma. Aika moni sanoi etukäteen, että kun nuoret tulevat, teemme yhdessä sitä ja tätä. Ajankohta oli tiedossa kuukausia ennen heidän tuloaan. Sukulaisissa on myös useita, jotka eivät enää ole työelämässä. Siltikään yhdeltäkään ei ole löytynytkään aikaa nuorilleni. Nyt sitten kun kymmenen päivän rupeama on lopullaan, olemme saaneet todeta, että heille kaikille olikin tärkeämpää kutsua kylään omia naapureitaan. Näin, ja aivan kirjaimellisesti. Painotan: sellaisia ihmisiä kutsuivat ja juuri nyt, joita voisivat nähdä minä päivänä vuodessa hyvänsä. Ainoa joka oikeasti kutsui ja jolta löytyi aikaa, oli petroskoilainen ystäväni!

Eipä silti: sää on ollut ihana, nuorille uiminen ja ei minkään erityisen tekeminen juuri sitä toivottua lomaa. Ainainen täytekakun syöminenkin kävisi voimille. Heidän rakkautensa Suomeen ei ole järkkynyt.

Minulle kuitenkin viesti on selvä. Tämän jälkeen olkoot sukulaiset rauhassa omissa oloissaan. Viesti meni myös nuorilleni perille: hekään eivät ota suomalaisia sukulaisiaan vastaan, jos Saksaan sattuisivat eksymään. Juuri silloin nuoreni nimittäin tulevat kutsumaan naapurinsa kylään.

Onneksi minun ei tarvitse pitäytyä sukulaisiin, on muitakin ihmisiä.

Miksi tapahtuu se mitä tapahtuu?

Jokaisella tapahtuvalla asialla on sanoma. Useimmiten emme ymmärrä, koska emme kuuntele. Emme osaa kuunnella. Usein selviää paljon myöhemmin, mistä oli kyse, miksi piti tapahtua mitä tapahtui. Jokainen ihminen on lahja. Myös se, jonka kanssa en tule toimeen.

Hoitopojallani Felixillä, joka teki aikuisena itsemurhan, oli materialistille vanhemmilleen joku sanoma. Tähän mennessä he eivät ole sitä kuunnelleet…

Pinnallinen elämänmeno on se asia, jonka takia en koskaan enää haluaisi asua Frankfurtissa, missä tämä poika asui. Se on täysin materialistinen kaupunki. Euroopan rahamaailman keskus.

Saksalainen entinen anoppini on ulospäin hurmaava vanhempi naishenkilö. Vaan sisältäpäin kuin noita. Hänen elämänsä on ollut täynnä lähisukulaisten ja läheisten kuolemia. Lapsena kuoli oma äiti haimasyöpään, sitten isä syöpään, sitten ottoäiti eli isän toinen puoliso suolistosyöpään, sitten puoliso 62-vuotiaana eli entisen mieheni isä haimasyöpään, ja sen lisäksi jopa useampi muu lähisukulainen, ja kuolemansyy aina syöpä. Monet ystävät ovat jättäneet, eivät ole jaksaneet hänen kanssaan.

Hän on elämälle katkera ja on sitä mieltä, että Jumalaa ei ole.

Hän on täysin hylännyt toisen poikansa, ex-mieheni nuoremman veljen, eikä halua olla tämän kanssa missään tekemisissä. Emme tiedä miksi. Minun lapseni ovat sitä mieltä, että setä on miellyttävä ihminen! Hän on harras uskova, muttei ikinä tuputa kenellekään mitään eikä tee itsestään minkäänlaista numeroa.

Lankoni sanoi kerran aiemminkin ja taas viimeksi luonani Saksassa vieraillessaan, että lapsillani on uskomaton onni: äiti joka välittää ja rakastaa, sellaista hän ei tiennyt lapsena olevankaan.

Onko sitten niin, että ihmiselle annetaan samat asiat niin monta kertaa, kunnes hän on läksynsä oppinut?

Minulla on ollut ihana isä ja ihana äiti. Totta kai kaikkine puutteineen, mutta kukapa meistä olisi täydellinen. Luulen että ex oli ja on edelleenkin siitä kateellinen – lasteni puheita ja hänen omia sanojaan tulkitakseni. Sen sijaan että ottaisi opiksensa. Asia ei muutu mihinkään olemalla kateellinen, vaan olemalla itse hyvä isä.

Vetovoiman laki. Sitä saa mitä tilaa.

Tämä kuulostaa varmaankin kummalliselta ja teennäiseltä: kävin pitkään kirkossa Saksassa joka ikinen sunnuntai ihan vain kuullakseni ja saadakseni Herran siunauksen. Enpä panisi pahakseni kuulla sitä vastakin. Se vaikutti jopa niin paljon, että vanhempi poikani valitsi siunauksen rippilauseekseen.

Herra meitä siunatkoon.

Kakku leikataan... näin

Tai näin. On tässä syntymäpäiviä vietelty, isoja ja pieniä juhlia. Äidin ja tädin isoissa juhlissa muistimme myös kaikkia muita, joilla oli syntymäpäivä joko sinä päivänä tai vähän ennen juhlapäivää tai vähän sen jälkeen. Samaisia määriä syötiin kermakakkua - joka kolmannen kakun jälkeen alkaa tulla korvista ulos! Vieraita onkin ollut joka lähtöön.

Kaikki kolme lastani ovat syntyneet heinäkuun alkupuolella, ja kummipojistani kaksi myös. Muistan vallan hyvin yhden kesän, jolloin oli hyvin kuuma, jolloin toinen kummipojistani oli luonani Saksassa ja toki jokainen syntymäpäiväsankari sai vieraansa ja kakkunsa. Viimeisen kohdalla kenellekään ei enää kakku maistunut; onneksi vieraille maistui.

Joka vuosi järjestin lapsilleni syntymäpäiväkekkerit leikkeineen ja tietenkin tein ne pakolliset suomalaiset kermakakut. Tytär ensimmäisenä kotoa pois muutettuaan totesi, että ensimmäisenä oli ikävä kermakakkua, äiti ei enää ollutkaan leipomassa…

Saksassa kakkuja on kymmeniä erilaisia. Kermakakun nimikään ei ole saksaksi kakku, vaan torttu. Sakassa on kirsikkakakku, linzintorttu, murukakku, omenatorttu, pähkinäkakku, rahkatorttu, raparperitorttu, manteli-mehiläisenpisto, frankfurtinkranssi, saksanpähkinäkakku, unikkokakku, viinirypäletorttu… ja kruununa kaiketi Schwarzwaldin kirsikkakakku. Pullaa ja hiivaleivonnaisia yleensä ei pidetä minkäänlaisessa arvossa; jos olisin tarjonnut Saksassa pullaa, olisin ollut huono emäntä.

Kun kirsikat kypsyivät kesäkuussa, tein kirsikoista ja rahkasta kakkuja pakastimeen koko vuoden varalle. Samat syksyllä, kun luumut kypsyivät. Pellillisittäin luumutorttua ja liiat pakkaseen. Ne vaan ei tahtoneet ikinä pakastimeen asti päästä, kun omat lapset ja lasten ystävät ja naapurin lapset ja muut naapurit maistelivat.



Kuva vuodelta 1995.


Suomalainen kermakakku on aina samanlainen. Siinä sokerikakkutaikina munista, sokerista, vehnäjauhosta ja sekaan pikkuisen leivinjauhetta; jäähdyttyään se kakkupohja leikataan kolmeen osaan ja kostutetaan veteläksi.. anteeksi kuohkeaksi, sitten välissä hedelmää tai banaania ja koristeena tuoreita marjoja. Ainakin heinäkuussa ;-)

Saksalaiset ovat säntillistä väkeä. Saksalainen kakku leikataan aina säännöllisesti kahtia, sitten neljään osaan, sitten kahdeksaan. Aina ja ilman poikkeusta.

Ja suomalainen kermakakku leikataan… ihan miten sattuu! Tässä leikkuumallia nuorimman syntymäpäiviltä muutama päivä sitten. :-)



Takaisin Saksaan ja saksalaisiin kakkuihin.



Saksalainen Juustokakku – Käsekuchen

POHJA:

250 g jauhoja
1 tl leivinjauhetta
125 g voita/margaa
125 g sokeria
2-3 tl vanilja sokeria
ripaus suolaa
1 muna

TÄYTE:

4-6 munaa, joista 1 valkuainen vatkataan vaahdoksi
150 g sokeria
750 g- rahkaa
1 prk (20g) ranskankermaa1 rkl öljyä
1 pss. Vanillepudding-pulveria (löytyy Lidl:stä)


Pohja: Sekoitetaan kuivat aineet ja lisätään pehmeähkö voi ja muna ja vaivataan taikinaksi. Laita se täytteen teon ajaksi jääkaappiin kylmenemään.

Täyte: Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi ja lisää rahka, pulveri, öljy ja ranskankerma sekaan. Lopuksi sekoita valkuaisvaahto lusikalla joukkoon. Laita pohja voideltuun ja korppujauhotettuun (irtopohjalliseen) kakkuvuokaan ja pistele siihen haarukalla reikiä. Kaada täyte päälle ja paista uunin alaosassa 180 asteessa 60-80 min. Kun otat kakun pois, ota se varovasti, sillä jos saa vähän kolhuja/osumia niin lössähtää helposti.

...................................

Jk. Lisää reseptejä kirjoitan ja lähetän, jos joku kysyy… *wirn

Ennen kuin sielu puutuu

”Katselin hänen loittonevan selkänsä kutistuvaa hahmoa ja ihmettelin, milloin me ikinä olemme niitä lapsia, joita ne odottivat? Niitä, joissa ne saavat syntyä uudestaan, parempina, rohkeampina, loistavampina. Niitä, jotka tekevät ne sankariteot, joita ne eivät itse uskaltaneet, jaksavat miellyttää niitä ja joista ne saavat kehuja kaiken aikaa. Niitä, jotka mukisematta kantavat niiden kaikki puutteet omassa lihassaan, nuolevat niiden haavat ja rakastavat ne hyviksi ihmisiksi. ”
Helena Kallio: Ennen kuin sielu puutuu, TEOS 2006

Riipaisevaa luettavaa kaiken kaikkiaan. Sielu puutuu, kun odotukset ovat liian korkealla.

Lapset tulivat Suomeen kaikki kolme, eri puolilta Saksaa. Aikuisia ovat, vanhemmalla pojalla myös kumppani. Voi sitä riemua, kun mökille asti vihdoin päästiin. Vanhin siellä jo odottikin. Heti saunomaan ja lettuja paistamaan ja uusia suunnitelmia tekemään, vaikka olikin keskiyö.

Meillä vanhemmilla on odotuksemme. Elämä ei mennytkään kuten halusimme. Tai jos olemme itse menestyneet, lapsienkin on menestyttävä. Jos emme, sitten vasta lasten onkin menestyttävä. Me yritämme tietenkin tehdä parhaamme, ja juuri siinä epäonnistumme täydellisesti. Me emme anna lastemme olla sitä mitä he oikeasti ovat, me tuputamme heille oman näkemyksemme. Kuitenkin vain olemalla esimerkkinä voimme vaikuttaa heihin…

Mottona: ”Älä tee sitä mitä minä teen, vaan sitä mitä minä sanon!”

Olen usein kysynyt Luojaltani, miksi juuri minulle annettiin yksi nk. lahjakas lapsi, yksi lukihäiriöinen ja yksi pahnanpohjimmainen, josta isän ylettömän hemmottelun takia tuli tyranni. Kahden vanhemman vartuttua kuvittelin, että johan minä tiedän kaiken. Minullahan oli lisäksi kaksi päivähoitolastakin, jotka toivat oman lisänsä perheeseen, ja lukemattomia lapsiryhmiä olen johtanut ja opastanut ilman minkäänlaista koulutusta asiaan. Sitten syntyi tämä kolmas. Yhtälailla kuitenkin toivottu ja odotettu lapsi kuin sisaruksensakin.

Merkillistä on, että ongelmia tulee aina uusia. Kun yhden ongelmat selviävät, on seuraavan vuoro.

Onnellista on, että ongelmat kasvattavat.

Nyt olen yksinkertaisesti onnellinen, että he ovat olemassa.

Näet hirven vielä tänään

Talvella olin tulkkina suomalaisen ja saksalaisen yrityksen välillä Pohjanmaalla. Neuvottelut jatkuivat mukavissa merkeissä saunoen ja iltaa viettäen.
Illalla maisteltiin myös hirvenlihaa, joka oli saksalaiselle täysin uusi tuttavuus.

Kävimme myös ihmettelemässä kassakaapissa olevia aseita, joilla isäntä kertoo hirviä ampuneensa.

Toimitusjohtajan vaimo kertoi sillä aikaa minulle hänkin ajaneensa hirvikolarin. Kuten lukuisat muutkin ovat kertoneet.

Neuvottelujen päätyttyä suomalainen lähti viemään meitä vieraitaan Tampereelle lentokentälle. Saksalainen valittamaan, ettei ollut vielä yhtäkään hirveä luonnossa nähnyt, niitä ei varmaan oikeasti ole olemassakaan. Me vakuuttelemaan, että on niitä, on varmasti. Minäkin olen niitä monet kerrat nähnyt – miten ne kaikilla matkoillani aina joutuvatkin tielleni? Viime kesänäkin ihan kymmenittäin. Vaan ikinä ei kamera ole missään valmiustilassa :-(

Suomalainen isäntä vakuuttelee meille pitkin matkaa läpi talvisen hangen, että kyllä me vielä tänään hirvi nähdään. Vieras valittaa ettei usko. Ei usko.

Vihdoin pääsemme kentälle ja nostamme matkatavarat autosta ulos. Saksalainen muistuttaa vielä kerran, ettei ollut tälläkään reissullaan hirveä nähnyt. Silloin isäntä nostaa auton takakontista meille molemmille paketit. Siellä paketeissa on hirvenlihaa…

Rakentaminen Suomessa sekä huonolaatuista että kallista!

Noin vuoden päivät olen yrittänyt selvittää, miksi Suomessa rakentaminen on lähes kaksi kertaa kalliimpaa kuin Saksassa ja Itävallassa, ja samalla huonommalla tuloksella. Uudet rakentamisen EU-säädöksethän ovat samat, jotka ovat olleet voimassa Saksassa ja Itävallassa noin 15 vuotta.

Tavallinen vastaus on, että en tiedä rakentamisesta mitään. Yhtä tavallinen, että en tiedä Suomesta mitään.

Olen seurannut rakentamista siitä asti, kun Saksaan muutin (1974), sillä ex-aviomieheni on rakennusinsinööri. Tuntuu nyt, ettei työmaata olisi ollut, jossa en olisi ollut tilannetta seuraamassa. Nykyisin hän on Konstanzin teknisen korkeakoulun dekaani, aineinaan lujuuslaskenta ja ATK rakennusalalla. Itse olen rakentanut vain yhden talon ja peruskorjannut toisen, molemmat Saksassa ja molemmat itse toimien työnjohtajana; itse siis en sahaan tarttunut, mutta kylläkin muurauslastaan, pensseliin, poraan ja vasaraan. Itse asensin kaakelit ja laminaatinkin, ja tapetoin ja maalasin. (Sivumennen sanoen: laminaattilattiaa en tule enää ikinä huolimaan, sillä laminaatti on vihonviimeinen lattia: kylmä, kolea, ongelmajätettä, ja aina likainen!!!) Ex-aviomies ja hänen isänsä, joka oli puuseppä ensimmäiseltä ammatiltaan, ovat/olivat hyvin käteviä käsistään. Appi rakensi peräti neljä taloa. Täällä Suomessa olin vain rakennusliikkeen hallituksen puheenjohtaja, josta tehtävästä olen hiljan luopunut.

Seuraava vastaus on, että Suomessa on kylmempi ilma. Minusta Alpeilla ja muissa vuoristoissa, Schwarzwaldissa, Rhönissä jne. on aivan riittävän kylmä ja ilmasto on vertailukelpoinen. Saksassa on muutenkin talvella pakkasta. Sitä eivät näköjään suomalaiset tiedä tai halua ymmärtää.



Kuva Schwarzwaldista. Asuin sekä Karlsruhessa, Schwarzwaldin pohjoispäässä että Hilzingenissä, Schwarzwaldin eteläpäässä Sveitsin rajalla. Asuin myös Bodenjärvellä sekä Hampurissa sekä lisäksi Taunuksen juurella Frankfurtin lähellä. Karlsruhe on Reinin laaksossa ja siellä on leuto ilmasto. Muualla lunta oli joka talvi, miten paljon ja miten kauan riippui siitä miten korkealla oltiin.

Jaa että nyt on keskikesä, kuka lumesta haluaisi puhua? Varmaa on, että seuraava talvi tulee. Ja että nyt juuri on paras rakennusaika, ja järjen mukaan pitäisi tehdä pitkää työpäivää.

Sitten: Suomessa on korkeammat verot. Totta on, että Suomi on nyt se sosialistinen valtio, joka Neuvostoliitto oli kun se oli olemassa. Tämän näen päivittäisessä työssäni. Suomi on yhteiskunta, jossa kansalaiset odottavat valtion tekevän kaiken heidän puolestaan, sen sijaan että itse tarttuisivat asioihin. Virkamiehillä on helposti saatu valta.

Ikävä kyllä, tämäkään vastaus korkeista veroista tai korkeista palkkakuluista ei pidä, sillä sekä palkat että sosiaalikulut että verot ovat Saksassa ja Itävallassa ja toisaalta Suomessa samaa luokkaa.

Materiaalikulut? Mahdollisesti. Kuitenkaan nekään eivät millään saa aikaan yksinään melkein kaksinkertaista hintaa. Mikä maa kehuu olevansa maailman metsäisin ja tietävänsä kaiken puun sahaamisesta ja puun ominaisuuksista?

Suomessa on tavallista tilata valmiita elementtejä. Saksalaiset alan tekijät sanovat, että on varsin kyseenalaista, onko se kannattavaa. Saksalaiset keksivät valmistalot ja ne ovat nykyisin varsin laadukkaita. Suomalaiset veivät talopaketteja Saksaan edellisen laman aikana, varsinkin itäiseen Saksaan, tosin aika pieniä määriä. Nyt on päinvastoin: saksalaiset tuovat talopaketteja Suomeen. Minulla oli vajaa kymmenen vuotta sitten kaksi arkkitehtia, jotka molemmat olisivat halunneet tehdä yhteistyötä suomalaisen talotehtaan kanssa, mutta suomalaiset eivät pystyneet myymään Saksaan, kun eivät täyttäneet saksalaisia standardeja.

Rakennusmestarikoulutus poistettiin Suomessa kokonaan, ja sitten pari vuotta sitten aloitettiin kouluttaminen uudestaan. Kestänee kokonaisen sukupolven, ennen kuin työn valvonta on tarvittavalla tasolla. Kukin tekee mitä haluaa, urakoitsija hankkii aliurakoitsijan, tämä taas itselleen aliurakoitsijan ja niin edelleen, ja loppujen lopuksi kukaan ei tiedä mitä tehtiin, kukaan ei ole vastuussa, kun ei ole kunnollista työnjohtoa. Työmaalle tullaan Suomessa kymmeneltä ja lähdetään kahdelta, mutta tuntilistassa sanotaan seitsemästä neljään. Tämä itse nähtyä ja koettua. Sekö on suomalaista sisua, että tehdään niin vähän kuin mihin ikinä pystytään?

Minulla ei todellakaan ole tarkoitus sanoa, että palkkoja pitäisi alentaa tai jotain sellaista; ainakaan se ei ole nykyisen tietämykseni mukaan mitenkään tarpeellista. Halpatyövoiman voimme huoletta jättää kotimaihinsa ja palkata ihan tavallisen suomalaisen ammattimiehen ihan tavallisella ay-liikkeen sopimalla palkalla. Suomalaisia ammattimiehiä kuulemma on kuitenkin vaikea löytää – sen minulle on sanonut viimeisen vuoden kuluessa peräti neljän eri suomalaisen talotehtaan toimitusjohtaja!

Olen tullut siihen tulokseen, että syy löytyy suomalaisten löyhästä työmoraalista ja alihankintojen ketjuttamisesta. Tehdään asioita sinnepäin. Onkohan vain merkillinen sattuma, että lähituttavapiirissä on yhden vuoden sisään tehtävä peräti viidessä talossa putkiremontti suhteellisen uusissa rakennuksissa tai putkistoissa?

Olen kirjoitellut eri tahoille ja yrittänyt saada kysymyksiini vastauksia. Aalto-yliopistokin keksii – saksalaisten rakentajien mielestä – pyörää uudestaan. Juuri mikään taho Suomessa ei ole viitsinyt vastata kysymyksiini. Saksalaiset Suomeen rakentaneet ovat vastanneet ja kehottaneet minua saattamaan Suomen rakentamisen keskieurooppalaiselle tasolle, kun sitä ei näköjään kukaan tee.

Nyt siis tulevat voimaan uudet EU:n rakentamissäännöt. Suomalaiset haukkovat henkeään. Yhden talotehtaan edustaja toissaviikolla kertoi tiivistepaketista, jotta EU:n säännöt saadaan täytettyä. Kun kerroin tämän saksalaiselle yhdelle rakentajapartnerilleni, tämä nauroi asialle monta päivää.

Olen koko asiasta täysin ymmällä siksi, että minä kuvittelin, että rakentamisen taso olisi Suomessa korkeampi. Yllätys on minulle itselleni melkoinen, kun asia onkin juuri päinvastoin. Suomalaiset ovat jälkijunassa, kuten niin monessa muussakin asiassa. Näistä mainitsen energiatalouden, jätehuollon ja finanssitalouden.

Lisäksi minusta tarjouksen laskentatapa Suomessa on täysin älytön. Todetaan markkinahinta ja jaetaan se sopiviin osiin, 40% tarvikkeet, jotain prosentteja se ja se, jne. Saksassa tehdään kokonaissuunnitelma sen perusteella, mitä mikin osio maksaa, eli täysin päinvastoin. Nämä summataan, siihen kate ja asiakas saa tarkan tarjouksen. On siis täydellisen mahdotonta verrata näitä toimintatapoja toisiinsa, koska Suomessa ei oikeasti tunneta sitä ”oikeaa” hintaa.



Tämän matalaenergiatalon rakensi Alfred Rohne Borgholzhauseniin (Bielefeldin lähelle) vuonna 2002; se maksoi € 144.000, pohjaneliöitä 135, rakennusaika 12 viikkoa perustuksesta avaimet käteen. Hinta ei sisällä keittiötä, sillä se on sisustusasia.
http://www.blockhausmontage.de/docs/bilder_2.html
Alfred on rakentanut montakin taloa myös Suomeen. 




Nämä matalaenergiatalot rakensi Ulrich Schlüter Pohjois-Saksassa.
http://www.ppa-schlueter.de/www.ppa-schlueter.de/de/6984-Holzhaeuser.html
Uli on tehnyt läheistä yhteistyötä suomalaisten rakennusalan ammattilaisten kanssa ja tuntee Suomen.

Selvyyden vuoksi: kirjoitan tässä vain puurakenteisista taloista! Enkä ole mitenkään huomioinut tonttien hintoja, jotka vaihtelevat Saksassa yhtä suuresti kuin Suomessakin, Ivalosta Helsingin keskustaan.

On sitten varmaan niin, että en tiedä rakentamisesta enkä Suomesta mitään? Maassa maan tavalla tai maasta pois. Ikävä asia on, että korkeasta hinnasta ja huonosta laadusta kärsii en minä, vaan tavallinen suomalainen perhe, joka joutuu ottamaan suuremman pankkilainan kuin olisi tarpeellista.

Jotain on vialla, mutta kukaan Suomessa ei huomaa eikä välitä, vaan levittelee käsiä ja sanoo kuten oikeassa sosialismissa tapana on: ”Ei voi tehdä mitään.”

Furioses Finnisch - furious finish - raivoisa viimeistely?

Vai mitenköhän tuon kääntäisi...
Tämä on näitä tulkin iänikuisia ongelmia, kun kielet eivät yksinkertaisesti ole vertailukelpoisia. Siksipä suhtaudun sananmukaisiin käännöksiin hyvin... hm... varautuneesti.

Suomessa on vain yksi sanomalehti ja yksi mielipide. Saksassa on näitä molempia kymmenittäin. Yksi arvostetuimpia sanomalehtiä on Münchenissä ilmestyvä Süddeutsche Zeitung, päivittäinen painosmäärä 442.000 kappaletta, lukijoita 1,6 miljoonaa. Lehti mainostaa lukijatarjoustaan mm. seuraavasti (käännös alla, alkuperäinen teksti yllä). Niille jotka eivät taida englantia ja/tai saksaa: otsikko on sanaleikki, joka sekoittaa englanninkielisen sanan ”finish (viimeistely) ja saksankielisen sanan ”Finnisch” (suomen kieli). K-kirjaimia löytyy kaksittain sanoista ”kivikko” ja ”Marimekko”. Uteliaille tiedoksi: kaksoisklikkaamalla saa kuvan suuremmaksi.



Voi miten raivoisaa suomea!

SZ-Magazinin Designtuote. Osa 7: istuintyyny.

Voivoivoi, kyllä suomi on vaikea kieli. Wikipedia esimerkiksi laskee viisitoista sijamuotoa. Eikä voi mitenkään olla ihan varma, onko niitä napapiirin takana piilossa vielä kuudestoista. Sanan ”istuintyyny” tapauksessa niitä sijamuotoja on saksankin kielessä tuttujen nominatiivin, genetiivin ja akkusatiivin lisäksi ja datiivin sijasta seuraavia tapauksia varten: istuintyynyssä, istuintyynystä, istuintyynyyn, istuintyynyllä, istuintyynyltä, istuintyynylle, istuintyynynä, istuintyynyksi, istuintyynyin ja istuintyynyineen. Pahin on abessiivi. Se tarkoittaa: istuintyynyittä. Se jolle tämä ei ole vielä tarpeeksi sekavaa, se istukoon suomalaisen muotoilijan Ilkka Suppasen suunnittelemalle Marimekon Kivikko-istuintyynylle ja nauttikoon ensin systemaattisesti vastakohtaväritetystä päälliskankaasta, sen jälkeen monista k-kirjaimista. Sitä paitsi ”istuintyynyllä” olisi kieliopillinen tapaus, joka tapahtuisi suomeksi korkeintaan napapiirin pohjoispuolella. Kivikko / Suunnittelu: Ilkka Suppanen / valmistaja: Marimekko SZ-Magazinin Designeditionille / läpimitta 90 cm, korkeus 40 cm / kangas puuvillaa / 255 euroa sisältäen rahdin.

Ole vaativainen!

Tilaa nyt netissä osoitteessa www.sz.magazin-shop.de
Voit nähdä ja ostaa tyynyn yhteistyökumppanimme ”Magazinin” kaupoista Münhenistä (Fünf Höfe, Kardinal-Faulhaber-Str. 11), Stuttgartista (Lautenschlagerstr. 16) ja Bonnista (Berliner Freiheit 30-34).

Treffipalstan sätissä: "Mistä sinä olet kotoisin?"

Ei liene yllätys, että kun kerran nettideittailukirjankin kirjoitin, niin myös nettideittailin. Suomi24 oli aikoinaan, ennen näitä kummallisia hankalia muutoksia, hyvä sättikanava.

Asuin Saksassa. Muutama vuosi sitten näin netissä mielestäni hyvin komean miehen, ikäiseni, ulkomaita kokeneen ja sitä rataa. Katselin kuvia ja kirjoitin hänelle pistävän viestin, tyyliin ”olet varmaan auervaara”. Vastaukseksi sain kuitenkin ihan fiksun kirjeen, jossa kerrottiin, että ei, hän etsii oikeasti partneria, mutta kysyntää kyllä on: juhannuksena vallan 70 naista halusi sättäillä hänen kanssaan.

Jaaha. Minä en ainakaan sitten ole se 71. kandidaatti! Ja jätin asian sikseen.

Vaan hänpä näki minut sätissä ja halusikin keskustella minun kanssani. No, mikä ettei. Selvästikin inhottava tekstini oli poikennut harmaasta massasta.

Tietenkin ensin kysytään hyvin yleisiä asioita. Parin lauseen jälkeen kysyin – ja tätä en ollut koskaan ennen kysynyt keneltäkään: ”Mistä sinä olet kotoisin?” Mies ei vastannutkaan, että Lappeenrannasta. Vaan vastasi: ”Tuomojalta.”

Minulla veret seisahtuivat. Tuomojalta? Maailmassa on vain yksi kylä, jonka nimi on Tuomoja. Sieltähän minäkin!

Seuraava kysymykseni: ”Kuka sinä olet”?

Lapsuuden leikkikaverini! Aiemmin kerroinkin jo, että Tuomojan kylä oli kahden kunnan puolella ja välissä kanava ja Tuomojan sulku ja silta. Aina uuden kanavan avaamiseen eli pioneerisillan purkamiseen asti 1968 kyllä oli yksi, sen jälkeen se erosi kahdeksi, jolloin me läntisellä puolella asuvat kävimme koulumme Lappeenrannassa, ja itäisellä asuvat Joutsenossa. En siis ollut nähnyt tätä sättikaveriani neljäänkymmeneen vuoteen.

Meistä ei tullut eikä tule paria, vaikka kummankin sukulaiset olisivat siitä kovasti tykänneet. Mutta tarina ei kuitenkaan loppunut tähän!

Tokihan tapasimme, vanhat naapurit. Juttelimme maailman menosta. Minulla on Saimaalla huonossa kunnossa oleva mökki, jonka katto vuosi. Toisaalta, emme käy mökillä kuin korkeintaan kerran vuodessa, siihen asuimme minä ja lapseni ihan liian kaukana, Saksassa, enkä minä välitä mökkeilystä isommin muutenkaan. Mihin minä mökkiä, kun asun jo valmiiksi kauniilla paikalla, Bodenjärven rannalla. Pyysin tätä vanhaa tuttuani etsimään minulle katon korjaajan, rakennusalalta kun on. Hän kävi katsomassa tilanteen ja oli sitä mieltä, että katto on kiireesti korjattava.

Kun pyysin tarjousta, hän esittikin minulle vastatarjouksen. Jos hän saa viettää kesää mökillä, niin siitä hyvästä hän korjaa katon ja huoltaa rakennukset muutenkin. Äitini piti järjestelmää aika kummallisena. Kuitenkin se on toiminut. Mitä vanha tuttu leikkikaveri muuta tekisi kuin hoitaisi asiansa?


Kuva © Markku Tikka

Sellaista(kin) tapahtuu kun sättäilee. Vai siksikö että pitää silmät ja korvat auki?

J.K. Ai ettei tuota sanaa kirjoiteta ”sätti”? Mistähän on saanut alkunsa sellainen supisuomalainen sana kuin vaikkapa teippi? Tai brändi vallan? Apteekki? Hotelli? Taksi?

Karhu?

Pieksämäen uimalan lähellä on nähty tänään täysikasvuinen karhu ja siitä varoitettiin bannerilla televisiossa. Tyttäreni, joka on juuri tullut Saksasta. Berliinistä Riian kautta Lappeenrantaan, naurahti, että tuollaista ei kyllä Saksassa ikinä televisiossa näe… kuin ei karhuja muutenkaan.

Äitini, siis mummi, kysyi, tiedämmekö mikä päivä on lauantaina. Tiedämme: kesäpäivän seisaus. Odotimme kommentiksi, että ihana valoisa vuodenaika. Vaan mummi: ”Päivä alkaa taas pimetä, voi…” Nauroimme niin että vatsat hytkyivät. Juuri nythän on keskikesä, siis vuoden valoisin aika.

Mitä pitää tehdä jos joutuu karhun kanssa kahden? Pitää käydä pitkäkseen, kuuluu neuvo. Missään tapauksessa ei saa lähteä juoksemaan, koska karhu on aina nopeampi. Huh huh! *hikeäpyyhkiiotsaltapelkästäajatuksesta

Vuosia sitten olimme nuoremman pojan kanssa kanavalla, ajatuksena nähdä iltalaiva sululla. Miten vesi lasketaan pois, ja miten sulku taas täyttyy. Lähdimme siis Soskualle sitä katsomaan. Oli sunnuntai, mutta voi – laiva ei juuri sinä sunnuntaina kulkenutkaan.

Ystävällinen sulkuvartija – joita silloin vielä oli – sanoi kuitenkin, että mikäs tässä, lasketaan vesi alas ilman laivaa. Tyhjensi pojalleni sulun ja täytti sen jälleen. Siinä pojalle katsomista!

Tulipa sululle sulkuvartijan tuttava ja miehet alkoivat juttelemaan niitä näitä. Toinen kertoi nähneensä hiljan karhun juuri siinä kohdassa, missä me seisoimme. Toinen vakuuttelemaan, että juu, kyllä se karhu on lähistöllä liikkunut.

Selkämme takana metsä. Poika, joka hyvin myös suomea puhuu, hätäilemään: ”Äiti, lähdetään äkkiä pois!” Totesin, että voidaan lähteäkin, ja palasimme autoon. Lähdin ajelemaan hissukseen pikkutietä kotiin Laivatielle. Yhtäkkiä metsän reunassa liikkuu joku. Iso pää ylös alas.

Poika täysin paniikissa: ”Äiti mennään äkkiä kotiin!” Hidastin vauhtia entisestään. Sanoin: ”Katsopa tarkemmin. Mistä asti karhulla on ollut sarvet?” Kaksi suurta hirveä siinä metsän laidassa laidunsi.

Lapsuuden maisemat. Tuomoja

Tästä ikkunasta näkyy Saimaan kanava. Näkyy miten laivat siellä kulkevat. Aina yöllä, paitsi Carelia, joka vie turisteja Viipuriin ja kauemmaksikin. Meteliä laivat eivät juuri pidä, pientä puksutusta vain. Muutenhan täällä on niin hiljaista, että kuulee ruohonkin kasvavan.



Asun Laivatiellä, Soskuan sulun ja Kansolan sillan puolivälissä. Ennen en tiennyt, että laivat kulkevat "tiellä"; eikö laivatie olekaan laivojen kulkuväylä? Tuomojantieksi tätä ei kuitenkaan voinut laittaa, kun sellaisen tien oli Lappeenrannan kaupunki laittanut Hakaliin…

Mutta Tuomoja, eli se pieni joki on meidän pihassa. Tämä hassu kylä Tuomoja on virallisesti tuolla kanavan toisella puolella, Joutsenossa. Se siellä on kuitenkin uuden kanavan myötä kuollut, ja tänne Lappeen puolellekin jäi vain viisi taloa. Naapuri päätti muutama vuosi sitten, että vietetään Pöpakutaran kylän kesäjuhlat… siis mitä, kysyimme me. No jokaisen viiden nimestä kaksi kirjainta, siinä se…

Kylä oli ennen sotia vireä keskus. Tässä meidän talon kohdalla oli silta ja Tuomojan sulku. Laivat odottivat parkissa sulkuun pääsyä. Laivahenkilökunta tarvitsi milloin mitäkin. Kylässä oli oma sekatavarakauppa, Tawastin kauppa. Meidän pihassa oli kioski. Pihamme läpi kulki suorin tie Lyytikkälästä ja Kähärilästä Konnunsuolle, ja Konnunsuolla kävi erilaisissa työtehtävissä ainakin joka toinen. Naapurikylän Kivisaaren tunnetuin taitaa olla Laila Hirvisaari, jonka pikkuveli oli luokkakaverini alakoulussa. Kanavalla oli hyvin kaunis suuri puisto pikku aalloppineen ja siltoineen. Kaikki poissa nyt. Toki voisimme tässä myös keskustella Konnunsuon vankilan sulkemisesta ja siitä miten kokonainen seutu systemaattisesti valtion taholta tapettiin...


Kuvassa serkkuni Reijo Villan maalaama taulu Tuomojan sululta ennen sotia, maalattu vuonna 1978. Takana näkyy meidän punainen aitta, vaalea vanha talo sekä kioski.

Kylän nimi ei ole Tuomioja, vaan Tuomoja. En tiedä mihin tuo yksi kirjain on pudonnut. Tuomi täällä on, suuri ja mahtava ja haisee kuin myrkkytynnyri keväällä, kun se valkoisena vaahtona kukkii. Tuomoja on lyhyt vuolas pikku virta ja saa alkunsa lähteistä, joten vesi on aina hyisen kylmää. Lapsuuteni eniten kuultu laulu oli ”Älä mää jokkee, älä mää jokkee, älä mää jokkee…”

Tähän Tuomojan kylään liittyy kaksikin uudempaa kulttuuritekoa. Ensinnäkin: täällä Tuomojalla filmattiin Kaunis Veera, ensimmäinen sodanjälkeinen musiikkielokuva, josta tulikin kultti.
http://www.youtube.com/watch?v=zByIEE7AeiE
http://www.youtube.com/watch?v=KfI90i5SlH4&feature=related

Äiti ja serkut ovat kertoneet filmin teosta. Naisnäyttelijät olivat nukkuneet siskonpetissä lattialla meidän tuvassa, ja miesnäyttelijät, mukaan lukien Olavi Virta, laivassa. Sen laivan nimihän on tunnetusti Prinsessa Armaada, ja se on kahvilana Lappeenrannan satamassa.
http://www.prinsessaarmaada.fi/


Toinen on kummitätini Annikki Bärmanin romaani ”Korvikenuoruus”. Annikki on varsin tuottelias kirjailija, kuten myös hänen miehensä Raimo Bärman. Tuo kirja kertoo Annikin vanhemman sisaren tarinan, sen miten pieni mutta kohtalokas tapahtuma muuttaa koko elämän. Kirja on eheä kuvaus kylän elämästä, minullekin tuttua juttua. Opettaja Suomisen simputukset ovat täyttä totta. Se tyttö joka kirjassa aina laulaa, on äitini - itse asiassa Annikin paras lapsuudenystävä.

Kummitätini on minulle suuri elämän lahja!

http://fi.wikipedia.org/wiki/Annikki_B%C3%A4rman
http://www.eliaskirjailijat.fi/kirjailija.asp?id_henkilo=17

Tilauksia. Vielä oopperalippuja

Tytär oli tuore kuiskaaja Ulmin musiikkiteatterissa. Minulla on Stuttgartissa tuttava, joka käy mielellään teatterissa ja oopperassa. Niinpä lupasin hänelle kiitokseksi yhdestä palvelusta teatterilipun oopperaan Ulmiin, ja toivoin, että illastaisimme yhdessä oopperan jälkeen.

Olimme sopineet treffit Ulmiin. Sinä iltana ei kuitenkaan ollutkaan yhtään lippua enää – vain pari niitä kaikken kalleimpia. Oopperaliput eivät ole ilmaisia, mutta koska tämä mies oli jo matkassa Stuttgartista Ulmiin, päätin että maksakoon mitä hyvänsä, kyllä minä maksan ja kiristelen sitten vaikka hampaitani. Ja ”tilasin” meille samalla ilmaiset liput, sanomalla sen tilauksen ääneen, yksin ja omassa autossani. Esitykseen, joka siis oli loppuunmyyty.

Ilmaiseksi teattereihin ei yleensä muutenkaan mennä, joten: tehtävä mahdoton.

Tulimme molemmat sitten paikalle. Tytär otti meidät vastaan. Kiljuen riemusta. ”Äiti äiti! Kun musiikkiteatterimme intendentti kuuli, että äiti tulee, niin hän antoi minulle kaksi ilmaista VIP-lippua tämän illan oopperaan, minulle bonukseksi erittäin hyvästä työstä…!”

Hyvin syötiin illalla näytöksen jälkeen tämän tuttavan ja tyttäreni kanssa ja ihmeteltiin.

Sitä saa mitä tilaa ja enemmänkin.

Mansikoita

Jokunen vuosi sitten juteltiin nuorimman pojan kanssa niitänäitä. Eihän hänkään uskonut, että tuollainen "tilaaminen" olisi mahdollista. Tuolloin hän ei asunut vielä luonani, vaan oli kesälomallaan kanssani Suomessa. Odotimme isoa siskoa tulevaksi lentokoneella Helsinkiin myöhemmin samana päivänä. Sanoin että kokeillaan, tilataan jotain, minkä saaminen on epätodennäköistä. Tilataan vaikka meille tarjoiltuina ilmaisia mansikoita ja se tunnin sisään. Ja sitten yksinkertaisesti unohdimme koko asian, juttelimme muista asioista.

Haettiin sisko ja ystävänsä kentältä. Suunniteltu oli totta kai turistiohjelma, mutta tytöt kertoivat valvoneensa edellisen yön ja halusivat vain levätä, eli halusivat täydellisen muutoksen suunnitelmiimme. Niin päätimme lähteä hakemaan avainta, jotta tytöt pääsevät asuntoonsa Helsingissä. Parkkeerasin Töölöntorin laitaan, ja sielläpä oli torimeininki käynnissä, tosin jo lopettelemassa, tavaroita pakkailtiin jo. Tyttäreni näki kojut, huudahti ilahtuneena: "Mansikoita!" ja ryntäsi niitä ostamaan.

Katsoin kelloa ja sanoin pikkuveljelle rauhallisesti: "Vielä viisi minuuttia." Sisko totta kai halusi uteliaana tietää, mitä tapahtuu viiden minuutin kuluttua. Patistelin hänet hakemaan ne mansikkansa, ja kertoisin sitten. Pikkuveli nauramaan. Sisko tulee mansikoittensa kanssa ja tarjoilee meille kaikille: "Ottakaa, nämä on hyviä..."

Olimme saaneet meille ilmaiseksi tarjoillut mansikkamme tunnin sisään.

Joopa joo.

Suomi-brändiä tekemässä

Tarja Halonen piti ulkosuomalaisparlamentin kokoontumisen aikana 24.5.2010 Helsingissä puheen.

Ulkosuomalaisparlamentin tähänastisista saavutuksista tärkeimmät ovat kaksoiskansalaisuus, ulkomaille maksettavien työeläkkeiden verotuksen kohtuullistaminen, ulkosuomalaispoliittisen ohjelman hyväksyminen ja ulkosuomalaisten hoivakotien harjoittelijaohjelma. Työtä tehdään aktiivisesti muun muassa kirjeäänestyksen mahdollistamiseksi ulkosuomalaisille, passin hankinnan helpottamiseksi sekä Suomi-koulujen tuen lisäämiseksi.

Ulkosuomalaisparlamentti on perustettu elokuussa 1997 Suomi-Seura ry:n aloitteesta. USP:n toimintaan osallistuu tällä hetkellä 496 ulkosuomalaisyhteisöä 37 maasta.

Itsekin olen ollut ja joka aika vahvalla osuudella Saksassa vaikuttamassa suomalaisten kielikoulujen toimintaan. Kirjoitin kahden opettajan kanssa mm. Saksan kielikouluille opetussuunnitelmat. Olen myös kaikissa suomalaisia koskevissa asioissa – kulttuuri, koulutus, talouselämä - ollut aina aktiivinen. Olin mm. vaikuttamassa Ulkosuomalaisparlamentissa oman yhteisöni valitsemana jäsenenä silloin, kun kaksoiskansalaisuus saatiin Suomeenkin (2003). Puhumattakaan siitä avusta, mitä suomalaiset sekä yksityishenkilöt että PK-yritykset ovat saaneet. Olen sitä mieltä, että minäkin olisin hyvinkin ansainnut toiminnastani ulkomailla Suomen hyväksi Suomen valtion kiitoksen.
(Asia on Suomessa usein mielletty päinvastaiseksi: "Et ymmärrä Suomesta mitään!" "Maanpetturi!" "Mene takaisin sinne mistä tulitkin!"...)

Olet aina oman maasi lähetti, kun menet maasi rajojen ulkopuolelle!

Kopioin puheen tähän kokonaisuudessaan, sillä se on hyvin lähellä sydäntäni.
http://www.tpk.fi/public/default.aspx?contentid=193063&nodeid=41417&contentlan=1&culture=fi-FI
………………………………………………………………
Tasavallan presidentti Tarja Halosen juhlapuhe ulkosuomalaisparlamentin kuudennessa varsinaisessa istunnossa 24.5.2010
(muutosvarauksin)

On mieluisaa havaita, että ulkosuomalaisten asiat keräävät näin suuren ja monipuolisen joukon asiasta innostuneita. Paikalla on lähes 250 edustajaa ja tarkkailijaa suomalaisyhteisöistä eri puolilta maailmaa. Te edustatte sekä suomalaisuutta että uutta kansainvälisyyttä.

Ulkosuomalaisparlamentin ensimmäinen varsinainen istunto pidettiin täällä Helsingissä marraskuussa 1998. Suomi eli silloin jo voimakkaan kansainvälistymisen aikaa ja tämä trendi on jatkunut. Euroopan unionikin on siirtynyt osaksi arkipäivää. Olemme kasvavasti mukana myös muiden kansainvälisten järjestöjen toiminnassa.
Talouselämämme on kansainvälistynyt kovalla vauhdilla. Suomalaiset yritykset ovat usein laajentaneet toimintaansa ulkomaille ja ulkomaiset yritykset ovat alkaneet tuoda toimintojaan Suomeen. Globalisaation myötä ovat sekä mahdollisuudet että riskit taloudessa kasvaneet.

Ihmisten omakin liikkuvuus lisääntyy. Tuntuu olevan pikemmin sääntö kuin poikkeus, että ainakin korkeakouluopiskelijat ovat jossain vaiheessa mukana kansainvälisissä vaihto-ohjelmissa. Myös ulkomaiset opiskelijat ovat löytäneet tiensä Suomeen. Nuorille kansainvälisyys on luonteva asenne.

Työelämän aktiivisina vuosina tehtävät kutsuvat monia suomalaisia ulkomaille töihin joksikin aikaa tai pysyvästikin. Silloin myös perheet saattavat seurata mukana. Myös meille päin tullaan. Osa suomalaisista yrityksistä on jopa itse aktiivisesti hankkinut ulkomailta työvoimaa. Monikulttuuristuminen on tosiasia sekä meillä että muualla. Keskustelu kehityksen hyvistä ja huonoista puolista käy kaikkialla vilkkaasti, välillä aika kärjekkäästikin.

Moni teistä kuulijoista tietää omastakin kokemuksesta, että vaikka kielitaidon ja koulutuksen ansiosta muuttokynnys voi olla matala, ei sopeutuminen arkeen käy silti aina kivuttomasti. Monet Suomessa itsestään selviltä tuntuneet palvelut esimerkiksi koulutuksen tai terveydenhuollon piirissä voivat aiheuttaa yllättäviäkin ongelmia muualla. Haasteet ovat erilaisia elämänkaaren eri vaiheissa.

Pari viikkoa sitten vierailin eräässä kansainvälisesti suuntautuneessa suomalaisyrityksessä. Yrityksen työkielenä oli englanti. Minulla oli tilaisuus tavata yrityksen ulkomaisia työntekijöitä. Heitä oli tullut Suomeen ympäri maailmaa. Nämä hyvin koulutetut ja kielitaitoiset nuoret ammattilaiset ovat yksi osa Suomeen muuttajien laajaa kirjoa. Mutta Suomen on oltava valmis vastaanottamaan myös sellaisia maahanmuuttajia, jotka tulevat vaatimattomista oloista, joskus lukutaidottominakin, usein poliittista tai muuta vainoa pakoon. Eikä koskaan saa olla kysymys ihmisen käsittelemisestä pelkästään työvoimana, vaan muistettava että he ovat ihmisiä, jotka sairastuvat, vanhenevat, menevät naimisiin ja eroavat. Heillä on oltava elämänsä kaikissa vaiheissa ihmisarvonsa. Näin on meitä kohdeltava, näin on meidän muita kohdeltava.

* * *

Ulkosuomalaisparlamentti on vakiinnuttanut asemansa foorumina, jossa ulkosuomalaisille tärkeitä asioita saatetaan Suomen valtion ja suomalaisviranomaisten tietoon. Usein ovat olleet esillä juuri sellaiset asiat, jotka auttavat siteiden säilyttämistä Suomeen, kuten Suomen kansalaisuutta tai Suomen vaaleissa äänestämistä koskevat säännökset. Me toivomme täällä koti-Suomessa, että ulkosuomalaiset kävisivät aktiivisemmin äänestämässä. Useinhan kotimaan asioita seurataan ja halua vaikuttamiseenkin olisi, mutta tosiasiallinen vaikuttaminen voi olla aika hankalaa. Ymmärrän hyvin, että mahdollinen kirjeäänestys kiinnostaa.

Kannattaa kiinnittää yleensäkin huomiota siihen, miten eri uudistukset tosiasiallisesti toteutuvat käytännössä. Kaksoiskansalaisuutta käsittelevät säännökset ovat todella tärkeitä. Ulkosuomalaiset, jotka olivat menettäneet Suomen kansalaisuuden ottaessaan uuden kotimaansa kansalaisuuden, hyötyivät merkittävästi uudistuksesta. Heille tuli mahdolliseksi saada ilmoitusmenettelyllä Suomen kansalaisuus takaisin. Yhteyksien säilymisen kannalta oli tärkeää, että kaksoiskansalaisuus säädettiin koskemaan myös lapsia.

Kaksoiskansalaisuusuudistuksen toteutumiseen vaikutti paljon juuri ulkosuomalaisyhteisöjen aktiivisuus. Ulkosuomalaisparlamentin puhemiehistö piti aktiivisesti yhteyttä eduskuntaan, ministereihin ja virkamiehiin. Hanke vakiinnutti Ulkosuomalaisparlamentin asemaa. Samalla se osoitti demokratian toimivuutta: päätöksentekoon voidaan vaikuttaa, mutta vaikuttaminen vaatii kovaa työtä.

Suomen kielen opetus ulkomailla on myös tärkeä aihe. Toimia lasten ja nuorten suomen kielen taidon säilyttämiseksi ulkomailla tarvitaan. Oman kielen säilyttäminen on ulkosuomalaislasten tärkeä oikeus. Suomen kieli on myös keskeinen perusta, jolla yhteys Suomeen säilyy. Ulkosuomalaislapset voivat aikanaan olla hyvinkin tärkeitä sillanrakentajia eri kulttuurien välillä.

Suomi-koulujen tehtävänä on auttaa ulkosuomalaisperheiden lapsia säilyttämään äidinkieli perheiden asuessa ulkomailla. Suomi-koulut toimivat merkittäviltä osin vapaaehtoistyön varassa ja ovat täysin riippuvaisia opetusministeriön pienestä määrärahasta. Tällä hetkellä koulujen tulevaisuus on monin paikoin taloudellisista syistä uhattuna. Tuki ei ole kuulemma noussut kustannusten myötä ja vaarana on, että monia Suomi-kouluja saatetaan joutua lopettamaan. Se olisi erittäin suuri vahinko.

* * *

Vaikka Suomi ja muu maailma kansainvälistyy, ovat kansalliset kulttuuripiirteet säilyneet vahvana. Suomalaiset ovat maailmalla Suomen ja suomalaisuuden malleja. Olette todellisia Suomi-brändin tekijöitä. Kokemuksenne myös erilaisten monikulttuurisuusmallien hyvistä ja huonoista puolista ovat hyödyllisiä.

Hyvät ulkosuomalaisten edustajat! Tervetuloa taas tänne koti-Suomeen. Toivotan sekä teille että kaikille teille tänne kokoontuneille mielenkiintoista ja tuloksellista istuntoa.